Vähän sieltä, pikkuisen tuolta ja jotain täältä
NATO OTAN kiitos kokonaan
Niin siinä sitten kävi, että herran vuonna 2022, Suomi ja suomalaiset ottivat vihdoin askeleen kohti NATOA, siis vihdoinkin. Asiat etenivät loppujen lopuksi hyvinkin nopeasti, muutama kuukausi ja tässä ollaan, pahvi lähti jo Brysseliin.
Oma villi veikkaukseni on, että tuo Nato myönteisyys on ollut jo aiemminkin korkeammalla tasolla suomalaisten keskuudessa tuolla taustalla, kuin gallupit aiemmin osoittivat. Siis tämä on veikkaus.

Yhtenä syynä todennäköisesti tuohon ei Nato asenteeseen on ollut se, että meillä Suomessa on ollut kovastikin itään päin sympatioita tuntevia poliitikkoja, jotka omalla käytöksellään ja puheillaan ovat vaikuttaneet yleiseen ilmapiiriin ja myös mielialoihin.

Jurakausi loppui ja niin tämäkin, mutta onneksi rauhallisemmin
Se aikakausi, kun eräät poliitikot pelasivat tehtaankadun korteilla ja nokittelivat sitten, kuka on kenenkin isompi kaveri tai ainakin tuttu, on vihdoin haudattu, toivottavasti todella syvälle, syvemmälle kuin ne loppusijoitetut ydinjätteet.
Kyllähän meidän harmaahapsinen entinen ulkoministeri on vielä pannut hanttiin, tätä nykyistä kehitystä vielä tähän päivään asti.
Minulle on tullut hänen puheistaan ajoittain hyvin sekava kuva, aivan kuin hänen olisi mahdotonta hyväksyä tapahtuvaa, ja kieltämättä tuli myös fiilis, että hän koetti viskoa ajoittain erikokoisia kapuloita rattaisiin, omituisilla lausunnoillaan ja ulostuloillaan.

Toinen herrasmies joka varmasti kokee myös maailman, jollain lailla murenevan ympärillään on meidän Paavo. Voi voi, ei ole enää Kekkosta, Bresneviä, sorsaa ja kumppaneita, se poliittinen juna meni jo, ja siinä kyydissä olleet huristelivat historiaan, tai ainakin sinne päin.
Eipä jälkipyykistä taida päästä myöskään eroon, eräs entisistä presidenteistäkään, lausunnot ovat olleet aiemmin ja myös nykyisin ajoittain melkolailla häkellyttäviä.

The kassakaappi
Tuumailin muuten tuossa eräänä päivänä joutessani, olisiko jo aika avata se Supon kassakaappi ja ottaa se Tiitisen lista esille. Se on asia joka varmasti kummittelee vielä monen mielessä, keitä siinä on ja minkälaista touhua ja peliä on aikoinaan harrastettu tiettyjen tahojen kanssa.
Olisikohan avain vielä tallessa, vai jo ajan hampaan nakertamana jossain metalli sulatossa. Voipi olla joka tapauksessa, että se päivä ei ole ihan lähiaikona tulossa vastaan.

Ankara basaari Ankarassa
Luulenpa myös, että moni ihminen nukkuu nyt levollisemmin tulevat yönsä Nato päätöksen jälkeen, mutta tietysti aina tulee olla ja ajatella kuten partiolaisten vyössä lukee, ole valmis.
Turkin presidentti avasi sitten aivan uutukaisen tuliterän basaarin Ankaran ytimeen. Itämaiseen tapaan tinkiminen on kovaa ja armotonta, mutta siitä huolimatta aina ollaan päästy aiemminkin sopuun hinnoista.

Vielä siitä Natosta
On Suomelle ja suomalaisille valtaisa onni, että meillä on jämäkkä, asiansa suoraselkäisesti hoitava Presidentti, joka johdonmukaisesti ja nopeasti otti tilanteen haltuun.
Veikkaanpa, ettei joka mies tai nainen lähde noin vain soittamaan kriisin aiheuttaneelle valtionpäämiehelle, ja ilmoittamaan asian mitä tämä kenties vähiten haluaisi kuulla. Myös Pääministeri on toiminut asiassa mallikkaasti, samoin ulkoministerimme.
Erikoiskiitokset haluaisin vielä omalta osalta esittää Puolustusministeri Kaikkoselle, ryhdikästä johdonmukaista toimintaa, sotilaallista.

Eduskuntaa ei sovi unohtaa myöskään missään nimessä, se näytti taas kerran että, kun on tosi paikka edessä ja Suomen tulevaisuus uhattuna, se pystyy muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tekemään poliittisesta suuntautumisesta riippumatta päätöksiä, joissa katsotaan vain Suomen ja suomalaisten turvallisuutta eikä poliittista suuntausta.

Varautuminen se se kannattaa
Varautuminen se kannattaa aina, myös kaikkeen muuhunkin kuin sotaan. Eipä siinä tarvita kuin pikkaisen ravakampi myrsky ja kun lamppuihin ei syty moneen vuorokauteen valoja, saati hella enää lämpene, tai kraana köhii kuin keuhkotautinen kessuttelija.
Siinä tilanteessa monelle voi tulla ongelmia jos toisia, mutta onneksi monen mielestä on mukavaa, tehdä niitä hommia pimeässä tai ainakin tehdä pimeitä hommia muuten vaan.

Tuosta sähköstä ja vakuutuksista muuten
Etsivät löytää, niin ne ainakin kovasti väittävät. Viime kesänä juhannuksen aaton aattona meni talomme ylitse todella häijy ja pahantuulinen ukonilma, olisiko Odin, Thor tai joku muu ukkeli ajellut kiivaasti rattaillaan pitkin taivaan kantta.
Yht´äkkiä ikkunan takana välähti, kipinät lentelivät kuin USA.n itsenäisyyspäivänä ja aivan samassa kuului valtava jysähdys. Sähköt meni osasta taloa samantien ja muutamia sekunteja myöhemmin pimeni sitten loputkin lamput.

Talosta paloi kaikki 25 A pääsulakkeet, tosin se yksi tulppa muutaman sekunnin myöhässä, vieden läheisen 16 A serkun mennessään. Tietenkin juuri sen ryhmän, ja vaiheen päässä oli erilaista kallista tavaraa, sähköuunia ja keraaminen tasoa, kahvikeitintä jne. Ne siirtyivät niin sanotusti salamana elektroniikkaromun ser taivaisiin, aamen.

Iskun paikka
Nyt ei puhuta kesäiltana tanssilavalla, järveltä kuuluvan kuikan kaihoisan ja yksinäisen äänen siivittämää iskemis yritystä ja mahdollisuuksista päästä tekemään niitä pimeitä hommia.
Saati samaisen tungokseen täynnä olevan tanssilavan, ulkovessojen takana tapahtuvasta käsivälitteisestä kommunikoinnista, jossa yritetään huitaista iskulla vastapäisen hepun leukaperiä, ja samalla heilutaan edestakaisin kuin aidossa Ranskalaisessa pantomiini esityksessä. Pullo kiertää samalla rinkiä milloin myötä ja milloin vastapäivään, äänettömien irvistysten saattelemana.

Varsinainen ällitälli
Etsimme tuona kyseisenä iltana, lähes kissojen ja koirien kanssa mihin peijakkaaseen se salama oli päättänyt maadoittaa itsensä, eikä löytynyt sitten yhtikäs mitään. Tuli talvi, metri lunta ja sitten talvi meni .
Keväällä rakas vaimoni käveli noin 10 metrin päähän talon päädystä metsään ja huomasi että valtavan kuusen, sen piilossa olevalta toiselta puolelta, oli tullut valtava puun säle näkyviin. Sitä sitten ihmettelemään, ja kas sieltähän se iskun paikka viimein löytyi.

Niin ne vakuutukset
Vakuutus asiat hoituivat suit sait sukkelaan puhelimessa ja netissä, heti tällin jälkeen ja korvaukset oli tilillä todella vikkelästi. Joissain vakuutusyhtiöissä homma on kuulema kuin viisumin hakeminen, monimutkainen tai ainakin todella aikaa vievä lappusirkus.

Vakavaa tuumailua vakavasti
Se oli sellaista vakavampaa tuumailua vakavasta asiasta, aina kyllä pitäisi myös koettaa löytää se asioiden positiivinenkin puoli. Kun seisoo varjossa ja viileässä, on se saman pensaan toinen puoli auringon paisteessa.

Höh repäisin tuollaisen aforismin ihan omasta päästä, kaikkea sitä siellä liikkuukin, ja ulos pyrkii. Tietysti joku on varmaan jossain päin planeettaa ajatellut asiasta samoin samoilla sanoilla, mutta eri aivoilla jo aiemminkin.
Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, itku pitkästä ilosta, pieru pitkään naurattaa.

SOOOON MORO!!