Jo vain se maailma muuttuu
Jatketaanpa hiukan edellisen blogin teemalla
Nykypäivänä pitää tässä sääntöjen luvatussa maassa olla kaikkeen omat tiukat sääntönsä ja asetuksensa. Pystyäksesi tehdä jonkin tietyn tehtävän, vaikkapa työtehtävän yhteydessä missä sinulla on vaara potkaista, vaikka varpaasi todennäköisesti siihen on laadittu monirivinen, ellei jopa monisivuinen ohjeisto.

Jakkara keikkuu
Aikoinaan kun lensimme joskus 80- luvun lopussa Kanarian saarille espanjalaisella, nyt jo kuopatulla lentokoneella ja yhtiöllä. Penkki, jolla istuin keinui kuin vaari vainaan kiikkustuoli matonreunaa vasten, oli kait iskenyt siesta just kesken pultin kiristyksen. Eipä sillä olisi ollut merkitystä, olisiko se ollut kiinni siinä tapauksessa, jos olisi tultu tonttiin kuin telkkä pönttöön.

Kuin oravan pojalla
Samalla reissulla käväistiin Teidellä, tuolla melko jytäkällä tulivuorella, jonka pikkuserkku puhkuu ja puhisee melko rajusti, läheisellä La Palman saarella. Kunhan vain puhisisi, eikä päättäisi romahtaa Atlantin valtamereen, siinä voisi olla järisyttävät seuraukset.
No niin takaisin Teidelle, ensin huristeltiin autolla kabiini hissille ja sillä sitten ylös vuorelle. Siinä vaiheessa oltiin jo hyvin korkealla ja vuoren huippu näkyi edessä ylhäällä ja siellä sinne pystytetty risti. Tuumasin että kyllähän minä, todella kovassa fyysisessä kunnossa olevana kaverina, kipaisen sinne tuosta vain, niin kuin aikoinaan kapteeni Kaarna, suon yli tuntemattomassa.

Ei mennyt niin kuin Strömsössä
Vaan kuis äijän kävi, pumppu hakkasi pian kuin ylikuormitettu höyryveturi ylittäessä kaukaisia vuoria. Hyvä että pumppu pysyi tontillaan, meinasi nimittäin happi loppua palkeista kättelyssä, ja muutaman kerran piti jopa hönkäistä todella syvään. Korkeutta tuolla vuorella on 3718 metriä, ei ihme, että otti tiukalle moinen kaheli ravaaminen.

Jätin nousun väliin hiukan ennen huippua, muistaakseni viimeinen osuus olisi ollut hyvinkin hankala, seli seli. Mielenkiintoista oli myös, kun opas kertoili, että jos kovettuneessa laavassa siellä täällä oleviin koloihin ja rakoihin laskisi reilun metrin syvyyteen kahvipannun, voisi keittää pannukahvit, mikäs siinä, mutta just nyt ei sattunut tulemaan mukaan kahvipannua repun pohjalle, saati narua tai poroja, muuten olisi voinut vaikka keittää ne mocat.

Mr Spock
Minkähän laista olisi tullut kiuasmakkarasta, Turun sinapin kanssa, olisiko näyttänyt enemmän Tapolan mustalta makkaralta, tiedä häntä tai hänen maustaan. Näkymät olivat kyllä vuorelta huikean upeat, näkyi kauempana olevat muut saaret ja aava ulappa.
Paikka paikoin maanpinta näytti olevan kyllä jostain tieteis elokuvasta, olisi vain puuttunut, että suippokorvainen Mr Spock olisi kulkenut alhaalla rinteessä, laser aseen kanssa jahdaten jotain ökkiäistä, joka uhkasi sillä toisella laseraseella universumin rauhaa.

Huipulla oltiin taas, hiukan toisenlaiset näkymät
Sattuipa 80–90 luvun vaihteen seutuvilla käynti sitten toisellakin huipulla, olosuhteet olivat vain siellä hiukkasen erilaiset. Jos olisi kulkenut samoissa vermeissä kuin Espanjan auringon alla, olisi joku varmasti tullut rauhoittelemaan ja kertomaan että apua on jo tulossa. Shortsit oli vaihtuneet toppahousuihin ja jalkoihin kasvaneet sukset.
Oli lähdetty laskettelemaan Ylläkselle ja päätettiin tehdä samalla sieltä päiväreissu Pallakselle mutkamäkeen. Siellä lähti opas mukaan ja hänen kanssaan annettiin sitten hissin ja painovoiman tehdä työtänsä vuoron perään.

Hernerokkaa
Yhdessä vaiheessa nousi kuin napista painaen todellinen hernerokka sumu, eli oltiin sanamukaisesti pilvessä ilman että kukaan olisi pössytellyt mitään heinää tms. Näkyvyys oli vain todellakin muutama metri, ei kymmeniä. Tilanne oli enemmän kuin haasteellinen, suorastaan hiukan uhkaava, kun piti pyrkiä löytämään reitti, oikean rinteen alkupäähän tunturin huipulla, jotta pääsisimme laskeutumaan sieltä sitten oikealle ala-asemalle, eksymättä toisistamme.
Siinä rupesi opaskin hermoilemaan tilannetta, ei olisi pitänyt.

Joskus aikoinaan joku nainen oli lasketellut samanlaisessa tilanteessa väärän rinteen alas, hänellä oli ollut onni, että tunturin ympäri oli kulkenut latu, johon nainen oli sitten törmännyt. Hän oli lähtenyt seuraamaan sitä, eli hiihtämään laskettelumonot jalassa useiden kilometrien matkan. Siinä on voinut olla takareidet ja vähän muutakin olla loppujen lopuksi hiukkasen kireällä, mutta oli selvinnyt hengissä reissustaan. Me löysimme kuin löysimmekin oikean rinteen, ja alas hiihtomajalle päästyämme maistui muuten myös muukin kuin kylmä maito, kylmää sekin oli.

Pirtukirkolla
Nähtiin muuten Ylläksellä Irwinin keikka, epäilepä ettei niitä enää hirvittävän montaa ollut sen jälkeen valitettavasti, siinä oli taiteilija, joka sanoi asiat niin kuin ne olivat ja turhia kumartelematta.
Pieni oli Äkäslompolon kylä silloin, mutta pirtukirkko veti väkeä ympäriltä ja paljon, niin lomalaisia kuin paikallisia, meno oli hurjaa ja vauhdikasta. Nykypäivänä paikkaa tuskin tuntisi, eiköhän tuo ole paisunut melko paljon.
Levillä on käyty useinkin, mutta joskus täytyisi piipahtaa sinne matkatessa ihmettelemään Ylläksen ihmeitä. Eiköhän valtion monopoli, sielläkin vielä virtaa niin kuin aikoinaankin kaiken maailman parantajien kiusaksi.

Kallis tarjoilu
Elettiin vielä samoja kultaisen 80–90 luvun seutuja, kun käytiin ensimmäisen kerran vajoavassa kaupungissa. Oli sakkia ja paljon, mutta ilmapiiri oli se 80- luvun mukava hiukan sähköinen, ihmiset iloisia ja kait vähän romanttisia, oltiinhan casanovan kulmilla.
Tuli sitten juotua samalla reissulla todennäköisesti elämämme kalleimmat juomat Pyhän Markuksen aukiolla, yksi olut ja yksi appelsiinituoremehu sekä jotain pientä syötävää, olisiko ollut jäätelöä, leivosta tms.

Tarjoilija sitten kiikutti reilun huntin laskun eteemme hymyillen koko hammaskaluston voimalla, siinä olisi jäänyt itse Jr Ewing toiseksi hammaskiilteen hohteessa.
Siihen aikaan 100 markkaa ei ollut kaikkein pienin summa, nyt 17 € on monesti pikkuraha. Samalla tuli havainnoitua, että terassien pöydät olivat melko tyhjät, vaikka aukea täysi, mutta nyt oltiin lomalla, joten sitä sattuu.

Vatsahuuhtelun vaara
Opas oli antanut aikaisemmin vinkin, ettei kannata sitten pulahtaa eli pudota kanaviin, vastassa olisi vatsahuuhtelu ja hevosen annos antibioottia tai vastaavaa tököttiä, joten pysyttiin kaidalla tiellä tiukasti.
Meille sattui tuuri ja saatiin mukava gondoli kuski, kun puikkelehdittiin pitkin talojen välejä kapeilla kanavilla. Kuski sattui haastelemaan jonkin verran lontoota, ja kertoili paikan historiasta, ja kuka historiallinen henkilö oli ollut tai asunut joissakin noista rakennuksista, mieleen on jäänyt Marco Polo. No vastuu siirtyi varmaankin sillä hetkellä kuuntelijalle, vaikka ei Kuopiossa tuossa muailman navassa oltukaan.

Myöhemmin
Olemme käyneet myöhemmin useammankin kerran Venetsiassa, ja vahingosta viisastuneena kiertäneet aukion kahvilat hiukan kauempaa. Hiukan kun viitsii raahautua siitä valtavasta vellovasta ihmismassasta syrjemmälle, löytää mukavia ruokapaikkoja ja kahviloita, joissa hintataso ja varmaankin myös laatu on mukavampi, samoin näkee myös muutakin Venetsiaa kuin Ponte di Rialton, Grande Canalin ja aukion.

Ymmärrän hyvin joidenkin paikallisten kuumentuneet tunteet, koska se ihmismäärä on kyllä mykistävä mikä seilaa edestakaisin pitkin pientä aluetta päivästä toiseen varsinkin sesongin aikana. Corona virus on saattanut helpottaa joidenkin mielenrauhaa, matkailijoiden määrän vähetessä, mutta niiden, jotka saavat toimeentulonsa turisteista on tilanne saattanut harmittaa kuin jäinen käpy pientä oravaa.

Siirtymässä avaruuteenko.
Jotkut ovat siirtyneet matkailemaan hiukan pidemmällekin
Muutama miljardööri on siirtynyt jo astetta pidemmälle matkailun ihmeellisessä maailmassa, siirtymällä maata kiertävälle radalle. On se vaan ollut hyvä, että siellä on ollut mukana vuosikymmenien avaruuslentojen kokemuksella Star Trekin pitkäaikainen kapteeni, jos vaikka vastaan tulisi yhtäkkiä se pitkäkorvainen kaveri, joka oli niin suunnattoman fiksu ja pikkiriikkisen friikki.

Matkailu avartaa, ei muuta kuin muailmalle, johan sitä tuli taas vietyä immeisten vapaata aikaa, mutta onneksi tämä perustuu vapaaehtoisuuteen.