Matkan varrelta

Kestääkö se sittenkään
Morjensta taas, tulin miettineeni tuossa eräänä iltana, kuinka nuo erilaiset kodin vempeleet ovat ajan saatossa kestäneet ja jaksaneet. Jotkin aparaatit ovat joutaneet jopa hyvinkin pian käyttöönoton jälkeen romukoppaan tai korjaajan käsiin, riippuen pitkälti siitä kuinka paljon ne ovat ostohetkellä lompakkoa kurittaneet, tai onko niillä ollut vielä takuut voimissaan. Millaisen sellaisen sitten joku setä tai täti myyvästä yrityksestä tai valmistajasta on mahtanut sille antaa joskus.

Nykyään tuo EU, Tukes ja monet muut tahot jo vaativat esimerkiksi sähkölaitteilta turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia, ettei joku saa napsuja sormille tai ettei hiukset sattumoisin muutu kerta laakilla oikeaksi afroksi, kun kihartimen nappia painaa. Itsellä ei sitä vaaraa ole, ellei kyseessä ole värkki, joka napsauttaa vahingossa nappanahan laineille.

Köyhän ei kannata halpaa ostaa, niinhän sitä sanotaan
Tuo pitää kyllä kutinsa just eikä melkein, käyttökokemus on kyllä näyttänyt monta kertaa, että se laadukas, pikkaisen kalliimpi masiina toimii pidemmän ajan, ilman että taasen pitää mennä potkimaan jääkaappeja ja kinaamaan kiukkuisena kodinkonemyyjän kanssa hinnasta ja ominaisuuksista.
Hyvä osaava kodinkone korjaaja on kyllä melko hyvä tyyppi siinä vaiheessa, kun jotain hinnakasta kilahtaa ja olet ollut laitteeseen tyytyväinen.

Sattuipa keskuspölynimuri kuukahtamaan
loppukesästä päätti keskuspölynimuri 20 vuoden imemisen jälkeen, että imut on nyt imetty. Eipä siinä ollut mennyt kuin noin 7500 päivää, ja tuhansia imurointeja. Harmitus = (nätimmin asia ilmaistuna) oli vietävä. Ryhdyinpä siinä sitten googlailemaan mitä moinen kone maksaa tänä päivänä, ja mahtaisiko saada siihen varaosia, vaikka moottoria tms.

Hinnat olivat kyllä melko korkeita, täytyy myöntää. Pelkkä varaosamoottorikin pyöri lähemmäs 400 € hujakoilla ja koko kone olisi ollut reilusti tyyriimpi. Onneksi satuin tuntemaan kodinkonehuoltoja tekevän yrittäjän, joka oli aiemminkin huoltanut kodinkoneitamme.

Tuumasta toimeen
Purin ensin itse koneesta sen oman sulakkeensa, joka oli kyllä hyvin erikoinen ja erikoisesti kiinni. Selvisi nopeasti, että koneen oli tehnyt Amerikan serkku, ison veden takana. Moista vempainta, siis jenkki sulaketta en ollut koskaan nähnyt, vaikka olen opiskellut itseni joskus muinoin sähköasentajaksi. Tilattiin sulake, mutta päreet eivät olleet palaneet, vain itseltäni.

Seuraavaksi soitto ko. huoltomiehelle ja hän kaahasi paikalle. Jonkin ajan tuumailtuamme tilannetta, tempaisimme koko helavärkin seinästä pois ja huoltoauton kyytiin. Muutaman viikon kuluttua huoltomies, vai pitäisikö käyttää nimitystä huoltohenkilö, soitti, että kone oli taas elossa ja terveenä, siis puhkui ja puhisi, hiilet olivat kuluneet sähkömoottorista loppuun.

Taas hän kurvaili pihaamme ja nostettiin vekotin seinään, putket paikalleen ja kone laulamaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, ja hei lasku koko jutusta vain 160 €, eli kannatti todella korjauttaa.

Laatua
Vielä tuosta keskuspölynimurista, täytyy sanoa, että onpa helkkarin kestävä kone, meillä oli tässä asunnossa asustelemassa reilut 10 vuotta kultainen noutaja, josta voisi käyttää myös nimitystä kultainen karvanluovuttaja. Se määrä mikä tuosta koirasta lähti vuosien saatossa karvaa, havuneulasia, ja muuta pikkukäpyä, oli määrä, josta joku näppärä kutoja olisi ommellut varmaan ison kasan villapitoja tai jotain muuta, mitä sitten kutookaan.

Imuri nimittäin lauloi ja paljon, vielä varsinkin, kun vaimoni pitää ehdottomasti siisteydestä muutenkin. Siispä edes pölypunkit eivät viihtyneet nurkissa, siitä joku viherpipertäjä saattaisi nostaa metakan, kauheaa eläinrääkkäystä kun ei anneta edes pölypunkkien elää vapaina, lisääntyä ja rikastuttaa ekosysteemiä.

Jo aikuisten, maailmalle muuttaneiden lasten siisteysasteikolla on oma paikkansa sanonnalle ”äiti siisti” se on siellä asteikon ehdottomassa yläpäässä.
Eipä tässä ole tainnut mennä montaa hetkeä, ettei jokin nelijalkainen olisi viihtynyt meillä, ja odottanut että kyllä se palvelusväki pitää hänestä huolta kuin kuninkaallisesta.

Muutamia muita tapahtumia
Astianpesukoneen kanssa tuli vastaan se, ettei sitä halpaa todellakaan kannata hankkia. Meillä oli eräs hyvä laadukas kone, joka kesti 15 vuotta, sitten se kilahti valitettavasti niin pahasti, ettei kannattanut enää korjauttaa. Ostettiinpa tarjouksesta H….. merkkinen kone, eipä mennyt montakaan vuotta kun se päätti päivänsä, lievästi sanottuna v….i.

Eipä auttanut muuta kuin marssia taas kauppaan ja uusi laadukas kone tilalle, jospa se kestäisi nyt sen 15–20 vuotta. Olin jutustellut kodinkonekorjaajan kanssa tuon hajonneen tiskikoneen jälkeen, ja rivien välistä onkien ja tonkien, ymmärsin minkä merkkisten koneiden kanssa on ollut vähiten ongelmia. Saman keskustelun kävin muuten myöhemmin, kun erillisuunin ja lieden kanssa tuli tuo liki 20 vuoden ikä täyteen, ja päättivät myös maallisen vaelluksensa.

Sata salamaa vai mites se sitten menikään.
Tänä kesänä riehui muutamia rajuja ukkosrintamia Suomen yli aiheuttaen melkoista tuhoa, sellainen piipahti myös meillä juhannuksen aaton aattona. Ukkonen ensin ikään kuin koeampui ja viritteli itseään virkeään tilaan, muutaman minuutin ajan täräyttäen joidenkin satojen metrien säteelle useita maasalamoita, ja sitten kun oli kait tyytyväinen tähtäykseen, iskeä jysäytti johonkin talon viereen tai kenties taloon suoraan. En ole löytänyt vielä iskukohtaa tähän päivään mennessä.

Sulakkeet lähtivät kuin muinoin kuppa Töölöstä
Vaimoni seisoi keittiön ikkunan äärellä, kun pihalla kipinät sinkoilivat kuin uudenvuoden ilotulituksessa ja saman tien kuului älytön pamaus. Seurauksena oli, että pääkeskuksesta 1 ja 3 vaiheen 25 ampeerin pääsulakkeet menivät heti ja muutaman sekunnin kuluttua 2 vaiheen pääsulake pimeni myös.

Ilmeisesti 2 vaiheen sulake oli sen verran päästänyt läpi, että seuraava 16 ampeerinen menetti myös nappulansa, ja siitä seurauksena melkoisen tuliterän erillisuunin elektroniikka tuhoutui totaalisen korjauskelvottomaksi. Samassa ryhmässä ollut kapselikeitin otti myös kipeää ja siirtyi ajasta iäisyyteen, eli kierrättäjien taivaaseen.
Onneksi olemme asiakkaina sellaisessa vakuutusyhtiössä, jonka kanssa korvaus asiat hoituivat uskomattoman hyvin ja mutkattomasti.

Ei vara venettä kaada
Kun katselee kotona ympärilleen, huomaa kuinka valtavasti ympärillä on erilaista elektroniikkaa, joista jotkut ovat arkipäiväisessä elämässä melkoisenkin tärkeitä. On kyllä syytä jokaisen itse varautua ja miettiä valmiiksi että joskus voi tapahtua jotain ikävää ja suurtakin yllättäin, jolloin on turha odottaa, että piipaa auto ehtii joka paikkaan auttamaan ihmisiä, ja kuinka itse voi ratkaista tilanteen ja selvitä eteenpäin.

Itselleni antaa jonkinlaista pohjaa asioista selviytymiseen se, että olen toiminut mm. palokunnassa hälytysosastossa 8 vuotta ja talosuojelujohtajana 4 vuotta.

Eipä muuta kuin turvallisia hetkiä ja kilometrejä, heips ja kukkuu.

Päivitystä digiosaamiseen 2.1
Päätin lisätä digitekniikan, digitaalisten alustojen ja sisällön tuottamisen osaamistani keväällä opiskelemieni ja käymieni koulutusten jatkoksi AMK koulutuksella. Alueena nimenomaan digialustat ja ohjelmat ja niiden jouheva käyttäminen.
Olen jakanut itse mielessäni digitaalisuuden ja sen osa alueet neljään erilliseen osaan, jotka ovat digitaaliset alustat ja niiden ohjelmat, sisällöntuottaminen, sisällön tuottaja ja loppukäyttäjä eli asiakas, jotka nivoutuvat toisiinsa hyvin voimakkaasti.

Niiden rajapintoja voidaan pitää olemassa olevina, mutta niin sanotusti seitin ohuina. Tämän jaon olen tehnyt helpottaakseni vielä tarkemmin niiden merkitystä toisilleen erillisinä osina, mutta myös niiden muodostamana kokonaisuutena.

Alustat
Itse alustat ovat monesti valmiiksi luotuja, joita hyödyntäen yhtä tai useampaa samaan aikaan, saadaan tuotteen loppukäyttäjää ja vaikkapa sisällöntuottajaa mahdollisimman paljon hyödyttävää toiminnallisuutta. On sitten kyseessä suoraan kaupallisuuteen pyrkivä liiketoiminta tai jonkin osatekijän luominen, joka välillisesti edesauttaa kokonaisuuden toteuttamista.

Koodarit
Koodareista on koko ajan huutava pula alalla mikä kertoo, että suurten toimijoiden järkälemäisien perustalla olevien ohjelmien lisäksi, tarvitaan voimakkaasti paikallista suunnittelua ja ohjelmointia digitalisoinnissa ja itse digitekniikan luomisessa.
Kunnioitan kovasti henkilöitä, jotka osaavat ja joilla on kyky luoda uutta digitaalista toimivuutta, ohjelmointia ja ohjelmia on ne mitä tahansa laillisesti ja moraalisesti oikeaa. Tuo vaatii omaa voimakasta osaamista ja ajan hermoilla pysymistä, siis kokoaikaista oppimista ja opiskelua.
Tällä hetkellä maailma digitalisoituu nopeudella, jota on vaikea uskoa todeksi, moni toiminto ja asia muuttuu päivitykseen 2.0 tai paljon suuremmaksi.

Sisällön tuottaminen
Lasken itseni hyvin voimakkaasti tuohon sisältöjen tuottajien ryhmään, varsinaisena tarinan kertojana ja niiden luojana. Osasyy tuohon on varmasti omat luontaiset kykyni tuottaa tekstiä niin sanallisessa kuin myös kirjallisessa muodossa.
Kykyä luoda ajatuksesta, suunnitelmasta tai jo valmiista tuotteesta sisältöä, josta löytyy syy ja tarina, mitä hyötyä kyseisestä tuotteesta on kohderyhmälle, jolle se on suunnattu.

Miten asiakkaana oleva kohderyhmä voi hyödyntää ja hyötyä kyseisestä asiasta ja ominaisuudesta, auttaessaan omassa liiketoiminnassaan omien asiakkaittensa tavoitteiden saavuttamisessa.
Sisällön tuottamisen taitoani lisänneet tekijät ovat olleet toimiminen myyntimiehenä, kaupallisena tuottajana ja sisällöntuottajana. Olen saanut luoda yrityksille nettisivuja, tuoteluetteloita sekä ylläpitää sosiaalisen median sivustoja, joita käytetään tänä päivänä mainonnassa ja markkinoinnissa yhä enemmän ja enemmän.

Digitaalisen palvelun tuottaja
Tuottaja on taho, joka kokoaa osatekijät yhdeksi kokonaisuudeksi, toimivaksi organisaatioksi. Olkoon se vaikka mainoskampanja, teollisuuden toimintoihin liittyvä digitaalinen ohjelmisto, tai mikä tahansa toiminto, maailma on keskellä todellista digitaalista vallankumousta. Tuon kohta toivottavasti selätetyn, koronaviruksen aiheuttaman kaaoksen vaikutuksesta on esimerkiksi pelkästään lisääntyneet etätyöt ja sitä kautta tietoliikenne väylien tehokkuuden vaatimukset kasvaneet.
Kesämökkikunnissa on tietoliikenteen tehokkuudesta ja nopeudesta tullut jo eräänlainen kilpailutekijä.

Sitten vielä se tärkein eli asiakas
Asiakas on se, jonka liiketoiminnan auttamiseksi tai ongelman ratkaisemiseksi kaikki nuo edellä mainitut tahot ja tekijät pyrkivät tekemään kaiken, osaamisensa kykyjensä ja resurssiensa rajoissa.
Asiakas on kuitenkin se, joka päättää keneltä tekee hankintansa ja keitä ottaa kumppaneikseen oman liiketoiminnan rinnalle ja tueksi. Nyt kun maailma taas aukeaa, villi veikkaukseni on, että tapahtuu vielä hurjempi digiloikka kuin on ehkä ajateltu.
Siispä niitä hetkiä odotellessa päätin pistää itseni digitaidoissa tasolle 2.1, eipä siitä haittaakaan ole. Laitan tämän tekstin loppuun linkin myös blogisivustolleni, käy vilkaisemassa, juttua on sanan- mukaisesti vähän sieltä sun täältä, matkanvarrelta joka tapauksessa.

Niin se maailma muuttuu Eskoni, kirjoitti Aleksis Kivi aikoinaan romaanissaan. (Tarkista jos et usko 😊)
https://matkanvarrelta.blogaaja.fi/

Terveisin Kari Mäkinen

Jo vain se maailma muuttuu
Jatketaanpa hiukan edellisen blogin teemalla
Nykypäivänä pitää tässä sääntöjen luvatussa maassa olla kaikkeen omat tiukat sääntönsä ja asetuksensa. Pystyäksesi tehdä jonkin tietyn tehtävän, vaikkapa työtehtävän yhteydessä missä sinulla on vaara potkaista, vaikka varpaasi todennäköisesti siihen on laadittu monirivinen, ellei jopa monisivuinen ohjeisto.

Jakkara keikkuu
Aikoinaan kun lensimme joskus 80- luvun lopussa Kanarian saarille espanjalaisella, nyt jo kuopatulla lentokoneella ja yhtiöllä. Penkki, jolla istuin keinui kuin vaari vainaan kiikkustuoli matonreunaa vasten, oli kait iskenyt siesta just kesken pultin kiristyksen. Eipä sillä olisi ollut merkitystä, olisiko se ollut kiinni siinä tapauksessa, jos olisi tultu tonttiin kuin telkkä pönttöön.

Kuin oravan pojalla
Samalla reissulla käväistiin Teidellä, tuolla melko jytäkällä tulivuorella, jonka pikkuserkku puhkuu ja puhisee melko rajusti, läheisellä La Palman saarella. Kunhan vain puhisisi, eikä päättäisi romahtaa Atlantin valtamereen, siinä voisi olla järisyttävät seuraukset.
No niin takaisin Teidelle, ensin huristeltiin autolla kabiini hissille ja sillä sitten ylös vuorelle. Siinä vaiheessa oltiin jo hyvin korkealla ja vuoren huippu näkyi edessä ylhäällä ja siellä sinne pystytetty risti. Tuumasin että kyllähän minä, todella kovassa fyysisessä kunnossa olevana kaverina, kipaisen sinne tuosta vain, niin kuin aikoinaan kapteeni Kaarna, suon yli tuntemattomassa.

Ei mennyt niin kuin Strömsössä
Vaan kuis äijän kävi, pumppu hakkasi pian kuin ylikuormitettu höyryveturi ylittäessä kaukaisia vuoria. Hyvä että pumppu pysyi tontillaan, meinasi nimittäin happi loppua palkeista kättelyssä, ja muutaman kerran piti jopa hönkäistä todella syvään. Korkeutta tuolla vuorella on 3718 metriä, ei ihme, että otti tiukalle moinen kaheli ravaaminen.

Jätin nousun väliin hiukan ennen huippua, muistaakseni viimeinen osuus olisi ollut hyvinkin hankala, seli seli. Mielenkiintoista oli myös, kun opas kertoili, että jos kovettuneessa laavassa siellä täällä oleviin koloihin ja rakoihin laskisi reilun metrin syvyyteen kahvipannun, voisi keittää pannukahvit, mikäs siinä, mutta just nyt ei sattunut tulemaan mukaan kahvipannua repun pohjalle, saati narua tai poroja, muuten olisi voinut vaikka keittää ne mocat.

Mr Spock
Minkähän laista olisi tullut kiuasmakkarasta, Turun sinapin kanssa, olisiko näyttänyt enemmän Tapolan mustalta makkaralta, tiedä häntä tai hänen maustaan. Näkymät olivat kyllä vuorelta huikean upeat, näkyi kauempana olevat muut saaret ja aava ulappa.
Paikka paikoin maanpinta näytti olevan kyllä jostain tieteis elokuvasta, olisi vain puuttunut, että suippokorvainen Mr Spock olisi kulkenut alhaalla rinteessä, laser aseen kanssa jahdaten jotain ökkiäistä, joka uhkasi sillä toisella laseraseella universumin rauhaa.

Huipulla oltiin taas, hiukan toisenlaiset näkymät
Sattuipa 80–90 luvun vaihteen seutuvilla käynti sitten toisellakin huipulla, olosuhteet olivat vain siellä hiukkasen erilaiset. Jos olisi kulkenut samoissa vermeissä kuin Espanjan auringon alla, olisi joku varmasti tullut rauhoittelemaan ja kertomaan että apua on jo tulossa. Shortsit oli vaihtuneet toppahousuihin ja jalkoihin kasvaneet sukset.
Oli lähdetty laskettelemaan Ylläkselle ja päätettiin tehdä samalla sieltä päiväreissu Pallakselle mutkamäkeen. Siellä lähti opas mukaan ja hänen kanssaan annettiin sitten hissin ja painovoiman tehdä työtänsä vuoron perään.

Hernerokkaa
Yhdessä vaiheessa nousi kuin napista painaen todellinen hernerokka sumu, eli oltiin sanamukaisesti pilvessä ilman että kukaan olisi pössytellyt mitään heinää tms. Näkyvyys oli vain todellakin muutama metri, ei kymmeniä. Tilanne oli enemmän kuin haasteellinen, suorastaan hiukan uhkaava, kun piti pyrkiä löytämään reitti, oikean rinteen alkupäähän tunturin huipulla, jotta pääsisimme laskeutumaan sieltä sitten oikealle ala-asemalle, eksymättä toisistamme.
Siinä rupesi opaskin hermoilemaan tilannetta, ei olisi pitänyt.

Joskus aikoinaan joku nainen oli lasketellut samanlaisessa tilanteessa väärän rinteen alas, hänellä oli ollut onni, että tunturin ympäri oli kulkenut latu, johon nainen oli sitten törmännyt. Hän oli lähtenyt seuraamaan sitä, eli hiihtämään laskettelumonot jalassa useiden kilometrien matkan. Siinä on voinut olla takareidet ja vähän muutakin olla loppujen lopuksi hiukkasen kireällä, mutta oli selvinnyt hengissä reissustaan. Me löysimme kuin löysimmekin oikean rinteen, ja alas hiihtomajalle päästyämme maistui muuten myös muukin kuin kylmä maito, kylmää sekin oli.

Pirtukirkolla
Nähtiin muuten Ylläksellä Irwinin keikka, epäilepä ettei niitä enää hirvittävän montaa ollut sen jälkeen valitettavasti, siinä oli taiteilija, joka sanoi asiat niin kuin ne olivat ja turhia kumartelematta.
Pieni oli Äkäslompolon kylä silloin, mutta pirtukirkko veti väkeä ympäriltä ja paljon, niin lomalaisia kuin paikallisia, meno oli hurjaa ja vauhdikasta. Nykypäivänä paikkaa tuskin tuntisi, eiköhän tuo ole paisunut melko paljon.
Levillä on käyty useinkin, mutta joskus täytyisi piipahtaa sinne matkatessa ihmettelemään Ylläksen ihmeitä. Eiköhän valtion monopoli, sielläkin vielä virtaa niin kuin aikoinaankin kaiken maailman parantajien kiusaksi.

Kallis tarjoilu
Elettiin vielä samoja kultaisen 80–90 luvun seutuja, kun käytiin ensimmäisen kerran vajoavassa kaupungissa. Oli sakkia ja paljon, mutta ilmapiiri oli se 80- luvun mukava hiukan sähköinen, ihmiset iloisia ja kait vähän romanttisia, oltiinhan casanovan kulmilla.
Tuli sitten juotua samalla reissulla todennäköisesti elämämme kalleimmat juomat Pyhän Markuksen aukiolla, yksi olut ja yksi appelsiinituoremehu sekä jotain pientä syötävää, olisiko ollut jäätelöä, leivosta tms.

Tarjoilija sitten kiikutti reilun huntin laskun eteemme hymyillen koko hammaskaluston voimalla, siinä olisi jäänyt itse Jr Ewing toiseksi hammaskiilteen hohteessa.
Siihen aikaan 100 markkaa ei ollut kaikkein pienin summa, nyt 17 € on monesti pikkuraha. Samalla tuli havainnoitua, että terassien pöydät olivat melko tyhjät, vaikka aukea täysi, mutta nyt oltiin lomalla, joten sitä sattuu.

Vatsahuuhtelun vaara
Opas oli antanut aikaisemmin vinkin, ettei kannata sitten pulahtaa eli pudota kanaviin, vastassa olisi vatsahuuhtelu ja hevosen annos antibioottia tai vastaavaa tököttiä, joten pysyttiin kaidalla tiellä tiukasti.
Meille sattui tuuri ja saatiin mukava gondoli kuski, kun puikkelehdittiin pitkin talojen välejä kapeilla kanavilla. Kuski sattui haastelemaan jonkin verran lontoota, ja kertoili paikan historiasta, ja kuka historiallinen henkilö oli ollut tai asunut joissakin noista rakennuksista, mieleen on jäänyt Marco Polo. No vastuu siirtyi varmaankin sillä hetkellä kuuntelijalle, vaikka ei Kuopiossa tuossa muailman navassa oltukaan.

Myöhemmin
Olemme käyneet myöhemmin useammankin kerran Venetsiassa, ja vahingosta viisastuneena kiertäneet aukion kahvilat hiukan kauempaa. Hiukan kun viitsii raahautua siitä valtavasta vellovasta ihmismassasta syrjemmälle, löytää mukavia ruokapaikkoja ja kahviloita, joissa hintataso ja varmaankin myös laatu on mukavampi, samoin näkee myös muutakin Venetsiaa kuin Ponte di Rialton, Grande Canalin ja aukion.

Ymmärrän hyvin joidenkin paikallisten kuumentuneet tunteet, koska se ihmismäärä on kyllä mykistävä mikä seilaa edestakaisin pitkin pientä aluetta päivästä toiseen varsinkin sesongin aikana. Corona virus on saattanut helpottaa joidenkin mielenrauhaa, matkailijoiden määrän vähetessä, mutta niiden, jotka saavat toimeentulonsa turisteista on tilanne saattanut harmittaa kuin jäinen käpy pientä oravaa.

Siirtymässä avaruuteenko.
Jotkut ovat siirtyneet matkailemaan hiukan pidemmällekin
Muutama miljardööri on siirtynyt jo astetta pidemmälle matkailun ihmeellisessä maailmassa, siirtymällä maata kiertävälle radalle. On se vaan ollut hyvä, että siellä on ollut mukana vuosikymmenien avaruuslentojen kokemuksella Star Trekin pitkäaikainen kapteeni, jos vaikka vastaan tulisi yhtäkkiä se pitkäkorvainen kaveri, joka oli niin suunnattoman fiksu ja pikkiriikkisen friikki.

Matkailu avartaa, ei muuta kuin muailmalle, johan sitä tuli taas vietyä immeisten vapaata aikaa, mutta onneksi tämä perustuu vapaaehtoisuuteen.

Matkan varrelta sananmukaisesti

Matkalla sattuu ja tapahtuu
Lähes jokainen on meistä matkustanut, jos ei maailman toiselle laidalle niin ainakin lähikauppaan. Kyllähän sitä kait voi matkaksi kutsua, koska matkalla voi sattua kaikenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaa.

Toinen kohtaa matkalla elämänsä kumppanin ja rakastuu silmittömästi ja toinen putoaa kauppa- matkalla portailta, katkoo koipensa tai vielä jotain pahempaa ja viettää aikansa lasaretissa syöden suolatonta sairaala muonaa.
Se ei kyllä vastaa maultaan kreikkalaista souvlakia tai espanjalaista paellaa, ei vaikka ruoka tarjoillaankin tarjottimelta suoraan nenun eteen.

Muistot ja niitä ennen kokemukset
Sehän on tosiasia, että muistoja ei synny ilman kokemusta. Ilman kokemusta, joka koskettaa muisto jää monesti haljun valjuksi ja katoaa ajatuksista jo ennen kuin muistisairaus pyyhkii kovalevyn puhtaaksi, toivottavasti näin ei kenellekään käy, se lienee turha toive ikävä kyllä.

Harmittava, sillä hetkellä hyvinkin ikävä kokemus, kääntyy monesti humoristiseksi ja positiiviseksi. Muistan, siis kovalevy toimii vieläkin, kun menimme erään kerran Espanjasta Marokkoon laivalla ja Gibraltarin salmessa oli järjetön myrsky. Atlantilta vyöryi kapeaan salmeen valtavia aaltoja, jotka olivat keränneet voimiansa kenties jopa 1000 mpk matkalta (arvaus) ja laiva keinui kuin pesukoneessa.

Laatoittaja
Ihmiset voivat todella pahoin, itse laatoittaja näytti astuneen paattiin, keskustelin laivamatkan aikana muutamien iäkkäiden ihmisten kanssa ja autoin heitä matkan varrella sen minkä pystyin. Keskustelun aikana sanoin heille, että jos ei tällaista myrskyä ja merenkäyntiä olisi, koko tapahtuma ja laivamatka painuisi pois jonnekin taka-alalle ja matka tuntuisi myöhemmin jopa tylsältä.

He myönsivät asian ja suhtautuminen tapahtumaan muuttui hiukan positiivisemmaksi.
Huipentumana tälle positiiviselle ajattelulle oli, kun eräs mies oli oksennellut hyvinkin rajusti ja saanut paitansa, totaalisesti vatsansisältönsä peittoon, samalla saaden wc tilat niin sanotusti uusille pinnoille, sanoi hymyillen: nyt oli hiton hyvä syy ostaa itselleen, uusi hieno paita matkamuistoksi ja nauraa räkätti.

Ensimmäinen lentomatka ja sitten se toinen
Ensimmäisestä lentomatkastani en muista tuon taivaallista, vaikka taivaalla mentiinkin. Se oli, kun lensin 3 kk vanhana 1963 Helsingistä Joensuuhun, tapaamaan sukulaisiani, ja hei kone oli DC 3.
Toinen ja seuraava lentomatka oli kun 2–3-vuotiaana lensin ulos auton ikkunasta ojaan ajon yhteydessä, reitti oli sama mutta toiseen suuntaan. Taas oli käyty morjestamassa sukulaisia.

Auto lipsahti tieltä mutkassa ulos ja minä singahdin takapenkiltä avoimesta ikkunasta ulos, kahden kiven väliin, sinne ojan pohjalle ja auto siitä yli pyörien pellolle. Eipä ole jostain syystä jäänyt hirvittävästi muistikuvia noista matkoista, mutta matka se oli sekin. Joku lanttu maakari varmaan saisi kaivettua kovalevyltä muistikuvat varsinkin jälkimmäisestä reissusta.

Matkailu avartaa todellakin
Mitä enemmän tekee reissua ja matkailee, sitä enemmän oppii erilaisista tavoista, tutustumalla toisiin kulttuureihin ja ihmisiin, ja myös kunnioittamaan toisten erilaisuutta ja ajatusmaailmaa, tapoja ja historiaa. Monesti on ne parhaita kokemuksia, jotka tulevat tavallisten ihmisten keskuudessa.

Käärme kaulaan
Sattuipa kerran Pohjois-Afrikassa eräässä vanhassa kaupungissa käydessä, että eräs paikallinen käärmeenlumoaja halusi välttämättä laittaa käärmeen kaulaani. Katselin ensimmäistä käärmettä joka vaikutti olevan pöhnässä kuin aikoinaan ruotsinlaivalla seilannut viinanperso keski-ikäinen suomalainen mies, joka on päässyt kiinni verovapaan viinan ihanuuksiin lasittunein silmin.

Sille oli ilmeisesti syötetty, siis käärmeelle koko kirjo kaiken maailman yrttejä mitä puutarha tuotti, eipä siinä muuta kuin letku olkapäille, siinä se rötkötti kuin huonosti sidottu kravaatti.
Pistin stopit koko touhulle, kun ukkeli ryhtyi tarjoamaan seuraavaksi halikaveriksi varsin virkeää cobraa, tietyn asteinen luottamuspula astui käärmeen koukuttajan ja pohjanpojan välille. Tuumasin että jos otuksella on hampaat jäljellä, saattaa nukkumatti astua puikkoihin hyvinkin nopeasti, siispä hyvästelimme hymyssä suin muutamamia kolikkoja köyhempänä.

Onhan sekin kait myös kokemus, kun umpikännissä oleva herra kysyy Helsinkiin laskeutuessa, joko me lähdemme, vitsi vitsi. Pakko kertoa tähän väliin taas, kun olimme muistaakseni lomalla Etelä-Espanjassa ja hotellimme allasalueella oli tietysti runsaasti pöytäryhmiä, tietenkin.

Kortilla
Erään pöytäryhmän ympärillä istuivat neljä suomalaista miestä lätkimässä korttia, aamusta iltaan. Eihän siinä mitään vikaa ollut, mutta kun herrat eivät viikon aikana vaihtaneet kertaakaan keskenään paikkaa, lopputulos oli se että, yksi grillasi itsensä huolellisesti edestä, toinen selän puolelta ja niin edespäin.
Viikko Espanjan auringon alla aamusta iltaan, tekee tehtävänsä paksuimpaankin nahkaan. Hiukan hymyilytti, mutta onneksi herrasmiehet huolehtivat nesteytyksestään perin juurin hyvin.

Humalatilan vallitessa reissussa sattuu ja tapahtuu
Oltiin aikoinaan poikain kanssa kalassa aivan pohjoisimmassa lapissa, Teno joen partaalla. Olimme vuokranneet useammaksi päiväksi mökin, ja tietenkin kun luvat jokeen tulivat voimaan vasta vuorokauden kuluttua, päätimme hiukan rentoutua, olimmehan olleet monta päivää jo reissun päällä.

Siispä monopoliyhtiön välittämiä tuotteita nauttimaan ja eipä mennyt pitkäkään aika, kun oli vaihde siirtynyt vankasti viihteelle. Kun oli yötön yö, ei kellonajoistakaan ollut niinkään väliä, vaan juhliminen jatkui myöhään yöhön. Noin klo 3–4 maissa kaikki olivat sanamukaisesti pihalla ja viimeinen ulos tulija oli laittanut oven kiinni, tietysti. Nyt kävi vain niinkin harmittavasti, että avain oli jäänyt sisälle naulaan roikkumaan.

Tuumailua ja toimintaa
Hetken tuumailtuamme totesimme, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä herättämään siinä lähellä asuva isäntä. Talon rouva ei tosin kovinkaan tuntunut ilahtuvan, kun ryhmä juovuksissa olevia nuoria miehiä ilmestyi ovelle keskellä yötä, ja pitkillä s kirjaimilla koettivat antaa tilanne selostusta tapahtuneesta.

Isäntä sitä vastoin tuntui olevan saman tien tilanteen tasalla. Ilmeisesti emme olleet ensimmäiset, joille tuo mokoma oli tapahtunut. Varsinkin kun iskimme täyden korkkaamattoman vodkapullon isännän kouraan vaivan palkaksi, äityi hän suorastaan loistavaksi matkaoppaaksi tiluksilleen.

Opastettu turistikierros
Siinä kierrettiin aamuyön tunteina niin lohikellarit, veneet ja vajat, tutkittiin pyydykset ja uistimet, mukava ukko. Loppujen lopuksi kömpi kait eukkonsa viereen, tiedä häntä minkälaisen vastaanoton sai, pääsikö saman peiton alle vai sohvalle, sisälle kuitenkin.
Me vastaavasti pääsimme aamiaisen tekoon mökkiimme, kyllähän tuollaisen nähtävyys kierroksen jälkeen nälkä tulee. Kalaa ei vain tullut kehumiseen asti sillä reissulla.

Ruoka, voi veljet ja siskot
Ruoka ja varsinkin paikalliset herkut ovat kyllä matkan yksi ehdottomista asioista, joista ainakin minä pidän kovastikin. Aito, italialaisen nonnan, siis ei minun nonnani keittämä pasta, jossa on mukana herkullinen kastike tai se espanjalainen merellinen pasta, jopa Gibraltarilla sanomalehdestä popsitut ranut ja kalat. Noita herkkuja on vaikka, kuinka paljon, hei vaikka savustetut silakat ja suolavedessä keitetyt perunat.

Niitä vain pitäisi olla mahdollista maistaa ja syödä jos mahdollista, joillekin voi olla kysymysmerkki esimerkiksi Mijas vuoristossa tarjottu hyvin rasvainen suorastaan rasvaa pursuava härkä tms, tietysti allergiat ynnä muut asiat, joita voi ihmisillä olla, rajoittaa mitä pistää suuhunsa.

Ruisleippee ja hernerokkoo, ja mocat piälle
Joku ravintoterapeutti tietysti rupeaa manaamaan moista touhua ja ryhtyy miettimään kumpi ranne ensin vasen vai oikea, mutta toki järjen käyttö on näissäkin asioissa sallittu niin nautinnoissa kuin nauttimisessa, liika on liikaa molempiin suuntiin.

Onpa tullut vastaan, kun kenties ulkomaalaista ruokaa pelkäävä arka henkilö, joka on kuskannut mukanaan italiaan laukullisen ruisleipää, hernekeittoa ja nötköttiä kera kahvin. toivoisi kovasti, että joku auttaisi sellaista henkilöä voittamaan pelkonsa, vai onko toitotettu liikaa useammalta taholta ja useammalla suulla, että maailman ainut tuore ja terveellinen ruoka tulee Suomesta, onko näin.

Toivotan mukavaa seuraavaa reissua
Haluan toivottaa ehdottomasti mukavaa seuraavaa matkaa kaikille, on se sitten reissu markettiin tai maailmalle, nautitaan niistä hetkistä. Hymyillään kun päästään eroon näistä helkkarin räteistä, voi olla muuten upeaa, nähdä taas hymyileviä ihmisiä.
Valtavasti olisi ollut halu kirjoitella lisää tapahtumista ja reissuista, mutta lopetetaan kidutus, juttu alkaa mennä liian pitkästyttäväksi. Moro

Kissanpäivät ja vähän muutakin asian vierestä
Onko olemassa kissanpäiviä, kyllä niitä todellakin on. Meillä asustaa kaksi kattia, sisarukset Fia ja Oliver, jotka ovat hyvin itsetietoisia ja voisi sanoa asioissaan vaativiakin, lähes pomon elkein, lähes. Päivien ja erityisesti öinen toiminta ja sen aktiviteetit, ovat välillä varsin monipuoliset ja äänekkäätkin.

Vauhtirata, jota varsinkin käytetään öisin kulkee toisesta työhuoneesta olohuoneen kautta keittiöön ja sieltä vauhtia lisää kiihdyttäen kodinhoitohuoneeseen, josta matto pitää saada rullalle rajulla jarrutuksella, sieltä on sitten vuorossa 90 asteen tiukka käännös oikealle kylpyhuoneeseen ja tarvittaessa taas uusi ysikymppinen suuntana edelleen oikea ja ovesta saunaan.

Sama ralli takaisin muistaen tietysti tiputtaa vaikka kuparinen löylykiulu kivilattialle saunassa ja jatkaa rallia ottaen parkour tyyliin vauhtia, milloin seinistä, tuoleista, sohvista mitä sitten sattuu tulemaan vastaan. Jos nyt keittiön tuoli sattuu kaatumaan, voi voi, no onneksi äärimmäisen harvoin.

Laser
Laser on ehdottomasti ja ylivoimaisesti mukavin lelu mitä on insinöörit ovat taivaan alle keksineet, ainakin kissojen mielestä. Punaista pitkin lattioita liikkuvaa täplää jahdatessa, huomaa ja tajuaa varsinkin Fian nopeuden, ketteryyden ja väsymättömyyden. Siinä tajuaa, että kissat ovat todella saalistajia ja petojen sukua, tosin yksi automerkki väittää olevansa sitä myös, petojen sukua.

Kun Oliver on vetänyt muutamassa minuutissa itsensä täysin piippuun ja kaatunut läähättäen kyljelleen kuin vanha tammi, on Fia vasta saanut lämmiteltyä lihakset ja vauhti kiihtyy kiihtymistään.

Kulmakunnan kingi
On tietysti myös hetkiä, kun kissat ovat kuin herran enkeleitä, rauhallisia syliin haluavia ja siinä viihtyviä lemmikkejä, rapsutuksista ja silityksistä nauttien ja suunnattomasti kehräten. Oliver myös, joka on hyvin iso kolli, kuvittelee kait olevansa kulmakunnan kingi kokonsa vuoksi, mutta on todellisuudessa sananmukaisesti varsinainen mammanpoika.

Illalla kun hän, siis vaimoni katselee lepotuolissa tv.tä, Oliver kiipeää vaimoni syliin, vaipuen hetken kuluttua suorastaan transsiin tai hypnoosin kaltaiseen tilaan, maaten sananmukaisesti katollaan.
Herätessä kissan silmät pyörivät hetken kuin hedelmäpelin kuvat ja ajatukset ovat selvästi jossain hyvin kaukana, joka tapauksessa tajunta ja nykyisyys on yhtä pihalla kuin lumiukko talvipakkasessa.

Loputon syömäri
Oliver vastaavasti syö kaiken ja pikkuisen vielä, ihan vaan varmuuden vuoksi hiukan sen päälle. Olemme joskus miettineet pienellä huumorilla höystettynä, että se on uudelleen syntynyt kultainen noutajamme Essi, joka imuroi ruokakupin tyhjäksi teholla, josta ruoppaajien käyttäjät olisivat kateudesta kalpeita.

Linjoistaanko huolen pitävä rohkea neiti
Fia, tyttökissa, on äärimmäisen tarkka mitä suuhunsa laittaa, olemme tuumailleet leikkimielellä, onko siinä kysymyksessä nirsous vai halu pitää huolta omien linjojensa ja kurviensa kunnosta, siinäpä kysymys. Loppupelissä taitaa olla syynä olla tuo nirsous ja jonkinlainen hienohelmaisuus.

Kuin gepardi
Fia viihtyy myös sylissä, mutta hiukan valikoivammin, se on vastaavasti huomattavasti veljeänsä rohkeampi, uteliaampi, vikkelämpi ja sirompi. Käynti siis ei käynti kylillä, vaan kävely on todella kissamaisen notkeaa ja ihailtavaa, jotenkin tulee mieleen gepardi, joka vahtaa mehukasta antiloopin paistia.

Mörkö tulee
Yksi ammattijoukko, joka saa kissat todella sinkoilemaan kuin raketit pitkin taloa on nuohoojat. Kun nuo mustiin pukeutuneet ja nokiset heput ilmestyvät asunnolle, on kait kissojen mielestä sama kuin tuomionpäivän saapuminen.
Toinen rymistelee katolla, siis nuohooja pitkin käyntisiltaa, josta ääni kantautuu sisälle, samaan aikaan kun toinen heiluu sisällä, milloin imurin, milloin terässudin kanssa.

Eikä riitä, että ne vielä pyörivät ja heiluvat pelottavan näköisinä leivinuunin luona keittiössä, niiden kun pitää vielä peijakkaiden mennä saunaan kolistelemaan, ennenkuulumatonta touhua, kissojen mielestä.

Piiloon minkä jaloista lähtee
Fia mahtuu makuuhuoneen sängyn alle mutta Oliverin on melko turha sinne pyrkiä, kun ei mahdu niin ei mahdu, vaikka kuinka yrittää punkea sinne. Toinen hyvä piilopaikka olisi isännän työhuoneen lipaston takana, mutta sinne peijakkaaseen, kun pitää mennä sen keittiön ja olohuoneen kautta, se onkin sitten todella pelottava reitti, mutta sinne sitä on rynnittävä, niistä möröistä huolimatta mutta hätä ei lue lakia, niin väittävät.

En tiedä mistä moinen pelkotila on tullut, mutta sitä näyttää ilmenevän jonkin verran muidenkin mustiin pukeutuneiden tuntemattomien ihmisten kanssa, joten jos tulet kylään on parempi näyttää kirjavalta kanarialinnulta kuin vaakkuvalta varikselta.

Kissoillakin on voimakkaita tapoja ja rutiineja
Varsinkin Oliverilla tuntuu olevan enemmän näitä rutiineja, esimerkiksi aamulla ja illalla täytyy saada juoda vettä joko keittiön tai wc lavuaarin hanasta suoraan, noin klo 22 maissa alkaa pyöriminen jaloissa, siitä tietää, että olisi aika hipsiä sänkyyn.
Kun on päässyt itse vihdoin sänkyyn peiton alle, Oliver kiipeää rinnan päälle, jossa sitä sitten pitää rapsutella ja silitellä seuraavat 5–10 minuuttia. Aamulla vastaavasti se kiipeää ensimmäisen herätyskellon soiton jälkeen vaimoni rinnan päälle makailemaan (vaimollani soi 3 kertaa 15 min välein kello, ihmeellistä kiduttamista) ja ryhtyy odottamaan rapsutuksia ja aamiaisen tarjoilua.

Syksy ja talven saapuminen
Ilmojen viilentyessä ulkona vietetty aika, lyhenee kuin hipsterin lahkeet. Emme päästä katteja vapaasti liikkumaan vaan ne ulkoilevat valjaissa, joihin on kytketty 6–7 metriset narut, jotka vastaavasti on kiinnitetty maaruuviin. Siinä ulkoillessa on monen moista mielenkiintoista paikkaa tutkittavana. Kesän helteiden aikaan tuntui, että raparperilehtien alla oli mukavin ja viilein paikka, ja linnut, jotka lentelivät suureen riippupihlajaan ja takaisin, oli sieltä hyvä vahdata. Vastaavasti leivinuunin päällinen alkaa vetämään puoleensa yhä enemmän ja enemmän talven lähestyessä.

Lopuksi
Elämä muuttaa suuntaansa ja päätökset on tarkoitettu muutettavaksi, niin kävi meillekin. Kun aikoinaan jouduimme luopumaan koirastamme vanhuuden ja sairauden vuoksi päätimme, tiukkaakin tiukemmin, ettei meille tule enää edes pölypunkkia tai mitään muutakaan lemmikkiä. Vaan kuis siinä sitten kävi.
Nämä kaksi kattia on nyt viihtyneet ja asuneet onnellisina meillä reilut 2 vuotta ja kietoneet kait häntänsä pikkusormen ympärille. Näillä mennään ja elämä jatkuu.

Pikkiriikkisen pyöräilystä, ja evoluutiostako se sitten johtuu
Olen ollut havaitsevani varsinkin Joensuun keskustan alueella, että joillakin pyöräilijöillä, onneksi harvemmalla, on käynnissä mahdollisesti melkoinen evoluution kehityskaari, suorastaan hämmentävä. Kun menosuuntaansa pyöräilevä henkilö, voi ylittää taakseen katsomatta tien viistosti etenemis- suuntaansa täydellä vauhdilla keskellä autoja, täytyy olla tapahtumassa jotain, josta jopa herra Darwin olisi suorastaan mykistynyt.

Herää kysymys, onko joillekin henkilöille muodostumassa siitä ns. kolmannesta silmästä näkevä, vai mihin perustuu tuo maaginen kyky katsella taakseen kääntämättä päätään. Olen oppinut ihmiskehon toiminnasta sen, että kyseinen kolmas silmä toimii kyllä ns. pakoputkena, josta vapautuu sekä metaania ja no niin.

Varoituksen sanoja
Olen varoittanut kaikkia ystäviäni, jotka ovat kotoisin jostain muualta päin Suomea tai ovat kotoisin peräti rajojen ulkopuolelta, tosin nyt rajoja on vartioitu kuin muinoin DDR.sä, jos joku vielä muistaa tuon idän ihmeen, meille ei kuitenkaan ole pystytetty asbestia sisältäviä aitoja, hyvä niin.

Siis olen varoittanut, että on syytä olla erityisen varovainen, kun autoilee Joensuun keskustassa, (ja kaitpa todennäköisesti, tuo sama ilmiö on myös monessa muussakin kaupungissa). koska tuo liikesarja kadun ylittämisessä, saattaa tapahtua yllättäen hyvinkin nopeasti.
Olen itse harrastanut pyöräilyä aikoinaan hyvinkin vakavasti, noin 1300–1400 km / kk / 9 kk vuodessa ja se on todella mukava ja hyödyllinen harrastus, iso peukku sille, mutta ne liikennesäännöt koskevat myös meitä pyöräilijöitä, ei vain autoilijoita. 100 kg lihaa vastaan 1500 kg terästä ja peltiä on melko epäsuhta pari ottaa hittiä. Että simmottis

Syksyn töitä ja Suomen suurin sirkus ja taatusti kallein

Pitkästä aikaa
Morjensta taas, meni muutama viikko viimeisimmästä blogista, tuli kait eteen jonkinlainen uupumus ja väsymys ja ajatusten takkuaminen. Syksyyn ja talven tuloon varautumisen valmistelevat työt ja niiden loputtomalta tuntunut to do- listan loputon jatkuminen söi voimia ja aikaa ja paljon.

Liekkö ollut tuo upea hellekesä, joka sai kesällä laiskottelemaan ja nautiskelemaan niin kuin kuuluikin tehdä. Moni asia, joita olisi pitänyt tehdä keskikesällä siirtyi tänne tippuvien, keltaisten lehtien aikakaudella.
Nyt alkaa olla moni asia valmiina, enpä ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi näin tarkasti mitä kaikkea sitä pitää tehdä ennen syys saapumista ja sateita, yhä syvenevää pimeyttä, palelevia sormia ja ensilumen saapumista, saati talven tuloa.

Flaksi
Meille kävi tässä vahingossa flaksi, kun teimme 3 vuoden kiinteähintaisen sähkösopimuksen vuosi sitten ja tulevat sähköenergian hinnan nousut saatiin näin vahingossa torpattua. Tuo siirtomaksu on vain aivan käsittämätöntä, kun 2 kuukauden käytetyn sähköenergian hinta, on saman suuruinen kuin 1 kuukauden siirtomaksu.
Että kiitos vain vihreiden kansanedustaja ja ulkoministeri Pekka Haavisto ja sen aikaiset kumppanit hienosti, taannoin järjestetyistä liiketoimista joissa olitte neuvottelijana ja taisittepa olla jopa kehitysministerinä, voisi sanoa että homma meni todella vihkoon.

Siispä varauduin valmiiksi jo jätkänkynttilöillä, jos vaikka joutuu valaisemaan pihat antiikkiseen malliin, ja onnistuuhan tuon päällä keittää vaikka aamu mocat 😉

Touhutippa
Sitä harmittelee jo etukäteen, kun tietää että kohta on kuljeskeltava touhutippa nenän päässä ja kirota adventtisohjossa kastuneita märkiä jalkoja ja samalla haaveillen kookospalmussa kasvavasta pähkinästä, raikkaan kirpakasta kylmästä juomasta ja valtameren aalloista.
Kesän aikana on tullut levitettyä pihoille, jos jonkinlaista kapistusta ja vempainta ja värkkiä, kait niitä kesään kuuluvia juttuja.

Vekottimet
Näitä vekottimia tulee kerättyä sitten pois autotalliin, miettien mihin hyllyyn mikin kuului, hiljalleen ne löytävät oman paikkansa, ei välttämättä samoja, joista ne kevään ja kesän aikana ovat lähteneet liikkeelle. Pitääpä mielen virkeänä kuitenkin, tuumaillessa sen talvehtimis paikkaa ja tarpeellisuutta.

Samalla tulee paiskottua peräkärryyn ne kapistukset, jotka ovat rikkoutuneet ja joita ei pystyisi edes MacGyver korjaamaan paperiklipsillä ja tinapaperilla, saati pesukarhun kylkikarvalla purkkaa liimana käyttäen, vaikka kaikkea se kaveri korjaakin, melkoinen kierrättäjien kaveri tuo MacGyver.

Paskamyrsky
Edellisen talven paskamyrskystä ja keväällä olleen valtaisan siivoamis- ja puhdistus urakasta viisastuneina, päätimme laittaa grillikatoksen kattotuolien ja katon sekä hirsiseinien välisiin aukkoihin verkot, joilla estetään lintujen pääsy talvella viettämään, jos jonkinlaisia pippaloita grillimajan sisälle, samalla pysyvät hyttyset, saati itikat pois lutkuttamasta tulevana kesänä viattomien ihmisten veriä.

Ei ne linnut ihan pöljiä olleet, ykkös- paikat tuntuivat olleen talvella pistorasioiden päällisosat, joihin oli kytketty kellokatkaisimia, tuottivat selkeästi lämpöä. Kukas sitä vapaaehtoisesti persettään palelluttaa.

Laiska töitään luettelee siispä luetellaan lisää:
Syksyn edistyessä piti leikata kaiken maailman kasveja, siirtää osa sisälle, täyttää puuliiteri 17 kuutiolla puita, ja tehdä lisää halkoja vuosien päähän, viedä lumilinko huoltoon, putsata rännit, pestä erilaiset koneet ja öljytä ja tehdä talvihuoltoja, siinä jobissa oli mukava syy ottaa kaikenlaiset työkalut esille ja samalla sai perusteltua vaimolle miksi näitä pitää olla niin monenlaisia, ajaa traktorilla lehdet kasaan, jes ja jne jne.

Ruikuttaminen seis ja hymyä huulille
Mutta nyt taas käynnistellään konetta, siis ruikuttaminen nurkkaan. Kaivelin muuten kaukoputken esille pölyttymästä, kun yöt pimenivät ja vähän oma mielikin kait, ja ryhdyin taas seuraamaan avaruuden tapahtumia, monen monta planeettaa ilmestyi etsimelle mutta, eipä näkynä uhvoja sanoisi Savolais ukko, ja kaitpa totesi, että nyt ei naarata, kun akka järveen putos. Vitsi vitsi.

Katselin varsinkin pois pohjolasta pakenevia tipuja, oli taas ilmassa, vaikka minkälaista sulkiin verhoutunutta tirppaa. Hiukan tuli haikea mieli, kun kuvitteli itse istuvansa Rodoksen vanhan muurin päällä siemailemassa kylmää ja huurteista, kastepisaroiden kyllästämää olut tölkin sisältöä, taas. Nyt askartelu ja kait jonkinlainen preppaaminen jatkuu.

Vielä yks juttu
Vietiin mehupuristamoon 50 kg omenoita, saatiin niistä 27 litraa mehua, hetken aikaa kävi mielessä siideri, pitäisikö laittaa poeka puhisemaan, mutta siirrettiin asia tulevalle syksylle, silloin voisi olla taas mahdollisuus siihen.

No sitten se sirkus
Reilut puolitoista vuotta sitten rantautui kiinalaisten viimeisin lahja muulle muailmalle savolaisittain sanottuna, olihan sieltä toki tullut aikaisemmin lahjana, kiinalaisten perunat eli riisi haastamaan lantut ja potut Suomessa.
Saimme siis riesaksemme pienet virukset, ei pieniä vihreitä miehiä, jotka alkoivat vaivata kansaa ja tehdä poliitikkojen ja virkamiesten, tai siis tänä päivänä pitäisi kait sanoa virkahenkilöiden elämästä vähemmän mukavaa.

Hyvin nopeasti näytti, että paniikki muutti asumaan tiettyjen ministereiden ja virkahenkilöiden korvien väliin, ei tiedetty mitä pitäisi tietää ja annettiin lausuntoja, jotka olivat melkoisen tyhjiä sanoja pullollaan, no se ei sinänsä ollut mitään uutta.

Poista maski
Varmuusvarastoissa lojui tuotteita eli maskeja, joita saattaisi tarvita hädän hetkellä, no kun hätä sitten tuli, eipä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lausua poista maski, tuon mainion viihdeohjelman tapaan. No se vehtaaminen uusien maskihankintojen suhteen alkoi muistuttamaan vanhaa kunnon Dallasia, kaikkien aikojen saippua oopperaa. Kaitpa joku sai siitä palkinnoksi moitteet, ellei peräti syytettä, tiiä häntä.

Hankintoja ja tarjouksia pyydettiin mistä sattuu ja kyllähän se sattui, milloin eivät olleet vaatimuksia täyttäviä tai joku oli astuttu jonkun varpaille tai mahdollisesti tehtiin kait jopa vikavirheitä. Lopuksi taisi olla vielä pula essuista, kasvosuojista ynnä muista tuotteista, joita kuvittelisi olevan varmuusvarastoissa.
Mitäs muuta varten niitä varmuusvarastoja on kuin hädän tai tuli mieleen vaikkapa sodan varalle. Eli taisi mennä homma alussa niin sanotusti vihkoon.

Rajoituksia ja lisää rajoituksia
Seuraava suuren suuri operaatio oli rajoitukset, ravintolat, julkiset tilat ja vastaavat tilat kiinni, ja nopeasti. Alussa tuo lienee ollut tarpeellinen toimintamalli, mutta Uudenmaanlääni sulkutilaan ja rajat kiinni, oliko siitä loppujen lopuksi suurempaa hyötyä, verovaroja poltettiin kyllä hyvin huolellisesti.

Se oliko hallituksella eli hallituspuolueilla tai virkahenkilöillä homma hanskassa ja toiminta johdonmukaista, voi jokainen tuumailla ja tehdä oman johtopäätöksensä, varmasti löytyy mielipiteitä puolin, jos toisin. Miksi esimerkiksi ravintolarajoitukset olivat yhdessä vaiheessa yhtä rajut diskojen kuin lounasravintoloiden osalta, ja myös alueilla, jolla ei ko virusta edes esiintynyt.

Lounasravintolassa henkäilyä.
Lounasravintolassa kun menet huohottamaan ja henkäilemään toisen niskaan, saattaapi tulla pikainen painikilpailu pöytien välissä, kovalla alustalla. Diskossa kun teet samanlaista ja vastaavaa huokailua, saattaa lopputulos olla myös painimaaottelu, joka käydään mahdollisesti pehmustetulla patjalla, jos sinne asti ehtii, ilman erotuomareita.

Samaten tuo kirjastoissa asiointi, aika harvoin kirjastossa näkee tungokseen asti väkeä. Linnakkeella aikoinaan, armeijassa palvellessani (lue hyvin hyvin kauan sitten) kirjasto oli kyllä pieni kaksiovinen kaappi, jos sellaiseen änkeäisi enemmänkin, kirjastossa hyllyjen välissä sukkuloivia asiakkaita, voisi tuo välimatka jäädä silloin melkoisen pieneksi. Tuskinpa moisia kirjastoja on enää olemassakaan, tiedä häntä.

Juupas eipäs minäpäs
Kinaamista valtataistelua ja suoranaista sekoilua, ja arvatkaapa ketkä tämän maksavat
Hyvin nopeasti kävi ilmi, että vaikka pääministerinä on Marin, näytti siltä, että Kiuru oli joka tilanteessa se, joka pyrki näyttämään kaapin paikan. Eräässä vaiheessa sai vaikutelman, että demarit työnsivät Kiurua taka-alalle, pois julkisuudesta, piiloon. Lausuntoja ryhtyi antamaan sosiaali- ja terveysministeriö yleisellä tasolla ei Kiuru.

Olihan ilmeistä, että edellinen, taksiliikenteen uudistuksen junaillut liikenneministeri oli saanut hyvin vakavan kilpailijan Suomen epäsuosituimman poliitikon ja ministerin titteliin, saavutushan sekin kait on. Onhan se ihmisen aina hyvä yrittää, ajatella ja tavoitellaniitä asian hyviä puolia.

Ihmisten mielipiteet alkoivat selvästi rasittamaan muutenkin puolueitten suosiota, tosin eihän poliitikot myönnä yleensäkään juuri mitään mikä voisi olla heille negatiivistä, tai he alkavat kääntelemään takkejaan kuin aikoinaan eräs kunniapuheenjohtaja konsanaan. Jotenkin tuli mieleen sellainen sote uudistus, kuis se nyt noin niin kuin meni, perusterveydenhoidon osalta.

Ja lisää pelaajia kentälle, minä eipäs kuin minä
Tilanteen eli koronaviruksen yhä jyllätessä, samaan aikaan kun muut länsi Euroopan maat tekivät nopeita johdonmukaisia päätöksiä niin rokotuksista, ketkä rokottavat ja keitä, tai vaikkapa rokotuspassista, täällä Suomessa byrokratia jauhoi ja jauhoi. Voi kyllä sanoa, että se näyttää ja vaikuttaa rehellisesti sanottuna edelleen melko tehottomalta.

Näytti suorastaan kinaamiselta, kun useat tahot kuten mm. avi, thl, stm, kela, pm, um jne ajoittain pyrkivät nokittelemaan ja kinaamaan keskenään, torppaamaan toistensa lausuntoja ja samaan aikaan palaa edelleen tolkuttomasti niitä verovaroja, Suomi velkaantuu.
Yritykset menettävät tuloja ja ihmisiä joutuu valtavat määrät työttömiksi ja kaiken lisäksi, arvatkaapa ketkä sen edelleen maksavat, toivottavasti kukaan ei hengellään. Siinä sitä sarkaa ja aiheita joillekin tohtorikoulutettaville henkilöille tutkimuksen aihetta.

Valoa tunnelin päässä, toivottavasti sieltä ei tule juna
Suomalaiset ovat kyllä ottaneet kiitettävästi maskit käyttöön ja käyttävät edelleen, vaikka epidemian alussa eräät asiantuntijat väittivät, ettei niitä tarvittaisi, eiköhän ne maskit ole auttaneet tilanteesta ylipääsemiseen kuitenkin varsin paljon.

Toinen helpottava tilanne on varmaankin se, että Suomi on hyvin harvaan asuttu maa ja täällä ei sosiaaliseen kanssakäymiseen kuulu vielä poskisuudelmat. Kyllähän diskojen sulkeminen oli varmaan jossain vaiheessa asiallinen ja perusteltu toimenpide.

Lopuksi
Toivottavasti yhteiskunta avautuu ja palautuu takaisin normaaliin tilaan, ja eri viranomaiset pystyvät rakentamaan sellaisen systeemin ja järjestelmän, joka toimii tehokkaammin, johdonmukaisemmin ja kustannus tehokkaammin kuin tämä tilanne hoidettiin, koska tämä hässäkkä ei varmasti jää viimeisemmäksi kerraksi.

Elon eli sadonkorjuun aikaa

Kesän loppua ja syksyn alkua
Muinoin Suomessa juhlittiin syksyllä sadonkorjuun aikoina kekriä, ajankohta siihen osui Mikkelin ja pyhäinpäivän väliseen aikaan. Kekri sanana tarkoitti, ”kansankielessä viimeiseksi jäämistä tai jonkin päättymistä, ja kekri merkitsi myös vuoden vaihtumista maatalousyhteisössä” (Lause lainattu wikipediasta).

Kemut, jos sallitaan nykyisen slangin sanamuoto, olivat melkoisen isot juhlat. Ruokatarjoilut olivat ylenpalttiset, pöydät suorastaan notkuivat erilaisia herkkuja, sadonkorjuu ajan tuotteista, joita oli valmistettu sen aikaisilla valmistusmenetelmillä. mm. on tehty kekri pyöryköitä, joihin oli laitettu punajuurta ja vastaavia juureksia sekaan.

Ne Ruattalaiset
Heti tulee mieleen missäs, ne ensimmäiset pullat väännettiinkään, oliko ne niitä maailmalla kuuluisia Swedish meatbollar vai aitoja härmäläisestä laatulihasta tehtyjä herkullisia lihapullia, siinä jollekin historian tutkijalle väitöskirja aihe.
Satokauden päättymistä ja sadonkorjuuta juhlittiin tanssien, leikkien ja laulaen, ja enpä yhtään ihmettelisi, etteikö juhliin olisi peri Suomalaiseen tapaan saapunut juomaksi myös olut, sahti ja myös niin no jätetäänpä kirjoittamatta.

Samoihin aikoihin osuivat myös karjamarkkinat, joten siinä mullit ja lehmät, jos toisetkin vaihtoivat omistajaa. Tekihän myös tuolla lahden toisella puolella, se kuuluisa Eemelikin hyvät kaupat, pitäjän markkinoilla lehmästään. Mitä jos pikkuisen ahdasmielinen isä osoittikin hiukan tuntojaan.

Ei vain Meksikossa
Kekri juhliin kuului myös herkullinen runsas lammaspaisti. Tietysti popsimaan kutsuttiin, tuota pataa myös juhlijoiden kuolleet läheiset, sulassa sovussa vielä pallolla tallustelevien kanssa. Aika erikoinen yhteen sattuma Meksikolaisen kuolleiden päivän kanssa, siellä päivään kuuluu myös hyvä ruoka ja kuolleet piipahtavat myös elävien sukulaistensa luona.

Meksikossakin pistetään pystyyn isot juhlat paraateineen päivineen, tosin heillä on käytössä isommat hatut kuin meillä, ja he maalaavat itsensä ja rekvisiittana olevat pääkallot värikkäästi. Me taas vetelemme vesivärit keväällä kananmuniin, no onpahan jotain maalattu.

Juhlien jälkeen
Kun juhlat oli juhlittu, sai rengit ja piiat viikon vapaita ja käydä morjestamassa niitä sukulaisiaan, joiden luokse nyt ehtivät. Ei ollut paikallisliikennettä, saati vaihto-oikeutta julkiseen liikenteeseen, niin kuin ei tänäkään päivänä suurimmassa osassa Suomea, eli eipä ole omena kauas pudonnut tuossakaan asiassa satojen vuosien aikana, olisiko aika pysähtynyt.

Ja tietysti kieltoja kuinkas muuten Suomessa
Tietysti suomalaiseen hallintokulttuuriin näyttää kuuluneen ja kuuluvan, että kaikki asiat on lähtökohtaisesti aluksi kielletty ja sitten tarkasti säädeltynä monen työryhmän ja hallintovirkailijan pöydän kautta vuosia kiertäen, joitakin asioita on sallittu, mutta vasta kun on maksanut tukun kaiken maailman maksuja ja saanut lupia, eli joita kait kansan keskuudessa kutsutaan myös piiloveroiksi, eläköön valtava byrokratia, saattaisi joku tuumailla.

Kirkko pisti ajan ja aikakauden suhteen kemuille tyypillisen tuomion, se kielsi kekrin ja tuon lammas jutun taikuutena, vaikka paikalla eivät olleet edes taikurit Luttinen tai Simo. Syynä oli, kun tuota pataa tarjottiin kirkon mukaan maahaltian kunniaksi, ja kaitpa ne toiselta puolelta piipahtamaan tulleet sukulaiset olivat myös soppaa litkimässä.

Nykyaikana
Monet kekriperinteet ovat siirtyneet ja uponneet niin joulun kuin uudenvuoden viettoon ja kulkevat sujuvasti niiden mukana. Rapakon takaa punkaa Suomeen ja Eurooppaan halloween, eli taasen mennään hitusen verran kohti vainajien maailmaa, kuten satoja vuosia sitten.
Tähän syksyn seutuville, pyhäinpäivän tienoille, joka ennen tunnettiin paremminkin pyhänmiestenpäivänä, onkohan tähänkin nimeen iskenyt tasa-arvo leimasin, (ei paha, kannatan tasa-arvoa), on järjestetty maaseudulla syksyllä, pyhäinpäivän seutuville hirvipeijaiset maanomistajille, jotka ovat antaneet maitaan vuokralle paikallisille metsästys seuroille ja myös itse metsästys seuran jäsenille.

Viime viikonloppu
Viime viikonlopun olisi voinut ristiä marjan, ei pontikankeitto viikonlopuksi. Hyvin useat ystävät ilmaisivat erilaisissa sosiaalisen median kanavissa, eri vaiheissa olevia marjamehujen keittämisen vaiheita. Samalla tulvi kuvia, kuin sieniä sateella sienistä, joita monet olivat keränneet koreihinsa. Ylikuormitetun julkisen sektorin terveydenhuollon kannalta toivon, oikeanlaisien sienien heimoihin kuuluvien edustajien löytyvän vasujen pohjalta.

Tilannetta ei varsinkaan helpota, kun eräät poliitikot ajavat toimivaa yksityistä terveydenhuoltoa kuin käärmettä pulloon. On aikamoista utopiaa ajatella, että jo nytkin melkoisen heikosti toimiva julkinen sektori varsinkin perusterveyden hoitamisessa, pystyy tulevaisuudessa hoitamaan yksin kaikki velvoitteensa.

Poliittinen vastuu
Tietysti perisuomalaiseen tapaan politiikassa väistellään siinä vaiheessa vastuuta ja käännetään takkia, kun p…ka osuu tuulettimeen, ja kaikki menee pieleen. kuinkahan monta kertaa näin on Suomessa käynyt. Tuon suhteen tulee mieleen tuo itäinen naapurimme ja sen toiminta tavat. Saapa nähdä.

Pukin käräyttämisestä
Kekrien jäänteenä poltetaan esimerkiksi Kajaanin jokirannassa kekripukki, viimevuonna peräti neljämetriä korkea, 18 kerran. Se ei ole kärähtänyt kertaakaan ennenaikaisesti kuten kanssatoverinsa Gävlen pukki, joka tietysti, Ruattalaisena pukkina on rakennettu isommaksi eli korkeammaksi, kuin Kajaanin lajikumppani, tietysti.

Gävlen pukki haihtuu savuna ilmaan hyvin usein ennen aikojaan, joskus jopa hyvinkin nopeasti valmistuttuaan. Onpa tuota yritetty kertaalleen ja kait onnistuenkin, keilaamaan nurin myös autolla. Ilmeisesti tuolla pukilla on inhoajansa. Meillä suomalaisilla, nyt sentään on kolme pukkia, joskus jopa neljä tai viisikin, eli enemmän kuin Ruattaalaasilla.
Eli meillähän on niitä, joulupukki, olkipukki, Teemu Pukki ja joskus jotakuta miestä muuten vaan kutsutaan pukiksi ja taasen joitakin pässiksi, mutta eikös se ole sama otus.

Talkoot, hyvä syy viettää yhdessä aikaa

Talkoot vieläkö niitä on
Jo vain niitä on, pienempinä juttuina rakennetaan kaverille vaikkapa laituri, kasataan palju, joka myöhemmin tietysti koe ponnistetaan, jeesataan veneenlaskussa ja niin edespäin.
Isompiakin talkoita vielä löytyy, monet urheiluseurat pitävät talkoita ja rahoittavat ja mahdollistavat harrastustoiminnan jatkumisen tai metsästysseurojen talkoot, joissa rakennetaan hirvitornit, ruokintakatoksia tai rakennetaan jopa metsästysmajoja.

Pikkuisen piilossa
Monet yksityishenkilötkin pitävät isojakin talkoita, mutta arvelenpa niiden määrän olevan pienenemään päin. Kaikilla vaikuttaa nykyään olevan niin kovasti paljon kiire ja kenties se sosiaalinen elämä, joka muinoin on ollut, varsinkin maaseudulla hyvinkin rikasta ja monipuolista on siirtynyt yhä enemmän tuonne sosiaalisen median puoleen.

Toinen yksityishenkilöiden talkoita vähentävä vaikuttaja on varmasti ollut, kun verottaja ja sen lisäksi kaiken maailman virkamiehet ovat toitottamassa jatkuvasti, että hoida se ja se asia ennen kuin ryhdyt talkoisiin, tyyliin että osta palvelut ja maksa verot ja olet paremmin yhteiskunnan kontrollissa.

Rakkorilla
Tietysti koneellistuminen ja erilaisten apulaitteiden digitalisaatio on vähentänyt tarvetta, suurelle joukolle talkooväkeä. Esimerkiksi heinäpellolla, jossa nykyään yksi ihminen traktorilla, pystyy tekemään saman määrän työtä kuin tuo väki menneinä aikoina.

Kuljettaja voi samalla kuunnella nettikirjastaan, kuinka örkki menettää kamppailussa pituuttaan, kun hobitti sivaltaa haltiamiekallaan kypärää kannattavan osan hartioiden välistä.
Homman hoidettuaan siis tuo hobitti rientää kotiin ja sytyttää pitkävartisen piipun ja kinastelee Samin kanssa oluen mausta, no niin back to business.

Menneen ajan havinaa vai haisua
Samalla jos pysytään vielä tuolla maaseudulla, niin pellon laidalta on hävinnyt se pussihousuinen iltapäiväpöhnässä oleva kylän mierolainen, joka heinänkorsi suussaan kaiveli jalkojenväliään, piereskeli ja huuteli hävyttömyyksiä talkooväelle ja joka tietysti oli ensimmäisenä paikalla, kun iltapäivän kahvit tuotiin talkooväelle.

Tangon taikaa
Samaten kun 50–60 ja 70- luvulla talkooväki kuunteli pellolla kasettinauhurista, pikkuisen venyneeltä c- kasetilta kun Erkki Junkkarinen lauloi tulipunaisista ruusuista tai Olavi Virran laulamia tangoja, samalla virittäytyen viikonlopun lavatansseihin. Aikuisten avatansseihin valmistautuakseen nopeuttaakseen, lapset oli lähetetty jo edeltä rantasaunalle saunan lämmitykseen ja vesien kantoon.

Nykypäivää
Minulla ja vaimollani on huikaisevan upeita ystäviä, kiitos heille. Joidenkin kanssa pidämme vuosittain viikonlopun kestävät talkoot, vuorollaan toistemme luona.
Milloin maalataan vajan tai aitan ovia ja seiniä, rakennetaan vesipumppu suojia tms. Yksi pitkä ikuisuus rojekti on ollut, kun olemme rakennelleet vanhasta vesipadasta savustinta, erään ystävämme kesämökillä.

Scanian pakoputki
Sen rakentaminen ja suunnittelu on vaatinut melkoisen määrän naurua, kipeitä kylkiä, päänpyöritystä ja jokusen pullon viinejä ja kylmiä tölkkijuomia.
Asia on edennyt jo siihen vaiheeseen, että padan kylkeen on jo saatu ympättyä raskaan Scania rekan pakoputki, joka totta kait ja tietenkin, haettiin avomallisella Mersulla, viiden henkilön voimalla naapurilta.
Pakoputken osalta oli muuten sovittelemista, että saatiin kyytiin, kokoa ja pituutta riitti yllinkyllin.

Se savuttaa ja savuttaa
Värkistä, siis tuosta padasta saatiin vuosi sitten jo savut ulos, ja piippu veti niin vimmatusti. Tietystihän se veti, kun kyseessä on aito pakoputki ja Scania, minkä osa se oli aikoinaan ollut, oli elinaikanaan vetänyt kuin viimeistä päivää paikasta toiseen, ennen kuin se viimeinen päivä koitti.

Siinä suattaapi savolaisittain sanottuna olla se viherpipertäjäkin hiukan tyytyväinen, pakoputki meni uusiokäyttöön ja samalla Scania lakkasi vetämästä. No ei nyt luulla liikoja.

Yhdessäolo
Kaikkein tärkein ja ehdottomasti mukavin asia on yhdessäolo ystävien kanssa, rento meininki missä kukaan ei koe olevan toistensa kilpailija ja kukaan ei tyrkytä niitä omia juttujaan toisille koko ajan.
Olemme kaikki aikuisia,jo viisikymmentä täyttäneitä, joten se kuuluisa viidenkympin takuukin on jo jokaiselta päättynyt, ja jokainen on saanut omat vaivansa kannettavakseen, kuka enemmän kuka vähemmän, ei sillä väliä eikä merkitystä.

Herkuttelua ja saunomista
Tietysti talkoo juttuun kuuluu myös herkuttelu. Aterioiden suunnittelu ja ideoiden heittely alkaa hiukan ennen tapaamista ja käy, kuin pesäpallo ottelussa pallon viskominen, mitä herkullisempi ja kulinaarisempi sitä parempi.

Pientä pohtimista
Monesti ateriat on suunniteltu ajankohtaan sopiviksi, perjantaille saunan jälkeen aitoja savolaisia ahven ja muikkukukkoja, voin kera ja näin ravustuskauden aikana, lauantaina illalla saunan jälkeen juhlavat mutta rennot rapukekkerit kaikilla höysteillä.
Aamulla jos on vaikeuksia käynnistyä ja on kolme seppää kylässä, se on vain itseaiheutettua ikävää, ei niin mukavaa, sitä pitää välttää.

Välimerellistä paellaa
Tälle tapaamiselle tuumailtiin rustata pääruoaksi lauantaina aitoa välimerellistä paellaa, katkaravut, simpukat, kanaa, siankylkeä ja noin 20 muuta juttua pannulle, nam. Hitto nälkä kasvaa kirjoittaessa.

Kanttarellikastike
Eräs ystävämme, erittäin mukava rouva osaa tehdä suunnattoman herkullista kanttarellikastiketta, jonka oppiakseen, moni ravintolakokki voisi heittää voltit takaperin kahdella kierteellä, tai riippuen anoppisuhteestaan jotain muuta.
Siinä ei ole säästelty voita eikä kerma, siispä sunnuntaina kuvioissa metsästäjänpihvit ja uudet perunat.

Talkoot onko niitä
Talkoot, mikä upea syy viettää aikaansa ystävien kanssa, herkutella pitkään ja hartaasti, syödä jalat pöydän alla, nauraa ja vain olla, nauttia ajasta, tilanteesta ja ympärillä olevasta elämästä ja laulaa huoletta nuoti vierestä.
Keskustella kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, ilman niin kuin aikaisemmin kirjoitin tyrkyttämättä vain omia juttujaan. Tuo kaikki on karkkia mielelle, sielulle, ja miksei myös kropalle.

Sivu juoni
Nuo talkoot on jutussa itseasiassa sellainen sivu juoni, monesti naurun aiheuttaja ja otsaryppyjen suoristaja. Helkkarin hyvä syy viettää aikaa ja pikkuisen parantaa maailmaa, ja ammentaa itselleen ja myös toisilla, niitä elämän hienoja ja arvokkaita juonia ja puolia, muistoja ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Toivomus
Toivoisin, että jokainen löytäisi ne omat ”talkoonsa” ja saisi voimia ja iloa elämäänsä, varsinkin kun tämä, ties kuinka monetta kertaa tätä sinistä palloa kiertävä virus rienaa ihmisiä ja ihmissuhteita.
Jokainen pääsisi vihdoin yhdessä ja erikseen, niiden hyvien ystäviensä ja kavereidensa kanssa viettämään normaalia, nautinnollista elämää.

Alma
Irlannin terrieri Alma, rauhallisuuden perikuva, vietti ja kenties nautti olostaan ja saamastaan ylenpalttisesta rapsuttelusta ja tuoksuista jotka leijuivat keittiössä ja pihalla, kuin intialaisella torilla. Mausteiden, kanan ja erilaisaisten ainesosien lumoavat aromit suorastaan huumaavat aistit, ja kuljettavat ajatuksissa jonnekin kauas.

No se hallitus
Hallitus ja virkamiehet lähtivät tuon koronapassi kehittämisen kanssa liikkeelle yhtä rivakasti, kuin lehmä nousee suosta, taas kerran. Samaan aikaan hyvin useat muut Länsi- Euroopan maat ovat menneet asiassa ohi, niin oikealta kuin vasemmalta, täällä vietetään vaikenemisen aikaa ja kesälomia kriisin keskellä. Meniköhän tämä asia vihkoon pahemman kerran.

Se passi olisi pitänyt olla jo ajat sitten käytössä Suomessa, ties kuinka monta tuhatta ihmistä menetti tuona aikana turhaan työnsä, elinkeinonsa ja niin päin pois.

Vihdalla vai vastalla, selkäpiissä tuntuu

Vihtoa vastallako
Kas noina juhannuksesta ja helteistä nauttimisen viikkoina, on ollut tapana taitella rauduskoivusta vihta tai vasta, riippuen missä päin Suomen niemeä sitten saapasteleekin. Monet tekevät sen omista koivuista, mutta jotkut ihmiset tuumailevat sen tuntuvan makoisemmalta, suorastaan kostonhimoisemmalta ja nautinnollisemmalta, kun sen oksat on leikannut puolitylsällä puukolla ikävän naapurin koivikoista. Toki torillakin tavataan kahvittelun kesken, kun haluaa päästä kaikkein helpoimmalla moisen hankinnasta.

Viisaitten suusta taas
Nuo viisaat ja kait jo vanhatkin tietäjät osaavat kertoa, että vihdan viuhuttajat asustelevat noissa lännen suurissa kylissä ja miksei vähän pienemmissäkin, viljavien lainehtivien peltojen keskellä. Löylyt ovat siellä napakat ja korvia koskettelevat, suorastaan kiukkuiset. Saattaapi siellä sahtikin käydä kuistilla, jo toisen eli uudemman kerran elonsa aikana.

Raja
Raja vihdan ja vastan käyttäjien välillä kulkee noin Porvoo – Oulu linjoilla, senkin rajan voi ylittää nykypäivänä ilman sisärajatarkastuksia turvallisesti, ilman THL.n tai AVI.n lupaa. Heti tuon näkymättömän rajan toisella puolella eli idässä, viettää aikaansa väki, joka saunassa pieksee toisiaan vastalla,kuumassa hikimajassa, jonka lauteilla meno heikoimpia jo hirvittää.

Saunojat kumartelevat nöyränä löylynhengelle, kuunnellen sen pihinää ja puhinaa, ja kommentoiden saunan kuumuutta ähisten ja irvistellen.
Tuo samainen henki muuten viihtyy yhtä tulisena saunoissa, myös tuolla rajan länsipuolella ja tekee saunovasta väestä yhtä lailla nöyriä ja kumaraisia ja kasvojen ilmeitään vaihtavina.

Ne samat viisaat jatkoivat
Vasta on vihtaa pidempi ja pulleampi, peräti jopa 75 cm pitkä, kaitpa tuollakin on jokin tarkoitus. Olisiko saunat idässä isompia, vai väkeä vähemmän tiedä tuota. Lännessä tuo vasta on 50–55 cm pitkä ja litteä, niin nuo kertovat, kaitpa tuo paikkaansa pitää. Yhtä lailla käyttötarkoitus on molemmilla sama, eli ei kiusata kuumassa saunassa pelkästään vieressä istuvaa tuskaisen kuumalla ilmalla, vaikka hitosti tekisi mieli, vaan aiheuttaa itsellen myös tietynlaista kipua ja nautintoa.
Jotkut pyrkivät tekemään samoja asioita eli kivun tuottamista toisilleen, tiukassa nahka asussa hiukan toisenlaisessa tilanteessa ja huoneissa, no se siitä.

Verenimiöitä
Tarkoitus lienee saunassa roimia itsestään vaikkapa noiden hyttysten, itikoiden eli sääskien tekemien pahkuroita, nuo verenimiät kun ovat käyneet aterioimassa ja herkuttelemassa viattoman ihmisen verta ja tekaisseet samalla noita kutiavia patteja.
Joitain muitakin tahoja muuten kutsutaan myös verenimijöiksi, mutta ne liikkuvat yleensä kahdella jalalla ja niillä ei ole imukärsää, kuppaavat muuten vaan, etupäässä lompakoita.

Omia muistoja hiukan erilaisista vihdasta
Käytiinpä aikoinaan kavereitten kanssa viikon kalareissulla syvällä Lapin erämaissa, ja siellä nuo paikalliset inisijät saivat aitoa etelän miesten verta ja paljon. Saattoihan olla, että myös alkoholiksi kutsutulla aineella oli mahdollisesti vaikutuksia sietokykyyn, saati niiden havainnointiin, mutta saivathan itikatkin halvan jurrin.

Kutka
Kun palasi kotiin reissusta, oli pakko tehdä erikoisjärjestelyitä hemmetinmoisen kutinan tähden,ei sukupuoliklinikalla, vaan saunassa. Oli pakko sitoa vihdan joukkoon runsaskätisesti teräväneulaisia katajanoksia ja sillä piestä itseään tulikuumassa saunassa niin pitkään että kutka katosi, ja kyllähän se lopulta helpotti. Iho kyllä muistutti sen jälkeen hetken aikaa siltä, että olisi juossut alasti tiuhan pajukon läpi. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin hyvän olon takia, vähemmän viisautta, enemmän tuskaa.

Nykypäivänä nou nou
Nykyään monissa taloyhtiöissä, niiden yhteisissä saunoissa on kielletty niin vihdan kuin vastan käyttö. Arvattavasti lehtiroskien takia ja joku lienee saanut jonkinlaisen allergisia oireita ja laatinut monisatasivuisen reklamaation ja vaatinut käytön lopettamista tai yrittänyt saada järkyttävän korvauksen haitasta, tiedä häntä onko näin joskus tapahtunut.

Pakko ottaa tähän väliin
Näissä lännen ja idän sanonnoissa on muitakin erikoisia eroavaisuuksia. Samalla sanalla, kun menet sanomaan lännessä karja-aitauksen vieressä, ja sanot että tapa tuo itikka, saattaa paikallinen isäntä ryhtyä tapailemaan puukonkahvaa ja katselemaan alta kulmien, lailla isontalon Antin.

Idässä se itikka saattaa saada kunnon tällin, vaikkapa esimerkiksi vasten kaverin otsaa, kun menee sanomaan vieressä seisoskelevalle, lyö tuota itikkaa, olen päässyt todistamaan jälkimmäisen tapahtuman.

Karate
Aikoinaan eräs kaverini meni sanomaan tuon, vielä nuorelle tyttärelleni, joka harrasti siihen aikaan karatea. Kaveri pyysi, että tapa tuo itikka hänen otsaltaan saat lyödä vapaasti. Suunnattoman nopea liikesarja ja kävi kova läsäys, itikka menetti henkensä ja kaverilla pyörivät silmät päässä, kuin hedelmäpelissä merkit. Kaikki päättyi kuitenkin nauruun, loppu hyvin kaikki hyvin.

Terveyshyötyjä
Onhan tunnettu, että vihtominen tai vastominen, kumpi vain, vilkastuttaa pintaverenkiertoa ja irroittaa kuollutta ihokerrosta. Onhan tuolla rentouttavakin vaikutus, joskus kun lihakset ovat kovasti kipeytyneet tuntuu, että kivuliaisuus vähenee, henkisesti tulee myös upea fiilis. On upeaa kylpeä vihdalla lämpimässä löylyssä ja pulahtaa sitten raikkaaseen veteen uimaan ja kiivetä hetken kuluttua takaisin lauteille nauttimaan uudestaan saunan lämmöstä ja tuoksuista.

Vielä viime hetken sidonta jutut
Kumpaisessakin tapauksessa oli sitten vihta tai vasta, riivitään lehdet kädensijasta ja oksien lehtien vaaleampi puoli tulee sidottaessa ulospäin. Nippu sidotaan tiukasti kiinni vitsaksella, siinäkin on muuten eroja idän ja lännen välillä.

Jotkut tekevät nykyään sidonnan nippusiteillä mutta omasta mielestäni siinä kiivetään niin sanotusti perse edellä siihen puuhun, josta vasta on väännetty. Muovi kuuluu mielestäni vain pesuastioihin saunassa, jos sinnekään, mutta jokainen tekee kuten parhaakseen näkee.

Korvot
katsotaanpa tulisiko varsinkin mökki ja rantasaunoihin takaisin hiljalleen puusta tehdyt isot ja pienemmätkin perinteiset korvot, vaikka osittain siitä tehtynä,sekin voisi vähentää kenties tuota muovin määrää vesistöissä.
Kun sukeltelen tuolla rantavesissä,tulee valitettavasti vastaan aika ajoin, kaiken näköistä muovista tehtyä tavaraa, joka ei kuuluisi sinne.

Loppujen lopuksi
Lopuksi lopputeksti kuten hienoissa teoksissa
Vihta tai vasta, väliäkö sillä. Hyviä löylyjä, ja rennon letkeää oleilua, niistä muodostuu mukavia muistoja, joita voi verestää myöhemminkin. Jaaha mistähän koivusta seuraavan vastan vääntäisinkään, omasta vai naapurin koivusta.

Lapsuuden muistoja
Laajalahti, osa Espoon kauppalaa
Vuonna 1963 Espoosta muodostettiin kauppala, siitä en muista mitään koska tupsahdin tähän maailmaan tuolloin, mutta kun siitä tehtiin kaupunki, on tuo tapahtuma hyvinkin muistissa ja muistoissa, se oli iso juttu silloin ja on sitä varmaan vieläkin.
Lapsuudessa Laajalahti oli melkoisen harvaan asuttua seutua, hiekkateitä pujahteli sinne tänne mutta kaikille niille oli annettu nimiä menetetystä Karjalasta, oma syntymäpaikkani sijaitsi Kirvuntiellä.

Siellä oli ja on vieläkin esimerkiksi sellaisia kuin Kaukolantie, Räisäläntie, Jääskentie ja niin edelleen. Luulenpa että moni silloin siellä asuneista ja sinne muuttaneista miehistä, oli sodat läpikäyneitä veteraaneja kuten isänikin oli.

Kavereita vieläkin
Lapsia oli hyvin paljon, varsinkin kun kerrostaloalue rakennettiin 1970 luvulla. Ajalta jo ennen tuota rakentamisvaihetta, on minulla vieläkin hyviä ystäviä. Emme nykyään kovin paljon näe kasvokkain, mutta nykyajan mahdollisuudet pitää yllä yhteyksiä, jakaa juttuja onnistuu hienosti somen eri kanavia pitkin.

Moni hyvä ystävä on jo myös siirtynyt tuonpuoleisille niityille, heitä tulee muisteltua melkoisen usein, varsinkin kun keskusteluissa sivutaan jotain ihmistä, siihen liittyvää paikkaa tai vaikkapa katsoessa vanhoja koulukuvia.

Etsintää
Olen yrittänyt löytää joitakin vanhoja ystäviäni monin eri tavoin mutta, asioita hankaloittaa esimerkiksi se, että monella sen aikaisella naispuolisella kaverilla on nykyään miehensä sukunimi.
Samoin se, mikä on tullut yllätyksenä näin monen vuoden jälkeenkin, on että jotkut ihmiset eivät halua tietää tai kuullakaan jostakin samaan aikaan eläneestä toisesta ihmisestä, täytyy olla todella huonot fibat heistä näin pitkän ajan jälkeen.
Tietysti niin kuin aikaisemmin kirjoitin, moni henkilö on saattanut siirtyä ajasta iäisyyteen.

Sotaa, palokuntaa ja pesistä ja pikkaisen pussailua
Laajalahdessa sijaitsee vanhoja I maailmansodan aikaisia linnoitteita melkoisen paljon. Siellä leikittiin sotaa juosten pitkin juoksuhautoja ja tykkiasemia, välillä tuli vastaan maamehiläispesä ja silloin juostiin vieläkin kovempaa.
Joskus kun vastaan tuli kiukkuinen kyykäärme, varsinkin läheisellä vanhalla turvesuolla, se sitten kivitettiin tai hakattiin porukalla kepeillä hengiltä. Ihme muuten oli, ettei kukaan saanut kertaakaan puremia.

Tarua
Tietysti kun vanhat miehet olivat kertoneet, että käärme kiemurtelee siihen asti kuin aurinko laskee, se piti tietenkin tarkistaa. Siispä tuumasta toimeen, ripustettiin kyy oksan haaraan ja seurattiin pikkuisen pelonsekaisina sen liikehdintää, osoittautui melko nopeasti, että pappojen puheet olivat puppua.

Nykyajan viherpipertäjät nyt tietysti kiljuvat ja kiukuttelevat, esittävät vaikka minkälaisia syytöksiä ja haukkumanimiä moiselle touhulle, mutta on syytä muistaa, että jonkin verran vettä on jo virrannut vantaanjoessa noista ajoista.
Jokin ihme yhteys noihin käärmeisiin kuitenkin jäi, koska olen nähnyt niitä myöhemmin satoja elämäni aikana, pitäisikö olla huolissaan 😊

VPK
Laajalahden VPK oli melkoisen kokoava voima lasten ja aikuistenkin keskuudessa, ainakin niiden kavereiden keskuudessa, joita tunsin. Siellä tuli vietettyä aikaa nuoriso osastossa treenaten erilaisia tehtäviä ja niihin liittyviä asioita, oli palokuntaleirejä ja vastaavaa.

Pornolehdet ja älämölö
Pakko kertoa tarina Padasjoen palokunta leiriltä. Sattui niin että eräänä yönä satoi kaatamalla vettä, suorastaan valtavasti. Aamulla herätessä, läheisestä teltasta alkoi kuulumaan hirmuinen älämölö, telttaan oli tullut yön aikana tulva, varmaankin 10–15 cm vettä.
Jannujen makuupussit ja reput olivat läpimärkiä, ja niiden välissä risteilivät sulavasti jonkun teltassa asuvan pojan tuomat pornolehdet, naurua ja räkätystä riitti varsinkin teltan ulkopuolella, ei niinkään sisällä.

Pesäpallo, kirkonrotta ja kymmenen tikkua laudalla
Toinen yhdistävä juttu oli pesis, sitä pelattiin ja paljon, Jaakkimaantien ja Kirvunkujan välisellä isolla kentällä, lapsia oli valtavasti hakkaamassa palloa. Nykyään kentän kohdalla taitaa olla jokin päiväkoti tai vastaava.
Kirkonrottaa leikittiin kerrostaloalueen keskellä aina tietyn talon päädystä aloittaen, samaten kymmenen tikkua laudalla käynnistyi samasta paikasta aina. Lapsia oli todella valtavasti, olihan ja on edelleen kerrostaloja runsaasti alueella.

Hyvän kaverin menettäminen
Hyvin ikävä asia ja tapahtuma oli myöhemmin varhaisella aikuisiällä, kun menetin todella hyvän lapsuuden ystäväni tulipalossa, hänen asuessa ulkomailla, tapahtumasarjassa, joka ei olisi pitänyt olla mahdollista ja tapahtua. Olimme tunteneet toisemme koko ikämme ja leikkineet kakarana pitkin Laajalahden lähimetsiä ja pihoja.

Olimme myös olleet aikaisemmin hyvin aktiivisia osallistujia palokuntatoiminnassa, ja tiesin että hän hoitaa asiat viimeisen päälle tunnollisesti ja turvallisesti, vahinkoja tapahtuu kuitenkin kaikille myös hänelle.

Pusuttelua
Luonnollisesti tuohon ikään, niin kuin tähänkin ikään kuului ja kuuluu nykyäänkin kiinnostus vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Ensimmäiset kerrat, kun piti tyttöä kädestä. Se tuntui jo huimaavalta, saati kun tyttö tuli viereen istumaan ja liikutti itseään penkillä lähemmäs, sydän meinasi tulla rinnasta ulos, ja hengitys pysähtyä.

Kun sai ensimmäisen suukon erään kerrostalon parvekkeen alla, kaikki muu ympäriltä ja maailmasta katosi ympäriltä hetkeksi aikaa. Kuuluisa sveitsiläinen käkikellokin, olisi varmaan kiskonut henkeä, kohti käkätintä puoli pökerryksissä, kukkumisensa välissä.

Ensimmäiset jurrit
Ensimmäiset jurrit tuli kiskaistua tuolla kirjaston kulmilla, juomana tietysti vihoviimeinen vaihtoehto, eli taskulämmin hyvin ravistettu omenaviiniä., voi pyhä lehmä ja jysäys, jurri päälle.
Kohta kaikki samaa reittiä takaisin ylös ja ulos, seurauksena paskamaisen sekava ja hatuttava olo. En ole sen jälkeen koskettanut edes pitkällä kepillä omppuviiniin, pelkkä sen dunkkis etoaa.

Pieni on suurta
Nykyään kun kulkee niissä linnoitteissa, huomaa miten pienellä alueella ne itse asiassa ovatkaan, sitä aluetta muuten kutsuttiin siihen aikaan kulmareiksi. Turvesuon alue ja vanha kaatopaikan seutu on muuttunut täysin tuntemattomaksi. Entiset alkoholistien ja asunnottomien hökkelit on kadonneet kauan sitten metsän rajasta.

Kauppojen seutu
Kauppojen alue on muuttunut siltä osin, että vanha HOK kauppa on kadonnut, jonka yläkerrassa oli lapsena jännittävää päästä käymään, ja sen pyöreästä päätyikkunasta kurkistella ulos. Siellä ullakolla oli monenlaisia esineitä ja tavaroita, joka kutkuttivat pientä mieltä. Nykyään paikalla lienee jokin ravintola ja jonkinlainen kauppa.

Vastapäinen kirjaston ja K-kaupan rakennus on vielä paikallaan, Lempiäinen oli kauppiaana siinä muinoin, olisikohan rakennus jo suojeltu, postin konttori sijaitsi näiden välissä. Myös kaksi muuta kauppaa oli Laajalahdessa, Muolaantiellä ja Antreantiellä.

Vuohelaisen kangas ja mattokauppa
Vanha paloasema on saanut väistyä parkkipaikan tieltä, kaipa se jonkin viisaan mielestä antaa parempaa turvallisuutta ympäristöönsä tuossa muodossa, asioista voidaan olla montaa mieltä. Onkohan vanha Vuohelaisen kangas ja mattokaupan rakennus vielä vastapäätä pystyssä, sitä en tiedä.
Se oli pikkupojasta muutaman vuoden ikäisestä, hiukan pelottava paikka.

Kirjakaupan vanha rakennus oli muistaakseni jossain vaiheessa jollain lailla tuhoutunut tai vaurioitunut. Sieltä haettiin monesti mm. kalkkeeri paperia vanhemmille. Niille nuorille, jotka eivät ole kuulleetkaan sellaisesta, sen avulla saatiin kopioitua kirjoitus alemmalle paperille, nyt tuo tapahtunee napin painalluksella.

Olisiko ollut uhripuu tai hyvä pila
Kirvuntien, Jääskentien ja Antreantien ympäröimän metsäsaarekkeen keskellä oli kelottunut ja suurimmaksi osaksi palanut, todella ikivanhan noin 1–1,5 metrin korkuisen puun jäännökset, joka oli keskeltä ontto.
Paikka oli jotenkin mystinen ja jännittäväkin, kun kuljimme siitä ohi vieraillessamme sukulaistemme luona Jääskentiellä. Puun jäännökset sijaitsivat pienen kallion harjalla. Erikoiseksi teki se, että puun juurelta ja sisältäkin löysimme yli 50 vuotta sitten kolikoita, jne.

Olikohan vitsi
Oliko se sitten jonkun tekemä vitsi tiedä häntä. Siitä onko tuo kelo vielä jäljellä minulla ei ole tietoa, mutta karttojen mukaan paikka on edelleen kuitenkin rakentamaton.

Tuo tietosuoja
Nimiä, kasvoja ja tapahtumia on mielessä ja muistissa, vaikka kuinka paljon. Helposti saisi kirjoitettua kirjan eri asioista sekä tapahtumista ja siellä asuneista ja mahdollisesti yhä asuvista tutuista ihmisistä.
Mutta lienee parempi, kun ei mainitse ketään nimeltä, missä asui tai vastaavaa.

Jos joku, joka on asunut Laajalahdessa lapsuudessa, sai jonkin mukavan muiston mieleensä ja ajatuksiinsa, minkä ehkä on voinut ajansaatossa unohtaa, se olisi hienoa.
En pitäisi lainkaan huonona, jos tämä lyhyt blogi saattaisi jopa jonkun tutun ihmisen, jota ei ole tavattua vaikkapa 40–50 saati liki 60 vuoteen ottamaan yhteyttä.

Mukavaa kesän jatkoa