Kategoria: Yleinen Page 3 of 5

Talvi

Lumi ja nuoruus ovat ainoat ongelmat, jotka katoavat, jos olet piittaamatta niistä riittävän kauan.
-Earl Wilson-

Huomasin yht. äkkiä sopeutuneeni ajatuksissani talveen, paksuun lumikerrokseen ja paukkuvaan pakkaseen. Hyväksyneeni tämän neljännen vuodenajan, taas tavattoman pitkän ajan jälkeen. En tiedä onko se iän tuoma, vai takautumaa lapsuudesta, mutta nyt lumi ei ole enää se inhokki numero yksi.
Ehkä se voisi olla tuo IMTHO oireyhtymä, eli: Iän mukanaan tuoma häsläys oireyhtymä, joka on saanut pakan sekaisin.

Eihän se tietenkään voi olla inhokki, se lumi, koska tyttärellämme on koira, jonka nimi on Lumi. Väriltään lumen valkoinen ja rodultaan Sveitsin valkoinen paimenkoira, todellinen ADHD jos koiralle voi kyseistä diagnoosia antaa, virtaa ja voimaa on kuin Loviisan ydinvoimalassa.

Aatu
Väittävät että kun Aatulla meni maailman valloituskin reisille, niin meni myös Saksanpaimenkoiran jalostuskin. Tulla tupsahti joukkoon puhtaan valkoisia koiria, joka ei kait sen aikaiseen arjalaiseen makuun sopinut.
Kun Amerikkalaiset ja Kanadalaiset, muun muassa sitten olivat panneet homman lopullisesti niin sanotusti pakettiin, sotilaat ihastuivat tähän koirarotuun ja kiikuttivat niitä Pohjois-Amerikan turuille ja toreille. Ilmeisesti näitä koiria oli viety sodan aikana Sveitsinkin puolelle, ovatko menneet kultalasteissa vai ilman, enpä tiedä.

Muistoja talvista
Muistan kun kakarana tuli riehuttua tuntikausia lumen keskellä, laskettua pitkin pitkiä mäkiä Laajalahdessa, jossa oli ja on yhä tänäkin päivänä niitä pitkiä rinteitä. Taivari, Kulmarin isot kalliot, missä on 1 maailmansodan aikaisia linnoituksia, niiden väleissä puikkelehti pulkkareittejä. Kansakoulun läheltä lähti pitkä polku, joka laskeutui Kaukolantieltä Räisälän tielle.
Siellä oli persmäessä iso joukko kylän kakaroita, rakennettiin hyndät, kiertoreitit sieltä sun täältä.

Joskus joku aikuinen, onneksi hyvin harvoin tuli mesoamaan, että polku muuttuu liian liukkaaksi, olisiko tuolla ollut oikea huoli asiasta, vai liian kireä pipo tai nuttura kiristämässä aivokoppaa.
Vaatteet, jotka olivat päällä, varsinkin pipo ja lapaset muistuttivat koko päivän remuamisen jälkeen enemmän Himalajan lumimiehen takkuturkkia, johon on jäätynyt vieri viereen pieni jääpalloja, jotka sitten mukavasti kastelivat lattiat sulaessaan.

Nythän tuota Taivarin mäkeä (Entinen hyppyrimäen pohja) on taas kunnostettu. Yhdessä vaiheessa mäen alaosaan rakennettiin pyörätie poikittain rinteeseen nähden, joka oli vielä korkeudeltaan melkoisen korkealla mäen pohjasta. Siihen kun tuuttasi menemään kovalla vauhdilla, tuntui että munuaiset nousevat kurkkuun ja häntäluu vähintään pilkkoutuu tuhannen palasiksi.

Syy ja miksi
Syy mikä osittain sai minut kirjoittamaan talvesta, lumesta ja pakkasesta, pimeydestä ja maagisen värisestä luonnosta kuun loisteessa ja revontulista, oli kun kuuntelin sattumalta YouTubesta eräänä myöhäisiltana saamenkielistä laulua, jonka esitti nuori nainen.
En ymmärtänyt laulusta kuin muutamia sanoja hyvällä arvauksella, siis tajusin yhtä paljon kuin sika ymmärtää satelliitin toiminnasta, mutta sävel, sen rytmi ja tempo sekä tuon naisen laulu ääni saivat minut ajatuksissani jonnekin keskelle luontoa.

Enpä tiedä miksi ajatuksissani kulkeuduin Jean Untinen-Auelin kirjasarjaan, sen kymmeniä tuhansia vuosia taaksepäin Pyreneitten vuoriston pohjois- puolelle ja kivikautiseen Euroopan mantereeseen. Mielenkiintoinen mielleyhtymä, siinäpä jollekin lanttumaakarille pähkinä purtavaksi.

Toinen syy
Toinen vaikuttava tekijä tuohon sopeutumiseen, siis talven on varmaankin se, että jäi se loskakeli, adventtisohjossa kyntäminen melkoisen vähiin. Elimistö on ehtinyt tottumaan kylmyyteen ja pimeyteen, jäähän sekä lumeen jo aikaisin syksystä, jos tähän nyt voi rehellisesti sanottuna tottua, yleensäkään tai ollenkaan.

Palmun alla tuumailua
Joku lämpimissä kaukomaissa asuva, siellä missä palmut huojuvat, hiekkaranta on pehmeää, aurinko armas lämmittää ja itseensä kypsähtänyt kookospähkinä odottaa kärsivällisesti korkeuksissa, pudotakseen sitten ohikulkevan viattoman useita sundownereita nauttineen, hellehatun verhoamaan turistin nuppiin, kaksinkertaistaen tulevan aamuisen kohmelon.
Siinä saattaa samainen natiivi tuumailla, että tuohan kylmyyden kaipuu, on oikeastaan yhtä järkevää kuin hyppäisi tuohon rantabaarin nurkassa olevaan pakastimeen. Siellä pakastimessa on myös saman laista kuin talvessa, pirun kylmä, ei ole auringon valoa ja kaiken lisäksi on tavattoman hiljaista ja yksinäistä.

Jos siellä pakastimessa nyt olisi niitä pohjoisen ihmisiä, ne hakeutuisivat toden näköisesti eri hyllyille istuskelemaan, mahdollisimman kauas häiritsevistä ihmeellisiä kysymyksiä esittävistä kanssaihmisestä, jotka rikkovat taivaallisen hiljaisuuden. Sikäli mikäli jos sinne pakastimeen, nyt edes mahtuisi ihmisiä ja olisivat vielä kaiken lisäksi niin typeriä, että menisivät sinne.
Lisähöystettä tietysti saisi kylmyyteen, kun kaataisi vielä jääpalakoneen sisällön niskaansa, siis tosi fiksua touhua. Hyppääväthän jotkut muuten speedot ja bikinit jalassa keskelle avantoa, missä jääpalat hinkkaavat ennestään saunan punoittamaa nahkaa, ja vielä kehuvat lopuksi miten euforinen tunne siitä tulee.

Läskit lähtevät lumella
Onhan tuolla lumella tietysti liikuttava puoli, jos ei sitten maksa siitä, että joku toinen liikuttaa sitä. Minulle tulee lumitöiden aikana keskimäärin 12000–15000 askelta per kerta, sinne tänne eri askelkuvioilla, kuin Åke Blomqvistin tanssitunnilla, vaikka en moisilla tunneilla aikaani olekaan viettänyt.
Onpa käynyt niinkin, että kun olen talven ajan siirtänyt lunta pois pihalta ja tieltä, olen siirtänyt vyötäröltä 7 kg jonnekin, en vain tiedä vielä minnekä ne menivät.

Kaikesta huolimatta
Kyllä on myönnettävä, että olen 120 % kesäihmisiä, jos se vielä ei ole avautunut. Onko mukavampaa kuin vetäistä shortsit jalkaan aamulla ja astella nurmikolla paljain jaloin auringon lämmittäessä talven kalvettamaa ihoa, istahtaa lepotuoliin ja lukea hyvää aikakausilehteä, jos vain malttaa. Maltti on muuten valttia väittävät viisaat, en vain tiedä vielä, missä pelissä on tuollainen valtti. Valtti colorin toki tiedän, mutta se on nyt ihan eri juttu.

Kesä ja kärpäset
Kesää odotellessa ei voi oikeastaan muuta kuin seurata miten valoisa aika pitenee ja lumi vähenee, jossain vaiheessa. Ollaan kuitenkin matkalla kohti kesää ja kärpäsiä, hyttysistä niin väliä, paitsi tipuille.
Tule kesä tule pian, täällä odotellaan malttamattomasti, chilin siemenet on jo hankittu ja tiukka pohtiminen, mitä pottua istutetaan tänä vuonna kasvatuslaatikkoon on jo täydessä käynnissä.
Varmaan odottajien joukossa on myös niitäkin, jotka ovat hakanneet sähköyhtiön laskun puukengällä ja rautanaulalla seinään ja odottavat niitä plussa kelejä, ja edes hiukan pienempiä menoja.

Eipä muuta kuin moro!

Nyt juhlitaan

Loppuvuosi ja vuodenvaihdekin hurahti nopeasti ohi, kuin japanilainen luotijuna. Ehkä vaikutusta siihen ajankulumisen tunteeseen, oli varmaankin tuolla luonnolla, koska talvi, siis kunnollinen luminen talvi alkoi jo marraskuussa ja on jatkunut tiukkojen pakkasten siivittämänä aina tänne tammikuun alkupuolelle.
Tuntui että se rapakeli eli adventtisohjo, kenkiin liisteröityvä, kaiken kasteleva mössö, jäi tyystin pois tai ainakin hurahti nopsasti ohitse suurimmassa osassa Suomen niemeä. Etelässä pimeys jatkui kuin Mordorissa konsanaan, höystettynä pirullisella jäätiköllä, joka suorastaan vaani huoletonta kulkijaa, ja kuiskaili hiljaa lähimmän ensiapuaseman nimeä vienon, siis hitonmoisen tuulen tuiverruksen keskellä, tule ihmispolo tule ja heitä kuperkeikka.

Itsenäisyyspäivä
Eipä ollut sitten paraatin paraatia, muutama kopteri pörräsi ja säksätti ja se sitten siitä. Salekin vietti Jennin kanssa etänä linnan juhlat, eipä päässyt tälläkään kertaa oikein kukaan loistamaan parrasvaloihin, saati astelemaan edellä menneen ylipitkään laahukseen tai pienessä tuiterissa kompastelemaan ja kehumaan shitä linnan kuuluisaa boolia.
Toisen kerran tuota Suomen itsenäisyyden juhlaa vietettiin virusta vältellen, väistellen ja hihaan aivastellen.

Tuo tapa miten Suomen itsenäisyyden juhlaa linnasta välitettiin, ei ollut laisinkaan hassumpi, se ehkä toi sen lähemmäksi tavallista kansaa, joka on tähän asti katsellut enemmän tai vähemmän, no niin.
Ne todelliset arvovieraat, kunniavieraat, jotka kuuluvat ehdottomasti kyseiseen juhlaan ovat niitä, jotka ovat turvanneet ja taanneet sen, että meillä on tuo oma ansaittu itsenäisyyspäivä. Heidän joukkonsa harvenee hirvittävää vauhtia ja tämä viruksen pahalainen vaanii myös heitä. Toinen ryhmä on nuo nykyajan etulinjassa koronapotilaita hoitaneet hoitohenkilökunnan jäsenet, joista monet ovat joutuneet tilanteeseen, jossa oma terveys, jopa elämä on ollut uhattuna.

Pukki tulee
No nyt puhutaan siitä punaiseen nuttuun ja housuihin pukeutuneesta ukkelista, joka on hukannut partaveitsensä ilmeisesti joskus 1700 luvulla, rehottavan parran pituudesta päätellen ja joka seikkailee pipo vinossa kilttien lapsien luo. Se toinen pukki, (siis ei palloa kurittava Teemu), joka seikkailee myös, onkin sitten ihan toinen tyyppi, vain pelkästään aikuisten iltasatuihin liittyvä heppu, kaitpa joku aikuinen sitäkin vartoo.

No takaisin punanuttuiseen pukkiin, olen joskus tuumaillut, että tähän ukkeliin liittyvä satu on varmaan maailman laajimmalle levinnyt tarina, miten pukki viilettää pitkin planeettaa reellä, jota Petteri etunenässä kiskoo. Se vauhti millä Petterin pitäisi kiitää pitkin palloa, saisi myös muut poron osat hehkumaan punaisina, kuin vain kuuluisan nenänpään.

Poronkusema
Siinä saattaisi jopa Elon Musk olla kateellinen Petterin nopeudesta, ei muuten kestäisi matka Marssiin ja takaisin kuin pienen hetken, vaikka matkaa on vain noin 122 133 333 poronkusemaa. Jos Petteri suhauttaa pissin avaruuden kylmyyteen, 7,5 km eli yhden poronkuseman välein.
Tähtitieteilijät voisivat hämmästellä ja tuumailla, että mystinen avaruuden musta aine on auringon valossa muuttunut kullan keltaiseksi, ja joku mainari ajatella iskevänsä kuokkansa todelliseen kultasuoneen.

Pääasia että lapset saavat pakettinsa ja laulaa loilottavat iloisesti joululauluja, arvaillen kuka tuo karvakasan takana oleva heppu oikein on, kun kengätkin näyttävät aivan samanlaisilta kuin naapurin Jaskan numero 45 kokoa olevat Nokian kumisaappaat.

Kinkkua, kalkkunaa, sushia ja vaikka mitä simpukoita
Niin se maailma muuttuu, onneksi. Vanhat traditionaaliset tavat pitävät pintansa, kuin naisten tanssit, mutta vääjäämättä tapoihin ujuttautuu uusia tuulia, ei jaksa enää Erkki Junkkarinen innostaa. Kala tarjonta kasvaa ja paisuu kuin pyy maailmanlopun edellä, kun pöytään polskii niin makrillit kuin osterit, vaikka osterit ei varsinaisesti polskikaan ja kaiken maailman muut meren elävät.

Vegeväki on saanut härkiksensä ja punajuurilaatikkonsa, unohtamatta Amerikan perunaa eli Bataattia, kylläpä siellä taitaa olla jo joukossa Kiinan perunatkin eli potaatitkin. Yhtä lailla idea ja ajatushan on sama, joulun vietto, vaikka joillakin voi mennä väärään kurkkuun, kun pöytään nostetaan maksalaatikko tai karjalanpaisti, toivottavasti paikalla vain on silloin Heimlichin otteen osaava kanssa ihminen, joka kylkiluut rutisten saa palan pulpahtamaan ulos kurkusta.

Uusivuosi
Hetki, jolloin kuohuviini kuohuu kuin Imatrankoski patoluukkujen avautuessa, kaitpa silloin myös suomalaisilla avautuu monet luukut henkisesti ja sisäisesti kuin pullot ulkoisesti. Tuntuu että herätään hetkeksi kaamoksen keskeltä, keskelle karnevaaleja, värejä ja pauketta. Moni poliisisetä ja täti huokailee syvään, jos keli osoittautuu vielä leppoisaksi lentokeliksi.
Ikävä puoli on se, jos jollekulle on erehdyksessä osunut käteen juuri se räyhäviinaa sisältävä pullo, joka aiheuttaa taasen totaalista hölmöilyä ja aivotoiminnan tilapäistä vakavaa heikkenemistä, siis suoranaista typeryyttä, josta joutuvat kärsimään sivulliset, se ei kuitenkaan ole uudenvuoden juhlimisen ydin ja idea.

Nyt tämä helkkarin virus pilasi ja esti monet mukavat positiiviset bileet, pitikin sattua juuri joulun ja uudenvuoden seutuville, sain vihjeen, että jos en antaisi aina palautetta hallitukselle ja virkamiehille, joten jätän sen nöyränä tekemättä.

Odotukset
Kaikissa toivotuksissa toivotetaan hyvää ja onnellista uuttavuotta, nyt sitä sitten todellakin tarvitaan, tietenkään kaikki ei voi voittaa eurojackpotissa tai lotossa päävoittoa, mutta jos pysyisi läheiset ja itse vaikka terveenä, elämä maistuisi kuin mansikka ja aurinko paistaisi myös sinne risukasaan, kyllä pieni lottovoittokin voisi osua kohdilleen, ihan vaan noin ohimennen, se voisi piristää päivää kummasti.

Enempiä pidättelemättä sanoi Eemeli, toivotan kaikille, sitä hyvää uutta vuotta, pysytään ihmisinä, soon moro!

Opiskelun sietämätön keveys
Ajattelinpa avautua hiukkasen lisää aikuisena opiskelusta, kun ikää on kertynyt jo sen verran että Marinin mittapuun mukaan olen jo niin sanottu boomeri. Ihan vaan heti pienenä vinkkinä, kun aikoinaan nuorena tuumailimme, jopa haaveilimme, ääneen, että äidinkielen opettaja olisi nuori kaunis naisopettaja, sen aikainen jo yli 50 v. täyttänyt opettajatar heläytti upean hymyn ja totesi ”vanhassa vara parempi pojat”, mitäpä siihen sanomista.

Vain numeroita
Varsinkin kun on itse jo hiukkasen iäkkäämpi, mutta samaan hengenvetoon sanottuna ne ovat vain numeroita, korvien väli ratkaisee.
Marinille voisi sanoa vielä, että on muistettava ne kotiintuloajat ja puhelin pitää muistaa pitää aina mukana, että tiedetään missä sitä hurvitellaan, noin nuorena ei pitäisi lähteä humpalle ilman valvontaa.

Kieltämättä tuo boomeriksi nimittely veti hetkeksi kiukun puolelle, mutta kun tuolta näyttää muutenkin putoavan noita sammakoita suusta, kuin taikurilta kaneja hatusta, antaa asian olla. Sitä paitsi tutkin tuota boomer juttua hiukan ja selvisi, että enemmänkin kyseessä on asenteeseen kuin ikään liittyvä asia.

Itsensä päivittämistä
Kyse ei ole Espanjan auringon alla velttoilemisesta, ja pronssinvärisen nappanahan hankkimisesta, vaan kuis ollakaan, omien Winkkarin ohjelmistojen taitojen päivityksestä edelleen. Koko kuluvan vuoden olen tankannut ja kerrannut oppeja, jotka nivoutuvat toisiinsa kuin ahvenheinä uimarin sääriin.
Milloin perustetaan panimo, milloin tuumaillaan myyntipuheet ja mainonnan sisällöt, lista on pitkä kuin kohta valmistuvan ydinvoimalan myöhästymiseen johtaneet tapahtumat, tai tapahtumatta jäämiset.

Excel, Word ja muut mukavuudet
On varmaankin ihmisiä, jotka syövät aamupuuronsa Excelin kanssa, vehtaavat sen kanssa työssäolo aikansa ja päivän jo painuessa ehtoo puolelle, laskevat lampaiden sijaan kaavoja ja taulukoita, ennen kuin vaipuvat höyhensaarille.
Nyt on pakko kehua Ammattikorkeakoulun Exceliin kohdistuvaa koulutusta. Olen suorittanut, vaikka minkälaisia todistuksiin johtaneita koulutuksia aikaisemmin mm. Excelin suhteen muualla, mutta niissä koulutus on ollut, kuin oltaisiin kilpajuoksussa keskellä suota. Odottaa vain, että mikä hetki tahansa joku ex hiihtäjä painaa kohta ohi sukkahousuissaan, turve roiskuen.

Kouluttaja
Yleensä kouluttaja, joko liian tiukalle vedetyn aikataulun, tylsistymisen tai ehkä rutinoitumisen, virkansa puolesta tai jonkin muun syyn takia, ei juuri ole ehtinyt paneutumaan, jos joku on pudonnut kyydistä kuin se kuuluisa eno veneestä.
Tuosta tulee mieleen vitsi. Nyt ei naarata huusi savolaisukko, kun eukko veneestä järveen putos.

Nyt ei päässyt käymään sitä, vaikka kaikki opetus ja opiskelu käydään täysin etänä. Pystyi ottamaan tehtävän, vaikka uudelleen jos huomasi että paketti levisi kuin Jokisen eväät.

<Powerpoint
Voe tokkiinsa, totesi vanha emäntä kun tangoa pyydettiin taivuttamaan. Nyt ollaan omimmillaan, tämän ohjelman kanssa olen vehdannut, kuin se entinen torpparin renki, nuapur kylän nuorikon kanssa tummetessa illan. Kaitpa tämä sopii minulle paremmin kuin monelle se nenä päähän.

Olen saanut tehdä työuran aikana, niin yritysten esittelydioja, kampanja mainoksia myymälöihin, mainoksia, nettisivujen sisältöjä jne. Tämä sopii varmastikin minulle parhaiten luovuuden, tilannetajun ja tarinankerronnan taitojen takia, siis suorastaan lähes satusetä, joku voisi jopa sanoa.

Bloggaaminen ja word
Näitä juttuja, kun naputtelee ja rustailee edelleen tummetessa illan, on huomannut, että on tuosta Wordista hyötyä, kirjoitusvirheet on kuulemma vähentyneet lähes dramaattisesti, ja pilkut ovat löytäneet joskus paikkaansa. Toivottavasti tuo draamankaarikin joskus vielä osuisi kohdilleen. Niinhän ne väittävät, että laivat seilaavat tuurilla, tosin ilmeisesti Engelsmannien paatti, myös joskus viinan voimalla.

Onhan tuolla suunnilla missä tuo haveri tapahtui, kuulemma kolissut ennenkin, se vain salattiin todella hyvin aikoinaan kekkosen aikakautena, taisi olla vuosi 1963. Suomalaisen paperilastia Yhdysvaltoihin kuljettamassa olleen rahtilaivan kylkeen ja sen kyljen kovuutta kävi kokeilemassa Neuvostoliittolainen ydinkäyttöinen sukellusvene. Molemmat saivat kipeää, mutta sukellusvene sai niin sanotusti kunnolla nenilleen, tiedä häntä, miten Neuvostoliittolaisen kapitäänin lopuksi kävi, kun sai kapistuksen viimein telakalle, siis sukellusveneensä.

Jonkinlainen merkkipaalu
Tämä on 25 kirjoitamani Blogi, homma lähti liikkeelle näiden edellisten opintojen myötä, taisipa olla ensin kokeilumielessä ja sisällöntuottamisen harjoitteena, sekä kyllä se oli siellä omalla to do- listallakin yhtenä asiana. Se lista on vaan elänyt kuin mustekala, milloin minkäkin värisenä ja muotoisena, fiiliksestä riippuen välillä kasvaen, välillä kutistuen kuin pyy maailmanlopun edellä.

Oppia ikä kaikki, jopa boomereillekkin, tieto luo tuskaa väittävät jotkut, mutta ilman tietoa moni mukava, iloinenkin asia jäisi samalla pimeyteen, ja synkkyys valtaisi mielen.
Tällä viikolla on joulu, mitähän se Korvatunturin heppu on kätkenyt paketteihin, tosin ilmoittelin jo etukäteen etten halua muuta kuin hyvän jouluisen mielen, ja samalla toivottelen tässä samalla kaikille rauhallista joulua, viikolla suattaapi olla hiukan vilskettä ja vilinää, siellä sun täällä, ollaampa kilttejä

Kartat, paheeni vai harrastukseni

Heips ja kukkuu, blogini nro. 24, ehkä joku tarkkasilmäinen huomaa heti, että vaihdoin fontin Gambriaksi. Jollain lailla tämä kirjasintyyppi vaikuttaa mukavammalta silmälle lukiessa, ehkä nuo pyöreämmät muodot, siis kirjaimilla.
Hypätäänpä rattaille, sanoi ajuri ja heilautti piiskaa. Minua on jostain syystä kiehtoneet erilaiset kartat kaiken ikää. Kenties valtava uteliaisuus siitä, mitä niissä näkyy, mitä kyseisellä kohdalla karttaa löytyy, jos sinne matkustaisi, mihin tiet johtavat, mitä on kartan reunan ulkopuolella ja tietenkin, miten kartat ovat muuttuneet ajan saatossa.

Kakarana
Kakarana tuli luettua David Crocketin seikkailuista, ahmittua Jack Londonin kirjoja erämaaseikkailuista ja vaikka Robinsoni perheestä, saati Jules Vernen kirjoja. Usein tuli kaivettua karttakirja tai karttapallo esiin ja katseltua Missisippijoen suistoa tai Kanada suuria erämaita ja sitä halkovia jokia.
Niitä, joita pitkin turkismetsästäjät ja intiaani tiedustelijat kulkivat kanooteillaan jousipyssyt vireessä, yhä syvemmälle tuntemattomien alueiden keskelle lohien hyppien virrassa ja harmaakarhujen koettaessa pyydystää niitä.

Karttojen keräilyjä
Olen ajan saatossa, kenties alussa vahingossa alkanut hiljalleen keräämään erilaisia karttoja, ja jossain vaiheessa huomasin, että niitähän on kerääntynyt runsaastikin pitkin työhuoneen seiniä ja erilaisia karttoja -ja karttakirjoja lojui kirjahyllyillä ja pöydillä. Pienimmät kartat ovat niitä taitettuja paperisia, joita varmaankin jokainen on jossain vaiheessa käyttänyt.

Ne ovat niitä, jotka kiristivät ja pullistivat apukuskin otsasuonia, kun näitä karttoja avattiin ja koetettiin taitella auton etupenkillä, paahtavassa helteessä ilmastoinnin puuttuessa, peittäen puolittain kuskin näkyvyyden.
Isoin kartta on varmaankin kooltaan noin 2 x 1,5 metrinen kehystetty EMS projektion Nr. 1. maailman kartta, sitä ei voi enää kutsua matkakartaksi pikemminkin lakanaksi.

Paljon on muailma muuttuna Eskoseni
Karttojen piirtäjillä ja painajilla on ollut puuhaa ajan saatossa, kun useat valtiot ovat jakautuneet, nimet ovat muuttuneet, tai syntyneet pelkästään viimeisen 150 vuoden aikana. Se on itseasiassa melkoinen määrä muutoksia varsinkin Euroopan alueella.
Pinta-alaltaan isoin on ollut eittämättä, kun Neuvostoliiton nimi pantiin monttuun ja satelliittivaltiot pääsivät irti sen ikeestä, Balkanilla kuohui ja kaitpa kuohuu vieläkin. Tshekki ja Slovakia suorittivat eron ja Itävalta-Unkari hajosi kuin hajosikin, Aatun touhut pistivät vuosikymmeniksi Saksan kahtia jne.

Tiedon halu kasvaa kasvamistaan
Katselin tuossa taannoin netistä luentoa, joka esitettiin tiede tv- ohjelmassa. Siinä käsiteltiin miten ja millaisia suuria luonnonkatastrofeja ja mullistuksia historian saatossa on tapahtunut, ja jotka ovat pistäneet niin sanotusti hyrskyn myrskyn maapallon pintaa uusiksi.
Esimerkiksi ei voisi uskoa mutta Englannin kanaali on syntynyt kun suuri jääjärvi, joka oli jäätikön keskellä patoutuneena, suuren maavallin taakse nykyisen Doverin salmen kohdalla purkautui ja mursi vallia valtavalla voimalla, eli ei mikään ihan pieni juttu, tosin siitä on jo niin perhanan pitkä aika, ei mennyt kartat uusiksi.

Erilaisia ja eri lailla piirrettyjä karttoja
Karttoja rannikoista, matalikoista, jokien suistoista ja saaristosta on menneinä aikoina piirretty sitä mukaan kun purjelaiva on edennyt tutkimusmatkoillaan. Kenties yksi tunnetuimmista tutkimusmatkailijoista on ollut Kapteeni Cook, joka seilasi eteläisellä tyynellä merellä ja kartoitti mm. Uuden-Seelannin ja Australian itärannikon.
Hän oli saanut tehtäväksi etsiä terra Australista, eteläistä mannerta.

Kartat mitä he rustasivat, olivat hyvin tarkkoja, jos miettii millaisilla välineillä siihen aikaan, määritettiin sijainti, ei ollut GPS eikä muita nykyajan vempaimia.
Vanhin tunnettu kartta on jo noin 2600 vuotta vanha, savitauluun kaiverrettu Babylonialainen kartta, ja Välimeren alueelta on tuota 100 vuotta nuorempia karttoja.

Sorry Mister Columbus
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon viikingit ehtivät tutkia PohjoisAmerikan rannikkoa tutkimusmatkoillaan, ja tekivätkö he niistä mitään karttoja. Suunnistamistahan tehtiin mm aurinkokiven ja kehän avulla.
Joka tapauksessa nyt on todistettu, että viikingit löysivät ja asuivat Pohjois-Amerikan mantereella satoja vuosia ennen Columbusta, tosin nyt on alkanut liikkumaan tietoja, epäilyksiä että jo ennen viikareita joku olisi piipahtanut Euroopan puolelta Ameriikan raiteilla, tiiä tuota häntä.

Valitettavasti jouduin rajaamaan kartoista reuna alueita pois ja kehysalueella olevia vanhoja vaakunoita, ohjelma rajoitti siirrettävän median koon 1 MT, sorry

Suomen kartta
Kun katsoo suomen karttaa vaikka 1500 luvulta huomaa, että Etelä- ja Lounais- Suomi on venähtänyt melkoisen pitkälle kohti Itämerta tämän päivän karttoihin nähden. Kuitenkin niistä pystyy hahmottamaan Suomi neidon niemen muodon, jossa jatkeena on Ahvenanmaa ja Turun saaristo yhdistää sitä Suomen mantereeseen.
Todella vanhoissa kartoissa on näytetty kuvina mitä missäkin päin Suomea ja Suomenniemeä on tehty ja millaisia elinkeinoja on ollut siihen aikaan kullakin alueella.

Luonnollisesti rannikoilla on kalastusta, veneenrakennusta, hylkeenpyyntiä jne.
Sisämaassa vastaavasti mm. turkismetsästystä, tervanpolttoa, metsätaloutta ja mitä pohjoisemmaksi niin porotalous on astunut mukaan. Maataloutta on ollut mukana kartoilla ja myös varhaista kaivannaisteollisuutta. Viinan polttoa en ole vielä nähnyt piirretyn karttoihin, mutta eiköhän tuota peri Suomalaista perinnettä ole menestyksekkäästi harrastettu korpikuusen alla kaikkialla.

Nykypäivää
Nykyään on kartta siirtynyt puhelimiin, käsi GPS laitteisiin, kannettaviin tai kiinteisiin karttaplottereihin, ynnä muihin elektronisiin laitteisiin. Satelliitti kertoo sentin tarkkuudella missä kohtaa palloa milläkin hetkellä seikkailet.
Epäilen, että joskus ollaan liiankin luottavaisia näihin laitteisiin, mitäs tehdään sitten kun akusta tai patterista loppuu virta ja virtapankki jäi just siihen eteisen pöydän nurkalle, GPS painuu ahdin valtakuntaan, vetää lipat ja kaatuu sadan kilon painolla siihen älypuhelimen näytön päälle ja se rupeaa näyttämään enemmän Kiasmaan kuuluvalta nykytaiteen taideteokselta kuin telefoonilta.
Siinä vaiheessa paperikartta saattaa olla se mikä kertoo reitin kotia kohti, jos kotia nyt on asiaa vielä mennä, ja osaa itse yhdistää perinteisen kompassin ja kartanlukutaidon.
Koetetaan pysyä kartalla elämässä ja elämänmenossa, moro.

Rosvopaistia

Morjensta, ajattelinpa kirjoittaa juttua rosvopaistista, tuosta erinomaisen eksoottisesta ja herkullisesta ruoasta ja tavasta valmistaa sitä. Lihan kypsentäminen maahaudassa on varmaankin jo hyvin vanha ja todella laajalle levinnyt valmistustapa, eri puolilla tätä sinistä planeettaa.

Jossain päin maailmaa missä palmu huojuvat ja kookospähkinä kasvaa, liha on kääritty suuriin banaaninlehtiin, toisaalla arojen keskellä lampaan lihan ympärille on kietaistu kypsennettävän eläimen nahka, karvoineen päineen.
Yhtä kaikki idea on sama, varmasti joku arkeologi tai antropologi on selvittänyt sen historiaa ja valmistus tapoja.

Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki esittivät yhden tavan syödä ja ennen kaikkea, sanamukaisesti hankkia lampaan rosvoamalla sen.
Tosin jos harmaat aivosoluni eivät aivan väärin muista, he suorittivat otuksen omistajalle reilun rahallisen korvauksen. Peri Suomalaiseen tapaan unohtamatta, nesteytystä ja muutamaa kuperkeikkaa aterian valmistuksen ja nauttimisen aikana.

Tulilla
Vanhoissa tarinoissa kerrotaan, että aikoinaan kun mierontiellä olleet kulkijat ja metsissä asujat olivat istuskelleet kaikessa rauhassa nuotionsa äärellä, olivat etsijät rientäneet paikalle, ja etsineet väkeä, joka oli napannut, eli kähveltäneet lampaan niityltä.
Eivätpä etsijät arvanneet, että metsän siimekseen hiekkamaalle oli kaivettu valmiiksi kuoppa, ja kun lammas oli luopunut hengestään eli teurastettu kulinarismin nimissä, oli se haudattu kuoppaan. Nuotio oli sen jälkeen sytytetty kuopan päälle ja porukka muina miehinä vietti aikaansa sen ympärillä suutaan piesten.

Oma rosvopaisti ura
Halusin aikoinaan tehdä itse rosvopaistia, kokea sen tekemisen fiiliksen, tutkia ja oppia kuinka sitä valmistaa. Siispä ryhdyin tutkimaan ja syventymään netin ihmeellisiin syövereihin, miten toiset olivat valmistaneet paistit, millaisia hautoja olivat käyttäneet ja rakentaneet, kypsennysaikoja eri lihalajeille ja minkälaisia pakkaustapoja paketeille oli käytetty.

Sieltä löytyi valtavasti tietoja erilaisista rosvopaistikuopista, jotka olivat muodoltaan mm. pyöreitä ja joissa koko pohja ja reunat oli verhoiltu kivillä, oli vuolukivilaatoista valmistettuja pystyseinäisiä kuoppia, suoraan hiekkamaahan kaivettuja kuoppia, joissa pohjalle oli kasattu kiviä jne.

Mielenkiintoinen hauta rakennelma
Nyt ei ole kyseessä mikään haudattujen muinaisten savi ukkojen kokoelma vaan kulinaristin tavoite pyrkiä maiskuttelemaan ja nuoleskelemaan rasvaisia näppejään ja röyhtäilemään tyytyväisyyttään maukkaan aterian jälkeen.
Erääseen erikoiseen rosvopaistihaudan rakennetta koskevan juttuun törmäsin, kun sosiaalisena otuksena avasin suuni kerran eräällä nuotiopaikalla, taas kerran.

Heppu, joka istuskeli samoilla tulilla, alkoi kertomaan haudasta, joka oli tehty valtavaan betonirenkaaseen, jossa oli oma kiinteä pohja.
Rengas oli täytetty hienolla hiekalla, ja koko komeus oli koottu isojen tukevien kivien päälle. Kivien väliin, betonirenkaan pohjan alla oli jätetty paikka nuotiolle, joka kuumensi palaessaan renkaassa olevaa hiekkaa. Kun hiekka oli riittävän poppaa, hiekka syrjään, paketit hautaan ja hiekka takaisin päälle. Laitoksen alla jatkettiin edelleen nuotion polttamista, kunnes lihat olivat kypsiä.

Tuumasta toimeen
Tätä kummallista tuuma juttua olen ennenkin tuumaillut, miksi sen pitää olla tuuma, kun ryhdytään toimeen, omituinen juttu.
Kun olin mielestäni viisastunut ja kerännyt ennen kaikkea tarpeeksi tietoja, päätin rakentaa omanlaisen rosvopaistihaudan ja pakkaustavan sekä tykötarpeita, jotka helpottaisivat touhuamista haudan äärellä, ihan kuin paraskin hauturi.

Lapio käteen
Päätin tehdä haudan, jota voisi käyttää useampia kertoja uudelleen. Kaivoin ensin hiki hatussa noin vajaan metrin syvyisen, pituus suunnassa 130–140 cm ja leveydeltään noin metri kokoisen montun, nesteytystä unohtamatta. Kun vihdoin tuntui siltä, että kohta ollaan Kiinassa, mätin haudan pohjalle noin 15–20 cm kerroksen nyrkinkokoista kiveä, ja sekaan hiekkaa kivien rakoja täyttämään.
Seuraavaksi asettelin keskelle montun pohjaa ovaalin muotoisen isohkon kiven, jossa oli melko tasainen pinta, leveydeltään noin 40–60 cm.

Kiven ympärille ja koko montun pohjalle kippasin lisää irtokiviä, jotka olivat kooltaan tuota 10–15 cm murikkaa ja taas hiekkaa päälle niin paljon, että ison kiven pinta peittyi varmaankin noin 5 cm verran hiekan alle, itse kiven päälle laitoin vain hienoa hiekkaa.

Muurailua ja sovittelua
Tasoittelin pohjan ja ladoin haudan pohjalle tiiliä lappeelleen siten että rinnakkain meni tiiliä 4 kpl ja samaten lappeellaan jonossa pitkittäin 3 kpl, koska haudasta oli tulossa pitkänomainen.
Sitä mukaa kun ladoin myös muurasin sivujen ja toisen päädyn tiiliä, täytin ympärillä olevaa monttua. Asettelin heti tiilien ulkopuolelle isompia kiviä, joiden oli myös tarkoitus varastoida lämpöä.

Seinille ja päätyyn taisi tulla korkeudeksi 4 tiiltä aina syrjällään.
Toiseen päähän hautaa rustasin tiilistä pohjalta noin 45 asteen kulmassa nousevan luiskan. Idea tälle on tulen käyttäytyminen tuon muotoisessa haudassa. Palaessaan tuli kiskoo happea voimakkaammin luiskan päädystä irtokivien raoista haudan pohjalle ja samalla liekit kääntyvät kohti pysty päätyä, mikä kuumenee voimakkaammin.
Tarkoitus oli myös helpottaa haudan tyhjentämistä luiskan kautta käytön jälkeen.

Paketit
Kun lueskelin, minkälaisia erilaisia paketointi tapoja toisilla on, kirjo on kyllä hyvin laaja ja varmaankin ne ovat hyvin toimivia. Itse pähkäilin ja painin ajatuksissani, miten itse tekisin sellaiset. Päätin ottaa riskin, lihan ympärille laitoin keräkaalin lehtiä, pakkasin tuotteet paistipusseihin, joka kestää kovaa lämpöä, sitten leivinpaperia ja sen ympärille monta kierrosta alumiinifoliota, ja sanomalehteä vielä enemmän näiden ympärille. Paketti oli pullea kuin syöttösika joulun alla.

Hesari teki tietynlaisen karhun palveluksen rosvopaistin tekijöille, kun pienensi lehden kokoa, onneksi on vielä Muaseuvun tulevaisuus, joka julkaisee lehtensä yhä pöydän kokoisena lakanana. Sitaisimme pakettien päälle vielä rautalankaa, että varmasti pysyvät kasassa haudan uumenissa.

Uimakoulu
Sitten paketit uimakouluun ja ump sukkeluksiin puhtaaseen veteen, että vesi varmasti tunkeutuu alimpiinkin sanomalehti kerroksiin.
Mitäpä paketeissa, pähkäiltiin kakarana ja vähän isompanakin
Kun tällaiseen operaatioon ryhtyy, ei sitä viitsi tehdä ihan pienen paistin takia, urakka vie kevyesti sen 10–12 tuntia, plus edellisen päivän lihojen marinointi ja muu misaaminen. Päätimme laittaa yhteen pakettiin erikseen juureksia, tuorejuustoa ja tietenkin suolaa, muutaman kerran olen laittanut sinne myös filee palan tuomaan makua.

Omassa paketissaan meillä on ollut esimerkiksi porsaan kasleria mikä sopii kuin nenä päähän, hirven paistia on myös kypsennetty haudassa.
Jos joku meinaa tämän tapaisella haudalla tehdä ruokaa, suosittelen laittamaan pystypäätyyn eli kovimpaan lämpöön juurekset, ja seuraavaksi kaslerit jne., jos on joukossa, vaikka tuota hirvenpaistia, peuraa tms. kannattaa ne laittaa haudan toiseen päähän irtokivien viereen missä kuumuus ei ole niin kova.

Vinkki vitonen
Taivuttelin kanaverkosta korit, joihin pakkasimme paketit ennen hautaan laskemista, ja laitoimme hiukan vahvemmasta rautalangasta kahvat niiden yläreunoihin, joista ne voi koukata, kun hetki lyö.
Kun paketit olivat sitten montussa, hiillokset perään ja kuivaa hiekkaa pakettien päälle niin että ne peittyivät kokonaan, hautasimme ne varmaan 10–15 cm syvyyteen hiekan alle.

Sitten uudet tulet päälle ja venttailemaan, polttelimme siinä nuotiota vielä noin 5 jopa 6 tuntia.
Ei kannata olla juuri isommassa vihneessä, kun hautaa avaa, sukukalleudet tai perskarvat kärähtävät nopeammin kuin ehtii kissa sanoa, jos hautaan putoaa.
Eipä muuta kuin Bon appetit

Päivitystä sukututkimukseen

No niin ajattelinpa laittaa päivitettyä tarinaa tuohon sukututkimukseen ja sen ihmeellisyyksiin. On kyllä monta ihmeellistä asiaa, joka hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa, ja jotka ovat tulleet esille virallisissa kirkonkirjoissa. Lähinnä käytetyn kielen, sanojen ja sanontojen ihmeellisessä maailmassa. Tulee välillä mieleen tylypahka ja sen mystiset taikasanat. Luovuutta niiden käytössä ei ainakaan ole puuttunut.
Kun noita esimerkiksi 1800 luvulla kirjoitettuja kirkonkirjoja lukee, vilahtelee siellä sanontoja kuten loinen, äpärä jne. Monessa asiassa kerrotaan henkilön asema yhteiskunnassa hyvinkin suoraan, turhia kaunistelematta.

Kuolema
Toiset hieman erikoisemmat sanat ja termit liittyvät kuolemaan. Suomessa ja Ruotsissa otettiin ensimmäiset kuolinsyyn luokitukset käyttöön seurakuntien pitämissä väkilukutaulukoissa vuonna 1749, luokitusta on päivitetty mm vuosina 1774, 1802 ja 1812, ja pitkin historiaa tähän päivään asti. Tänä päivänä luokitukset ja nimet ovat tyystin erilaisia, lääketiede on edennyt aimo harppauksin tutkien asioita, kuin avaruusalus Enterprise avaruuden ennen tuntemattomia alueita.

Menneiltä ajoilta on näihin päiviin asti tullut esimerkiksi, nyt jo kait epävirallinen sanonta slaagi, joka kulkee kansan parissa edelleen, siis kun pumppu tilttaa eli sydänkohtaus. Tänä päivänä erikoisina pidettyjä kuolinsyitä menneisyydestä on ollut mm. kitumus kuolinsyynä. Muita sellaisia on ollut esim. polttotauti (brännsjuka A, brännesjuka B hetsig feber) Ruotsiksi eli ankara kuumetauti, (1749–1877 väkilukutauluissa). Hermokuume, kuristustauti, hivutustauti jne. Yhtä kaikki niissä on ollut se ikävä ja surullinen lopputulos.

Pitkää pinnaa ja hyvät istumalihakset
Matkalla historiaan, jos vain persaus kestää, sanoisi varmaan legendaarinen Hugo- peikko, jos hän malttaisi lähteä resinalla ajamisen sijaan, selvittämään omia sukujuuriaan ja muita hännän heiluttajia.
Nykyään saa netistä jo hyvinkin paljon tietoja menneistä sukupolvista vaikkapa eri paikkakuntien kirkkojen arkistoista, kansallisarkistosta ja vaikkapa SSHY, eli Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuilta, (suosittelen kyllä tuota sivustoa).

Sivuilta löytyy paljon erilaisia digitoituja eli kuvattuja kirkonkirjoja, ja varsinkin jos liittyy kyseiseen yhdistykseen, aukeaa todella monen kirkon kuvatut kirkon kirjat, kuvantaminen on vielä monessa paikassa käynnissä, eli uutta tietoa tulee koko ajan lisää.
Paljon on myös yksityisiä arkistoja ja tutkimuksia, joista voi tehdä ratkaisevia löytöjä. Sota-arkisto on myös sellainen mitä ei kannata sivuttaa, suomalaiset on historian saatossa tapelleet monet kerrat ja tietoja löytyy hiukan kaikenlaista.

Malja itselleni
Tein netissä erään virkatalon nimellä hakuja, joka liittyy sukuuni, kun äkkäsin että eräs tutkija oli aikoinaan tehnyt useampia kirjoja sisältävän tutkimuksen tuosta virkatalosta, siihen liittyvistä useammasta torpasta ja niissä asuneista torpparisuvuista sekä mäkitupalaisista. Siispä rip rap valon nopeudella kirjastoon kyselemään moista tutkimusta.
Täytyy kyllä nostaa kirjaston henkilökunnalle hattua, he ottivat saman tien selvää löytyisikö sellaista tutkimus sarjaa kirjastoista.
Sellainen löytyikin sitten yhdestä kirjastosta toiselta puolen Suomea. He ottivat yhteyden saman tien kyseisen paikkakunnan kirjastoon ja pian sainkin kaukolainattua ko. teoksesta osan, joka nimenomaan käsitteli näitä torpparisukuja.

Tietoa suorastaan tulvi
Tutkimuksesta avautui iso pala henkilöiden ja torppien historiaa ja paikkakuntaan ja virkataloon liittyviä tietoja. Siitä pystyi seuraamaan eri henkilöiden muuttoja torppien kesken, paikkakunnalle saapumisia sekä myös pois muuttoja, avioitumisia, perheenlisäyksiä ja tietysti kuolemia.
Torppia oli 660 hehtaarin tilalla ollut 5 kappaletta ja mäkitupia 2. Se mikä yllätti, oli kuinka paljon jotkin henkilöt ja perheet vaihtuivat niissä ja muuttivat torppareiksi vaikkapa muille paikkakunnille.
Jokaisella torpalla oli tietysti omat nimensä ja olin ja olen tutkimuksen edistyessä törmännyt useampiakin kertoja tämän varsinaisesti sukuun liittyvän torpan nimen lisäksi, erään toisen torpan nimeen, joka oli myös kyseisellä tilan alueella.

Uusi haku
Minulla oli pieni etiäinen pyörinyt korvien välissä koko ajan, että myös tämä toisen torpan täytyy liittyä jollain lailla oman sukuni historiaan. Ryhdyin käymään läpi järjestelmällisesti eri sukututkimus sivuja ja tein kyseisen torpan nimen mukaan hakuja.
Bingo huusi vanha mummo kurkku suorana ja voitti kinkun. Löysin sukututkimuksen, jossa oli kyseisen torpan nimi mukana. Aikoinaan henkilöiden nimien perään laitettiin monesti torpan nimi varsinkin Länsi-Suomessa ja tuo kyseinen nimi on mitä ilmeisemmin kulkeutunut myös tähän päivään asti.

Tuli suorastaan ähky
Olen käynyt hiukan läpi tuota sukututkimusta ja täytyy sanoa, että menneen ajan sukulaisia suorastaan tulvii tietoisuuteeni ja todella paljon. Menee melkoinen tovi, ennen kuin harmaat aivosolut on työstänyt tuon kaiken. Suattaapi jopa lumet olla aika vähissä ennen kuin tuo määrä on lisätty tietoihin ja sukupuuhun.

Länsi-Suomalainen ja pohjoismaalainen nimeämistapa.
Esimerkiksi minun suvussani on ollut hyvin paljon sellaisia nimiä kuin vaikkapa Erikssoneita ja Henrikssoneita, Eriksdottereita ja Henriksdottereita. Joissakin tapauksissa perään oli liitetty vielä tuo torpan nimi. Itäisessä suomessa on vastaavasti jo pitkään ollut käytössä ihmisillä suoraan suvussa kulkeutunut sukunimi.

Lännessä eteen on lisätty isännimi, on sitten kyseessä ollut poika vai tytär, tietysti tuon yhdistelmän edessä on ollut henkilöiden omat etunimet. Saman laista käytäntöähän on ollut myös muissa läntisissä naapurimaissa.
Nykyään noista yhdistelmistä on tullut virallisia sukunimiä, jotka eivät seuraa enää välttämättä isän nimiä vaan on tuiki tavallinen sukunimi ja ei kerro enempää perhetaustoista.

Tämä on melko koukuttavaa touhua sano kalastaja kun pitkääsiimaa laski
Sukututkimuksen tekemisen alussa on kyllä välillä tuntunut, ettei tietoa tahdo löytyä, mutta kun ymmärrys siitä mistä tietoja saa ja löytyy, alkaa lyyli kirjoittamaan. (Miksihän sen muuten pitää aina olla lyyli joka kirjoittaa, miksei vaikka Vuokko tai Elsa)
Kummasti myös oppii hiljalleen lukemaan noita kirkon kirjoja, joissa joskus teksti näyttää siltä, että kirjuri on vetäissyt kitusiinsa ensin ehtoollisviinit ja käynyt kievarissa vielä varmistamassa kuntonsa ennen kuin on tarttunut mustepulloon ja kynään.

Eräs tutkija sanoi eräässä YouTubessa näytetyssä seminaarissa, että teksti muistuttaa joskus siltä, että kärpänen on käynyt uimassa mustepullossa ja sen jälkeen tepastellut pitkin, vaikkapa rippikirjan sivuja.
Jos on kiinnostunut sukunsa menneisyydestä ja omista juuristaan, kannattaa hakeutua, vaikka sukututkimus kursseille, sieltä saa hyvät opit. Eipä muuta kuin historian kirjojen havinaa, nykyään ei aina edes tarvitse niellä pölyäkään. Sieltä löytyy tavallista elämää, rakkautta ja dramatiikkaa, saattaa olla seassa jopa romantiikkaa

Joko taas tulee se kuuluisa Karjalan mänty vastaan?

Julkisuudessa on alkanut liikkumaan tietoja, joissa kerrotaan, että Suomen ehdottomasti tarvitsemansa hävittäjiä koskevat hankinnat ovat alkaneet politisoitumaan, se on äärimmäisen vakava ja vaarallinen asia.
Viime kerralla, kun poliitikot sotkeutuivat vakavalla tasolla puolustusvoimien materiaaliseen kykyyn, hoitaa sille määrättyjä tehtäviä, seuraukset olivat katastrofaaliset. Kuka tietää, kuinkahan monta tuhatta sotilasta kaatui pelkästään sen takia että, kalustoa ei ollut tai se oli hyvin kehnoa eikä täyttänyt tarkoitusta, johon ne oli tarkoitettu.
Kukaan tuskin pystyy sitä kertomaan, ja varsinkaan poliitikot eivät sitä myöntäisi tapahtuneen, tosin sen aikaiset poliitikot ovat jo pitkälti siirtyneet ajasta iäisyyteen, mutta nykyisissä poliitikoissa, varsinkin vihervasemmistoon kallellaan olevilla tuntuu unohtuneen, kuis meinasi käydä.

Tavallinen sotilas
Vain tavallisen sotilaan peräänantamattomuus pelasti Suomen, valtavilla uhrauksilla, joista kymmenet tuhannet maksoivat suurimman hinnan, jonka ihminen voi maksaa tuollaisessa tilanteessa. Isäni taisteli koko jatkosodan etulinjassa, taistelualueina muun muassa Tali Ihantalassa, Suursaaressa, Ensossa, Siiranmäellä, Valkeasaaressa jne. ja selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä, mutta hän kantoi sodan kauheat seuraukset, mukanaan lopun ikänsä aina hautaansa asti.

Hän kertoi, kun oli ollut asepalveluksessa talvi- ja jatkosodan välisen ajan, että kalusto ei ollut kummoista, joilla piti pärjätä. Vasta sodan loppupuolella, kun mm. panssarikauhut ja nyrkit tulivat Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana, sekä kehittynyt Suomalainen tykistö pystyi antamaan kunnolla tulitukea sekä parempaa muuta kalustoa oli saatavilla, saatiin vihollinen pysäytettyä.

Yhteistyö
Yhteistyö Ruotsalaisten kanssa on hieno asia, jota kannattaa jatkaa, mutta ei pidä siinäkään unohtaa historian opetuksia. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Ruotsalaiset joko häipyvät taistelukentältä, saati jättävät antamatta suoraa sotilaallista tukea valtiollisella tasolla.
Ruotsalaiset vapaaehtoiset tekivät ja antoivat uskomattoman suuren ja kunnioitettavan uhrauksen Suomen puolesta taistellessaan maamme vapauden puolesta, he ovat ansainneet sankarin tittelin.
Lapsia Ruotsi otti turvaan, mikä oli myös tavattoman upea asia, joka varmasti auttoi osaltaan kestämään taistelut.

Poliitikkoko tietää paremmin kuin asiantuntija
Tuosta lauseesta voisi melkein käyttää vanhaa sanontaa: kiivetä perse edellä puuhun. Kun ryhdytään vatvomaan, että miten se hävittäjäkauppa edistää kahdenvälistä kauppaa, hävittäjän suorituskyvyn hinnalla joka on se kaikkein olellisin tieto, ollaan jo syöksymässä siihen kuuluisaan mäntyyn ja todella kovaa. Sillä kaupankäynnilläkö Suomea sitten puolustetaan tiukan paikan tullen.

No jos siinä taas tapahtuu, että asiat menevät niin sanotusti reisille, poliitikot ja varsinkin jotkut kansanedustajat, jotka asiasta päättävät alkavat kilvan huutamaan, etten minä sellaista tarkoittanut tai vastaavaa ja vastuun välttely käynnistyy kuin raketti. Takkien kääntämisessä teatterien puvustamot olisivat suorastaan kateellisia nopeudesta, joilla ne tapahtuisivat.

Tärkein ja se ehdottomasti tärkein
Kaikkein tärkein ja ehdottomasti tärkein on hankittavan koneen suorituskyky, se jo tuottaa jonkin asteisen pelotteen vastustajille siitä, että hyökkäys Suomeen voisi tulla kohtuuttoman kalliiksi. Suomalaisten taitelulentäjien koulutus on ollut huippuluokkaa kautta historian. Kannattaisi vilkaista Suomen ilmavoimien suorituskykyä, menetettyjä omia koneita suhteessa vastustajaan edellisessä kahinassa, ero on huikea.

Suomi menetti toisen todella hyvän pelotteen, joka olisi ollut ehdottoman tarpeellinen, kun Presidentti Halonen meni allekirjoittamaan jalkamiinat kieltävän sopimuksen, taustallahan hääräsi tietyati myös Erkki Tuomioja SDP:stä. Sitä sopimusta ei mielestäni olisi saanut missään nimessä allekirjoittaa, käytän oikeuttani ilmaista asiasta mielipiteeni, jonka sananvapaus vielä minulle suo.

Ilmaisenpa hiukan lisää
Olen ehdottomasti myös Natoon liittymisen kannalla, jos taas muistettaisiin miten olisi todennäköisesti ja mahdollisesti käynyt jos, silloin 80 vuotta sitten vastapuolella ei olisi ollut myös taisteluita muilla rintamilla, vaan olisi voinut keskittää kaiken voiman meitä vastaan jatkosodan aikana.
Ei ole mitään takuita siis sopimuksia, että mikään maa tulisi auttamaan, ei edes se Ruotsi vaikka hienosti kimpassa treenataan.

Tietenkin Ruotsille on tärkeintä aina itse Ruotsi, luonnollisesti. Se ei muuksi muutu, vaikka seisoisi päällään ja minkävärisillä laseilla mihinkin suuntaan samaan aikaan katselisi ja lippua liehuttelisi.

Lopuksi
Älkää nyt poliitikot menkö sähläämään ja politisoimaan Suomen turvallisuuteen näin voimakkaasti vaikuttavaa asiaa, vasemmistonkin kannattaisi miettiä asioita muultakin kannalta, kuin poliittisena suuntauksena, ettei vain malli Kajander tulisi taas muotiin.
Siinäpä pohdittavaa, tämä oli minun mielipiteeni kyseisestä asiasta ja sen takana seison.

Kestääkö se sittenkään
Morjensta taas, tulin miettineeni tuossa eräänä iltana, kuinka nuo erilaiset kodin vempeleet ovat ajan saatossa kestäneet ja jaksaneet. Jotkin aparaatit ovat joutaneet jopa hyvinkin pian käyttöönoton jälkeen romukoppaan tai korjaajan käsiin, riippuen pitkälti siitä kuinka paljon ne ovat ostohetkellä lompakkoa kurittaneet, tai onko niillä ollut vielä takuut voimissaan. Millaisen sellaisen sitten joku setä tai täti myyvästä yrityksestä tai valmistajasta on mahtanut sille antaa joskus.

Nykyään tuo EU, Tukes ja monet muut tahot jo vaativat esimerkiksi sähkölaitteilta turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia, ettei joku saa napsuja sormille tai ettei hiukset sattumoisin muutu kerta laakilla oikeaksi afroksi, kun kihartimen nappia painaa. Itsellä ei sitä vaaraa ole, ellei kyseessä ole värkki, joka napsauttaa vahingossa nappanahan laineille.

Köyhän ei kannata halpaa ostaa, niinhän sitä sanotaan
Tuo pitää kyllä kutinsa just eikä melkein, käyttökokemus on kyllä näyttänyt monta kertaa, että se laadukas, pikkaisen kalliimpi masiina toimii pidemmän ajan, ilman että taasen pitää mennä potkimaan jääkaappeja ja kinaamaan kiukkuisena kodinkonemyyjän kanssa hinnasta ja ominaisuuksista.
Hyvä osaava kodinkone korjaaja on kyllä melko hyvä tyyppi siinä vaiheessa, kun jotain hinnakasta kilahtaa ja olet ollut laitteeseen tyytyväinen.

Sattuipa keskuspölynimuri kuukahtamaan
loppukesästä päätti keskuspölynimuri 20 vuoden imemisen jälkeen, että imut on nyt imetty. Eipä siinä ollut mennyt kuin noin 7500 päivää, ja tuhansia imurointeja. Harmitus = (nätimmin asia ilmaistuna) oli vietävä. Ryhdyinpä siinä sitten googlailemaan mitä moinen kone maksaa tänä päivänä, ja mahtaisiko saada siihen varaosia, vaikka moottoria tms.

Hinnat olivat kyllä melko korkeita, täytyy myöntää. Pelkkä varaosamoottorikin pyöri lähemmäs 400 € hujakoilla ja koko kone olisi ollut reilusti tyyriimpi. Onneksi satuin tuntemaan kodinkonehuoltoja tekevän yrittäjän, joka oli aiemminkin huoltanut kodinkoneitamme.

Tuumasta toimeen
Purin ensin itse koneesta sen oman sulakkeensa, joka oli kyllä hyvin erikoinen ja erikoisesti kiinni. Selvisi nopeasti, että koneen oli tehnyt Amerikan serkku, ison veden takana. Moista vempainta, siis jenkki sulaketta en ollut koskaan nähnyt, vaikka olen opiskellut itseni joskus muinoin sähköasentajaksi. Tilattiin sulake, mutta päreet eivät olleet palaneet, vain itseltäni.

Seuraavaksi soitto ko. huoltomiehelle ja hän kaahasi paikalle. Jonkin ajan tuumailtuamme tilannetta, tempaisimme koko helavärkin seinästä pois ja huoltoauton kyytiin. Muutaman viikon kuluttua huoltomies, vai pitäisikö käyttää nimitystä huoltohenkilö, soitti, että kone oli taas elossa ja terveenä, siis puhkui ja puhisi, hiilet olivat kuluneet sähkömoottorista loppuun.

Taas hän kurvaili pihaamme ja nostettiin vekotin seinään, putket paikalleen ja kone laulamaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, ja hei lasku koko jutusta vain 160 €, eli kannatti todella korjauttaa.

Laatua
Vielä tuosta keskuspölynimurista, täytyy sanoa, että onpa helkkarin kestävä kone, meillä oli tässä asunnossa asustelemassa reilut 10 vuotta kultainen noutaja, josta voisi käyttää myös nimitystä kultainen karvanluovuttaja. Se määrä mikä tuosta koirasta lähti vuosien saatossa karvaa, havuneulasia, ja muuta pikkukäpyä, oli määrä, josta joku näppärä kutoja olisi ommellut varmaan ison kasan villapitoja tai jotain muuta, mitä sitten kutookaan.

Imuri nimittäin lauloi ja paljon, vielä varsinkin, kun vaimoni pitää ehdottomasti siisteydestä muutenkin. Siispä edes pölypunkit eivät viihtyneet nurkissa, siitä joku viherpipertäjä saattaisi nostaa metakan, kauheaa eläinrääkkäystä kun ei anneta edes pölypunkkien elää vapaina, lisääntyä ja rikastuttaa ekosysteemiä.

Jo aikuisten, maailmalle muuttaneiden lasten siisteysasteikolla on oma paikkansa sanonnalle ”äiti siisti” se on siellä asteikon ehdottomassa yläpäässä.
Eipä tässä ole tainnut mennä montaa hetkeä, ettei jokin nelijalkainen olisi viihtynyt meillä, ja odottanut että kyllä se palvelusväki pitää hänestä huolta kuin kuninkaallisesta.

Muutamia muita tapahtumia
Astianpesukoneen kanssa tuli vastaan se, ettei sitä halpaa todellakaan kannata hankkia. Meillä oli eräs hyvä laadukas kone, joka kesti 15 vuotta, sitten se kilahti valitettavasti niin pahasti, ettei kannattanut enää korjauttaa. Ostettiinpa tarjouksesta H….. merkkinen kone, eipä mennyt montakaan vuotta kun se päätti päivänsä, lievästi sanottuna v….i.

Eipä auttanut muuta kuin marssia taas kauppaan ja uusi laadukas kone tilalle, jospa se kestäisi nyt sen 15–20 vuotta. Olin jutustellut kodinkonekorjaajan kanssa tuon hajonneen tiskikoneen jälkeen, ja rivien välistä onkien ja tonkien, ymmärsin minkä merkkisten koneiden kanssa on ollut vähiten ongelmia. Saman keskustelun kävin muuten myöhemmin, kun erillisuunin ja lieden kanssa tuli tuo liki 20 vuoden ikä täyteen, ja päättivät myös maallisen vaelluksensa.

Sata salamaa vai mites se sitten menikään.
Tänä kesänä riehui muutamia rajuja ukkosrintamia Suomen yli aiheuttaen melkoista tuhoa, sellainen piipahti myös meillä juhannuksen aaton aattona. Ukkonen ensin ikään kuin koeampui ja viritteli itseään virkeään tilaan, muutaman minuutin ajan täräyttäen joidenkin satojen metrien säteelle useita maasalamoita, ja sitten kun oli kait tyytyväinen tähtäykseen, iskeä jysäytti johonkin talon viereen tai kenties taloon suoraan. En ole löytänyt vielä iskukohtaa tähän päivään mennessä.

Sulakkeet lähtivät kuin muinoin kuppa Töölöstä
Vaimoni seisoi keittiön ikkunan äärellä, kun pihalla kipinät sinkoilivat kuin uudenvuoden ilotulituksessa ja saman tien kuului älytön pamaus. Seurauksena oli, että pääkeskuksesta 1 ja 3 vaiheen 25 ampeerin pääsulakkeet menivät heti ja muutaman sekunnin kuluttua 2 vaiheen pääsulake pimeni myös.

Ilmeisesti 2 vaiheen sulake oli sen verran päästänyt läpi, että seuraava 16 ampeerinen menetti myös nappulansa, ja siitä seurauksena melkoisen tuliterän erillisuunin elektroniikka tuhoutui totaalisen korjauskelvottomaksi. Samassa ryhmässä ollut kapselikeitin otti myös kipeää ja siirtyi ajasta iäisyyteen, eli kierrättäjien taivaaseen.
Onneksi olemme asiakkaina sellaisessa vakuutusyhtiössä, jonka kanssa korvaus asiat hoituivat uskomattoman hyvin ja mutkattomasti.

Ei vara venettä kaada
Kun katselee kotona ympärilleen, huomaa kuinka valtavasti ympärillä on erilaista elektroniikkaa, joista jotkut ovat arkipäiväisessä elämässä melkoisenkin tärkeitä. On kyllä syytä jokaisen itse varautua ja miettiä valmiiksi että joskus voi tapahtua jotain ikävää ja suurtakin yllättäin, jolloin on turha odottaa, että piipaa auto ehtii joka paikkaan auttamaan ihmisiä, ja kuinka itse voi ratkaista tilanteen ja selvitä eteenpäin.

Itselleni antaa jonkinlaista pohjaa asioista selviytymiseen se, että olen toiminut mm. palokunnassa hälytysosastossa 8 vuotta ja talosuojelujohtajana 4 vuotta.

Eipä muuta kuin turvallisia hetkiä ja kilometrejä, heips ja kukkuu.

Päivitystä digiosaamiseen 2.1
Päätin lisätä digitekniikan, digitaalisten alustojen ja sisällön tuottamisen osaamistani keväällä opiskelemieni ja käymieni koulutusten jatkoksi AMK koulutuksella. Alueena nimenomaan digialustat ja ohjelmat ja niiden jouheva käyttäminen.
Olen jakanut itse mielessäni digitaalisuuden ja sen osa alueet neljään erilliseen osaan, jotka ovat digitaaliset alustat ja niiden ohjelmat, sisällöntuottaminen, sisällön tuottaja ja loppukäyttäjä eli asiakas, jotka nivoutuvat toisiinsa hyvin voimakkaasti.

Niiden rajapintoja voidaan pitää olemassa olevina, mutta niin sanotusti seitin ohuina. Tämän jaon olen tehnyt helpottaakseni vielä tarkemmin niiden merkitystä toisilleen erillisinä osina, mutta myös niiden muodostamana kokonaisuutena.

Alustat
Itse alustat ovat monesti valmiiksi luotuja, joita hyödyntäen yhtä tai useampaa samaan aikaan, saadaan tuotteen loppukäyttäjää ja vaikkapa sisällöntuottajaa mahdollisimman paljon hyödyttävää toiminnallisuutta. On sitten kyseessä suoraan kaupallisuuteen pyrkivä liiketoiminta tai jonkin osatekijän luominen, joka välillisesti edesauttaa kokonaisuuden toteuttamista.

Koodarit
Koodareista on koko ajan huutava pula alalla mikä kertoo, että suurten toimijoiden järkälemäisien perustalla olevien ohjelmien lisäksi, tarvitaan voimakkaasti paikallista suunnittelua ja ohjelmointia digitalisoinnissa ja itse digitekniikan luomisessa.
Kunnioitan kovasti henkilöitä, jotka osaavat ja joilla on kyky luoda uutta digitaalista toimivuutta, ohjelmointia ja ohjelmia on ne mitä tahansa laillisesti ja moraalisesti oikeaa. Tuo vaatii omaa voimakasta osaamista ja ajan hermoilla pysymistä, siis kokoaikaista oppimista ja opiskelua.
Tällä hetkellä maailma digitalisoituu nopeudella, jota on vaikea uskoa todeksi, moni toiminto ja asia muuttuu päivitykseen 2.0 tai paljon suuremmaksi.

Sisällön tuottaminen
Lasken itseni hyvin voimakkaasti tuohon sisältöjen tuottajien ryhmään, varsinaisena tarinan kertojana ja niiden luojana. Osasyy tuohon on varmasti omat luontaiset kykyni tuottaa tekstiä niin sanallisessa kuin myös kirjallisessa muodossa.
Kykyä luoda ajatuksesta, suunnitelmasta tai jo valmiista tuotteesta sisältöä, josta löytyy syy ja tarina, mitä hyötyä kyseisestä tuotteesta on kohderyhmälle, jolle se on suunnattu.

Miten asiakkaana oleva kohderyhmä voi hyödyntää ja hyötyä kyseisestä asiasta ja ominaisuudesta, auttaessaan omassa liiketoiminnassaan omien asiakkaittensa tavoitteiden saavuttamisessa.
Sisällön tuottamisen taitoani lisänneet tekijät ovat olleet toimiminen myyntimiehenä, kaupallisena tuottajana ja sisällöntuottajana. Olen saanut luoda yrityksille nettisivuja, tuoteluetteloita sekä ylläpitää sosiaalisen median sivustoja, joita käytetään tänä päivänä mainonnassa ja markkinoinnissa yhä enemmän ja enemmän.

Digitaalisen palvelun tuottaja
Tuottaja on taho, joka kokoaa osatekijät yhdeksi kokonaisuudeksi, toimivaksi organisaatioksi. Olkoon se vaikka mainoskampanja, teollisuuden toimintoihin liittyvä digitaalinen ohjelmisto, tai mikä tahansa toiminto, maailma on keskellä todellista digitaalista vallankumousta. Tuon kohta toivottavasti selätetyn, koronaviruksen aiheuttaman kaaoksen vaikutuksesta on esimerkiksi pelkästään lisääntyneet etätyöt ja sitä kautta tietoliikenne väylien tehokkuuden vaatimukset kasvaneet.
Kesämökkikunnissa on tietoliikenteen tehokkuudesta ja nopeudesta tullut jo eräänlainen kilpailutekijä.

Sitten vielä se tärkein eli asiakas
Asiakas on se, jonka liiketoiminnan auttamiseksi tai ongelman ratkaisemiseksi kaikki nuo edellä mainitut tahot ja tekijät pyrkivät tekemään kaiken, osaamisensa kykyjensä ja resurssiensa rajoissa.
Asiakas on kuitenkin se, joka päättää keneltä tekee hankintansa ja keitä ottaa kumppaneikseen oman liiketoiminnan rinnalle ja tueksi. Nyt kun maailma taas aukeaa, villi veikkaukseni on, että tapahtuu vielä hurjempi digiloikka kuin on ehkä ajateltu.
Siispä niitä hetkiä odotellessa päätin pistää itseni digitaidoissa tasolle 2.1, eipä siitä haittaakaan ole. Laitan tämän tekstin loppuun linkin myös blogisivustolleni, käy vilkaisemassa, juttua on sanan- mukaisesti vähän sieltä sun täältä, matkanvarrelta joka tapauksessa.

Niin se maailma muuttuu Eskoni, kirjoitti Aleksis Kivi aikoinaan romaanissaan. (Tarkista jos et usko 😊)
https://matkanvarrelta.blogaaja.fi/

Terveisin Kari Mäkinen

Jo vain se maailma muuttuu
Jatketaanpa hiukan edellisen blogin teemalla
Nykypäivänä pitää tässä sääntöjen luvatussa maassa olla kaikkeen omat tiukat sääntönsä ja asetuksensa. Pystyäksesi tehdä jonkin tietyn tehtävän, vaikkapa työtehtävän yhteydessä missä sinulla on vaara potkaista, vaikka varpaasi todennäköisesti siihen on laadittu monirivinen, ellei jopa monisivuinen ohjeisto.

Jakkara keikkuu
Aikoinaan kun lensimme joskus 80- luvun lopussa Kanarian saarille espanjalaisella, nyt jo kuopatulla lentokoneella ja yhtiöllä. Penkki, jolla istuin keinui kuin vaari vainaan kiikkustuoli matonreunaa vasten, oli kait iskenyt siesta just kesken pultin kiristyksen. Eipä sillä olisi ollut merkitystä, olisiko se ollut kiinni siinä tapauksessa, jos olisi tultu tonttiin kuin telkkä pönttöön.

Kuin oravan pojalla
Samalla reissulla käväistiin Teidellä, tuolla melko jytäkällä tulivuorella, jonka pikkuserkku puhkuu ja puhisee melko rajusti, läheisellä La Palman saarella. Kunhan vain puhisisi, eikä päättäisi romahtaa Atlantin valtamereen, siinä voisi olla järisyttävät seuraukset.
No niin takaisin Teidelle, ensin huristeltiin autolla kabiini hissille ja sillä sitten ylös vuorelle. Siinä vaiheessa oltiin jo hyvin korkealla ja vuoren huippu näkyi edessä ylhäällä ja siellä sinne pystytetty risti. Tuumasin että kyllähän minä, todella kovassa fyysisessä kunnossa olevana kaverina, kipaisen sinne tuosta vain, niin kuin aikoinaan kapteeni Kaarna, suon yli tuntemattomassa.

Ei mennyt niin kuin Strömsössä
Vaan kuis äijän kävi, pumppu hakkasi pian kuin ylikuormitettu höyryveturi ylittäessä kaukaisia vuoria. Hyvä että pumppu pysyi tontillaan, meinasi nimittäin happi loppua palkeista kättelyssä, ja muutaman kerran piti jopa hönkäistä todella syvään. Korkeutta tuolla vuorella on 3718 metriä, ei ihme, että otti tiukalle moinen kaheli ravaaminen.

Jätin nousun väliin hiukan ennen huippua, muistaakseni viimeinen osuus olisi ollut hyvinkin hankala, seli seli. Mielenkiintoista oli myös, kun opas kertoili, että jos kovettuneessa laavassa siellä täällä oleviin koloihin ja rakoihin laskisi reilun metrin syvyyteen kahvipannun, voisi keittää pannukahvit, mikäs siinä, mutta just nyt ei sattunut tulemaan mukaan kahvipannua repun pohjalle, saati narua tai poroja, muuten olisi voinut vaikka keittää ne mocat.

Mr Spock
Minkähän laista olisi tullut kiuasmakkarasta, Turun sinapin kanssa, olisiko näyttänyt enemmän Tapolan mustalta makkaralta, tiedä häntä tai hänen maustaan. Näkymät olivat kyllä vuorelta huikean upeat, näkyi kauempana olevat muut saaret ja aava ulappa.
Paikka paikoin maanpinta näytti olevan kyllä jostain tieteis elokuvasta, olisi vain puuttunut, että suippokorvainen Mr Spock olisi kulkenut alhaalla rinteessä, laser aseen kanssa jahdaten jotain ökkiäistä, joka uhkasi sillä toisella laseraseella universumin rauhaa.

Huipulla oltiin taas, hiukan toisenlaiset näkymät
Sattuipa 80–90 luvun vaihteen seutuvilla käynti sitten toisellakin huipulla, olosuhteet olivat vain siellä hiukkasen erilaiset. Jos olisi kulkenut samoissa vermeissä kuin Espanjan auringon alla, olisi joku varmasti tullut rauhoittelemaan ja kertomaan että apua on jo tulossa. Shortsit oli vaihtuneet toppahousuihin ja jalkoihin kasvaneet sukset.
Oli lähdetty laskettelemaan Ylläkselle ja päätettiin tehdä samalla sieltä päiväreissu Pallakselle mutkamäkeen. Siellä lähti opas mukaan ja hänen kanssaan annettiin sitten hissin ja painovoiman tehdä työtänsä vuoron perään.

Hernerokkaa
Yhdessä vaiheessa nousi kuin napista painaen todellinen hernerokka sumu, eli oltiin sanamukaisesti pilvessä ilman että kukaan olisi pössytellyt mitään heinää tms. Näkyvyys oli vain todellakin muutama metri, ei kymmeniä. Tilanne oli enemmän kuin haasteellinen, suorastaan hiukan uhkaava, kun piti pyrkiä löytämään reitti, oikean rinteen alkupäähän tunturin huipulla, jotta pääsisimme laskeutumaan sieltä sitten oikealle ala-asemalle, eksymättä toisistamme.
Siinä rupesi opaskin hermoilemaan tilannetta, ei olisi pitänyt.

Joskus aikoinaan joku nainen oli lasketellut samanlaisessa tilanteessa väärän rinteen alas, hänellä oli ollut onni, että tunturin ympäri oli kulkenut latu, johon nainen oli sitten törmännyt. Hän oli lähtenyt seuraamaan sitä, eli hiihtämään laskettelumonot jalassa useiden kilometrien matkan. Siinä on voinut olla takareidet ja vähän muutakin olla loppujen lopuksi hiukkasen kireällä, mutta oli selvinnyt hengissä reissustaan. Me löysimme kuin löysimmekin oikean rinteen, ja alas hiihtomajalle päästyämme maistui muuten myös muukin kuin kylmä maito, kylmää sekin oli.

Pirtukirkolla
Nähtiin muuten Ylläksellä Irwinin keikka, epäilepä ettei niitä enää hirvittävän montaa ollut sen jälkeen valitettavasti, siinä oli taiteilija, joka sanoi asiat niin kuin ne olivat ja turhia kumartelematta.
Pieni oli Äkäslompolon kylä silloin, mutta pirtukirkko veti väkeä ympäriltä ja paljon, niin lomalaisia kuin paikallisia, meno oli hurjaa ja vauhdikasta. Nykypäivänä paikkaa tuskin tuntisi, eiköhän tuo ole paisunut melko paljon.
Levillä on käyty useinkin, mutta joskus täytyisi piipahtaa sinne matkatessa ihmettelemään Ylläksen ihmeitä. Eiköhän valtion monopoli, sielläkin vielä virtaa niin kuin aikoinaankin kaiken maailman parantajien kiusaksi.

Kallis tarjoilu
Elettiin vielä samoja kultaisen 80–90 luvun seutuja, kun käytiin ensimmäisen kerran vajoavassa kaupungissa. Oli sakkia ja paljon, mutta ilmapiiri oli se 80- luvun mukava hiukan sähköinen, ihmiset iloisia ja kait vähän romanttisia, oltiinhan casanovan kulmilla.
Tuli sitten juotua samalla reissulla todennäköisesti elämämme kalleimmat juomat Pyhän Markuksen aukiolla, yksi olut ja yksi appelsiinituoremehu sekä jotain pientä syötävää, olisiko ollut jäätelöä, leivosta tms.

Tarjoilija sitten kiikutti reilun huntin laskun eteemme hymyillen koko hammaskaluston voimalla, siinä olisi jäänyt itse Jr Ewing toiseksi hammaskiilteen hohteessa.
Siihen aikaan 100 markkaa ei ollut kaikkein pienin summa, nyt 17 € on monesti pikkuraha. Samalla tuli havainnoitua, että terassien pöydät olivat melko tyhjät, vaikka aukea täysi, mutta nyt oltiin lomalla, joten sitä sattuu.

Vatsahuuhtelun vaara
Opas oli antanut aikaisemmin vinkin, ettei kannata sitten pulahtaa eli pudota kanaviin, vastassa olisi vatsahuuhtelu ja hevosen annos antibioottia tai vastaavaa tököttiä, joten pysyttiin kaidalla tiellä tiukasti.
Meille sattui tuuri ja saatiin mukava gondoli kuski, kun puikkelehdittiin pitkin talojen välejä kapeilla kanavilla. Kuski sattui haastelemaan jonkin verran lontoota, ja kertoili paikan historiasta, ja kuka historiallinen henkilö oli ollut tai asunut joissakin noista rakennuksista, mieleen on jäänyt Marco Polo. No vastuu siirtyi varmaankin sillä hetkellä kuuntelijalle, vaikka ei Kuopiossa tuossa muailman navassa oltukaan.

Myöhemmin
Olemme käyneet myöhemmin useammankin kerran Venetsiassa, ja vahingosta viisastuneena kiertäneet aukion kahvilat hiukan kauempaa. Hiukan kun viitsii raahautua siitä valtavasta vellovasta ihmismassasta syrjemmälle, löytää mukavia ruokapaikkoja ja kahviloita, joissa hintataso ja varmaankin myös laatu on mukavampi, samoin näkee myös muutakin Venetsiaa kuin Ponte di Rialton, Grande Canalin ja aukion.

Ymmärrän hyvin joidenkin paikallisten kuumentuneet tunteet, koska se ihmismäärä on kyllä mykistävä mikä seilaa edestakaisin pitkin pientä aluetta päivästä toiseen varsinkin sesongin aikana. Corona virus on saattanut helpottaa joidenkin mielenrauhaa, matkailijoiden määrän vähetessä, mutta niiden, jotka saavat toimeentulonsa turisteista on tilanne saattanut harmittaa kuin jäinen käpy pientä oravaa.

Siirtymässä avaruuteenko.
Jotkut ovat siirtyneet matkailemaan hiukan pidemmällekin
Muutama miljardööri on siirtynyt jo astetta pidemmälle matkailun ihmeellisessä maailmassa, siirtymällä maata kiertävälle radalle. On se vaan ollut hyvä, että siellä on ollut mukana vuosikymmenien avaruuslentojen kokemuksella Star Trekin pitkäaikainen kapteeni, jos vaikka vastaan tulisi yhtäkkiä se pitkäkorvainen kaveri, joka oli niin suunnattoman fiksu ja pikkiriikkisen friikki.

Matkailu avartaa, ei muuta kuin muailmalle, johan sitä tuli taas vietyä immeisten vapaata aikaa, mutta onneksi tämä perustuu vapaaehtoisuuteen.