Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Uusi Blogaaja -sivusto

Kategoria: Yleinen Page 2 of 5

Wappua

Wappuja
Se olis taas se aika keväästä, kun laitetaan tötteröhattu pään päälle ja vedetään sen ylikireä kuminauha leuan alle, niin että muutenkin kenties jo heikentynyt ajattelukyky heikkenee entisestään verenkierron hidastumisen takia, sen pyrkiessä kohti korvien välissä olevaa komentokeskusta.
Heti kohta puhalletaan otsasuoni pullistellen vapputorvia, ja nostellaan molemmin käsin maljoja, lauletaan ja nauretaan. Viskotaan serpentiinejä ja kenties joku puristaa vaivihkaa vahingossa tungoksessa väärää takapuolta, aiheuttaen valtavan kalabaliikin, tai salaperäisen hymyn.
Samaan aikaan joku jo oksentaa perunasalaattia nurkan takana ja pyyhkii suupielensä hihaansa, palaten muina miehinä tai naisina jatkamaan kemuja.

Herkkua monenlaista
Wappuun kuuluu pick-nick eväät kuin sakset ravulle , viltit levitellään pitkin poikin nurmikoita ja niille monenmoisia kippoja ja kuppeja, täynnä herkkuja jos toisia, unohtamatta kuplivaa kuoharia tai limua, siis jos kelit suo.
Sen suhteen kelien arpominen onkin kuin lottoarvonta, toivoo ja uskoo, mutta pieni epäilyksen peikko istuu tiukasti olkapäällä, kuin takiainen spanielin turkissa.

Se etu tietysti siinä viltillä istumisessa on, että jos räkättäessä tupsahtaa nurin persauksilleen ei takamus ole mustelmilla, vain hieno vihreys aamulla kertoo tapahtuneesta tai punkki joka on osallistunut vapun viettoon maistellen alkoholipitoista nestettä onnettoman juhlian pakarasta.

Lapset
Lapsille, siis suurimmalle osalle vappu on silkkaa juhlaa, syödä munkkeja niin että napa ei vahingossakaan kohtaa selkärankaa, juoda simaa, röyhtäillä, popsia namuja ja pukea vappunaamarit ja heilutella vappuhuiskuja. Katsella juostessa kuinka ilmavirta pyörittää vappuhyrriä ja nauraa, niin kuin pitääkin ja syödä taas kaikkea hyvää.

Vappupallot ja serpentiinit
Kaupoissa näkee nykyään vaikka sun minkälaista vappupalloa, siellä vilahtaa supersankari, heti kohta jokin ulkoavaruuden muukalainen ja yksisarvinen, prinsessoja unohtamatta.
Lapset osoittelevat sormillaan niitä kauppojen käytävillä ja huutavat yhä kovempaa ja kovempaa: äiti kato äiti kato, mä haluuun ton, eikun sittenkin ton, eipäs kun mä otankin ton, se on lapsen elämää, ja sellaista sen pitää ollakkin, iloa ja riemua, sitä lasten työtä.

Opiskelija elämää
Opiskelijoilla noilla vapunvieton liki puoliammattilaisilla, on jo hyvinkin pitkät ja märät perinteet vapun vieton suhteen, mutta aina sinne tupsahtaa jotain uuttakin. Hyvin ymmärtää että vappu merkitsee heille hyvin paljon, kevään koittamista, taukoa valtavaan tenttiruuhkaan, yhteisöllisyyttä, hetkellistä nollaamista ja vaikka kuinka paljon erilaisia syitä ja asioita juhlia, hyvä niin.

Historian havinaa wapusta wakavasti
Lukaisin muutamasta artikkelista joitakin juttuja vapusta ja päätinpä lainata niitä hitusen, elikkäs näin.

Pyhän Valburgin muistopäivä
Lainaus alkaa
”Valpuri- ja Vappu-nimet juontavat juurensa 700-luvulla eläneeseen pyhään Valburgiin. Hän oli vauraan englantilaisen perheen tytär, joka luostarikoulutuksen ­saatuaan päätyi kahden veljensä kanssa Saksaan lähetystyöhön.
Valburg oli ilmeisen hyvä työssään, sillä hän eteni urallaan abbedissaksi eli johtajaksi vaikutusvaltaiseen Heidenheimin miesluostariin. Valburg kuoli vuonna 779, ja myöhemmin hänet julistettiin pyhimykseksi. 1. toukokuuta vuonna 870 Valburgin luut siirrettiin Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon, ja päivää alettiin viettää hänen muistopäivänään
Keskiajalla Valburg oli suosittu pyhimys Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Vaikka hänen muistopäivänsä on sittemmin kadonnut katolisesta kalenterista, meillä Suomessa kevään juhla kantaa edelleen hänen ­nimeään..” Lainaus päättyy
Lainattu kirkko ja kaupunki netti artikkelista, kirjoitettu 27.4.2020 kirjoittajana Kaisa Halonen.

No sitten se munkki, pullea ja ruskea
”Sana munkki on ollut käytössä leivonnaisen nimityksenä ainakin jo 1600-luvulla. Se juontuu vertauskuvallisesta assosiaatiosta luostarimunkkeihin: ”Kun nokare munkkitaikinaa pannaan kuumaan rasvaan, se pullistuu nopeasti hyvinvoivan ruskeakaapuisen munkin kaltaiseksi” ( Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 736. Helsinki: WSOY, 2004.)

Munkki, siis tuo sokerilla kuorrutettu popsittava herkku, ei se ruskeassa pitkässä kaavussa taapertava kirkonmies, on tunnettu siis jossain määrin nimellään jo 1600 luvulla, siis ei ihan eilisen päivän juttu.
Nuo kirkon miehet ja naiset ovat sitä vastoin taaperrelleet huomattavasti kaemmin pitkin Euroopan kaupunkeja, saloja ja panimoita. Tuli mieleen että siinäkin on melkoisen vanha ammatti jos sitä nyt ammatiksi voi kutsua, tuota munkkeilua ja nunnailua.

Vappuun on kuulunut vääjäämättä myös juomat
Sillä että nuo munkit ja nunnat ovat toimeliaasti touhunneet, vaivojaan säästämättä panneet vuosisadasta toiseen luostareissaan olutta, on ollut vaikutusta että ihmiset ovat pysyneet nöyrinä ja nuhteessa, mutta myös kenties pienessä ja välillä hiukkasen isommassa vihneessäkin tuoppiensa äärellä.

Olutta ja viiniä
Luostarit ovat tuottaneet myös muunlaisia nautintoja kuin vain niitä hengellisiä kanssa eläjilleen, maallikoille ja herraskaisille, aatelisia unohtamatta. On siinä ajassa ehtinyt virrata jokunen litra vettä pitkin Tiber jokea, niin kuin myös olutta ja viiniä tynnyreistä janoisille, tuossa hengellisen touhun sivussa.

Tuo paneminen
Tuo oluen paneminen ei ole ollut mitään nappikauppaa, vaan suoranainen busines. Kaukaisessa keskiajassa juomavesi oli monessa kaupungissa luokattoman huonoa, suorastaan kelvotonta kuravettä. Palkanmaksuakin on tuolla oluella historian saatossa hoidettu.
Onkohan silloin käydyt palkkaneuvottelut koskeneet litramääriä vai prosentteja, kas siinäpä kysymys.

Enkelten osuus
Tänä päivänäkin on edelleen luostarioluita ja viinejä ja Suomessa esimerkiksi viskimunkki, hitto mikä duuni. Tehtävänään viskin valmistus, siinä touhussa on, varmaan niin sanotusti todellinen hengellinen meininki, haihtuuhan tynnyreistä enkelien osuudet sanamukaisesti taivaan tuuliin, minnekkäs muualle ne enkelten osuudet menisi.

Sima, wappujuomien aatelinen
Sima, tuo vappujuoma ja mukava janon sammuttaja kesällä, on myöskin melkoisen vanha juoma. Viikingit kehittelivät sen toistatuhatta vuotta sitten, ja sen uskottiin antavan hengellisiä mystisiä voimia. Jotenkin tulee mieleen ja ajatuksiin noista sen hengellisistä tuntemuksista ja juoman antamista voimista Suomeksi sanottuna känni.
Mitä enemmän hunajaa ja käymisaikaa juomalle, sitä suuremmat hengelliset tapahtumat, näinhän se on aina mennyt tai ainakin tullut kohmelo. Toiset eivät vain osaa lopettaa sitäkään ajoissa, vaan siirtyvät lopullisesti sinne henkien maailmaan.
Tänä päivänä se on lähes kaikille sopivaa alkoholitonta juomaa, se sima jos ei sitä sitten vahingossa päästä käymään.

Mistä sitruuna, siinäpä kysymys
Siman valmistuksessa käytettiin alunperin hunajaa, ja vasta satoja vuosia myöhemmin ryhdyttiin käyttämään sokeria. Sitä mistä sinne tupsahti joukkoon sitruuna, niin kuin engelsmannilla teen sekaan en tiedä.
Tuli tuumaillessa mieleen että voisiko sillä olla asian kanssa jotain tekemistä että viikingit kävivät kauppaa lähi-idässä ja välimerellä ja mukaan olisi tarttunut tapa laittaa veden joukkoon sitruunaa. Joku tietävä varmaan osaa sen kertoa. Voipi olla että olen pihalla kuin kottarainen langalla.

Vappu
Vappu on myös työläisten juhlaa, toreilla pidetään puheita ja poliitikot lupailevat vaikka sitä sun tätä.
Jaaha, kukahan poliitikko sitä tänä vuonna vuorostaan lupailee taas sitä vappusatasta tai muuta asiaa, joka haihtuu nopeasti muistista kuin pieru saharasta. En muuten tiedä onko enää olemassa niitä vappumarsseja joita näki kakarana, liekkö kadonnutta perinnettä.
Vanhat autot on tainneet korvata nekin ja viherpipertäjät kait kohta koettaa kaataa senkin perinteen.

Siispä
Toivottelen kaikille hauskaa kuplivaa naurun ja hymyn täyteistä vappua ja kevään etenemistä, sieltä se lämpö vielä tulla tupsahtaa ja hikipisaran irroittaa.
Soon moro!

Puusta pitkälle

Pelkkää puutako
Suomalaisena sitä asustelee ja viettää elämäänsä keskellä puita joihin ei välttämättä tule aina kiinnittäneeksi juurikaan huomiota. Jossain päin maailmaa, se yksikin puu on jo suurin piirtein mega nähtävyys, piristys ja varjon antaja.
Teneren autiomaassa aikoinaan seistä törötti hyvinkin yksinäinen puu, keskellä aavikkoa kulkureitin varrella. Kyseisen puun lajikumppaneita kasvoi satojen kilometrien päässä, eli ei ihan kulman takana, niin kuin lähiöpubi.

Kyseinen puu oli virkistäytymis paikka pitkällä karavaani reitillä, paikka jossa saattoi hörpätä kaivoista raikasta vettä, oikoa koipiaan ja vaikka hoitaa kameliaan, ennen kuin jatkoi pölyn nielemistä.
Taisipa sitten joku rattijuoppo törmätä aavikolla ajellessaan kuorma-autollaan tuohon yksinäiseen puuhun. Puulle kävi hyvin kalpaten, kuskista en tiedä, mutta kaitpa häntä voitaisiin kutsua hyvällä syyllä varsinaiseksi puusilmäksi.

Uudessa seelannissa vastaavasti Campbellin saaressa asustelee sitkakuusi, jonka lähi puunaapuri kasvaa noin kahdensadan kilometrin päässä. Eipä sekään ole kasvamassa aivan samoissa metsissä kavereidensa kanssa.

Puusta pitkälle
Meillä suomessa ei ihan tuollaisia etäisyyksiä ole puiden väleillä, mutta olen kyllä nähnyt ulkomerellä, kaukaisilla kallioluodoilla kököttävän sitkeitä yksinäisiä koivuja pieneen kallion koloon juurtuneina. Täytyy olla todella sitkeitä tapauksia varsinaisia jääriä, jotta kestävät myrskyt ja tyrskyt. Nyt on vaan niiden uudeksi todelliseksi riesaksi tulleet nuo kaiken paskovat merimetsot.
Onneksi merikotka, tuo puussakin viihtyvä jätti, on joissakin paikoissa alkanut kuulemma ymmärtämään ja pitämään kyseisen otuksen mausta, minun puolestani pitäkööt oikein mässäily kemut merimetson kanssa.
Lapissa taasen elelee nuo vaivaiskoivut, pienet tuhannella mutkalla olevat käppyrät koivut, joiden tekemiä luontaisia aitoja hyödynnetään vaikka riekon pyynnissä tuntureilla ja laaksoissa.

Puun käyttö
Joskus kuulee kerrottavan että puun käyttö ja osaaminen rakentamisessa on Suomessa vähäistä. Melkein sanoisin että katin kontit, nuo kontitkin on muuten punottu puusta, koivun tuohesta.
Kun katsoo ajatuksella suomalaista pientaloa tai vaikkapa rivitaloakin, huomaa kuinka monta erilaista yksityiskohtaa on rustattu tuosta puusta. On räystäslaudat, katon aluslaudoitukset, julkisivut, smyygit, terassit jne, loputtomasti eri osia.

Käsi ylös jos olet polttanut persauksesi joskus saunan puisilla lauteilla törröttävään rautanaulan kantaan, jonka ei pitäisi siinä olla laisinkaan. Väittävät muuten myös, ettei puusta rakennettu savusauna ole oikea savusauna, ellei se ole vähintään kertaalleen palanut.
Kun vilkaiset ympärillesi 360 astetta, juuri siinä missä olet juuri nyt, toden näköisesti on monenlaista puusta tehtyä huonekalua tai niiden osaa näkyvissä, puhumattakaan rakenteita, joilla rakenneus on pystytetty.
Perustihan se Tarzankin, aatelis heppu titteleineen päivineen aikoinaan majan puuhun ja Jane viihtyi siellä oikein lokoisasti, vaikka olikin Englannista ja ylhäisöperheestä.

Suomessakin esiintyy tavattoman paljon erilaisia monipuolisia puulajeja ja kait myös noita aatelisiakin, toiset edullisia, ja toiset erittäin arvokkaita kuten vaikkapa visakoivu, siis nyt puhutaan puusta ei ihmiskaupasta. Sitä koivua jos lähtee osteskelemaan, saa ihan oikeasti siirtää paperirahaa kädestä toiseen.

Kenties liian lähellä
Olisiko niin että kun me suomalainen olemme asunut puiden ja metsien läheisyydessä koko ikämme, niin joskus emme vain yksinkertaisesti näe metsää puilta ja toisin päin. Puut ja metsät ovat niin arkipäiväisiä asioita.
Ne puut ovat kuitenkin suunnattoman tärkeitä, joskus jotkin yksittäisetkin sellaiset monesta syystä. Minulla on sellainen pienen pieni muistikuva että Espoon Tapiolassa oli aikoinaan mänty, josta otettu mallikuva olisi ollut setelissäkin, joskus reilut viisikymmentä vuotta sitten, eli heti jälkeen miekka ja kirves. Voi olla että olen väärässäkin, suotakoon armo ja anteeksi anto jos juttu meni metsään.

Herkkua korvien väliin
Metsällä on hieno vaikutus mielentilaan, yleensä. Kummasti stressitaso laskee, syke madaltuu, ellei sitten ravaa pitkin sammalikkoa kuin vauhkoontunut hirvi karhu perässään.
Pelkkä metsässä kulkeminen on hieno kokemus, seurata luontoa, kuunnella lintujen laulua, antaa mielikuvituksen joskus hassutella oudon ja suorastaan luonnottaman näköisen puun nähdessään.
Näkee joskus sen aikuisen hirven ja vasan kulku jäljet, karhun raapimapuun jossa on hoidettu, manikyroitu kynsiä luonnonmukaisesti tai kun selkää on kutkuttanut, karvatuppoja. Tikan hakkaamia puita ja taivaalla liihottavan haukkapariskunnan jälkikasvunsa kanssa lentoharjoituksissa.

Satoa ja herkkuja
Metsän satoa on myös mukava kerätä syksyllä sadonkorjuun aikoihin, Kun muistaa ne tutut sienipaikat, missä paikoissa kasvoi joka vuosi mukavasti kanttarelleja, tuolla oli paikka jossa on runsaasti herkkutatteja, mustikka ja puolukka varvikoita ja niin päin pois.

Osa sanallista perintöä
Löytyyhän Suomen kielestä monen monta sanontaa, jotka ovat kulkeneet ihmisten keskuudessa ties kuinka kauan. Vaikkapa joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, siinäpä lauseessa on kait sitä Suomalaisiin juurrutettua asennetta, ettei pidä tavoitella suuria.
Vitsa väännetään, koivuniemen herralla persuksille, seisoo kuin vanha tammi, happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista, se älähtää mihinkä kalikka kalahtaa. Hieman kaksi jakoista, niin hyvässä kuin pahassa, on joskus todeta ettei se omena ole pudonnut kauas puusta.
Sellainen kuin puupää on kummasti säilynyt käyttökielessä, mutta sellaiset sanat kuin kuin vaikkapa lippo ja kiehinen on jo hävinneet moneltakin.

Metsän hoitoa
Hankimme vaimoni kanssa aikoinaa metsätilan, jossa kasvaa ja kasvatetaan hyvälaatuista sekametsää. Olemme hoitaneet sitä joka kesä, viettäneet päiväkausia siellä ja seuranneet samalla sen kehittymistä.
Talvien polttopuut on tullut tehtyä joka vuosi muutamien vuosien päähän tulevaisuuteen keväisin kuivumaan, kun ei ole vielä kovin kuuma ja moskiittoja riesana.
Risusavotta on kyllä todellista cross trainingia, hyötyliikuntaa parhaimmillaan, läski palaa ja lihas ehkä samalla kasvaa, ehkä. Kynsitulet tai joskus isommatkin tulirinkiin ja makkarat sitä kautta mustiksi.

Hetken hämillään ja sitten hyvä fiilis
Tänä keväänä menin hiukkasen ja vähän enemmänkin hämilleni, kun vaimoni sanoi haluavansa kokeilla moottorisahan käyttöä. Eipä siinä sitten muuta kuin tankki ja ketjuvoiteluöljyt tappiin, teräketju viilattua todella teräväksi ja hyvän opastuksen jälkeen, leppä nöyrtyi kuin Venäläinen maalivahti lätkän MM kisoissa.
Nyt sitä sitten ollaan ostamassa pienempää ja kevyempää moottorisahaa sekä viiltosuojahousuja rouvalle, kohta alkaa armoton metsän maisemointi, hieno juttu.

Haltioissaan
Ulkomailta saapuneet tuttavat, kaverit, ystävät ovat ollet kyllä poikkeuksetta haltioissaan kun ollaan lähdetty kävelylle metsiin, otettu reppuun eväitä ja mahdollisesti myös tulipuut toiseen reppuun, jos ollaan tiedetty niiden tarve.
Tuo Suomalainen jokamiesten oikeus on monesti ollut hämmästyksen aihe, että ihanko oikeasti voi kerätä sieniä oman koriin.

Jokamiehen oikeus
Tuo oikeus on kyllä hieno asia, asia jollaista ei kaikkialla ole. Joissakin paikoissa tulee metsänvartija tai omistaja otsasuoni pullollaan räyhäämään.
Puista voisi kirjoitella loputtomiin, mutta on ehdottomasti säästettävä lukijoiden kärsivällisyyttä. Metsä ja puut on meille kuitenkin tuttu juttu.
Vielä yksi juttu joka on varmaan melkoisen tuttu monelle, se on tuoksu rannoilla, järvien ja meren rannoilla, kun puuveneiden pintaan sivellään tervaa, joka on tervaspuusta tehtyä, kas kas sanoi kaskas.
Moro ja keväisiä viikonloppuja.

Aika tekee tehtävänsä

Aika tekee tehtävänsä Blogi nro 35
Laittelinpa tuossa useampana viikonlopun päivänä, vanhoja valokuvia kansioihin, kun ulkona velloi todelliset koiran ilmat. Räntää kiiti vaakatasossa kuin konsanaan pääsiäisnoitia pienessä sivumyötäisessä tuiterissa kyöpelinvuorelta alas kohti laaksoa ja pahaa aavistamatonta ihmistä. Niitä oli kertynyt melkomoiset määrät vuosien ja vuosikymmenten saatossa, siis niitä valokuvia, ei noitia.

Oli tullut siirrettyä tuota projektia aina vain kauemmas ja kauemmas tulevaisuuteen, ties minkälaisilla tekosyillä, välillä ihan hyvillä ja välillä umpi surkeilla sellaisilla.
Yksi sytyke tälle vihdoin oli se että, tuota ( taas) sukututkimusta tehdessä törmäsin vähän väliä valokuviin, joissa olleista henkilöistä ei ollut mitään käsitystä, tietoa eli käryä.

Tiedon nälkä kutitteli selkärankaa vatsan kautta
Kun katseli vanhoja valokuvia jostain 1800 loppu ja 1900 luvun alkupuolelta, heräsi aina kysymys, kukahan tuo ja tuokin oli. Vaatetuksesta tietysti saattoi tietysti jotain päätellä, ainakin yhteiskunnallisesta asemasta. Kulkiko kovat kaulassa vai pussihousut ja kauhtunut pellavainen paita yllään ja kuokka kourassa.
Kuka hän oli ja mikä hänen nimensä oli ja onko peräti sukulainen, vai jonkun morsian tai sulhanen riiu reissullaan, oliko monta lasta, missä asui, mitä teki, elikö vanhaksi, menikö naimisiin, koska heitti niinsanotusti lusikan nurkkaan jne jne. Joku voisi ajatella, että aivan sekopäistä touhua moinen miettiminen, mutta meitä on moneen junaan ja jotkut jättävät nousematta niihinkään.

Nimet esille
Sitä mukaan kun laitoin kuvia kansioon, kirjoitin itse niiden taakse keitä kuvissa oli ja saman tien myös monesti kansion lehdelle kuvan viereen. Tuumailin, että jos joskus tulevaisuudessa oma jälkikasvu alkaa käymään kansioita läpi, tunnistaisivat ja edes pystyisivät yhdistamään kuka kantaa ja on kantanut mitäkin nimeä.
Välillä pöydän pinta oli päällystetty valokuvien kasoilla, ryhmiteltynä eri aikakausille ja tapahtumille kaaosmaiseen järjestykseen. Jotenkin tuli mieleen kakarana pelattu muistipeli, jossa oli ties monta kymmentä kuvaparia etsittävänä.

Kissat
Nyt lisähaastetta juttuun toivat yli innokkaat ja osallistuvat kissat, hyvillä itseluottamusta osoittavilla tempuillaan. Ilmeisesti tuumailivat yhdessä että, kyseessä on nimen omaan heille tarkoitettu aivan uusi hauska leikki. Kumpi saa sekoitettua parhaiten kuvien kasat ja pystyy kaatumaan ja makaamaan useamman kuvapinon päälle yhtä aikaa. Voiton vei ylivoimaisesti Oliver, iso rontti.

No onneksi huomasin, ettei vade ole alkanut vaikuttamaan omaan päänuppiini, vaan pysyin kärryillä mitä on missäkin pinossa. Imtho meinasi tosin välillä hiipiä kuvioihin, kun samalla toki piti tehdä ja ajatella paljon muitakin asioita yhtä aikaa.
Jos jotakuta mietityttää, mikä on tuo ihmeellinen ja eksoottiselta kuulostava imtho, se on tietysti lyhennelmä iän mukanaan tuomasta häsläys oireyhtymästä.
Aika valitettavasti tekee tehtävänsä.

Vanhoissa, oman nuoruuden aikaisissa kuvissa oltiin niin niin nuoria ja nättejä, salskeita ja komeita, nykyään otetuissa kuvissa enää vain kauniita ja komeita. Muutama ryppy, jos toinenkin oli jo saattanut ilmaantua kasvoille, ellei sitten joku ollut turvautunut kirurgin eheyttävään veitseen kasvovoiteen asemasta.
Jopa hiuksetkin olivat noista ajoista mahdollisesti ehtineet harmaantua, jos niitä nyt sitten oli enää laisinkaan, peittämässä alkavaa pälveä tai jopa nappanahkaa.

Huikaisevat määrät tapahtumia ja juhlia joka tapauksessa, hiipi mieleen ja palasin omissa ajatuksissaan ajassa taaksepäin. Juhlia, lomareissuja, lasten elämään liittyviä tapahtumia, Loputon määrä asioita ja tapahtumia. Ei voi omalta osalta unohtaa tietystikkään kalareissuja pitkin Pohjolan perukoita.

Some tykitti
Tuli napsittua samalla kansioidessa puhelimella kuvia, varsinkin hääkuvissa olleista hyvistä kavereista, ja lähetettyä sitten niitä muutamille eteenpäin. Ne kuvat sisälsivät naurua, hymyä, erilaisia mukavia tilanteita ja runsaasti nuoruutta, ja no myös joukossa alkoholia.
Nykyään yhä enemmän valokuvakansioita, korvaavat erilaiset massamuistilaitteet, joka on tietysti näppärä juttu, ei tarvitse kuskata kottikärryllä kirjahyllyllistä kansioita mukanaan, jos haluaa näyttää ottamiaan kuvia.

Digi kuvaus on muutenkin hyvinkin nopea tempoista, suoranaista sarjatulitusta välillä. Voit ottaa vaikka samasta kohdasta sen sata kuvaa ja poistaa niistä heti sen yhdeksänkymmentä yhdeksän. Muokata sen valokuvasi haluamallasi tavalla ja lähettää kuvan siltä seisomalta vaikkapa Kanadaan, Australiaan ta jonnekin joka tapauksessa kauas, poikkeuksena Venäjälle, sinne se tuskin enää onnistuisi edes kirjekyyhkyllä.

Ajasta iäisyyteen
Kuvia ja varsinkin vanhemmissa kuvissa, joissa oli ja esiintyi hyvin runsaasti ihmisiä yhtä aikaa, huomasi kuinka monta niissä olleista ystävistä, kavereista ja sukulaisista oli siirtynyt jo ajasta iäisyyteen. Hääkuvat olivat varsinkin sellaiset, joista sen huomasi. Aikaa oli niiden ottamisesta, kulunut kuitenkin kohta jo 32 vuotta.

Jokaisella on muistonsa
Jokaisella on omat muistonsa, niin hyvät ja mukavat, kuin ne ikävät ja surulliset. Valokuvia selaillessa jokainen kokee varmasti omanlaisensa tunne skaalan. Monta asiaa mitkä on unohtuneet, joita jopa on yrittänyt unohtaa, ovat painuneet taustalle, pompsahtavat uudestaan esiin muistin kätköistä.
Siinä vain täytyy yrittää pystyä käsittelemään asiat omalla tavallaan järkevästi, niin ne ilot kuin surut, tai sitten vain jättää ne valokuvat sinne hyllyn perälle, jos se tuntuu siltä omalta valinnalta.

Jokainen tekee omanlaisensa ja oman ratkaisunsa.
Eipä muuta enää, kuin hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille.
Soooon taas moro!

Kevättä ilmassako

Kesä lähestyy, haaveillenko
Sieltä se kevät ja kesä lähestyvät, hitaasti mutta varmasti kuin juna asemalleen. Pikkurikkisen jos sen kevään aikataulu on vinossa, hiukan sinne päin, niin kuin asemarakennuksen seinällä keikkuva haalistunut juliste ruostuneissa kehyksissään, jossa teksti julistaa minuutin tarkuudella saapuvaksi tuon rautahevon, ei se loppupelissä haittaa.
Hermoja se kyllä todellisuudessa välillä kiristää, tuntee korviensa välissä pienoista paineen nousua, tuo kevään viivästyminen, niin kuin sen tulevan junankin.

Ei tuiki ei
Kun katselee ikkunasta ulos, näkee kuinka pihalle, pölkyn päähän syksyllä jäänyt puutarhapanda taas hautautuu, ties monetta kertaa taivaalta satavien nietosten alle.
Ei pilkahda eikä välähdä pandan silmät, tyhjinä ne tuijottaa lumirajassa, akkujen antamassa olemattomassa sähkövirrassa, joita muutaman pienen hetken paljaana olleet aurinkokennot ovat epätoivoisesti yrittäneet ladata.

Haaveilua
Katselin eli tuijottelin haaveissani päivänä eräänä, ilta myöhään tietokoneen näyttöä, ja siinä näkyvää youtube videota, tutusta ravintolasta joka sijaitsee Rodoksen saarella, vanhan kaupungin kupeessa.
Tunnistin pöydän jonka ääressä on tullut istuttua, viihdyttyä ja popsittua ehkä elämäni parasta moussakkaa, voi kiesus miten vesi nousi kielelle. Voisin väittää, että pystyin haistamaan tuon huumaavien mausteiden, ympäröivien kukkasten ja meren tuoksujen sinfonian ja kun kuulin vilkkaan iloisen monikielisen puheensorinan, lievästi sanottuna kaukokaipuu iski kuin metrinen hauki uistimeen.

Ruokamatka makujen kautta
Vietimme vaimoni kanssa jonkin aikaa sitten merkkipäivääni, poikamme ja hänen puolisonsa luona, kemuihin oli päässyt tulemaan myös työkiireiden keskeltä tyttäremme. Synttäreitä juhlittiin herkutellen aitoa borchkeittoa , höystettynä monenlaisilla erilaisilla tuotteilla, mitä Ukrainalaiseen ruokapöytään kuuluu.
Täytyy sanoa että olipa todella herkullista, resepti jonka perusteella keitto oli tehty, oli kuulemma jo hyvinkin vanha.

Tuli syötyä tuotteita, makuja ja niiden yhdistelmiä joita ei ollut koskaan maistanut, vain nähnyt joissakin mielenkiintoisissa eksoottisissa matkailuohjelmissa nautittavan, koettua upeaa erilaista ruokakulttuuria.

Tuo borchkeitto on muuten alunperin ja alkuperältään Ukrainalainen ruoka, ei Venäläinen, niin kuin monesti luullan.

Kakku
Kakkuun ei muuten laitettu kynttilän kynttilää, juhannuskokkoa katsellaan sitten muutaman kuukauden kuluttua erikseen rantakallioilla. Jos sen määrän kynttilöitä olisi jysäyttänyt tulille, olisi pian piha ollut täynnä erilaisia piipaa autoja.
Ruokailun yhteydessä virisi keskustelu josko lähdettäisiin vuoden kuluttua porukalla juhlimaan seuraavia syntymäpäiviä jonnekin päin Keski-Eurooppaa, kaupunkilomalle.

Kukkeimmillaan
Näin keväällä tähän aikaan on monessa, siellä keskisessä Euroopassa olevassa kaupungissa luonto ja kaupungit heräämässä horroksestaan kukoistukseen. Toinen toistaan houkuttelevampia vaihtoehtoja sinkoili illan mittaan laidasta laitaan kuin konsanaan kiekkoa ja äijää kunnon änäri pelissä.
Tässä iässä alkaa jotenkin enemmän ja enemmän kiinnostamaan tuo hengenravinto, eri maiden kulttuurit, historia ja toki hyvä paikallinen ruoka sekä pitäjän ruokakulttuuri ja tietysti hyvä seura.

Diskoilu ja biletys, tärpätin kanssa lotraaminen ei enää juurikaan uppoa näihin kilometreihin. Toki lasillinen paikallista viiniä pitää veret virtaamassa, ja maukas vaahtoava olut jos toinenkin nestehukan loitolla.

Matkailu avartaa sanoi oligarkki kun lompakko tyhjeni
Kummasti sitä rupeaa kunnioittamaan myös muita kulttuureita, kun käy kurkistamassa minkälaista siellä aidan toisella puolen elämä on. Samalla näkee miten hyvin loppujen lopuksi asiat Suomessa on, vaikka verot on aivan tolkuttoman järkyttävät, byrokratia välillä hidasta, kuin juoksisi metrisessä hangessa housut nilkoissa.

Myös härmä heräilee keväällä kaamoksen krapulasta, vaikka itse asiassa, huomaa että tuo kaamoksen valo ja sen väri on välillä aikalailla uskomatonta ja uskomattoman näköistä.
Torikauppiaita tupsahtelee sinne tänne enenemässä määrin kaupankäyntiin, ihmiset alkavat liikkumaan myös yhä enemmän paikasta toiseen. Alkaa kiivas puutarhojen suunnittelu ja tuumailu mitäs tänä vuonna tungetaan multaan. Tuo koronan pahalainen kun hiukan vielä hillitsisi itseään , mutta eiköhän se siitä.

Putler
Todellisen jarrukentän järjesti tuo Putler, jonka tekemän järjettömän teon jälkeen muun muassa, polttoaineiden hinnat nousi taivaisiin kuin Ilon Muskin kantoraketti.
Saapas nähdä sanoi kenkä, laskevatko polttoainetta myyvät yritykset mittareilla litrahintojaan, kun velvotteita pudotettiin, vai iskeekö tolkuton ahneus. Luulenpa että jos iskee, ihmiset, kuluttajat eivät sitä unohda, eli ahneella voipi olla siinä touhussa se kuuluisa loppu, hinnat on sen verran järjettömällä tasolla.

Haaveillaan ja koetetaan välillä toteuttaa ne haaveet, niin pääsee siirtymään seuraavien haaveiden pariin. Mieli virkeänä ja pirteänä kuin kirpeä appelsiini.
Asiasta vielä avaruuteen, olisipa mielenkiintoista tietää kuuntelevatko toiset blogaajat juttujaan kirjoittaessaan musiikkia tai yleensä radiota. Minä olen huomannut että kun skrivaan näitä stooreja, on mukava samalla kuunnella joltain jenkki kanavalta aitoakin aidompaa country musiikkia laput korvilla, ja välillä hakata tahtia, laulamisen jätän ehdottomasti toisille, jotka sen taidon osaa.

Minulle on kerran maksettu siitä, etten enää laulaisi, tapa se oli tuokin tienata tuopillinen maistuvaa ja kuohuvaa olutta. Lupaukset ne on pidettävä.
O´jeah ja silleen!!! Soooon taas moro!

Aikakone

Todellinen aikakone
Minulla on ollut ja on harrastus, joka on kulkenut mukanani läpi elämäni, lukeminen. Olen lukenut satoja ja satoja kirjoja, kenties tuhansia, faktaa ja fiktiota, satua ja totta, tarua ja legendaa, elämänkertoja, historiaa, tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita, niitä käyttöohjeita unohtamatta.
Yhtä kaikki, se on suunnattoman antoisaa ja mielenkiintoista, opettavaa ja avartavaa, se on paljastanut niin hyvät kuin pahat tapahtumat menneisyydestä, asioita joista osa on edelleen meidän keskuudessamme.

Kirjat ja tarinat ovat vieneet ajatukset, mielikuvituksen milloin autiolle saarelle tai keskelle vaikkapa agentti tarinaa, purjehtimaan yksin maapallon ympäri pysähtymättä kertaakaan maissa tai vaikkapa todellisia sodan tapahtumia kuten esimerkiksi isäukon rykmentin matka, läpi jatkosodan teoksessa kannaksen kahlaajat.

Käyttöohje, mikä se on
Kirjoista löytyy myös ne tulevaisuuden haaveet, monet suunnattomat tavoitteet joita suunnitellaan jatkuvasti vuosikymmeniksi eteenpäin, ja jotka siirtyvät niiden suunnittelu hetkellä, myöskin paperille ja kirjoiksi, osaksi loputonta historian jatkumoa.
Mitä ne käyttöohjeet nyt sitten on, kysyy moni. Ne ovat niitä kirjoja ja oppaita jotka ensimmäisenä, käteen osuessaan lentää liihottaa jonnekin hattuhyllyn tai kaapin päälle ja jotka siellä sitten lojuvat pölyttymässä tyystiin unohtuneina.

Niistä löytyy monenmoista neuvoa, vinkkiä joiden avulla vaikkapa työpaikalla käytävässä olevat kopiokoneet jotka, jos eivät nyt ihan keittäisi kahvia, niin tekisivät monen monta työvaihetta helpommaksi ja vähentäisivät lentävien ärräpäiden määrää ja kenties vähentäisivät siinä sivussa otsasuonten pullotusta ja lähestyvää sydänkohtausta tai muuta vähemmän mukavaa asiaa.

Ne kirkon ja eri oikeuksien arkistot
Tehdessäni sukututkimusta olen uppoutunut yhä syvemmälle menneisyyteen, ihmiskohtaloihin ja tapahtumiin, saanut enemmän käsitystä siitä miten ihmiset ovat asuneet, miten ovat suhtautuneet kanssaihmisiin, ja kenties liikkuneet ja muuttaneet pitkin tätä sinistä palloa.
Myös nämä arkistojen asiakirjat ja dokumentit ovat eräänlaisia aikakoneita, niissä kerrotaan asioita joista meillä ei välttämättä olisi pienintäkään ns käryä.

Historian havinaa
Ihminen on merkinnyt ylös itselleen ja kanssa ihmisille kymmeniä tuhansia vuosia tapahtumia. Kertonut tai merkinnyt erilaisia paikkoja luonnossa, uskontoihin ja uskomuksiin liittyviä asioita, jo ennen kirjoituskielen syntymistä.
Ei tarvitse mennä kuin katsomaan kivikautisia seinämaalauksia ja kaiverruksia, niin huomaa mitä osassa niistä tapahtuu, kerrotaan vaikkapa metsästystapahtuma tai uhripaikka.

Nuolenpäällä
Lähi-idän alueella on merkitty, kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella tuhansia vuosia sitten tapahtuneita asioita, sopimuksia jne.
Egyptissä vuosituhansia sitten kehittyi hieroglyfi kuvakirjoitus jonka sisältö ja taito lukea avautui nykyihmiselle vasta kun Rosettan kivi löytyi, siihen kiveen kun oli kirjoitettu teksti hieroglyfein sekä Kreikkalaisella kirjoituksella, aika hyvä arkeologinen löytö.

Onhan meillä härmässäkin
Suomestakin löytyy kalliopiirrustuksia useammastakin paikasta, Karjalasta isot kallioalueet johon on ajan saatossa kaiverrettu tavattoman paljon erilaisia merkintöjä, ilmeisesti ollut jonkinlainen risteyspaikka tai vastaava, enpä kyllä ole täysin varma onko se menetetyllä alueella.
Samoin meiltäkin löytyy riimukirjoituksia viikinkien ajalta, joissakin sen ajan huippumiekoissa on varmaan ollut myyttinen teksti Ulfberth+.

Kukaan ei vielä varmasti tiedä mitä se tarkoittaa, mutta yhtä kaikki se on teksti jolla on tarkoitus kertoa asiaa. Suomesta on, sivumennen knoppina heitettynä löytynyt hyvin paljon sen aikaisia miekkoja, ja varmasti on vielä löytymättäkin.

Visionääri
Kenties yksi aikansa suurimmista visiönääreistä, jonka ajatuksia ja kirjoituksia jotkut pitivät varmasti niiden ilmestyessä, suorastaan huuhaana, utopiana ja mahdottomana, suorastaan hulluutena, oli loistava kirjailija Jules Verne.
Me elämme ja koemme tänä päivänä, keskellä arkipäiväämme hänen kirjoissaan kirjoittamia asioita, vaikkapa vain kyky liikkua, sukeltaa paineilmalaitteilla veden alla, sukellusvene, potkurivoimalla liikkuva lentolaite, näitä asioita on vaikka kuinka paljon.

Hei, ei voi unohtaa esimerkiksi Vernen kirjoittamaa kirjaa, kahden vuoden loma-aika. Todellinen nuorten seikkailukirja joka saa mielikuvituksen juoksemaan kuin kauriin kaurapellossa , täyttä laukkaa.

Seikkailuja, sotaa ja romantiikkaa
Itselleni on jäänyt mieleen vaikkapa Jack Londonin seikkailut koiravaljakoilla Pohjois-Amerikan pohjoisissa erämaissa keskellä susien ulvonta jne. Viisikon seikkailut Enlannin rannikolla, J.R.R Tolkienin taru sormusten herra trilogia, Mika valtarin Mikael karvajalka ja Hakim ja Sinuhe Egyptiläinen ja palmu sarjat.

Ei voi unohtaa Väinö Linnaa, Aleksis Kiveä jne jne. lukemattomasti kirjailijoita ympäri maailmaa, jos niitä kaikkia lähtisi luettelemaan loppuisi läppäristä muste 😉
Viimeisin mitä luin oli Farao Ramseksesta kertova kirjasarja, ranskalaisen kirjailija Christian Jacqin, muinaisen Egyptin tuntijan ja tutkijan kirjoittamana. Bernard Corneellin kirjasarjaa ei voi sivuttaa myöskään.

Myrsky nousee
Eräässä teoksessa, joka on kirjoitettu useita vuosia sitten, on kirjan tapahtumissa lähes tähän aikaan ja ajankohtaan sopivia tapahtumia, jotka pahimmillaan voisivat eskaloitua jossain määrin tulevaisuudessakin.
Kirjan nimi on myrky nousee, kirjailijana on Tom Clancy, joka on mm kirjoittanut punaisen lokakuun metsästyksen, näkymättömän vihollisen jne. Lukemisen arvoinen kirja jossa loppu, no jätänpä kertomatta, jos joku vaikka innostuu lukemaan sen.

Tätä päivää
Tätä päivää on erilaiset äänikirjat, ja netistä löytyvät erilaiset media arkistot. Itse jos olen yöllä liikkeellä ja ajan pitkää matkaa, kuuntelen monesti esimerkiksi luontoiltoja Ylen arkistosta, kummasti aika kulkee kuin siivillä.
Onhan tuosta netistä iloa muutenkin, tätä kirjoittaessani kuuntelen New Yorkilaista America´s country kanavaa, siis ehtaa countrya, contry miehelle o´jeah ja jippiiiiii!!!

Lukeminen kannattaa aina, kuunteleminen on jessss.
Se on hengen ravintoa parhaimmillaan se lukeminen, aikaa itselleen, rentoutua ja vain olla. Siinä saattaa vaikka yht´äkkiä löytää itselleen kiinnostavan harrastuksen, mielenkiintoisen houkuttelevan matka kohteen, reseptin ruoasta joka vaikuttaa herkulliselta ja eksoottiselta, kokeilemisen arvoiselta.

Paini omien korvien keskellä
Itse painin tällä hetkellä varsinaista painien painia mielessäni, mieleni minun tekevi ja tekisi aitoa Islantilaista villapaitaa. Minulla on ollut joskus sellainen, super lämmin, mutta se vaatisi että se pitäisi tehdä itse, eli pitäisi lukea ja opetella moisen tekeminen.

No siinä on itselleni jo tullut ylitettyä valmiiksi tietty henkinen raja, sen suunnittelussa. Etteikö mieskin voisi sellaisen tehdä.
Katsotaan mitä aika tuo tullessaan, sanoi Eemeli.
Siispä lukemaan ja nauttimaan.
Sooon Moro seuraavaan kertaan.

Missäs ne kutimet, vai mitkä ne tikut nyt sitten nimeltään olivatkaan, nyt ovat.

Urhoollinen Ukraina ja kevättäkö jo ilmassa

Kevät, sieltäkö se tulee
Ei heti uskoisi, että kevät on saapumassa, lunta on enemmän kuin ”laki sallii” ja lisää tupruttelee. Talon katolle on jo pitänyt kiivetä kaikista varoituksista huolimatta ja alaskin on tultu, hallitusti, ehjänä ja yhtenä kappaleena koipia katkomatta.
Jonkin aikaa sitten kevät talvella eräs maaseudulla 7 kertaa viikossa julkaistavassa lehdessä kerrottiin, ettei katoille ole tarvetta mennä tiputtelemaan sinne kertyneitä lumia, kyllä ne kestää.
Hups mites sitten kävikään, muutamaa päivää myöhemmin alkoi kattoja tippumaan siellä täällä, kuin konsanaan lehtiä syksyllä. Eipä kyseinen lehti ole enää julkaissut moisia juttuja.

The Putin or not the Putin
Tuo itämaan heppu se vasta pommin pudotti, odotteli että Kiina sai ensin omalaatuiset kisansa käytyä ja hyökkäsi rajanaapurinsa, Ukrainan kimppuun. Kyseinen herra vielä väitti valheellisesti sen olevan vähäpätöinen sotilaallinen operaatio.
Tuo operaatio on kyllä täysimittainen sota, jossa Venäläiset joukot pyrkivät valtaamaan naapurinsa.Tuo propaganda Venäjän kansaa kohtaan, Venäjän valtion johdolta ennen hyökkäystä oli ja on edelleen täyttä puppua, vertaansa vailla olevaa satuilua.

Kopsahtaako omaan koipeen
Laki joka voisi tulevaisuudessa osua Putinin omaan koipeen
Venäjällä laadittiin laki, jossa armeijasta kerrotusta valheesta tai vastaavasta voi saada jopa 15 vuotta Siperiaa tms. No mites on, koskeekoha tuo valehtelua koskeva pykälä, myös kyseisen valtion johtoa. Jokohan heille on avautumassa hiljalleen oma pieni spa jostain Uralin takaa.
Oligarkit katselevat sivusta kun lompakoissa käy pyörremyrsky, megajahdit parkkeerataan länsimaiden satamiin ja ruplan kurssi putoaa kuin holtiton syöksylaskija Kitzhbuhelin mustassa rinteessä. Sitä, siis ruplaa pyritään tukemaan keinotekoisesti.

Onko vastustus kasvamassa
Nyt on alkanut kuulumaan myös Venäjän sisältä yhä enemmän vastustusta sotaa kohtaan, kun tieto ja totuus on alkanut leviämään tavallisten venäläisten ihmisten keskuudessa.
Jossain vaiheessa tavalliselle venäläiselle tulee varmasti kylmä ja nälkä ja totuus tapahtuneista vastaan. Luulenpa että sinä vaiheessa, ei enää kremlin selittelyt juurikaan auta.

Myrsky nousee Slava Ukrajini!
Ukrainan kansa hitsautui hetkessä hyvin yhtenäiseksi kansaksi, joka päätti puolustaa maataan ja kansaansa. Se on selvästi ollut rajun puoleinen ja epämiellyttävä yllätys hyökkääjälle. Tiedustelu meni metsään, tosin välillä on tullut mieleen kerrottiinko ja uskallettiinko kertoa Putinille totuus ennen hyökkäystä.

Työkalut ne pitää sotatoimissakin olla
Ukrainaan virtaa hyvin paljon työkaluja, joilla se pystyy entistä paremmin taistelemaan hyökkääjää vastaan, pistämään kampoihin. Panssarintorjunta ohjukset, Stingerit, singot ja muuta aseistusta toimitetaan ympäri maailmaa Ukrainan armeijalle.
Inhimillistä kärsimystä lievittämään ja antamaan apua sodan keskelle, virtaa kaikenlaista materiaalia, laastarista ambulanssiin ja kaitpa sairaaloitakin.

Toinen asia mikä on varmasti yllättänyt ja hermostuttanut Venäjän johtoa on se, että läntinen Eurooppa ja yhdysvallat sitoutui yhtenäisenä joukkona vastustamaan tapahtumia hyvin kovilla pakoitteilla. Siinä hyökkääjän ennakkointi meni kiville kuin Costa Congordian loistoristeilijä.

Kärsimys
Se kärsimys ja ihmisten sodan takia kokema ahdistus on mittaluokaltaan jotain sellaista mitä ei ole koettu sitten toisen maailman sodan aikojen.
On todella tärkeää, että kansainvälinen sotarikoksia tutkiva ja selvittävä tuomioistuin tutkii tapahtumat, ja varaa riittävän monta kylmää selliä tämän sodan sotarikosten aiheuttajille.

Suomi
Onneksi se taantumuksellinen aika on jäämässä taakse, jota tietyt henkilöt ja heidän kumppanit vuosikymmenet pyörittivät Suomessa, tehden asioita joista nyt vihdoin päästään toivottavasti eroon. Luojan kiitos meillä on nyt Presidentti jolla on jalat maassa ja realistinen tilannekuva.
Mielipide Suomessa on onneksi myös vihdoin kääntynyt voimakkaasti Nato myönteisemmäksi, varmasti monella ihmisellä, tavallaan avautuivat silmät, siihen millainen uhka ja vaarallisuus meillä on tuossa rajan takana.

Haamu tehtaankadun varjosta
Mietin tuossa taannoin minne Paavo Väyrynen on kadonnut, no sieltähän se pulpahti Paavo taas esille ajatuksineen. niin Euroopan unionista, Natosta kuin Venäjästäkin.
Suomella ja suomalaisilla olisi todella hankalat oltavat, jos emme olisi nyt osa Euroopan unionia ja voimakkaasti integroituneita länteen. Tuo venäjä naapurina on uhka jota ei koskaan pidä unohtaa tai aliarvioida, varsinkin nyt tänä aikana, kun kyseisen valtion johto käyttäytyy äärimmäisen vihamielisesti naapurivaltiotaan kohtaan.
Jos Paavo et ole huomannut, Ukrainassa tuhotaan surutta naisia ja lapsia täynnä olevia sairaaloita, hävitetään kylät ja kaupungit rauniokasoiksi ja kajotaan ilman mitään syytä itsenäisen valtion suvereenisuuteen.

Puolustusliitto
Pienenä vinkkinä, Nato on puhtaasti puolustusliitto, ei poliittinen puolue tai muu herraseura. Se on toinen asia, mikä kannattaa muistaa ja kertoa myös.
Venäjä ei ole koskaan hyökännyt Naton jäsenmaahan eikä sitä ole tapahtunut myöskään toisin päin.
Nato antaisi tavattoman suuren suojan, pelkätään henkiselle ja taloudelliselle puolelle sillä olisi erinomaisen positiiviset vaikutukset. Suomeen uskallettaisiin investoida enemmän niin kotimaisin kuin ulkomaisin voimin.

Ajattelemisen aihetta
Jo pelkästään suomessa asuvien mielenterveyteen sillä olisi varmaankin positiivinen vaikutus, se poistaisi todennäköisesti monen ajatuksista pelkoja siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Noita tehtaankadun homehtuneita kortteja on turha enää kantaa mukanaan ja koettaa pelata niillä. Se aika jäi onneksi viime vuosituhannelle.

Niille nuorille lukijoille jotka eivät tiedä mitä Tehtaankatu, koti..ssä ja vastaavat tarkoittivat, kannattaa tutkia hiukan suomen historiaa. Jotkut poliitikot olivat vakiovieraita kyseisellä kadulla, jaa no lukekaapa siitä.

Mitäpä tulevaisuudessa
Jossain vaiheessa sota päättyy ja siitä vastuussa olevat on saatettu toivottavasti vastuuseen teoistaan, ja Venäjä on saanut mahdollisesti uuden hallinnon, ihmisiä jotka eivät suhtaudu toisiin kansoihin ja kansanryhmiin agressiivisesti, suorastaan vihamielisesti. Silloin saattaa avautua tyystiin toisenlainen tulevaisuus ja mahdollisuudet, näin ainakin pitää uskoa ja toivoakin.

Hiukan lisää positiivisia ajatuksia ikävien asioiden keskelle
Kevät on tulossa kovaa vauhtia, vihdoin aurinko paistaa ja linnut alkavat laulaen tarkastella tulevan kesän pesintäpaikkoja, sitä ennen suorittaen erilaiset riiuu seremoniat, kuka nyt styylaa kenenkin kanssa, niin linnut kuin ihmisetkin.

Lumi sulaa ja alkaa tekemään isompia ja pienempiäkin lätäköitä, puroissa veden virtaukset voimistuu ja jäät heikkenee. Lapset pääsevät tekemään patoja ja hiekkalinnoja, sekä vanhemmat päivittelemään rapaisia vaatteita, se on se varma kevään merkki.
Toinen varma kevään merkki on erilaisten grillien ilmestyminen pihoille ja patioille, ympärille levittäytyvän grillatun makkaran ja pihvin ja paahdetuista vihanneksista leijuva makeahko tuoksu.
Toki joukkoon kuuluu tietysti myös se katkera naapuri, joka kiroaa alimpaan manalaan moiset käryyttäjät.

Olisiko vihdoin korona vapaa kesä
Toivottavasti tulevan kesän riesa, ei olisi enää tuo perhanan korona. Olisipa hienoa kun ihmiset voisivat taas kokoontua erilaisille festareille, kesäteattereihin ja vaikkapa juhannuksen viettoon ja sukujuhliin.
Jopa sellainenkin yksinkertainen mutta tärkeä asia on että, pienet lapset näkevät muutakin kuin maskien peittämiä kasvoja, näkevät toisten ihmisten ilmeitä ja oppivat niistä monen moista positiivista asiaa.

Huvittavakin juttuja
Normaalisti tulee leikattua näin keväällä omenapuiden oksia tukevasti paljaalla maalla seisten tai tikkailla taiteillen, mutta nyt piti käyttää tilanteeseen nähden hiukan erikoisempaa välineistöä, lumikenkiä.
Mukavaa kevättä kaikille, tuo tulee varmasti vielä monesti kirjoitettua 🙂
Sooon Moro!!!

Karhu vai ahma kas siinäpä taas kysymys

Jos metsään haluat mennä nyt

Päätimme käydä tarkastelemassa ja ulkoilemassa aurinkoisena kevät päivänä, pitkän ja pimeän talven jälkeen, metsätilalla tutkimassa minkälaista tuhoa tuo valtava lumimäärä on mahdollisesti tehnyt puiden latvuksille ja kuinka paljon nuorista koivuista oli tullut portin kaaria.
Siispä hypättiin jousille ja ryhdyttiin polttamaan tyystin järkyttävän ylihintaista dieseliä päästäksemme paikasta A paikkaan B. Kyllä pyrki ajelemaan mahdollisimman säästeliäästi pintakaasulla, ja välttää rikastuttamasta tarpeettomasti öljy- yhtiöitä.

Kumma homma vai onko
Kun mediassa kerrotaan, että öljyn maailman markkinahinta nousee, lause ei juurikaan ehdi loppumaan, kun mittarikentällä hinta pomppaa ylös kuin seiväshyppääjä korkeuksiin.
Tulee väistämättä mieleen, että onko juuri sen jakeluaseman alla se öljylähde, josta pumpattava öljy juuri nostaa sitä hintaa ja onko siellä samassa rakennuksessa se jalostamo, joka sorvaa raakaöljystä monen moista nestettä. Nesteiden loppukäyttäjä on kyllä todellakin, siinä toisessa luonnollisessa nesteessä, kun yrittää miettiä miten tuonkin sitten maksaa.

No kun metsään mentiin
Vihdoin perille päästyämme sujautettiin etenemisvälineet jalkoihin, eli lumikengät kenkien päälle, kuin muinoin kalossit nappanahkojen suojaksi. Eteneminen oli aika mukavaa, pakkanen oli yön aikana kovettanut suurimman osaa lumipeitteestä, ja hyvin harvoin liikkuminen ja eteneminen tapahtui horjuvin askelin, kuten vaikkapa pikkujoulujen jälkeen pikkutunneilla taksitolpalle suunnistaessa monella tuppaa tekemään, jos ei korona ole sitten pilannut kekkereitä.

Hyvin pian alkoi selvitä, että mitään massatuhoa ei ollut tapahtunut. Puiden latvat olivat siistejä, suoria ja hyväkuntoisen näköisiä, vain muutamia oli taipunut tai jopa katkennut lumen painon alla.

Mieli lepää mutta
Metsä on kyllä maaginen paikka monelle suomalaiselle, mieli rauhoittuu, stressitasot laskee, monet ikävät asiat painuvat taka-alalle tai niihin löytyy ratkaisu. Sykekin laskee, jos ei sitten etene kuin hirvi pusikossa, tai muuten vain riehu.
Tuleva joka vuotinen ja keväinen puiden kaataminen, karsiminen ja polttopuiden teko nostattaa kyllä sykkeen uuteen soundiin, mutta niin sen pitää tehdäkin. Jos joku homma on luonnossa tapahtuvaa cross trainingiä niin juuri se.
Hypi runkojen yli, nosta pöllejä, astele oksanippujen ja kantojen välissä, pyöri ja hyöri kuin mielenvikainen, siirrä tukit kärryyn ja lopuksi halo ja tee niistä pinot. Läski palaa ja kunto kasvaa.

Monta tuumailijaa
Jonkin matkaa tutkimusmatkasta tepasteltiin myös järven jäällä, kun vastaan tuli jäljet, jotka herättivät mielenkiinnon, ja joista piti ryhtyä kyselemään myös muiden mielipiteitä. Itselläni oli vahva epäilys otuksen lajista, mutta epävarmuus kalvoi kulkijan mieltä, siispä ryhdyin tiedustelemaan useammaltakin erämieheltä ja metsästäjältä asiaa ja näkemystä siitä mitä silmät näkevät.

Katsoppa itse kuvia ja mieti onko sinun mielestä kyseessä nuori karhu vai kookas ahma, joka tapauksessa kyseessä on jompi kumpi.
Mielipiteet jakautuivat molempiin otuksiin, karhun puolesta puhuu viisi varvasta ja pitkät kynnet ja myös pitkät jalan jäljet. Myöskin ahman puolesta kertoo nuo usean sentin mittaiset pitkät kynnet, mutta kun noissa jäljissä on hiukan sisäänasumiseen viittaavia merkkejä jollainen ahman käynti on.

Molemmilla on samanlainen juoksujälki ja jono. Aurinko armas oli jo hiukan ehtinyt sulatella jälkiä kuin vaikeuttaakseen ratkaisua, siinä ei olisi auttanut vokaalin ostot saati muut temput.
Maaliskuun loppu arvelutti myös karhun osalta, monet niistä vetävät vielä sikeitä unia, syy mikä saattaisi ajaa nallen ylös, voisi olla vaikka vuoteen kastuminen.

Kerta se on se ensimmäinenkin
Vuosien varrella on tullut nähtyä karhujen repimiä kantoja, hirvien kaluamia haapoja, niin suden jälkiä, kuin usein ilveksiä livenä, mutta ensimmäisen kerran näissä metsissä törmäsin todennäköisiin ahman jälkiin. Tiedän, että niitä esiintyy joidenkin kymmenien kilometrien päässä pohjoisempana. Ilmeisesti niitä levittäytyy ja esiintyy yhä etelämpänä Suomen niemeä.

Mocat ja makkarat
Tottakai tällaisella kävelyreissulla kuvioihin kuuluu kuin nenä päähän, tehdä tulet ja fiilistellä hetki nuotion äärellä ja popsia makkarat ja kahvit, ja haista savulta kotiin palatessaan. On sillä keväällä ja auringolla ihmeellinen vaikutus, tuntuu upealta kun se perhanan kaamos jää taakse, linnut alkavat viritellä konserttejansa ja luonto aloittelee siirtymistään kasvun aikaan.

Omien, kuuloa hoitavien ja ääniä keräävien ulokkeiden välissä astuu uusi moodi keväällä esiin talven jäljiltä, kummasti aktivoituu touhuamaan kaikenlaista tärkeää ja järkevää ja rutkasti paljon turhaa.
Tuntuu, että kropassa on virtaa ja voimaa kuin pienessä pitäjässä, toivottavasti sama tunne kulkee mukana koko kesän.
Toivottavasti kaikilla on samanlaisia fiiliksiä ja positiivista energiaa. Nautitaan näistä hienoista keleistä, vaikka Ukrainassa se yksi tyyppi hölmöilee minkä ehtii.
Onkohan olemassa sellainen valehtelijoiden klubi, se tyyppi voisi olla sen kyseisen porukan suurmestari tai vaikkapa visiiri, kykyjä ja taitoja moiseen touhuun tuntuu löytyvän.
Et simmottist täll kertta, soon moro

ps. Huomasin että tämähän oli blogi nro 31, tästähän on muodostumassa jo vakavasti otettava harrastus itselleni, ja ehkä rasitus toiselle 🙂

Rustasin skäivärää ja muutama tuumaus Ukrainasta

Teinpä kesävihannesta eli skäivärää

Teimme makkaraa viimeksi varmaankin noin 17 vuotta sitten ja nyt päätin tehdä, niitä kesävihanneksia heti edellisen perään uudestaan. On tämä ollut monesti mielessä ennenkin, mutta siirtynyt aina jos jonkinlaisesta syystä tulevaisuuteen.
Meinasihan tuo taas siirtyä kun tuo itämaan lahja maailmanrauhalle, valehtelijoiden klubinsa kanssa hyökkäsivät Ukrainaan ”Erikoisoperaationa”. eliminoidakseen natsit ja niinpoispäin.
Meniköhän ihan suunnitellusti.

Liekkö tiedustelu mennyt pitkin reisiä, kun Ukrainan presidentti sattuu nyt olemaan syntynyt juutalaiseen perheeseen, eli noiden venäjän hallinnon väitteiden perusteella kyseessä olisi varmaan maailmanhistorian ensimmäinen juutalainen natsi.
Historiaa hiukankaan ymmärtävä tajuaa että yhtälö ei oiken sovi, melkein sama kuin yrittäisi palikkatestin perusteella saada neliön menemään ympyrän muotoisesta aukosta.

Päättäväisyys
Toinen tiedustelun epäonnistuminen, oli varmaan tieto Ukrainalaisten päättäväisyydestä puolustaa kotimaataan hyökkääjää vastaan. Sen joukot tuhoavat joukoittain vihollisen panssarikalustoa ja miehistöä.

ELÄKÖÖN UKRAINA
Toinen yllätys oli varmasti Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen suunnaton yksimielisyys ja päättäväisyys. Hetkessä oli astunut voimaan rankat painostustoimet, yritykset vetäytyvät Venäjältä ja maan talous, mukanaan ruplan kurssi menee alas kuin syöksylaskija kitchbuhelin mustassa rinteessä, holtittoman kovaa.
Länsimaat ryhtyivät aseistamaan Ukrainan joukkoja niin pst ohjuksilla kuin vaikkapa Stingereillä sekä monella muulla tavalla, hyvä niin.

No se skäivärä
Aloittelin askareet ensin tutkimalla toisten tekemiä makkara reseptejä, ja katselemalla youtubesta kuinka ja miten kyseistä herkkua on tehty niin täällä Härmässä kuin maailmalla.
Onhan tätä monikansallista herkkua tehty jo vuosituhansia, pitkin maailman historiaa lukemattomilla eri tavoilla. Makuja on varmasti yhtä paljon kuin kulttuureita ja tekijöitäkin.

No kuis mää ny sen sit tein
Ostin kolmea erilaista lihaa, porsaan lapaa, kasleria ja porsaan kylkeä. Miksi näin, koska sain lavan sivusta samalla leikattua palan silavaa jota tulee olla makkarassa antamassa makua ja kosteuttakin. Samalla kun luun ympäriltä putsasi lihaa, se pilkkoutui mukavan pieniksi paloiksi.
Kaslerin paloittelin myös pieniksi paloiksi, mutta siitä poistin suurimmat läskipalat, rajansa kaikella suonten tukkimisella. Kylkipalasta poistin nahan ja myös suurimman osan läskiä, lihan joukkoon jäi kuitenkin sitä mukavastikin.
Samalla tiput saa pihalle talipalan, ellei ilves tai muu metsän eläin käy hakemassa sitä ruokavarastoonsa.

Oman mielen mukaan
Päätin että teen maultaan täysin omanlaisen makkaran minun ajatusten ja suunnitelmien mukaan, ainoat asiat joista otin vinkkejä enemmänkin, oli kypsennysajat suuntaa antavana ja myös kypsennystavoista otin jonkin verran vaikutteita

Kuiva marinointi
Kun olin saanut paloiteltua kaikki lihat mukavan pieniksi paloiksi, jotka mahtuisivat sitten lihamyllyn syöttöaukkoon, sekoitin joukkoon 7-9 kpl valkosipulin kynsiä ja kaksi keltaista sipulia paloiteltuna.
Mausteeksi laiton topakasti savustettua paprikaa, puoli pussia paellamaustetta jota oli jäänyt jäljelle kesän karkeloista, suolaa pari ruokalusikallista, ruokalusikallinen valmista tacomaustejauhetta, hienoa mustaapippuria ripsaus, lähes paketti aurajuustoa ja kirsikkana kakun päälle tuoretta korianteria pari reilua tupsua, eikös joka ruoassa pidä olla vihreyttä mukana.

Annoin lihojen seistä jääkaapissa muutaman tunnin maustumassa, ja sitten mylly laulamaan keskikokoisella reikälevyllä varustettuna, tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä aivan tahnaa.
Tekaisin koepaiston massalle ja meinasin tehdä siitä samantien pihvejä, tulos oli sen verran törkeän hyvän makuista, mutta kun oli tullut päätettyä että teen makkaraa niin silloin myös teen sitä.

Vehkeiden vaihto
Kun lihat oli tullut ajettua kertaalleen myllyn läpi, makkarasuppilo paikoilleen koneeseen ja suoli putken ympärille. Ennen täytön aloittamista lisäsin massaan vielä noin 3 desiä lihalientä antamaan kosteutta ja notkistamaan massan rakennetta.
Tässä vaiheessa piti pyytää rakas vaimoni jeesaamaan, kun huomasin että kahdella kädellä ei tehdä yht´aikaa kolmen käden töitä.

Pursotus
Kun massa oli tupsahtanut suoleen ja pyöritetty sopivan kokoisiksi makkaroiksi, oli aika tökkiä niitä neulalla, kuin voodoo ukko Jamaikalla, joka pistelee nukkeen reikiä ja joku ehkä jossain tuumailee että mikäs se oli joka kylkeä kutitti, tiedä häntä.

Kypsennys
Joissakin ohjeissa kerrotti että keitetään pienellä porinalla, toiset laittoivat uuniin ja toiset paistoivat elleivät peräti grillanneet. Päätin että teenpä taas hiukan erilailla, laitoin makkarat teräsvatiin ja uuniin 180 c´ asteen lämpöön.
10 minuutin kuluttua lisäsin vatiin puoli litraa vahvaa lihalientä ja annoin makkaroiden muhia vielä uunissa samassa lämmössä puolituntia lisää.
Makkarat eivä tietenkään peittyneet, vaan vadin pohjalla oli ehkä puoli senttiä nestettä.

Voe pojat ja tytöt
Hyvää tuli, nyt on reilut 20 kappaletta makkaroita jääkaapissa odottamassa jatkotoimenpiteitä. Ei ole ylivoimainen rasti rustata omat makkarat, siitä vain rohkeasti tekemään, kesällä tuumasin kokeilla savustamalla kypsentämistä, toimisikohan kypsentäminen folioon käärittynä hiilloksella, monta kysymystä, useampi vastaus.

Pakki sekaisin

Kohti kevättäkö

Löysinpä itseni yhtäkkiä kaivautumassa kesän kalastus romppeitten keskelle narsisti, joka vastaavasti kaivautuu kanssaihmisten hermoihin kuin satiainen, no niin annetaanpa olla.
Ryhdyin ottamaan niitä vehkeitä esille talven naftaliineista, siis kalavehkeitä, taas tämä meinaa lähteä laukalle kuin pollella koivet, Vermon raviradan ravikilpailujen loppusuoran kirissä.

Ennakko valmisteluina piti sulkea työhuoneen ovi tiukasti, ei sen takia että höyhenet pölisisivät ilmavirrassa, vaan kun meillä sattuu asustelemaan kaksi hyvin innokasta höyhentäjää, erittäin hyvän itseluottamuksen omaavaa katti matikaista. Tulos ja jälki voisi olla samanlainen, kuin kettu touhuaa kanalassa vartijana.
Katit olisivat varmasti hyökänneet ja höyhentäneet pöydällä olleita perhoja alta aikayksikön, ja sen jälkeen seurauksena olisi paikallisen eläinlääkärin antama mojova lasku.

Kaahee sotku
Edellisen kalastus sesongin jäljiltä pakki oli sen näköinen kuin sitä olisi käytetty välillä verkon painona ja välillä muuten vain viskottu pitkin rantakallioita, siis toisin sanoen kuin pommin jäljiltä.
Herra tai Rouva ruoste oli päättänyt talvehtia siellä sulassa sovussa suolaveden kanssa huuhtomatta jääneiden kalastustarvikkeiden kanssa ja pitäneet keskenään lämpimässä varastossa mukavia pippaloita keskenään. Siis toisin sanoen oli käynyt oma huolellinen töppäys.
Lusikat, ei siis ne pöytähopeat, olivat saaneet ylleen hennon camo värityksen, ja koukuista pystyi sanomaan kuten nykypäivän mäkihyppääjistä, eivät ole enää parhaassa terässä, paitsi tietysti Ahosen Janne, joka kuningaskotkaeläkeläisenä vieläkin liitää kuin ampuhaukka vaikka ei se haukka kotka olekaan.

Kiiltää kuin ne kuuluisat närhen munat
Pesu se puhtaana pitää, eipä ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa pesu ja pesu ja no kiillotus. Hetken kuluttua lusikat kiilsivät sulassa sovussa, alhaalta taivaanrannasta paistavan talvisen auringon kirkkaudessa, kuin kruunun jalokivet. Tosin, en kylläkään ole koskaan niitä kruunun jalokiviä nähnyt välkehtimässä, kun Tukholmassa on aikoinaan tullut matkusteltua.
Siellä on lähinnä perisuomalaiseen tapaan välkehtinyt, tai oikeastaan lainehtinut tuo Scottien valmistama tisle, ja viime käynnistäkin alkaa olla jo huolestuttavasti aikaa toistakymmentä vuotta, mikä massiivinen aukko onkaan syntynyt sivistykseeni.

Antaa siimaa
Mielikuvaharjoittelu, sehän on päivän sana ja trendi huippu-urheilussa, ja vähän oikeastaan kaikissa, elämään liittyvissä asioissa, ilman mielikuvitusta olisi melkoisen tylsää ja harmaata, jos tällaista sanontaa voi nyt käyttää asiasta.
Kun vaihtaa hyrrälle uutta siimaa ja räikkä huutaa samalla, kuin fasaanijahdissa ajohenkilöiden metelöivät vempeleet, mitä sitten ne vempeleet liene ovatkaan.
Väistämättä mielikuvitus suoltaa sopukoistaan kuvan isosta lohesta tai julmetunmoisella kidalla varustetusta hauesta, unohtamatta niitä karanneita jättiläis kuhia, jotka ovat pistäneet pumpun vetämään ylikierroksia.

Ennätykset uusiksi
Kuinka tuo saaliiksi saatu peto rikkoisi koollaan kaikki omat saalis ennätykset tulevana kautena, ja minkälainen voittaja fiilis siitä tulisikaan. Hyvä ettei fanfaarien äänet kuulu jo soivan korvissa.
Siihen kun vielä lyö pakollisen, inflaation korottaman kalavalelisän päälle, on kyseessä siis todellinen valtamerien peto, vaikkei valtamerellä sillä hetkellä oltaisikaan.
Todennäköisesti ja oikeassa tilanteessa alkaisi harkitsemaan kalan, varsinkin tuon suurhauen vapauttamista koska sellainen tuhti petokalamamma tuottaa huikean paljon upeita jälkeläisiä ja ne pitävät omalta osaltaan sitten tasapainoa yllä järvien ja meren kalakannoissa.

Vaappuuko se
Vaaput ovat onneksi melkoisen hyvässä tikissä, niiden pintoja katsellessa tajuaa miten terävät hampaat, saalistavalla hauella on ja minkälaisella voimalla se iskee saaliskalan kylkeen. Vaapun kyljestä ja varsinkin ison sellaisen, voi nähdä saalistajan kidan koon.
Olen kuullut kotona kysymyksiä ja suoranaista ihmettelyä, pitääkö niitä vaappuja olla noin monta ja erilaista värejä ja vielä eri kokoisia kaiken kukkuraksi yleensäkin eri mallisia.

Yritäpä siinä sitten perustella ja todistella vakuuttavasti veden värin, vuodenajan, saaliskalan, meren ja järven välisiä eroja, erilaisia uinti syvyyksiä, saalistettavan kalan koon vaikutusta vaikkapa vaappuun, kalastatko kaislikossa vai rakkolevävyöhykkeellä, syitähän on noin tsiljoona. Kieltämättä jonkinlainen turhamaisuuden tunne hiipii mieleen kyllä joskus.

Likaiset hampaat
Nuo hauen hampaat on muuten varsinaiset bakteeri pesäkkeet, saattaisivat olla hammashuoltajan pahin painajainen kun hoitoon tulisivat. Aikoinaan jo reilusti yli kolmekymmentä vuotta sitten keskustelin lounaisrannikolla vanhan saaristolaismiehen, todellisen saaristolaisen ja merenkävijän kanssa.
Hän kertoi, että hänen naapurinsa käden oli hauki raadellut aikoinaan kalastuksen yhteydessä, ja tuo mies ei ollut siitä sitten kummemmin välittänyt. Reilun viikon kuluttua, oli sitten tuo kätensä loukannut mies vaihtanut, niin sanotusti hiippakuntaa ja siirtynyt taivaallisten kalastajien joukkoon.
Verenmyrkytykselle ei enää voitu kuulemma mitään. Olen kyllä kuullut myöhemmin muistakin vastaavista samantyyppisistä tapahtumista.

Kuva menneisyydestä eli historian havinaa

Leikkaavat pihdit nuo mainiot kapistukset
Tuolla samaisella Saaristomeren alueella on tullut vietetty hyvinkin paljon aikaa, jo pelkästään asepalvelus tuli vietettyä aikoinaan ulkomeren saarilla, saati vapaa aika kun suurimman osan elämästä on merentuoksu kantautunut nenuun siellä, mistä on kotoisin ja asunut.

Satuimmepa kerran paikalle, siellä Saaristomerellä, kun eräälle miehelle oli tarttunut muutaman kilon painoinen hauki isoon vaappuun, jossa oli kolmihaaraisia koukkuja. Mies nosti vavallaan kalan ilmaan kuin nosturilla, ja teki vihoviimeisen liikkeen, jonka voi tehdä tuossa tilanteessa.

Kuin Naton ohjus
Kun kala roikkui siimassa, kalastajan hartioiden korkeudella, ja vapa oli samalla taipunut kaksikerroin kuin jousi kalan painosta, mies laittoi kätensä siiman ympärille, heti kalan pään yläpuolelle.
Kala sai luonnollisesti valtavan sätkyn ja kuinka hups, kuinka ollakaan kala irtosi koukuista, joissa oli ollut kiinni vielä hetkeä aikaisemmin.

Seurauksena oli, että vapa oikeni valtavalla nopeudella ja voimalla ja siima tempaisi siinä riippuvan vaapun rajusti, siinä yläpuolella olevan käteen ja sen sisäpuolelle. Lähes jokainen koukku oli uponnut joko sormiin tai kämmeneen jättäen käden samalla puristus asentoon.
Siinäpä ei juuri meillä ollut muuta vaihtoehtoa ja mahdollisuutta, kuin sivuleikkureilla leikata koukkuja poikki yksi kerrallaan.

Kun saimme käden auki ja putsattua siinä olleita haavoja, kehotimme häntä lähtemään välittömästi terveyskeskukseen koska, haavat olivat melko pahat ja ei ollut mitään tietoa, olivatko koukut vaurioittaneet samalla käden jänteitä.

No niin takaisin boksiin
Kun oli kaikki tykötarpeet, tarvikkeet ja välineet tullut käytyä läpi, veitset teroitettu ja omasta mielestä hyvin huollettua, ja vielä jonkinlainen puutoslista rapsuteltua oli aika alkaa asettelemaan tavaroita lokeroihin.

Tässä vaiheessa astui esiin ja ohjaksiin se luonteeni, kun oinas nyt olen, Kaikki piti saada nopeasti ja heti paikoilleen, saman tien. Mutta kun sitten ryhtyi miettimään sitä, mitkä vaaput nyt laittaisin keskenään ja mihinkin laatikkoon, alkoi verenpaine ja hermostuminen kieltämättä nostamaan päätään.

Viilaten ja höyläten
Vielä oli sanamukaisesti otettava viila kauniiseen käteen ja teroitettava harppuunan terä. Olin muutama kesä aikaisemmin onnistunut ampumaan tähdätyn laukauksen, siis toisin sanoen ohi, sillä harppuunalla.
Tuo tapahtui Vetehisen ja Ahdin valtakunnassa, missä kait nuo hemaisevat meren neidotkin vaeltaa . Mutta kun nuolen peijakas män ohi hauesta, että heilahti ja kiven pahalainen otti vastaavasti harppuunan terän vastaan. Kivi voitti kärjen ja tylsäksihän se meni, niin kuin tämä juttukin meinaa hiljalleen mennä.

Joten eipä muuta kuin heips ja kukkuu, kevät lähestyy ja kohta käki kukkuu.

Kivi

Paluu menneisyyteen
Nyt ei ole tuo dementia tai muunlainen aivoihin ja muistiin kajoava, ajattelumaailmaa sekoittava ja niihin liittyvä sairaus. Kyse on puhtaasti tapahtuma, kun kohtasin kiven, tuon alkuaikojen aikaisen murikan, joka on saattanut olla jo riesana T-Rexille ja muille tuon otuksen päivällispöytään kuuluneille dinolle.
Tuo murikan pahalainen yllätti minut täysin, keskellä hohtavien hankien, kuten kerroin fb päivityksessäni aikaisemmin. Kuuntelin kuulosuojaimien radiosta Lontoon kielistä mukavaa laulantaa musiikilla höystettynä ja olin, sananmukaisesti loppusuoralla hymyillen ja hyräillen. Tuumasin siinä, että otanpa vielä tuosta grillikatoksen oven edestä, noin 10 senttiä lumivallia pois.

Kauhea pamahdus
Kuului hitonmoinen pamaus, joka kuului hyvin kauas, kuulin sen kuuluneen hyvin kauas, näin minulle myöhemmin kerrottiin. Tuo murikka, murkula, stemu, rock, tuon vähemmän rakkaan kiusankappaleen onnistui pujahtamaan syöttöpyörien välistä lingon uumeniin, sen kaiken nielevään kitaan ja sieltä heittopyörästöön. Kaitpa sitä voisi kutsua myös karuselliksi, jonkinlaisella mielikuvituksella, jos mielikuvitus tuossa vaiheessa käy mielessä.
Samantien, lingosta alkoi kuulumaan helv…nen meteli ja jatkuva pauke, kuin ampuisi vesijäähdytteisellä Maxim konekiväärillä. Tiedän, minkälainen se on, tuo konekiväärin meteli, olen saanut lasetella sellaisella aikoinaan.

Pataraudalle kyytiä
Heittopyörästö on tehty 2–3 millin raudasta, siinä on kolme taivutettua lapaa, ja jokaiseen lapaan on hitsattu samasta tavarasta lujat poikittaiset vahvisteet. Kaiken tuon keskellä on akseli ja siinä tietysti laakeri.
Niinhän siinä sitten kävi, että tuo murkulan ansiosta yksi lapa vääntyi todella pahasti, toinen otti mallin vuoksi siipeensä, mutta onneksi yksi päätti säästää itsensä ihan vaan myös mallin vuoksi, sananmukaisesti.

Dollarit vilistivät silmissä
Kieltämättä piti hetken verran vedellä palkeisiin ilmaa, kuin kala kuivalla maalla, ennen julmettua sotahuutoa. Kun olin sammuttanut koneen, harmitus joka seurasi tapahtumaa oli kiltisti ilmaistuna vietävä, ja samantien tuli myös mieleen, kuinkas nyt tehdään ne seuraavat lumityöt ja heti tuon tuumailun jälkeen aivot raksutti, kuinka älyttömästi moinen remonttikin tulisi keventämään lompakkoa.
Hetken kuluttua jostain mielen syövereistä kaivautui tuo alkukantainen sisu esiin, ja kirota päräyttämisen jälkeen päätin, että minähän hitto korjaan sen itse.

Se paluu menneisyyteen
Aikoinaan nuorena miehenä tuli ajeltua vanhoilla autoilla, joita piti korjailla tuon tuosta. Milloin tuli tehtyä kytkin ja vaihteistoremontti, milloin oli jäänyt vaihdekeppi kouraan kesken ajon yms. Olinpahan kerran korjannut eli liittänyt irronneen pakoputken pakosarjaan paksulla nahkavyöllä, tosin siitä jäi jäljelle vain metallisolki loppujen lopuksi.

Eksoottinen korjaus sattui aikoinaan -80 luvulla, talviyönä matkalla Espoosta Kuusamoon.
Venttiili rupesi kantamaan eli kilkattamaan yhtäkkiä, hiukan ennen Varkautta. Siinäpä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajaa läheisen kylmäaseman loisteputkien armottomaan valoon ja ryhtyä purkamaan koneen yläpuolelta osia pois ja säätämään venttiilejä.

Toiseen kohtaan koskettaessa sormet paleltuivat ja toisessa paloivat, eli tasapaino ollut lienee kohdillaan.
Säädön jälkeen matka taas jatkui ja viikon päästä ajelin onnellisena takaisin kohti Espoota, morjenstin vain noita loisteputkia ohi ajaessani. Nyt takaisin linkoon, juttu rupeaa rönsyilemään kuin mummon pelargoniat muinoin.

Kone pura korjaa ja kasaa
Tuon nuoruuden ja nykypäivän välisenä aikana monet autohuollot ja korjaukset oli hoituneet lompakon avulla, ja tuo tekemisen tahto ja taito siirtyi muihin asioihin. Oli yhtäkkiä suorastaan mukava fiilis kaivaa taas kaiken maailman työkalut ja vempaimet esiin ja käydä moottorin ja laitteiden kimppuun. Toki kun asuu omakotitalossa, huolto juttuja riittää koko ajan, mutta pura ja kokoa, iso jeee. Huomasin pian, ettei aikoinaan opitut asiat olleet kadonneet minnekään, vaan ehkä aika ja viitseliäisyys olivat poistuneet jossain vaiheessa jonnekin taka-alalle.

Pyysin kaveriksi tyttäreni miehen, kun korjaus operaatiossa oli vaiheita, jotka olivat helpompi tehdä kahteen henkilöön. Itse purku tuotti huomattavasti enemmän töitä kuin kasaus. Laakeri oli tiukemmassa, kuin vanhan pojan saatille pääsy naisten tanssien jälkeen, likaisine vaatteineen ja pesemättömineen hampaineen.
Kaiken kruunasi, kun halusi saada tuon kapistuksen ehjänä pois, se näytti jo sen verran erikoiselta. Varmaan sellaisen saisi uutenakin, nopeasti merkkikorjaamosta mutta enpä halunnut ottaa riskiä.

Voimaa ja paljon
Karusellin tai heittäjän tai millä nimellä se nyt sitten onkin aikoinaan insinöörin pöydällä ristitty, oikominen olikin sitten oma juttunsa. Ruuvipenkkiä oli turha tarjota, vaihtoehdoksi valikoitui se ainut vaihtoehto eli hydrauliikkaprässi, eli laitettiin tonnit töihin. Vaimoni isoisä sanoi aikoinaan, että voima ei kunnioita lakeja, mutta nyt saattoi sanoa, että rauta kunnioitti.

Kun kapistus oli oiottu, alkoi kasaus vaihe, laitettiin linko-osa ja siinä ollut laakeripesä -27C` pakkaseen ja kuumennettiin laakeri ja hihnapyörä vastaavasti niin kuumaksi kuin kantti kesti. Seuraavaksi olikin noiden kahden osan yhteen saattaminen, seremonia mestareina toimituksessa toimi vasara ja sopiva putken pätkä.

Loppu oli kuin muistipeli
Loppukasaus sujui varsin vikkelästi ja samalla tuli tehtyä lingolle muutenkin perusteellinen huolto. Lopuksi ei ollut kuin lisätä ylihintaista, suorastaan törkeän hintaista bensiiniä tankkiin ja kääntää virta-avainta. Laite, kone toimi kuin se kuuluisa junan vessa, eipä kuulunut kuin asiaan kuuluvia ääniä ja pakokaasutkin olivat siistit.

Nyt on tullut taas kuljettua lingon perässä, kuunnellen Lontoota ja miksei suomalaista laulantaa ja lumi on siirtynyt siististi kauas kaukaisuuteen. Samalla on saanut taas mukavaa liikuntaa, kun yksi linkous kerta tietää 11000–13000 askelta edes takaisin, kuin siellä kuuluisissa tansseissa.

Page 2 of 5

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi