Aika tekee tehtävänsä Blogi nro 35
Laittelinpa tuossa useampana viikonlopun päivänä, vanhoja valokuvia kansioihin, kun ulkona velloi todelliset koiran ilmat. Räntää kiiti vaakatasossa kuin konsanaan pääsiäisnoitia pienessä sivumyötäisessä tuiterissa kyöpelinvuorelta alas kohti laaksoa ja pahaa aavistamatonta ihmistä. Niitä oli kertynyt melkomoiset määrät vuosien ja vuosikymmenten saatossa, siis niitä valokuvia, ei noitia.

Oli tullut siirrettyä tuota projektia aina vain kauemmas ja kauemmas tulevaisuuteen, ties minkälaisilla tekosyillä, välillä ihan hyvillä ja välillä umpi surkeilla sellaisilla.
Yksi sytyke tälle vihdoin oli se että, tuota ( taas) sukututkimusta tehdessä törmäsin vähän väliä valokuviin, joissa olleista henkilöistä ei ollut mitään käsitystä, tietoa eli käryä.

Tiedon nälkä kutitteli selkärankaa vatsan kautta
Kun katseli vanhoja valokuvia jostain 1800 loppu ja 1900 luvun alkupuolelta, heräsi aina kysymys, kukahan tuo ja tuokin oli. Vaatetuksesta tietysti saattoi tietysti jotain päätellä, ainakin yhteiskunnallisesta asemasta. Kulkiko kovat kaulassa vai pussihousut ja kauhtunut pellavainen paita yllään ja kuokka kourassa.
Kuka hän oli ja mikä hänen nimensä oli ja onko peräti sukulainen, vai jonkun morsian tai sulhanen riiu reissullaan, oliko monta lasta, missä asui, mitä teki, elikö vanhaksi, menikö naimisiin, koska heitti niinsanotusti lusikan nurkkaan jne jne. Joku voisi ajatella, että aivan sekopäistä touhua moinen miettiminen, mutta meitä on moneen junaan ja jotkut jättävät nousematta niihinkään.

Nimet esille
Sitä mukaan kun laitoin kuvia kansioon, kirjoitin itse niiden taakse keitä kuvissa oli ja saman tien myös monesti kansion lehdelle kuvan viereen. Tuumailin, että jos joskus tulevaisuudessa oma jälkikasvu alkaa käymään kansioita läpi, tunnistaisivat ja edes pystyisivät yhdistamään kuka kantaa ja on kantanut mitäkin nimeä.
Välillä pöydän pinta oli päällystetty valokuvien kasoilla, ryhmiteltynä eri aikakausille ja tapahtumille kaaosmaiseen järjestykseen. Jotenkin tuli mieleen kakarana pelattu muistipeli, jossa oli ties monta kymmentä kuvaparia etsittävänä.

Kissat
Nyt lisähaastetta juttuun toivat yli innokkaat ja osallistuvat kissat, hyvillä itseluottamusta osoittavilla tempuillaan. Ilmeisesti tuumailivat yhdessä että, kyseessä on nimen omaan heille tarkoitettu aivan uusi hauska leikki. Kumpi saa sekoitettua parhaiten kuvien kasat ja pystyy kaatumaan ja makaamaan useamman kuvapinon päälle yhtä aikaa. Voiton vei ylivoimaisesti Oliver, iso rontti.

No onneksi huomasin, ettei vade ole alkanut vaikuttamaan omaan päänuppiini, vaan pysyin kärryillä mitä on missäkin pinossa. Imtho meinasi tosin välillä hiipiä kuvioihin, kun samalla toki piti tehdä ja ajatella paljon muitakin asioita yhtä aikaa.
Jos jotakuta mietityttää, mikä on tuo ihmeellinen ja eksoottiselta kuulostava imtho, se on tietysti lyhennelmä iän mukanaan tuomasta häsläys oireyhtymästä.
Aika valitettavasti tekee tehtävänsä.

Vanhoissa, oman nuoruuden aikaisissa kuvissa oltiin niin niin nuoria ja nättejä, salskeita ja komeita, nykyään otetuissa kuvissa enää vain kauniita ja komeita. Muutama ryppy, jos toinenkin oli jo saattanut ilmaantua kasvoille, ellei sitten joku ollut turvautunut kirurgin eheyttävään veitseen kasvovoiteen asemasta.
Jopa hiuksetkin olivat noista ajoista mahdollisesti ehtineet harmaantua, jos niitä nyt sitten oli enää laisinkaan, peittämässä alkavaa pälveä tai jopa nappanahkaa.

Huikaisevat määrät tapahtumia ja juhlia joka tapauksessa, hiipi mieleen ja palasin omissa ajatuksissaan ajassa taaksepäin. Juhlia, lomareissuja, lasten elämään liittyviä tapahtumia, Loputon määrä asioita ja tapahtumia. Ei voi omalta osalta unohtaa tietystikkään kalareissuja pitkin Pohjolan perukoita.

Some tykitti
Tuli napsittua samalla kansioidessa puhelimella kuvia, varsinkin hääkuvissa olleista hyvistä kavereista, ja lähetettyä sitten niitä muutamille eteenpäin. Ne kuvat sisälsivät naurua, hymyä, erilaisia mukavia tilanteita ja runsaasti nuoruutta, ja no myös joukossa alkoholia.
Nykyään yhä enemmän valokuvakansioita, korvaavat erilaiset massamuistilaitteet, joka on tietysti näppärä juttu, ei tarvitse kuskata kottikärryllä kirjahyllyllistä kansioita mukanaan, jos haluaa näyttää ottamiaan kuvia.

Digi kuvaus on muutenkin hyvinkin nopea tempoista, suoranaista sarjatulitusta välillä. Voit ottaa vaikka samasta kohdasta sen sata kuvaa ja poistaa niistä heti sen yhdeksänkymmentä yhdeksän. Muokata sen valokuvasi haluamallasi tavalla ja lähettää kuvan siltä seisomalta vaikkapa Kanadaan, Australiaan ta jonnekin joka tapauksessa kauas, poikkeuksena Venäjälle, sinne se tuskin enää onnistuisi edes kirjekyyhkyllä.

Ajasta iäisyyteen
Kuvia ja varsinkin vanhemmissa kuvissa, joissa oli ja esiintyi hyvin runsaasti ihmisiä yhtä aikaa, huomasi kuinka monta niissä olleista ystävistä, kavereista ja sukulaisista oli siirtynyt jo ajasta iäisyyteen. Hääkuvat olivat varsinkin sellaiset, joista sen huomasi. Aikaa oli niiden ottamisesta, kulunut kuitenkin kohta jo 32 vuotta.

Jokaisella on muistonsa
Jokaisella on omat muistonsa, niin hyvät ja mukavat, kuin ne ikävät ja surulliset. Valokuvia selaillessa jokainen kokee varmasti omanlaisensa tunne skaalan. Monta asiaa mitkä on unohtuneet, joita jopa on yrittänyt unohtaa, ovat painuneet taustalle, pompsahtavat uudestaan esiin muistin kätköistä.
Siinä vain täytyy yrittää pystyä käsittelemään asiat omalla tavallaan järkevästi, niin ne ilot kuin surut, tai sitten vain jättää ne valokuvat sinne hyllyn perälle, jos se tuntuu siltä omalta valinnalta.

Jokainen tekee omanlaisensa ja oman ratkaisunsa.
Eipä muuta enää, kuin hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille.
Soooon taas moro!