Talvi

Lumi ja nuoruus ovat ainoat ongelmat, jotka katoavat, jos olet piittaamatta niistä riittävän kauan.
-Earl Wilson-

Huomasin yht. äkkiä sopeutuneeni ajatuksissani talveen, paksuun lumikerrokseen ja paukkuvaan pakkaseen. Hyväksyneeni tämän neljännen vuodenajan, taas tavattoman pitkän ajan jälkeen. En tiedä onko se iän tuoma, vai takautumaa lapsuudesta, mutta nyt lumi ei ole enää se inhokki numero yksi.
Ehkä se voisi olla tuo IMTHO oireyhtymä, eli: Iän mukanaan tuoma häsläys oireyhtymä, joka on saanut pakan sekaisin.

Eihän se tietenkään voi olla inhokki, se lumi, koska tyttärellämme on koira, jonka nimi on Lumi. Väriltään lumen valkoinen ja rodultaan Sveitsin valkoinen paimenkoira, todellinen ADHD jos koiralle voi kyseistä diagnoosia antaa, virtaa ja voimaa on kuin Loviisan ydinvoimalassa.

Aatu
Väittävät että kun Aatulla meni maailman valloituskin reisille, niin meni myös Saksanpaimenkoiran jalostuskin. Tulla tupsahti joukkoon puhtaan valkoisia koiria, joka ei kait sen aikaiseen arjalaiseen makuun sopinut.
Kun Amerikkalaiset ja Kanadalaiset, muun muassa sitten olivat panneet homman lopullisesti niin sanotusti pakettiin, sotilaat ihastuivat tähän koirarotuun ja kiikuttivat niitä Pohjois-Amerikan turuille ja toreille. Ilmeisesti näitä koiria oli viety sodan aikana Sveitsinkin puolelle, ovatko menneet kultalasteissa vai ilman, enpä tiedä.

Muistoja talvista
Muistan kun kakarana tuli riehuttua tuntikausia lumen keskellä, laskettua pitkin pitkiä mäkiä Laajalahdessa, jossa oli ja on yhä tänäkin päivänä niitä pitkiä rinteitä. Taivari, Kulmarin isot kalliot, missä on 1 maailmansodan aikaisia linnoituksia, niiden väleissä puikkelehti pulkkareittejä. Kansakoulun läheltä lähti pitkä polku, joka laskeutui Kaukolantieltä Räisälän tielle.
Siellä oli persmäessä iso joukko kylän kakaroita, rakennettiin hyndät, kiertoreitit sieltä sun täältä.

Joskus joku aikuinen, onneksi hyvin harvoin tuli mesoamaan, että polku muuttuu liian liukkaaksi, olisiko tuolla ollut oikea huoli asiasta, vai liian kireä pipo tai nuttura kiristämässä aivokoppaa.
Vaatteet, jotka olivat päällä, varsinkin pipo ja lapaset muistuttivat koko päivän remuamisen jälkeen enemmän Himalajan lumimiehen takkuturkkia, johon on jäätynyt vieri viereen pieni jääpalloja, jotka sitten mukavasti kastelivat lattiat sulaessaan.

Nythän tuota Taivarin mäkeä (Entinen hyppyrimäen pohja) on taas kunnostettu. Yhdessä vaiheessa mäen alaosaan rakennettiin pyörätie poikittain rinteeseen nähden, joka oli vielä korkeudeltaan melkoisen korkealla mäen pohjasta. Siihen kun tuuttasi menemään kovalla vauhdilla, tuntui että munuaiset nousevat kurkkuun ja häntäluu vähintään pilkkoutuu tuhannen palasiksi.

Syy ja miksi
Syy mikä osittain sai minut kirjoittamaan talvesta, lumesta ja pakkasesta, pimeydestä ja maagisen värisestä luonnosta kuun loisteessa ja revontulista, oli kun kuuntelin sattumalta YouTubesta eräänä myöhäisiltana saamenkielistä laulua, jonka esitti nuori nainen.
En ymmärtänyt laulusta kuin muutamia sanoja hyvällä arvauksella, siis tajusin yhtä paljon kuin sika ymmärtää satelliitin toiminnasta, mutta sävel, sen rytmi ja tempo sekä tuon naisen laulu ääni saivat minut ajatuksissani jonnekin keskelle luontoa.

Enpä tiedä miksi ajatuksissani kulkeuduin Jean Untinen-Auelin kirjasarjaan, sen kymmeniä tuhansia vuosia taaksepäin Pyreneitten vuoriston pohjois- puolelle ja kivikautiseen Euroopan mantereeseen. Mielenkiintoinen mielleyhtymä, siinäpä jollekin lanttumaakarille pähkinä purtavaksi.

Toinen syy
Toinen vaikuttava tekijä tuohon sopeutumiseen, siis talven on varmaankin se, että jäi se loskakeli, adventtisohjossa kyntäminen melkoisen vähiin. Elimistö on ehtinyt tottumaan kylmyyteen ja pimeyteen, jäähän sekä lumeen jo aikaisin syksystä, jos tähän nyt voi rehellisesti sanottuna tottua, yleensäkään tai ollenkaan.

Palmun alla tuumailua
Joku lämpimissä kaukomaissa asuva, siellä missä palmut huojuvat, hiekkaranta on pehmeää, aurinko armas lämmittää ja itseensä kypsähtänyt kookospähkinä odottaa kärsivällisesti korkeuksissa, pudotakseen sitten ohikulkevan viattoman useita sundownereita nauttineen, hellehatun verhoamaan turistin nuppiin, kaksinkertaistaen tulevan aamuisen kohmelon.
Siinä saattaa samainen natiivi tuumailla, että tuohan kylmyyden kaipuu, on oikeastaan yhtä järkevää kuin hyppäisi tuohon rantabaarin nurkassa olevaan pakastimeen. Siellä pakastimessa on myös saman laista kuin talvessa, pirun kylmä, ei ole auringon valoa ja kaiken lisäksi on tavattoman hiljaista ja yksinäistä.

Jos siellä pakastimessa nyt olisi niitä pohjoisen ihmisiä, ne hakeutuisivat toden näköisesti eri hyllyille istuskelemaan, mahdollisimman kauas häiritsevistä ihmeellisiä kysymyksiä esittävistä kanssaihmisestä, jotka rikkovat taivaallisen hiljaisuuden. Sikäli mikäli jos sinne pakastimeen, nyt edes mahtuisi ihmisiä ja olisivat vielä kaiken lisäksi niin typeriä, että menisivät sinne.
Lisähöystettä tietysti saisi kylmyyteen, kun kaataisi vielä jääpalakoneen sisällön niskaansa, siis tosi fiksua touhua. Hyppääväthän jotkut muuten speedot ja bikinit jalassa keskelle avantoa, missä jääpalat hinkkaavat ennestään saunan punoittamaa nahkaa, ja vielä kehuvat lopuksi miten euforinen tunne siitä tulee.

Läskit lähtevät lumella
Onhan tuolla lumella tietysti liikuttava puoli, jos ei sitten maksa siitä, että joku toinen liikuttaa sitä. Minulle tulee lumitöiden aikana keskimäärin 12000–15000 askelta per kerta, sinne tänne eri askelkuvioilla, kuin Åke Blomqvistin tanssitunnilla, vaikka en moisilla tunneilla aikaani olekaan viettänyt.
Onpa käynyt niinkin, että kun olen talven ajan siirtänyt lunta pois pihalta ja tieltä, olen siirtänyt vyötäröltä 7 kg jonnekin, en vain tiedä vielä minnekä ne menivät.

Kaikesta huolimatta
Kyllä on myönnettävä, että olen 120 % kesäihmisiä, jos se vielä ei ole avautunut. Onko mukavampaa kuin vetäistä shortsit jalkaan aamulla ja astella nurmikolla paljain jaloin auringon lämmittäessä talven kalvettamaa ihoa, istahtaa lepotuoliin ja lukea hyvää aikakausilehteä, jos vain malttaa. Maltti on muuten valttia väittävät viisaat, en vain tiedä vielä, missä pelissä on tuollainen valtti. Valtti colorin toki tiedän, mutta se on nyt ihan eri juttu.

Kesä ja kärpäset
Kesää odotellessa ei voi oikeastaan muuta kuin seurata miten valoisa aika pitenee ja lumi vähenee, jossain vaiheessa. Ollaan kuitenkin matkalla kohti kesää ja kärpäsiä, hyttysistä niin väliä, paitsi tipuille.
Tule kesä tule pian, täällä odotellaan malttamattomasti, chilin siemenet on jo hankittu ja tiukka pohtiminen, mitä pottua istutetaan tänä vuonna kasvatuslaatikkoon on jo täydessä käynnissä.
Varmaan odottajien joukossa on myös niitäkin, jotka ovat hakanneet sähköyhtiön laskun puukengällä ja rautanaulalla seinään ja odottavat niitä plussa kelejä, ja edes hiukan pienempiä menoja.

Eipä muuta kuin moro!