Matkan varrelta - Sivu 3 5:stä - Uusi Blogaaja -sivusto

Teinpä kesävihannesta eli skäivärää

Teimme makkaraa viimeksi varmaankin noin 17 vuotta sitten ja nyt päätin tehdä, niitä kesävihanneksia heti edellisen perään uudestaan. On tämä ollut monesti mielessä ennenkin, mutta siirtynyt aina jos jonkinlaisesta syystä tulevaisuuteen.
Meinasihan tuo taas siirtyä kun tuo itämaan lahja maailmanrauhalle, valehtelijoiden klubinsa kanssa hyökkäsivät Ukrainaan ”Erikoisoperaationa”. eliminoidakseen natsit ja niinpoispäin.
Meniköhän ihan suunnitellusti.

Liekkö tiedustelu mennyt pitkin reisiä, kun Ukrainan presidentti sattuu nyt olemaan syntynyt juutalaiseen perheeseen, eli noiden venäjän hallinnon väitteiden perusteella kyseessä olisi varmaan maailmanhistorian ensimmäinen juutalainen natsi.
Historiaa hiukankaan ymmärtävä tajuaa että yhtälö ei oiken sovi, melkein sama kuin yrittäisi palikkatestin perusteella saada neliön menemään ympyrän muotoisesta aukosta.

Päättäväisyys
Toinen tiedustelun epäonnistuminen, oli varmaan tieto Ukrainalaisten päättäväisyydestä puolustaa kotimaataan hyökkääjää vastaan. Sen joukot tuhoavat joukoittain vihollisen panssarikalustoa ja miehistöä.

ELÄKÖÖN UKRAINA
Toinen yllätys oli varmasti Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen suunnaton yksimielisyys ja päättäväisyys. Hetkessä oli astunut voimaan rankat painostustoimet, yritykset vetäytyvät Venäjältä ja maan talous, mukanaan ruplan kurssi menee alas kuin syöksylaskija kitchbuhelin mustassa rinteessä, holtittoman kovaa.
Länsimaat ryhtyivät aseistamaan Ukrainan joukkoja niin pst ohjuksilla kuin vaikkapa Stingereillä sekä monella muulla tavalla, hyvä niin.

No se skäivärä
Aloittelin askareet ensin tutkimalla toisten tekemiä makkara reseptejä, ja katselemalla youtubesta kuinka ja miten kyseistä herkkua on tehty niin täällä Härmässä kuin maailmalla.
Onhan tätä monikansallista herkkua tehty jo vuosituhansia, pitkin maailman historiaa lukemattomilla eri tavoilla. Makuja on varmasti yhtä paljon kuin kulttuureita ja tekijöitäkin.

No kuis mää ny sen sit tein
Ostin kolmea erilaista lihaa, porsaan lapaa, kasleria ja porsaan kylkeä. Miksi näin, koska sain lavan sivusta samalla leikattua palan silavaa jota tulee olla makkarassa antamassa makua ja kosteuttakin. Samalla kun luun ympäriltä putsasi lihaa, se pilkkoutui mukavan pieniksi paloiksi.
Kaslerin paloittelin myös pieniksi paloiksi, mutta siitä poistin suurimmat läskipalat, rajansa kaikella suonten tukkimisella. Kylkipalasta poistin nahan ja myös suurimman osan läskiä, lihan joukkoon jäi kuitenkin sitä mukavastikin.
Samalla tiput saa pihalle talipalan, ellei ilves tai muu metsän eläin käy hakemassa sitä ruokavarastoonsa.

Oman mielen mukaan
Päätin että teen maultaan täysin omanlaisen makkaran minun ajatusten ja suunnitelmien mukaan, ainoat asiat joista otin vinkkejä enemmänkin, oli kypsennysajat suuntaa antavana ja myös kypsennystavoista otin jonkin verran vaikutteita

Kuiva marinointi
Kun olin saanut paloiteltua kaikki lihat mukavan pieniksi paloiksi, jotka mahtuisivat sitten lihamyllyn syöttöaukkoon, sekoitin joukkoon 7-9 kpl valkosipulin kynsiä ja kaksi keltaista sipulia paloiteltuna.
Mausteeksi laiton topakasti savustettua paprikaa, puoli pussia paellamaustetta jota oli jäänyt jäljelle kesän karkeloista, suolaa pari ruokalusikallista, ruokalusikallinen valmista tacomaustejauhetta, hienoa mustaapippuria ripsaus, lähes paketti aurajuustoa ja kirsikkana kakun päälle tuoretta korianteria pari reilua tupsua, eikös joka ruoassa pidä olla vihreyttä mukana.

Annoin lihojen seistä jääkaapissa muutaman tunnin maustumassa, ja sitten mylly laulamaan keskikokoisella reikälevyllä varustettuna, tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä aivan tahnaa.
Tekaisin koepaiston massalle ja meinasin tehdä siitä samantien pihvejä, tulos oli sen verran törkeän hyvän makuista, mutta kun oli tullut päätettyä että teen makkaraa niin silloin myös teen sitä.

Vehkeiden vaihto
Kun lihat oli tullut ajettua kertaalleen myllyn läpi, makkarasuppilo paikoilleen koneeseen ja suoli putken ympärille. Ennen täytön aloittamista lisäsin massaan vielä noin 3 desiä lihalientä antamaan kosteutta ja notkistamaan massan rakennetta.
Tässä vaiheessa piti pyytää rakas vaimoni jeesaamaan, kun huomasin että kahdella kädellä ei tehdä yht´aikaa kolmen käden töitä.

Pursotus
Kun massa oli tupsahtanut suoleen ja pyöritetty sopivan kokoisiksi makkaroiksi, oli aika tökkiä niitä neulalla, kuin voodoo ukko Jamaikalla, joka pistelee nukkeen reikiä ja joku ehkä jossain tuumailee että mikäs se oli joka kylkeä kutitti, tiedä häntä.

Kypsennys
Joissakin ohjeissa kerrotti että keitetään pienellä porinalla, toiset laittoivat uuniin ja toiset paistoivat elleivät peräti grillanneet. Päätin että teenpä taas hiukan erilailla, laitoin makkarat teräsvatiin ja uuniin 180 c´ asteen lämpöön.
10 minuutin kuluttua lisäsin vatiin puoli litraa vahvaa lihalientä ja annoin makkaroiden muhia vielä uunissa samassa lämmössä puolituntia lisää.
Makkarat eivä tietenkään peittyneet, vaan vadin pohjalla oli ehkä puoli senttiä nestettä.

Voe pojat ja tytöt
Hyvää tuli, nyt on reilut 20 kappaletta makkaroita jääkaapissa odottamassa jatkotoimenpiteitä. Ei ole ylivoimainen rasti rustata omat makkarat, siitä vain rohkeasti tekemään, kesällä tuumasin kokeilla savustamalla kypsentämistä, toimisikohan kypsentäminen folioon käärittynä hiilloksella, monta kysymystä, useampi vastaus.

Pakki sekaisin

By matkanvarrelta

On 11.2.2022

In Yleinen

Kohti kevättäkö

Löysinpä itseni yhtäkkiä kaivautumassa kesän kalastus romppeitten keskelle narsisti, joka vastaavasti kaivautuu kanssaihmisten hermoihin kuin satiainen, no niin annetaanpa olla.
Ryhdyin ottamaan niitä vehkeitä esille talven naftaliineista, siis kalavehkeitä, taas tämä meinaa lähteä laukalle kuin pollella koivet, Vermon raviradan ravikilpailujen loppusuoran kirissä.

Ennakko valmisteluina piti sulkea työhuoneen ovi tiukasti, ei sen takia että höyhenet pölisisivät ilmavirrassa, vaan kun meillä sattuu asustelemaan kaksi hyvin innokasta höyhentäjää, erittäin hyvän itseluottamuksen omaavaa katti matikaista. Tulos ja jälki voisi olla samanlainen, kuin kettu touhuaa kanalassa vartijana.
Katit olisivat varmasti hyökänneet ja höyhentäneet pöydällä olleita perhoja alta aikayksikön, ja sen jälkeen seurauksena olisi paikallisen eläinlääkärin antama mojova lasku.

Kaahee sotku
Edellisen kalastus sesongin jäljiltä pakki oli sen näköinen kuin sitä olisi käytetty välillä verkon painona ja välillä muuten vain viskottu pitkin rantakallioita, siis toisin sanoen kuin pommin jäljiltä.
Herra tai Rouva ruoste oli päättänyt talvehtia siellä sulassa sovussa suolaveden kanssa huuhtomatta jääneiden kalastustarvikkeiden kanssa ja pitäneet keskenään lämpimässä varastossa mukavia pippaloita keskenään. Siis toisin sanoen oli käynyt oma huolellinen töppäys.
Lusikat, ei siis ne pöytähopeat, olivat saaneet ylleen hennon camo värityksen, ja koukuista pystyi sanomaan kuten nykypäivän mäkihyppääjistä, eivät ole enää parhaassa terässä, paitsi tietysti Ahosen Janne, joka kuningaskotkaeläkeläisenä vieläkin liitää kuin ampuhaukka vaikka ei se haukka kotka olekaan.

Kiiltää kuin ne kuuluisat närhen munat
Pesu se puhtaana pitää, eipä ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa pesu ja pesu ja no kiillotus. Hetken kuluttua lusikat kiilsivät sulassa sovussa, alhaalta taivaanrannasta paistavan talvisen auringon kirkkaudessa, kuin kruunun jalokivet. Tosin, en kylläkään ole koskaan niitä kruunun jalokiviä nähnyt välkehtimässä, kun Tukholmassa on aikoinaan tullut matkusteltua.
Siellä on lähinnä perisuomalaiseen tapaan välkehtinyt, tai oikeastaan lainehtinut tuo Scottien valmistama tisle, ja viime käynnistäkin alkaa olla jo huolestuttavasti aikaa toistakymmentä vuotta, mikä massiivinen aukko onkaan syntynyt sivistykseeni.

Antaa siimaa
Mielikuvaharjoittelu, sehän on päivän sana ja trendi huippu-urheilussa, ja vähän oikeastaan kaikissa, elämään liittyvissä asioissa, ilman mielikuvitusta olisi melkoisen tylsää ja harmaata, jos tällaista sanontaa voi nyt käyttää asiasta.
Kun vaihtaa hyrrälle uutta siimaa ja räikkä huutaa samalla, kuin fasaanijahdissa ajohenkilöiden metelöivät vempeleet, mitä sitten ne vempeleet liene ovatkaan.
Väistämättä mielikuvitus suoltaa sopukoistaan kuvan isosta lohesta tai julmetunmoisella kidalla varustetusta hauesta, unohtamatta niitä karanneita jättiläis kuhia, jotka ovat pistäneet pumpun vetämään ylikierroksia.

Ennätykset uusiksi
Kuinka tuo saaliiksi saatu peto rikkoisi koollaan kaikki omat saalis ennätykset tulevana kautena, ja minkälainen voittaja fiilis siitä tulisikaan. Hyvä ettei fanfaarien äänet kuulu jo soivan korvissa.
Siihen kun vielä lyö pakollisen, inflaation korottaman kalavalelisän päälle, on kyseessä siis todellinen valtamerien peto, vaikkei valtamerellä sillä hetkellä oltaisikaan.
Todennäköisesti ja oikeassa tilanteessa alkaisi harkitsemaan kalan, varsinkin tuon suurhauen vapauttamista koska sellainen tuhti petokalamamma tuottaa huikean paljon upeita jälkeläisiä ja ne pitävät omalta osaltaan sitten tasapainoa yllä järvien ja meren kalakannoissa.

Vaappuuko se
Vaaput ovat onneksi melkoisen hyvässä tikissä, niiden pintoja katsellessa tajuaa miten terävät hampaat, saalistavalla hauella on ja minkälaisella voimalla se iskee saaliskalan kylkeen. Vaapun kyljestä ja varsinkin ison sellaisen, voi nähdä saalistajan kidan koon.
Olen kuullut kotona kysymyksiä ja suoranaista ihmettelyä, pitääkö niitä vaappuja olla noin monta ja erilaista värejä ja vielä eri kokoisia kaiken kukkuraksi yleensäkin eri mallisia.

Yritäpä siinä sitten perustella ja todistella vakuuttavasti veden värin, vuodenajan, saaliskalan, meren ja järven välisiä eroja, erilaisia uinti syvyyksiä, saalistettavan kalan koon vaikutusta vaikkapa vaappuun, kalastatko kaislikossa vai rakkolevävyöhykkeellä, syitähän on noin tsiljoona. Kieltämättä jonkinlainen turhamaisuuden tunne hiipii mieleen kyllä joskus.

Likaiset hampaat
Nuo hauen hampaat on muuten varsinaiset bakteeri pesäkkeet, saattaisivat olla hammashuoltajan pahin painajainen kun hoitoon tulisivat. Aikoinaan jo reilusti yli kolmekymmentä vuotta sitten keskustelin lounaisrannikolla vanhan saaristolaismiehen, todellisen saaristolaisen ja merenkävijän kanssa.
Hän kertoi, että hänen naapurinsa käden oli hauki raadellut aikoinaan kalastuksen yhteydessä, ja tuo mies ei ollut siitä sitten kummemmin välittänyt. Reilun viikon kuluttua, oli sitten tuo kätensä loukannut mies vaihtanut, niin sanotusti hiippakuntaa ja siirtynyt taivaallisten kalastajien joukkoon.
Verenmyrkytykselle ei enää voitu kuulemma mitään. Olen kyllä kuullut myöhemmin muistakin vastaavista samantyyppisistä tapahtumista.

Kuva menneisyydestä eli historian havinaa

Leikkaavat pihdit nuo mainiot kapistukset
Tuolla samaisella Saaristomeren alueella on tullut vietetty hyvinkin paljon aikaa, jo pelkästään asepalvelus tuli vietettyä aikoinaan ulkomeren saarilla, saati vapaa aika kun suurimman osan elämästä on merentuoksu kantautunut nenuun siellä, mistä on kotoisin ja asunut.

Satuimmepa kerran paikalle, siellä Saaristomerellä, kun eräälle miehelle oli tarttunut muutaman kilon painoinen hauki isoon vaappuun, jossa oli kolmihaaraisia koukkuja. Mies nosti vavallaan kalan ilmaan kuin nosturilla, ja teki vihoviimeisen liikkeen, jonka voi tehdä tuossa tilanteessa.

Kuin Naton ohjus
Kun kala roikkui siimassa, kalastajan hartioiden korkeudella, ja vapa oli samalla taipunut kaksikerroin kuin jousi kalan painosta, mies laittoi kätensä siiman ympärille, heti kalan pään yläpuolelle.
Kala sai luonnollisesti valtavan sätkyn ja kuinka hups, kuinka ollakaan kala irtosi koukuista, joissa oli ollut kiinni vielä hetkeä aikaisemmin.

Seurauksena oli, että vapa oikeni valtavalla nopeudella ja voimalla ja siima tempaisi siinä riippuvan vaapun rajusti, siinä yläpuolella olevan käteen ja sen sisäpuolelle. Lähes jokainen koukku oli uponnut joko sormiin tai kämmeneen jättäen käden samalla puristus asentoon.
Siinäpä ei juuri meillä ollut muuta vaihtoehtoa ja mahdollisuutta, kuin sivuleikkureilla leikata koukkuja poikki yksi kerrallaan.

Kun saimme käden auki ja putsattua siinä olleita haavoja, kehotimme häntä lähtemään välittömästi terveyskeskukseen koska, haavat olivat melko pahat ja ei ollut mitään tietoa, olivatko koukut vaurioittaneet samalla käden jänteitä.

No niin takaisin boksiin
Kun oli kaikki tykötarpeet, tarvikkeet ja välineet tullut käytyä läpi, veitset teroitettu ja omasta mielestä hyvin huollettua, ja vielä jonkinlainen puutoslista rapsuteltua oli aika alkaa asettelemaan tavaroita lokeroihin.

Tässä vaiheessa astui esiin ja ohjaksiin se luonteeni, kun oinas nyt olen, Kaikki piti saada nopeasti ja heti paikoilleen, saman tien. Mutta kun sitten ryhtyi miettimään sitä, mitkä vaaput nyt laittaisin keskenään ja mihinkin laatikkoon, alkoi verenpaine ja hermostuminen kieltämättä nostamaan päätään.

Viilaten ja höyläten
Vielä oli sanamukaisesti otettava viila kauniiseen käteen ja teroitettava harppuunan terä. Olin muutama kesä aikaisemmin onnistunut ampumaan tähdätyn laukauksen, siis toisin sanoen ohi, sillä harppuunalla.
Tuo tapahtui Vetehisen ja Ahdin valtakunnassa, missä kait nuo hemaisevat meren neidotkin vaeltaa . Mutta kun nuolen peijakas män ohi hauesta, että heilahti ja kiven pahalainen otti vastaavasti harppuunan terän vastaan. Kivi voitti kärjen ja tylsäksihän se meni, niin kuin tämä juttukin meinaa hiljalleen mennä.

Joten eipä muuta kuin heips ja kukkuu, kevät lähestyy ja kohta käki kukkuu.

Kivi

By matkanvarrelta

On 18.1.2022

In Yleinen

Paluu menneisyyteen
Nyt ei ole tuo dementia tai muunlainen aivoihin ja muistiin kajoava, ajattelumaailmaa sekoittava ja niihin liittyvä sairaus. Kyse on puhtaasti tapahtuma, kun kohtasin kiven, tuon alkuaikojen aikaisen murikan, joka on saattanut olla jo riesana T-Rexille ja muille tuon otuksen päivällispöytään kuuluneille dinolle.
Tuo murikan pahalainen yllätti minut täysin, keskellä hohtavien hankien, kuten kerroin fb päivityksessäni aikaisemmin. Kuuntelin kuulosuojaimien radiosta Lontoon kielistä mukavaa laulantaa musiikilla höystettynä ja olin, sananmukaisesti loppusuoralla hymyillen ja hyräillen. Tuumasin siinä, että otanpa vielä tuosta grillikatoksen oven edestä, noin 10 senttiä lumivallia pois.

Kauhea pamahdus
Kuului hitonmoinen pamaus, joka kuului hyvin kauas, kuulin sen kuuluneen hyvin kauas, näin minulle myöhemmin kerrottiin. Tuo murikka, murkula, stemu, rock, tuon vähemmän rakkaan kiusankappaleen onnistui pujahtamaan syöttöpyörien välistä lingon uumeniin, sen kaiken nielevään kitaan ja sieltä heittopyörästöön. Kaitpa sitä voisi kutsua myös karuselliksi, jonkinlaisella mielikuvituksella, jos mielikuvitus tuossa vaiheessa käy mielessä.
Samantien, lingosta alkoi kuulumaan helv…nen meteli ja jatkuva pauke, kuin ampuisi vesijäähdytteisellä Maxim konekiväärillä. Tiedän, minkälainen se on, tuo konekiväärin meteli, olen saanut lasetella sellaisella aikoinaan.

Pataraudalle kyytiä
Heittopyörästö on tehty 2–3 millin raudasta, siinä on kolme taivutettua lapaa, ja jokaiseen lapaan on hitsattu samasta tavarasta lujat poikittaiset vahvisteet. Kaiken tuon keskellä on akseli ja siinä tietysti laakeri.
Niinhän siinä sitten kävi, että tuo murkulan ansiosta yksi lapa vääntyi todella pahasti, toinen otti mallin vuoksi siipeensä, mutta onneksi yksi päätti säästää itsensä ihan vaan myös mallin vuoksi, sananmukaisesti.

Dollarit vilistivät silmissä
Kieltämättä piti hetken verran vedellä palkeisiin ilmaa, kuin kala kuivalla maalla, ennen julmettua sotahuutoa. Kun olin sammuttanut koneen, harmitus joka seurasi tapahtumaa oli kiltisti ilmaistuna vietävä, ja samantien tuli myös mieleen, kuinkas nyt tehdään ne seuraavat lumityöt ja heti tuon tuumailun jälkeen aivot raksutti, kuinka älyttömästi moinen remonttikin tulisi keventämään lompakkoa.
Hetken kuluttua jostain mielen syövereistä kaivautui tuo alkukantainen sisu esiin, ja kirota päräyttämisen jälkeen päätin, että minähän hitto korjaan sen itse.

Se paluu menneisyyteen
Aikoinaan nuorena miehenä tuli ajeltua vanhoilla autoilla, joita piti korjailla tuon tuosta. Milloin tuli tehtyä kytkin ja vaihteistoremontti, milloin oli jäänyt vaihdekeppi kouraan kesken ajon yms. Olinpahan kerran korjannut eli liittänyt irronneen pakoputken pakosarjaan paksulla nahkavyöllä, tosin siitä jäi jäljelle vain metallisolki loppujen lopuksi.

Eksoottinen korjaus sattui aikoinaan -80 luvulla, talviyönä matkalla Espoosta Kuusamoon.
Venttiili rupesi kantamaan eli kilkattamaan yhtäkkiä, hiukan ennen Varkautta. Siinäpä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajaa läheisen kylmäaseman loisteputkien armottomaan valoon ja ryhtyä purkamaan koneen yläpuolelta osia pois ja säätämään venttiilejä.

Toiseen kohtaan koskettaessa sormet paleltuivat ja toisessa paloivat, eli tasapaino ollut lienee kohdillaan.
Säädön jälkeen matka taas jatkui ja viikon päästä ajelin onnellisena takaisin kohti Espoota, morjenstin vain noita loisteputkia ohi ajaessani. Nyt takaisin linkoon, juttu rupeaa rönsyilemään kuin mummon pelargoniat muinoin.

Kone pura korjaa ja kasaa
Tuon nuoruuden ja nykypäivän välisenä aikana monet autohuollot ja korjaukset oli hoituneet lompakon avulla, ja tuo tekemisen tahto ja taito siirtyi muihin asioihin. Oli yhtäkkiä suorastaan mukava fiilis kaivaa taas kaiken maailman työkalut ja vempaimet esiin ja käydä moottorin ja laitteiden kimppuun. Toki kun asuu omakotitalossa, huolto juttuja riittää koko ajan, mutta pura ja kokoa, iso jeee. Huomasin pian, ettei aikoinaan opitut asiat olleet kadonneet minnekään, vaan ehkä aika ja viitseliäisyys olivat poistuneet jossain vaiheessa jonnekin taka-alalle.

Pyysin kaveriksi tyttäreni miehen, kun korjaus operaatiossa oli vaiheita, jotka olivat helpompi tehdä kahteen henkilöön. Itse purku tuotti huomattavasti enemmän töitä kuin kasaus. Laakeri oli tiukemmassa, kuin vanhan pojan saatille pääsy naisten tanssien jälkeen, likaisine vaatteineen ja pesemättömineen hampaineen.
Kaiken kruunasi, kun halusi saada tuon kapistuksen ehjänä pois, se näytti jo sen verran erikoiselta. Varmaan sellaisen saisi uutenakin, nopeasti merkkikorjaamosta mutta enpä halunnut ottaa riskiä.

Voimaa ja paljon
Karusellin tai heittäjän tai millä nimellä se nyt sitten onkin aikoinaan insinöörin pöydällä ristitty, oikominen olikin sitten oma juttunsa. Ruuvipenkkiä oli turha tarjota, vaihtoehdoksi valikoitui se ainut vaihtoehto eli hydrauliikkaprässi, eli laitettiin tonnit töihin. Vaimoni isoisä sanoi aikoinaan, että voima ei kunnioita lakeja, mutta nyt saattoi sanoa, että rauta kunnioitti.

Kun kapistus oli oiottu, alkoi kasaus vaihe, laitettiin linko-osa ja siinä ollut laakeripesä -27C` pakkaseen ja kuumennettiin laakeri ja hihnapyörä vastaavasti niin kuumaksi kuin kantti kesti. Seuraavaksi olikin noiden kahden osan yhteen saattaminen, seremonia mestareina toimituksessa toimi vasara ja sopiva putken pätkä.

Loppu oli kuin muistipeli
Loppukasaus sujui varsin vikkelästi ja samalla tuli tehtyä lingolle muutenkin perusteellinen huolto. Lopuksi ei ollut kuin lisätä ylihintaista, suorastaan törkeän hintaista bensiiniä tankkiin ja kääntää virta-avainta. Laite, kone toimi kuin se kuuluisa junan vessa, eipä kuulunut kuin asiaan kuuluvia ääniä ja pakokaasutkin olivat siistit.

Nyt on tullut taas kuljettua lingon perässä, kuunnellen Lontoota ja miksei suomalaista laulantaa ja lumi on siirtynyt siististi kauas kaukaisuuteen. Samalla on saanut taas mukavaa liikuntaa, kun yksi linkous kerta tietää 11000–13000 askelta edes takaisin, kuin siellä kuuluisissa tansseissa.

Talvi

By matkanvarrelta

On 8.1.2022

In Yleinen

Talvi

Lumi ja nuoruus ovat ainoat ongelmat, jotka katoavat, jos olet piittaamatta niistä riittävän kauan.
-Earl Wilson-

Huomasin yht. äkkiä sopeutuneeni ajatuksissani talveen, paksuun lumikerrokseen ja paukkuvaan pakkaseen. Hyväksyneeni tämän neljännen vuodenajan, taas tavattoman pitkän ajan jälkeen. En tiedä onko se iän tuoma, vai takautumaa lapsuudesta, mutta nyt lumi ei ole enää se inhokki numero yksi.
Ehkä se voisi olla tuo IMTHO oireyhtymä, eli: Iän mukanaan tuoma häsläys oireyhtymä, joka on saanut pakan sekaisin.

Eihän se tietenkään voi olla inhokki, se lumi, koska tyttärellämme on koira, jonka nimi on Lumi. Väriltään lumen valkoinen ja rodultaan Sveitsin valkoinen paimenkoira, todellinen ADHD jos koiralle voi kyseistä diagnoosia antaa, virtaa ja voimaa on kuin Loviisan ydinvoimalassa.

Aatu
Väittävät että kun Aatulla meni maailman valloituskin reisille, niin meni myös Saksanpaimenkoiran jalostuskin. Tulla tupsahti joukkoon puhtaan valkoisia koiria, joka ei kait sen aikaiseen arjalaiseen makuun sopinut.
Kun Amerikkalaiset ja Kanadalaiset, muun muassa sitten olivat panneet homman lopullisesti niin sanotusti pakettiin, sotilaat ihastuivat tähän koirarotuun ja kiikuttivat niitä Pohjois-Amerikan turuille ja toreille. Ilmeisesti näitä koiria oli viety sodan aikana Sveitsinkin puolelle, ovatko menneet kultalasteissa vai ilman, enpä tiedä.

Muistoja talvista
Muistan kun kakarana tuli riehuttua tuntikausia lumen keskellä, laskettua pitkin pitkiä mäkiä Laajalahdessa, jossa oli ja on yhä tänäkin päivänä niitä pitkiä rinteitä. Taivari, Kulmarin isot kalliot, missä on 1 maailmansodan aikaisia linnoituksia, niiden väleissä puikkelehti pulkkareittejä. Kansakoulun läheltä lähti pitkä polku, joka laskeutui Kaukolantieltä Räisälän tielle.
Siellä oli persmäessä iso joukko kylän kakaroita, rakennettiin hyndät, kiertoreitit sieltä sun täältä.

Joskus joku aikuinen, onneksi hyvin harvoin tuli mesoamaan, että polku muuttuu liian liukkaaksi, olisiko tuolla ollut oikea huoli asiasta, vai liian kireä pipo tai nuttura kiristämässä aivokoppaa.
Vaatteet, jotka olivat päällä, varsinkin pipo ja lapaset muistuttivat koko päivän remuamisen jälkeen enemmän Himalajan lumimiehen takkuturkkia, johon on jäätynyt vieri viereen pieni jääpalloja, jotka sitten mukavasti kastelivat lattiat sulaessaan.

Nythän tuota Taivarin mäkeä (Entinen hyppyrimäen pohja) on taas kunnostettu. Yhdessä vaiheessa mäen alaosaan rakennettiin pyörätie poikittain rinteeseen nähden, joka oli vielä korkeudeltaan melkoisen korkealla mäen pohjasta. Siihen kun tuuttasi menemään kovalla vauhdilla, tuntui että munuaiset nousevat kurkkuun ja häntäluu vähintään pilkkoutuu tuhannen palasiksi.

Syy ja miksi
Syy mikä osittain sai minut kirjoittamaan talvesta, lumesta ja pakkasesta, pimeydestä ja maagisen värisestä luonnosta kuun loisteessa ja revontulista, oli kun kuuntelin sattumalta YouTubesta eräänä myöhäisiltana saamenkielistä laulua, jonka esitti nuori nainen.
En ymmärtänyt laulusta kuin muutamia sanoja hyvällä arvauksella, siis tajusin yhtä paljon kuin sika ymmärtää satelliitin toiminnasta, mutta sävel, sen rytmi ja tempo sekä tuon naisen laulu ääni saivat minut ajatuksissani jonnekin keskelle luontoa.

Enpä tiedä miksi ajatuksissani kulkeuduin Jean Untinen-Auelin kirjasarjaan, sen kymmeniä tuhansia vuosia taaksepäin Pyreneitten vuoriston pohjois- puolelle ja kivikautiseen Euroopan mantereeseen. Mielenkiintoinen mielleyhtymä, siinäpä jollekin lanttumaakarille pähkinä purtavaksi.

Toinen syy
Toinen vaikuttava tekijä tuohon sopeutumiseen, siis talven on varmaankin se, että jäi se loskakeli, adventtisohjossa kyntäminen melkoisen vähiin. Elimistö on ehtinyt tottumaan kylmyyteen ja pimeyteen, jäähän sekä lumeen jo aikaisin syksystä, jos tähän nyt voi rehellisesti sanottuna tottua, yleensäkään tai ollenkaan.

Palmun alla tuumailua
Joku lämpimissä kaukomaissa asuva, siellä missä palmut huojuvat, hiekkaranta on pehmeää, aurinko armas lämmittää ja itseensä kypsähtänyt kookospähkinä odottaa kärsivällisesti korkeuksissa, pudotakseen sitten ohikulkevan viattoman useita sundownereita nauttineen, hellehatun verhoamaan turistin nuppiin, kaksinkertaistaen tulevan aamuisen kohmelon.
Siinä saattaa samainen natiivi tuumailla, että tuohan kylmyyden kaipuu, on oikeastaan yhtä järkevää kuin hyppäisi tuohon rantabaarin nurkassa olevaan pakastimeen. Siellä pakastimessa on myös saman laista kuin talvessa, pirun kylmä, ei ole auringon valoa ja kaiken lisäksi on tavattoman hiljaista ja yksinäistä.

Jos siellä pakastimessa nyt olisi niitä pohjoisen ihmisiä, ne hakeutuisivat toden näköisesti eri hyllyille istuskelemaan, mahdollisimman kauas häiritsevistä ihmeellisiä kysymyksiä esittävistä kanssaihmisestä, jotka rikkovat taivaallisen hiljaisuuden. Sikäli mikäli jos sinne pakastimeen, nyt edes mahtuisi ihmisiä ja olisivat vielä kaiken lisäksi niin typeriä, että menisivät sinne.
Lisähöystettä tietysti saisi kylmyyteen, kun kaataisi vielä jääpalakoneen sisällön niskaansa, siis tosi fiksua touhua. Hyppääväthän jotkut muuten speedot ja bikinit jalassa keskelle avantoa, missä jääpalat hinkkaavat ennestään saunan punoittamaa nahkaa, ja vielä kehuvat lopuksi miten euforinen tunne siitä tulee.

Läskit lähtevät lumella
Onhan tuolla lumella tietysti liikuttava puoli, jos ei sitten maksa siitä, että joku toinen liikuttaa sitä. Minulle tulee lumitöiden aikana keskimäärin 12000–15000 askelta per kerta, sinne tänne eri askelkuvioilla, kuin Åke Blomqvistin tanssitunnilla, vaikka en moisilla tunneilla aikaani olekaan viettänyt.
Onpa käynyt niinkin, että kun olen talven ajan siirtänyt lunta pois pihalta ja tieltä, olen siirtänyt vyötäröltä 7 kg jonnekin, en vain tiedä vielä minnekä ne menivät.

Kaikesta huolimatta
Kyllä on myönnettävä, että olen 120 % kesäihmisiä, jos se vielä ei ole avautunut. Onko mukavampaa kuin vetäistä shortsit jalkaan aamulla ja astella nurmikolla paljain jaloin auringon lämmittäessä talven kalvettamaa ihoa, istahtaa lepotuoliin ja lukea hyvää aikakausilehteä, jos vain malttaa. Maltti on muuten valttia väittävät viisaat, en vain tiedä vielä, missä pelissä on tuollainen valtti. Valtti colorin toki tiedän, mutta se on nyt ihan eri juttu.

Kesä ja kärpäset
Kesää odotellessa ei voi oikeastaan muuta kuin seurata miten valoisa aika pitenee ja lumi vähenee, jossain vaiheessa. Ollaan kuitenkin matkalla kohti kesää ja kärpäsiä, hyttysistä niin väliä, paitsi tipuille.
Tule kesä tule pian, täällä odotellaan malttamattomasti, chilin siemenet on jo hankittu ja tiukka pohtiminen, mitä pottua istutetaan tänä vuonna kasvatuslaatikkoon on jo täydessä käynnissä.
Varmaan odottajien joukossa on myös niitäkin, jotka ovat hakanneet sähköyhtiön laskun puukengällä ja rautanaulalla seinään ja odottavat niitä plussa kelejä, ja edes hiukan pienempiä menoja.

Eipä muuta kuin moro!

By matkanvarrelta

On 3.1.2022

In Yleinen

Nyt juhlitaan

Loppuvuosi ja vuodenvaihdekin hurahti nopeasti ohi, kuin japanilainen luotijuna. Ehkä vaikutusta siihen ajankulumisen tunteeseen, oli varmaankin tuolla luonnolla, koska talvi, siis kunnollinen luminen talvi alkoi jo marraskuussa ja on jatkunut tiukkojen pakkasten siivittämänä aina tänne tammikuun alkupuolelle.
Tuntui että se rapakeli eli adventtisohjo, kenkiin liisteröityvä, kaiken kasteleva mössö, jäi tyystin pois tai ainakin hurahti nopsasti ohitse suurimmassa osassa Suomen niemeä. Etelässä pimeys jatkui kuin Mordorissa konsanaan, höystettynä pirullisella jäätiköllä, joka suorastaan vaani huoletonta kulkijaa, ja kuiskaili hiljaa lähimmän ensiapuaseman nimeä vienon, siis hitonmoisen tuulen tuiverruksen keskellä, tule ihmispolo tule ja heitä kuperkeikka.

Itsenäisyyspäivä
Eipä ollut sitten paraatin paraatia, muutama kopteri pörräsi ja säksätti ja se sitten siitä. Salekin vietti Jennin kanssa etänä linnan juhlat, eipä päässyt tälläkään kertaa oikein kukaan loistamaan parrasvaloihin, saati astelemaan edellä menneen ylipitkään laahukseen tai pienessä tuiterissa kompastelemaan ja kehumaan shitä linnan kuuluisaa boolia.
Toisen kerran tuota Suomen itsenäisyyden juhlaa vietettiin virusta vältellen, väistellen ja hihaan aivastellen.

Tuo tapa miten Suomen itsenäisyyden juhlaa linnasta välitettiin, ei ollut laisinkaan hassumpi, se ehkä toi sen lähemmäksi tavallista kansaa, joka on tähän asti katsellut enemmän tai vähemmän, no niin.
Ne todelliset arvovieraat, kunniavieraat, jotka kuuluvat ehdottomasti kyseiseen juhlaan ovat niitä, jotka ovat turvanneet ja taanneet sen, että meillä on tuo oma ansaittu itsenäisyyspäivä. Heidän joukkonsa harvenee hirvittävää vauhtia ja tämä viruksen pahalainen vaanii myös heitä. Toinen ryhmä on nuo nykyajan etulinjassa koronapotilaita hoitaneet hoitohenkilökunnan jäsenet, joista monet ovat joutuneet tilanteeseen, jossa oma terveys, jopa elämä on ollut uhattuna.

Pukki tulee
No nyt puhutaan siitä punaiseen nuttuun ja housuihin pukeutuneesta ukkelista, joka on hukannut partaveitsensä ilmeisesti joskus 1700 luvulla, rehottavan parran pituudesta päätellen ja joka seikkailee pipo vinossa kilttien lapsien luo. Se toinen pukki, (siis ei palloa kurittava Teemu), joka seikkailee myös, onkin sitten ihan toinen tyyppi, vain pelkästään aikuisten iltasatuihin liittyvä heppu, kaitpa joku aikuinen sitäkin vartoo.

No takaisin punanuttuiseen pukkiin, olen joskus tuumaillut, että tähän ukkeliin liittyvä satu on varmaan maailman laajimmalle levinnyt tarina, miten pukki viilettää pitkin planeettaa reellä, jota Petteri etunenässä kiskoo. Se vauhti millä Petterin pitäisi kiitää pitkin palloa, saisi myös muut poron osat hehkumaan punaisina, kuin vain kuuluisan nenänpään.

Poronkusema
Siinä saattaisi jopa Elon Musk olla kateellinen Petterin nopeudesta, ei muuten kestäisi matka Marssiin ja takaisin kuin pienen hetken, vaikka matkaa on vain noin 122 133 333 poronkusemaa. Jos Petteri suhauttaa pissin avaruuden kylmyyteen, 7,5 km eli yhden poronkuseman välein.
Tähtitieteilijät voisivat hämmästellä ja tuumailla, että mystinen avaruuden musta aine on auringon valossa muuttunut kullan keltaiseksi, ja joku mainari ajatella iskevänsä kuokkansa todelliseen kultasuoneen.

Pääasia että lapset saavat pakettinsa ja laulaa loilottavat iloisesti joululauluja, arvaillen kuka tuo karvakasan takana oleva heppu oikein on, kun kengätkin näyttävät aivan samanlaisilta kuin naapurin Jaskan numero 45 kokoa olevat Nokian kumisaappaat.

Kinkkua, kalkkunaa, sushia ja vaikka mitä simpukoita
Niin se maailma muuttuu, onneksi. Vanhat traditionaaliset tavat pitävät pintansa, kuin naisten tanssit, mutta vääjäämättä tapoihin ujuttautuu uusia tuulia, ei jaksa enää Erkki Junkkarinen innostaa. Kala tarjonta kasvaa ja paisuu kuin pyy maailmanlopun edellä, kun pöytään polskii niin makrillit kuin osterit, vaikka osterit ei varsinaisesti polskikaan ja kaiken maailman muut meren elävät.

Vegeväki on saanut härkiksensä ja punajuurilaatikkonsa, unohtamatta Amerikan perunaa eli Bataattia, kylläpä siellä taitaa olla jo joukossa Kiinan perunatkin eli potaatitkin. Yhtä lailla idea ja ajatushan on sama, joulun vietto, vaikka joillakin voi mennä väärään kurkkuun, kun pöytään nostetaan maksalaatikko tai karjalanpaisti, toivottavasti paikalla vain on silloin Heimlichin otteen osaava kanssa ihminen, joka kylkiluut rutisten saa palan pulpahtamaan ulos kurkusta.

Uusivuosi
Hetki, jolloin kuohuviini kuohuu kuin Imatrankoski patoluukkujen avautuessa, kaitpa silloin myös suomalaisilla avautuu monet luukut henkisesti ja sisäisesti kuin pullot ulkoisesti. Tuntuu että herätään hetkeksi kaamoksen keskeltä, keskelle karnevaaleja, värejä ja pauketta. Moni poliisisetä ja täti huokailee syvään, jos keli osoittautuu vielä leppoisaksi lentokeliksi.
Ikävä puoli on se, jos jollekulle on erehdyksessä osunut käteen juuri se räyhäviinaa sisältävä pullo, joka aiheuttaa taasen totaalista hölmöilyä ja aivotoiminnan tilapäistä vakavaa heikkenemistä, siis suoranaista typeryyttä, josta joutuvat kärsimään sivulliset, se ei kuitenkaan ole uudenvuoden juhlimisen ydin ja idea.

Nyt tämä helkkarin virus pilasi ja esti monet mukavat positiiviset bileet, pitikin sattua juuri joulun ja uudenvuoden seutuville, sain vihjeen, että jos en antaisi aina palautetta hallitukselle ja virkamiehille, joten jätän sen nöyränä tekemättä.

Odotukset
Kaikissa toivotuksissa toivotetaan hyvää ja onnellista uuttavuotta, nyt sitä sitten todellakin tarvitaan, tietenkään kaikki ei voi voittaa eurojackpotissa tai lotossa päävoittoa, mutta jos pysyisi läheiset ja itse vaikka terveenä, elämä maistuisi kuin mansikka ja aurinko paistaisi myös sinne risukasaan, kyllä pieni lottovoittokin voisi osua kohdilleen, ihan vaan noin ohimennen, se voisi piristää päivää kummasti.

Enempiä pidättelemättä sanoi Eemeli, toivotan kaikille, sitä hyvää uutta vuotta, pysytään ihmisinä, soon moro!

Boomerin opiskelun sietämätön keveys

By matkanvarrelta

On 20.12.2021

In Yleinen

Opiskelun sietämätön keveys
Ajattelinpa avautua hiukkasen lisää aikuisena opiskelusta, kun ikää on kertynyt jo sen verran että Marinin mittapuun mukaan olen jo niin sanottu boomeri. Ihan vaan heti pienenä vinkkinä, kun aikoinaan nuorena tuumailimme, jopa haaveilimme, ääneen, että äidinkielen opettaja olisi nuori kaunis naisopettaja, sen aikainen jo yli 50 v. täyttänyt opettajatar heläytti upean hymyn ja totesi ”vanhassa vara parempi pojat”, mitäpä siihen sanomista.

Vain numeroita
Varsinkin kun on itse jo hiukkasen iäkkäämpi, mutta samaan hengenvetoon sanottuna ne ovat vain numeroita, korvien väli ratkaisee.
Marinille voisi sanoa vielä, että on muistettava ne kotiintuloajat ja puhelin pitää muistaa pitää aina mukana, että tiedetään missä sitä hurvitellaan, noin nuorena ei pitäisi lähteä humpalle ilman valvontaa.

Kieltämättä tuo boomeriksi nimittely veti hetkeksi kiukun puolelle, mutta kun tuolta näyttää muutenkin putoavan noita sammakoita suusta, kuin taikurilta kaneja hatusta, antaa asian olla. Sitä paitsi tutkin tuota boomer juttua hiukan ja selvisi, että enemmänkin kyseessä on asenteeseen kuin ikään liittyvä asia.

Itsensä päivittämistä
Kyse ei ole Espanjan auringon alla velttoilemisesta, ja pronssinvärisen nappanahan hankkimisesta, vaan kuis ollakaan, omien Winkkarin ohjelmistojen taitojen päivityksestä edelleen. Koko kuluvan vuoden olen tankannut ja kerrannut oppeja, jotka nivoutuvat toisiinsa kuin ahvenheinä uimarin sääriin.
Milloin perustetaan panimo, milloin tuumaillaan myyntipuheet ja mainonnan sisällöt, lista on pitkä kuin kohta valmistuvan ydinvoimalan myöhästymiseen johtaneet tapahtumat, tai tapahtumatta jäämiset.

Excel, Word ja muut mukavuudet
On varmaankin ihmisiä, jotka syövät aamupuuronsa Excelin kanssa, vehtaavat sen kanssa työssäolo aikansa ja päivän jo painuessa ehtoo puolelle, laskevat lampaiden sijaan kaavoja ja taulukoita, ennen kuin vaipuvat höyhensaarille.
Nyt on pakko kehua Ammattikorkeakoulun Exceliin kohdistuvaa koulutusta. Olen suorittanut, vaikka minkälaisia todistuksiin johtaneita koulutuksia aikaisemmin mm. Excelin suhteen muualla, mutta niissä koulutus on ollut, kuin oltaisiin kilpajuoksussa keskellä suota. Odottaa vain, että mikä hetki tahansa joku ex hiihtäjä painaa kohta ohi sukkahousuissaan, turve roiskuen.

Kouluttaja
Yleensä kouluttaja, joko liian tiukalle vedetyn aikataulun, tylsistymisen tai ehkä rutinoitumisen, virkansa puolesta tai jonkin muun syyn takia, ei juuri ole ehtinyt paneutumaan, jos joku on pudonnut kyydistä kuin se kuuluisa eno veneestä.
Tuosta tulee mieleen vitsi. Nyt ei naarata huusi savolaisukko, kun eukko veneestä järveen putos.

Nyt ei päässyt käymään sitä, vaikka kaikki opetus ja opiskelu käydään täysin etänä. Pystyi ottamaan tehtävän, vaikka uudelleen jos huomasi että paketti levisi kuin Jokisen eväät.

<Powerpoint
Voe tokkiinsa, totesi vanha emäntä kun tangoa pyydettiin taivuttamaan. Nyt ollaan omimmillaan, tämän ohjelman kanssa olen vehdannut, kuin se entinen torpparin renki, nuapur kylän nuorikon kanssa tummetessa illan. Kaitpa tämä sopii minulle paremmin kuin monelle se nenä päähän.

Olen saanut tehdä työuran aikana, niin yritysten esittelydioja, kampanja mainoksia myymälöihin, mainoksia, nettisivujen sisältöjä jne. Tämä sopii varmastikin minulle parhaiten luovuuden, tilannetajun ja tarinankerronnan taitojen takia, siis suorastaan lähes satusetä, joku voisi jopa sanoa.

Bloggaaminen ja word
Näitä juttuja, kun naputtelee ja rustailee edelleen tummetessa illan, on huomannut, että on tuosta Wordista hyötyä, kirjoitusvirheet on kuulemma vähentyneet lähes dramaattisesti, ja pilkut ovat löytäneet joskus paikkaansa. Toivottavasti tuo draamankaarikin joskus vielä osuisi kohdilleen. Niinhän ne väittävät, että laivat seilaavat tuurilla, tosin ilmeisesti Engelsmannien paatti, myös joskus viinan voimalla.

Onhan tuolla suunnilla missä tuo haveri tapahtui, kuulemma kolissut ennenkin, se vain salattiin todella hyvin aikoinaan kekkosen aikakautena, taisi olla vuosi 1963. Suomalaisen paperilastia Yhdysvaltoihin kuljettamassa olleen rahtilaivan kylkeen ja sen kyljen kovuutta kävi kokeilemassa Neuvostoliittolainen ydinkäyttöinen sukellusvene. Molemmat saivat kipeää, mutta sukellusvene sai niin sanotusti kunnolla nenilleen, tiedä häntä, miten Neuvostoliittolaisen kapitäänin lopuksi kävi, kun sai kapistuksen viimein telakalle, siis sukellusveneensä.

Jonkinlainen merkkipaalu
Tämä on 25 kirjoitamani Blogi, homma lähti liikkeelle näiden edellisten opintojen myötä, taisipa olla ensin kokeilumielessä ja sisällöntuottamisen harjoitteena, sekä kyllä se oli siellä omalla to do- listallakin yhtenä asiana. Se lista on vaan elänyt kuin mustekala, milloin minkäkin värisenä ja muotoisena, fiiliksestä riippuen välillä kasvaen, välillä kutistuen kuin pyy maailmanlopun edellä.

Oppia ikä kaikki, jopa boomereillekkin, tieto luo tuskaa väittävät jotkut, mutta ilman tietoa moni mukava, iloinenkin asia jäisi samalla pimeyteen, ja synkkyys valtaisi mielen.
Tällä viikolla on joulu, mitähän se Korvatunturin heppu on kätkenyt paketteihin, tosin ilmoittelin jo etukäteen etten halua muuta kuin hyvän jouluisen mielen, ja samalla toivottelen tässä samalla kaikille rauhallista joulua, viikolla suattaapi olla hiukan vilskettä ja vilinää, siellä sun täällä, ollaampa kilttejä

Pysytäänkö kartalla

By matkanvarrelta

On 12.12.2021

In Yleinen

Kartat, paheeni vai harrastukseni

Heips ja kukkuu, blogini nro. 24, ehkä joku tarkkasilmäinen huomaa heti, että vaihdoin fontin Gambriaksi. Jollain lailla tämä kirjasintyyppi vaikuttaa mukavammalta silmälle lukiessa, ehkä nuo pyöreämmät muodot, siis kirjaimilla.
Hypätäänpä rattaille, sanoi ajuri ja heilautti piiskaa. Minua on jostain syystä kiehtoneet erilaiset kartat kaiken ikää. Kenties valtava uteliaisuus siitä, mitä niissä näkyy, mitä kyseisellä kohdalla karttaa löytyy, jos sinne matkustaisi, mihin tiet johtavat, mitä on kartan reunan ulkopuolella ja tietenkin, miten kartat ovat muuttuneet ajan saatossa.

Kakarana
Kakarana tuli luettua David Crocketin seikkailuista, ahmittua Jack Londonin kirjoja erämaaseikkailuista ja vaikka Robinsoni perheestä, saati Jules Vernen kirjoja. Usein tuli kaivettua karttakirja tai karttapallo esiin ja katseltua Missisippijoen suistoa tai Kanada suuria erämaita ja sitä halkovia jokia.
Niitä, joita pitkin turkismetsästäjät ja intiaani tiedustelijat kulkivat kanooteillaan jousipyssyt vireessä, yhä syvemmälle tuntemattomien alueiden keskelle lohien hyppien virrassa ja harmaakarhujen koettaessa pyydystää niitä.

Karttojen keräilyjä
Olen ajan saatossa, kenties alussa vahingossa alkanut hiljalleen keräämään erilaisia karttoja, ja jossain vaiheessa huomasin, että niitähän on kerääntynyt runsaastikin pitkin työhuoneen seiniä ja erilaisia karttoja -ja karttakirjoja lojui kirjahyllyillä ja pöydillä. Pienimmät kartat ovat niitä taitettuja paperisia, joita varmaankin jokainen on jossain vaiheessa käyttänyt.

Ne ovat niitä, jotka kiristivät ja pullistivat apukuskin otsasuonia, kun näitä karttoja avattiin ja koetettiin taitella auton etupenkillä, paahtavassa helteessä ilmastoinnin puuttuessa, peittäen puolittain kuskin näkyvyyden.
Isoin kartta on varmaankin kooltaan noin 2 x 1,5 metrinen kehystetty EMS projektion Nr. 1. maailman kartta, sitä ei voi enää kutsua matkakartaksi pikemminkin lakanaksi.

Paljon on muailma muuttuna Eskoseni
Karttojen piirtäjillä ja painajilla on ollut puuhaa ajan saatossa, kun useat valtiot ovat jakautuneet, nimet ovat muuttuneet, tai syntyneet pelkästään viimeisen 150 vuoden aikana. Se on itseasiassa melkoinen määrä muutoksia varsinkin Euroopan alueella.
Pinta-alaltaan isoin on ollut eittämättä, kun Neuvostoliiton nimi pantiin monttuun ja satelliittivaltiot pääsivät irti sen ikeestä, Balkanilla kuohui ja kaitpa kuohuu vieläkin. Tshekki ja Slovakia suorittivat eron ja Itävalta-Unkari hajosi kuin hajosikin, Aatun touhut pistivät vuosikymmeniksi Saksan kahtia jne.

Tiedon halu kasvaa kasvamistaan
Katselin tuossa taannoin netistä luentoa, joka esitettiin tiede tv- ohjelmassa. Siinä käsiteltiin miten ja millaisia suuria luonnonkatastrofeja ja mullistuksia historian saatossa on tapahtunut, ja jotka ovat pistäneet niin sanotusti hyrskyn myrskyn maapallon pintaa uusiksi.
Esimerkiksi ei voisi uskoa mutta Englannin kanaali on syntynyt kun suuri jääjärvi, joka oli jäätikön keskellä patoutuneena, suuren maavallin taakse nykyisen Doverin salmen kohdalla purkautui ja mursi vallia valtavalla voimalla, eli ei mikään ihan pieni juttu, tosin siitä on jo niin perhanan pitkä aika, ei mennyt kartat uusiksi.

Erilaisia ja eri lailla piirrettyjä karttoja
Karttoja rannikoista, matalikoista, jokien suistoista ja saaristosta on menneinä aikoina piirretty sitä mukaan kun purjelaiva on edennyt tutkimusmatkoillaan. Kenties yksi tunnetuimmista tutkimusmatkailijoista on ollut Kapteeni Cook, joka seilasi eteläisellä tyynellä merellä ja kartoitti mm. Uuden-Seelannin ja Australian itärannikon.
Hän oli saanut tehtäväksi etsiä terra Australista, eteläistä mannerta.

Kartat mitä he rustasivat, olivat hyvin tarkkoja, jos miettii millaisilla välineillä siihen aikaan, määritettiin sijainti, ei ollut GPS eikä muita nykyajan vempaimia.
Vanhin tunnettu kartta on jo noin 2600 vuotta vanha, savitauluun kaiverrettu Babylonialainen kartta, ja Välimeren alueelta on tuota 100 vuotta nuorempia karttoja.

Sorry Mister Columbus
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon viikingit ehtivät tutkia PohjoisAmerikan rannikkoa tutkimusmatkoillaan, ja tekivätkö he niistä mitään karttoja. Suunnistamistahan tehtiin mm aurinkokiven ja kehän avulla.
Joka tapauksessa nyt on todistettu, että viikingit löysivät ja asuivat Pohjois-Amerikan mantereella satoja vuosia ennen Columbusta, tosin nyt on alkanut liikkumaan tietoja, epäilyksiä että jo ennen viikareita joku olisi piipahtanut Euroopan puolelta Ameriikan raiteilla, tiiä tuota häntä.

Valitettavasti jouduin rajaamaan kartoista reuna alueita pois ja kehysalueella olevia vanhoja vaakunoita, ohjelma rajoitti siirrettävän median koon 1 MT, sorry

Suomen kartta
Kun katsoo suomen karttaa vaikka 1500 luvulta huomaa, että Etelä- ja Lounais- Suomi on venähtänyt melkoisen pitkälle kohti Itämerta tämän päivän karttoihin nähden. Kuitenkin niistä pystyy hahmottamaan Suomi neidon niemen muodon, jossa jatkeena on Ahvenanmaa ja Turun saaristo yhdistää sitä Suomen mantereeseen.
Todella vanhoissa kartoissa on näytetty kuvina mitä missäkin päin Suomea ja Suomenniemeä on tehty ja millaisia elinkeinoja on ollut siihen aikaan kullakin alueella.

Luonnollisesti rannikoilla on kalastusta, veneenrakennusta, hylkeenpyyntiä jne.
Sisämaassa vastaavasti mm. turkismetsästystä, tervanpolttoa, metsätaloutta ja mitä pohjoisemmaksi niin porotalous on astunut mukaan. Maataloutta on ollut mukana kartoilla ja myös varhaista kaivannaisteollisuutta. Viinan polttoa en ole vielä nähnyt piirretyn karttoihin, mutta eiköhän tuota peri Suomalaista perinnettä ole menestyksekkäästi harrastettu korpikuusen alla kaikkialla.

Nykypäivää
Nykyään on kartta siirtynyt puhelimiin, käsi GPS laitteisiin, kannettaviin tai kiinteisiin karttaplottereihin, ynnä muihin elektronisiin laitteisiin. Satelliitti kertoo sentin tarkkuudella missä kohtaa palloa milläkin hetkellä seikkailet.
Epäilen, että joskus ollaan liiankin luottavaisia näihin laitteisiin, mitäs tehdään sitten kun akusta tai patterista loppuu virta ja virtapankki jäi just siihen eteisen pöydän nurkalle, GPS painuu ahdin valtakuntaan, vetää lipat ja kaatuu sadan kilon painolla siihen älypuhelimen näytön päälle ja se rupeaa näyttämään enemmän Kiasmaan kuuluvalta nykytaiteen taideteokselta kuin telefoonilta.
Siinä vaiheessa paperikartta saattaa olla se mikä kertoo reitin kotia kohti, jos kotia nyt on asiaa vielä mennä, ja osaa itse yhdistää perinteisen kompassin ja kartanlukutaidon.
Koetetaan pysyä kartalla elämässä ja elämänmenossa, moro.

Rosvopaisti

By matkanvarrelta

On 6.12.2021

In Yleinen

Rosvopaistia

Morjensta, ajattelinpa kirjoittaa juttua rosvopaistista, tuosta erinomaisen eksoottisesta ja herkullisesta ruoasta ja tavasta valmistaa sitä. Lihan kypsentäminen maahaudassa on varmaankin jo hyvin vanha ja todella laajalle levinnyt valmistustapa, eri puolilla tätä sinistä planeettaa.

Jossain päin maailmaa missä palmu huojuvat ja kookospähkinä kasvaa, liha on kääritty suuriin banaaninlehtiin, toisaalla arojen keskellä lampaan lihan ympärille on kietaistu kypsennettävän eläimen nahka, karvoineen päineen.
Yhtä kaikki idea on sama, varmasti joku arkeologi tai antropologi on selvittänyt sen historiaa ja valmistus tapoja.

Heikki Kinnunen ja Leo Lastumäki esittivät yhden tavan syödä ja ennen kaikkea, sanamukaisesti hankkia lampaan rosvoamalla sen.
Tosin jos harmaat aivosoluni eivät aivan väärin muista, he suorittivat otuksen omistajalle reilun rahallisen korvauksen. Peri Suomalaiseen tapaan unohtamatta, nesteytystä ja muutamaa kuperkeikkaa aterian valmistuksen ja nauttimisen aikana.

Tulilla
Vanhoissa tarinoissa kerrotaan, että aikoinaan kun mierontiellä olleet kulkijat ja metsissä asujat olivat istuskelleet kaikessa rauhassa nuotionsa äärellä, olivat etsijät rientäneet paikalle, ja etsineet väkeä, joka oli napannut, eli kähveltäneet lampaan niityltä.
Eivätpä etsijät arvanneet, että metsän siimekseen hiekkamaalle oli kaivettu valmiiksi kuoppa, ja kun lammas oli luopunut hengestään eli teurastettu kulinarismin nimissä, oli se haudattu kuoppaan. Nuotio oli sen jälkeen sytytetty kuopan päälle ja porukka muina miehinä vietti aikaansa sen ympärillä suutaan piesten.

Oma rosvopaisti ura
Halusin aikoinaan tehdä itse rosvopaistia, kokea sen tekemisen fiiliksen, tutkia ja oppia kuinka sitä valmistaa. Siispä ryhdyin tutkimaan ja syventymään netin ihmeellisiin syövereihin, miten toiset olivat valmistaneet paistit, millaisia hautoja olivat käyttäneet ja rakentaneet, kypsennysaikoja eri lihalajeille ja minkälaisia pakkaustapoja paketeille oli käytetty.

Sieltä löytyi valtavasti tietoja erilaisista rosvopaistikuopista, jotka olivat muodoltaan mm. pyöreitä ja joissa koko pohja ja reunat oli verhoiltu kivillä, oli vuolukivilaatoista valmistettuja pystyseinäisiä kuoppia, suoraan hiekkamaahan kaivettuja kuoppia, joissa pohjalle oli kasattu kiviä jne.

Mielenkiintoinen hauta rakennelma
Nyt ei ole kyseessä mikään haudattujen muinaisten savi ukkojen kokoelma vaan kulinaristin tavoite pyrkiä maiskuttelemaan ja nuoleskelemaan rasvaisia näppejään ja röyhtäilemään tyytyväisyyttään maukkaan aterian jälkeen.
Erääseen erikoiseen rosvopaistihaudan rakennetta koskevan juttuun törmäsin, kun sosiaalisena otuksena avasin suuni kerran eräällä nuotiopaikalla, taas kerran.

Heppu, joka istuskeli samoilla tulilla, alkoi kertomaan haudasta, joka oli tehty valtavaan betonirenkaaseen, jossa oli oma kiinteä pohja.
Rengas oli täytetty hienolla hiekalla, ja koko komeus oli koottu isojen tukevien kivien päälle. Kivien väliin, betonirenkaan pohjan alla oli jätetty paikka nuotiolle, joka kuumensi palaessaan renkaassa olevaa hiekkaa. Kun hiekka oli riittävän poppaa, hiekka syrjään, paketit hautaan ja hiekka takaisin päälle. Laitoksen alla jatkettiin edelleen nuotion polttamista, kunnes lihat olivat kypsiä.

Tuumasta toimeen
Tätä kummallista tuuma juttua olen ennenkin tuumaillut, miksi sen pitää olla tuuma, kun ryhdytään toimeen, omituinen juttu.
Kun olin mielestäni viisastunut ja kerännyt ennen kaikkea tarpeeksi tietoja, päätin rakentaa omanlaisen rosvopaistihaudan ja pakkaustavan sekä tykötarpeita, jotka helpottaisivat touhuamista haudan äärellä, ihan kuin paraskin hauturi.

Lapio käteen
Päätin tehdä haudan, jota voisi käyttää useampia kertoja uudelleen. Kaivoin ensin hiki hatussa noin vajaan metrin syvyisen, pituus suunnassa 130–140 cm ja leveydeltään noin metri kokoisen montun, nesteytystä unohtamatta. Kun vihdoin tuntui siltä, että kohta ollaan Kiinassa, mätin haudan pohjalle noin 15–20 cm kerroksen nyrkinkokoista kiveä, ja sekaan hiekkaa kivien rakoja täyttämään.
Seuraavaksi asettelin keskelle montun pohjaa ovaalin muotoisen isohkon kiven, jossa oli melko tasainen pinta, leveydeltään noin 40–60 cm.

Kiven ympärille ja koko montun pohjalle kippasin lisää irtokiviä, jotka olivat kooltaan tuota 10–15 cm murikkaa ja taas hiekkaa päälle niin paljon, että ison kiven pinta peittyi varmaankin noin 5 cm verran hiekan alle, itse kiven päälle laitoin vain hienoa hiekkaa.

Muurailua ja sovittelua
Tasoittelin pohjan ja ladoin haudan pohjalle tiiliä lappeelleen siten että rinnakkain meni tiiliä 4 kpl ja samaten lappeellaan jonossa pitkittäin 3 kpl, koska haudasta oli tulossa pitkänomainen.
Sitä mukaa kun ladoin myös muurasin sivujen ja toisen päädyn tiiliä, täytin ympärillä olevaa monttua. Asettelin heti tiilien ulkopuolelle isompia kiviä, joiden oli myös tarkoitus varastoida lämpöä.

Seinille ja päätyyn taisi tulla korkeudeksi 4 tiiltä aina syrjällään.
Toiseen päähän hautaa rustasin tiilistä pohjalta noin 45 asteen kulmassa nousevan luiskan. Idea tälle on tulen käyttäytyminen tuon muotoisessa haudassa. Palaessaan tuli kiskoo happea voimakkaammin luiskan päädystä irtokivien raoista haudan pohjalle ja samalla liekit kääntyvät kohti pysty päätyä, mikä kuumenee voimakkaammin.
Tarkoitus oli myös helpottaa haudan tyhjentämistä luiskan kautta käytön jälkeen.

Paketit
Kun lueskelin, minkälaisia erilaisia paketointi tapoja toisilla on, kirjo on kyllä hyvin laaja ja varmaankin ne ovat hyvin toimivia. Itse pähkäilin ja painin ajatuksissani, miten itse tekisin sellaiset. Päätin ottaa riskin, lihan ympärille laitoin keräkaalin lehtiä, pakkasin tuotteet paistipusseihin, joka kestää kovaa lämpöä, sitten leivinpaperia ja sen ympärille monta kierrosta alumiinifoliota, ja sanomalehteä vielä enemmän näiden ympärille. Paketti oli pullea kuin syöttösika joulun alla.

Hesari teki tietynlaisen karhun palveluksen rosvopaistin tekijöille, kun pienensi lehden kokoa, onneksi on vielä Muaseuvun tulevaisuus, joka julkaisee lehtensä yhä pöydän kokoisena lakanana. Sitaisimme pakettien päälle vielä rautalankaa, että varmasti pysyvät kasassa haudan uumenissa.

Uimakoulu
Sitten paketit uimakouluun ja ump sukkeluksiin puhtaaseen veteen, että vesi varmasti tunkeutuu alimpiinkin sanomalehti kerroksiin.
Mitäpä paketeissa, pähkäiltiin kakarana ja vähän isompanakin
Kun tällaiseen operaatioon ryhtyy, ei sitä viitsi tehdä ihan pienen paistin takia, urakka vie kevyesti sen 10–12 tuntia, plus edellisen päivän lihojen marinointi ja muu misaaminen. Päätimme laittaa yhteen pakettiin erikseen juureksia, tuorejuustoa ja tietenkin suolaa, muutaman kerran olen laittanut sinne myös filee palan tuomaan makua.

Omassa paketissaan meillä on ollut esimerkiksi porsaan kasleria mikä sopii kuin nenä päähän, hirven paistia on myös kypsennetty haudassa.
Jos joku meinaa tämän tapaisella haudalla tehdä ruokaa, suosittelen laittamaan pystypäätyyn eli kovimpaan lämpöön juurekset, ja seuraavaksi kaslerit jne., jos on joukossa, vaikka tuota hirvenpaistia, peuraa tms. kannattaa ne laittaa haudan toiseen päähän irtokivien viereen missä kuumuus ei ole niin kova.

Vinkki vitonen
Taivuttelin kanaverkosta korit, joihin pakkasimme paketit ennen hautaan laskemista, ja laitoimme hiukan vahvemmasta rautalangasta kahvat niiden yläreunoihin, joista ne voi koukata, kun hetki lyö.
Kun paketit olivat sitten montussa, hiillokset perään ja kuivaa hiekkaa pakettien päälle niin että ne peittyivät kokonaan, hautasimme ne varmaan 10–15 cm syvyyteen hiekan alle.

Sitten uudet tulet päälle ja venttailemaan, polttelimme siinä nuotiota vielä noin 5 jopa 6 tuntia.
Ei kannata olla juuri isommassa vihneessä, kun hautaa avaa, sukukalleudet tai perskarvat kärähtävät nopeammin kuin ehtii kissa sanoa, jos hautaan putoaa.
Eipä muuta kuin Bon appetit

Historian havinaa, sanoja jotka …!

By matkanvarrelta

On 28.11.2021

In Yleinen

Päivitystä sukututkimukseen

No niin ajattelinpa laittaa päivitettyä tarinaa tuohon sukututkimukseen ja sen ihmeellisyyksiin. On kyllä monta ihmeellistä asiaa, joka hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa, ja jotka ovat tulleet esille virallisissa kirkonkirjoissa. Lähinnä käytetyn kielen, sanojen ja sanontojen ihmeellisessä maailmassa. Tulee välillä mieleen tylypahka ja sen mystiset taikasanat. Luovuutta niiden käytössä ei ainakaan ole puuttunut.
Kun noita esimerkiksi 1800 luvulla kirjoitettuja kirkonkirjoja lukee, vilahtelee siellä sanontoja kuten loinen, äpärä jne. Monessa asiassa kerrotaan henkilön asema yhteiskunnassa hyvinkin suoraan, turhia kaunistelematta.

Kuolema
Toiset hieman erikoisemmat sanat ja termit liittyvät kuolemaan. Suomessa ja Ruotsissa otettiin ensimmäiset kuolinsyyn luokitukset käyttöön seurakuntien pitämissä väkilukutaulukoissa vuonna 1749, luokitusta on päivitetty mm vuosina 1774, 1802 ja 1812, ja pitkin historiaa tähän päivään asti. Tänä päivänä luokitukset ja nimet ovat tyystin erilaisia, lääketiede on edennyt aimo harppauksin tutkien asioita, kuin avaruusalus Enterprise avaruuden ennen tuntemattomia alueita.

Menneiltä ajoilta on näihin päiviin asti tullut esimerkiksi, nyt jo kait epävirallinen sanonta slaagi, joka kulkee kansan parissa edelleen, siis kun pumppu tilttaa eli sydänkohtaus. Tänä päivänä erikoisina pidettyjä kuolinsyitä menneisyydestä on ollut mm. kitumus kuolinsyynä. Muita sellaisia on ollut esim. polttotauti (brännsjuka A, brännesjuka B hetsig feber) Ruotsiksi eli ankara kuumetauti, (1749–1877 väkilukutauluissa). Hermokuume, kuristustauti, hivutustauti jne. Yhtä kaikki niissä on ollut se ikävä ja surullinen lopputulos.

Pitkää pinnaa ja hyvät istumalihakset
Matkalla historiaan, jos vain persaus kestää, sanoisi varmaan legendaarinen Hugo- peikko, jos hän malttaisi lähteä resinalla ajamisen sijaan, selvittämään omia sukujuuriaan ja muita hännän heiluttajia.
Nykyään saa netistä jo hyvinkin paljon tietoja menneistä sukupolvista vaikkapa eri paikkakuntien kirkkojen arkistoista, kansallisarkistosta ja vaikkapa SSHY, eli Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuilta, (suosittelen kyllä tuota sivustoa).

Sivuilta löytyy paljon erilaisia digitoituja eli kuvattuja kirkonkirjoja, ja varsinkin jos liittyy kyseiseen yhdistykseen, aukeaa todella monen kirkon kuvatut kirkon kirjat, kuvantaminen on vielä monessa paikassa käynnissä, eli uutta tietoa tulee koko ajan lisää.
Paljon on myös yksityisiä arkistoja ja tutkimuksia, joista voi tehdä ratkaisevia löytöjä. Sota-arkisto on myös sellainen mitä ei kannata sivuttaa, suomalaiset on historian saatossa tapelleet monet kerrat ja tietoja löytyy hiukan kaikenlaista.

Malja itselleni
Tein netissä erään virkatalon nimellä hakuja, joka liittyy sukuuni, kun äkkäsin että eräs tutkija oli aikoinaan tehnyt useampia kirjoja sisältävän tutkimuksen tuosta virkatalosta, siihen liittyvistä useammasta torpasta ja niissä asuneista torpparisuvuista sekä mäkitupalaisista. Siispä rip rap valon nopeudella kirjastoon kyselemään moista tutkimusta.
Täytyy kyllä nostaa kirjaston henkilökunnalle hattua, he ottivat saman tien selvää löytyisikö sellaista tutkimus sarjaa kirjastoista.
Sellainen löytyikin sitten yhdestä kirjastosta toiselta puolen Suomea. He ottivat yhteyden saman tien kyseisen paikkakunnan kirjastoon ja pian sainkin kaukolainattua ko. teoksesta osan, joka nimenomaan käsitteli näitä torpparisukuja.

Tietoa suorastaan tulvi
Tutkimuksesta avautui iso pala henkilöiden ja torppien historiaa ja paikkakuntaan ja virkataloon liittyviä tietoja. Siitä pystyi seuraamaan eri henkilöiden muuttoja torppien kesken, paikkakunnalle saapumisia sekä myös pois muuttoja, avioitumisia, perheenlisäyksiä ja tietysti kuolemia.
Torppia oli 660 hehtaarin tilalla ollut 5 kappaletta ja mäkitupia 2. Se mikä yllätti, oli kuinka paljon jotkin henkilöt ja perheet vaihtuivat niissä ja muuttivat torppareiksi vaikkapa muille paikkakunnille.
Jokaisella torpalla oli tietysti omat nimensä ja olin ja olen tutkimuksen edistyessä törmännyt useampiakin kertoja tämän varsinaisesti sukuun liittyvän torpan nimen lisäksi, erään toisen torpan nimeen, joka oli myös kyseisellä tilan alueella.

Uusi haku
Minulla oli pieni etiäinen pyörinyt korvien välissä koko ajan, että myös tämä toisen torpan täytyy liittyä jollain lailla oman sukuni historiaan. Ryhdyin käymään läpi järjestelmällisesti eri sukututkimus sivuja ja tein kyseisen torpan nimen mukaan hakuja.
Bingo huusi vanha mummo kurkku suorana ja voitti kinkun. Löysin sukututkimuksen, jossa oli kyseisen torpan nimi mukana. Aikoinaan henkilöiden nimien perään laitettiin monesti torpan nimi varsinkin Länsi-Suomessa ja tuo kyseinen nimi on mitä ilmeisemmin kulkeutunut myös tähän päivään asti.

Tuli suorastaan ähky
Olen käynyt hiukan läpi tuota sukututkimusta ja täytyy sanoa, että menneen ajan sukulaisia suorastaan tulvii tietoisuuteeni ja todella paljon. Menee melkoinen tovi, ennen kuin harmaat aivosolut on työstänyt tuon kaiken. Suattaapi jopa lumet olla aika vähissä ennen kuin tuo määrä on lisätty tietoihin ja sukupuuhun.

Länsi-Suomalainen ja pohjoismaalainen nimeämistapa.
Esimerkiksi minun suvussani on ollut hyvin paljon sellaisia nimiä kuin vaikkapa Erikssoneita ja Henrikssoneita, Eriksdottereita ja Henriksdottereita. Joissakin tapauksissa perään oli liitetty vielä tuo torpan nimi. Itäisessä suomessa on vastaavasti jo pitkään ollut käytössä ihmisillä suoraan suvussa kulkeutunut sukunimi.

Lännessä eteen on lisätty isännimi, on sitten kyseessä ollut poika vai tytär, tietysti tuon yhdistelmän edessä on ollut henkilöiden omat etunimet. Saman laista käytäntöähän on ollut myös muissa läntisissä naapurimaissa.
Nykyään noista yhdistelmistä on tullut virallisia sukunimiä, jotka eivät seuraa enää välttämättä isän nimiä vaan on tuiki tavallinen sukunimi ja ei kerro enempää perhetaustoista.

Tämä on melko koukuttavaa touhua sano kalastaja kun pitkääsiimaa laski
Sukututkimuksen tekemisen alussa on kyllä välillä tuntunut, ettei tietoa tahdo löytyä, mutta kun ymmärrys siitä mistä tietoja saa ja löytyy, alkaa lyyli kirjoittamaan. (Miksihän sen muuten pitää aina olla lyyli joka kirjoittaa, miksei vaikka Vuokko tai Elsa)
Kummasti myös oppii hiljalleen lukemaan noita kirkon kirjoja, joissa joskus teksti näyttää siltä, että kirjuri on vetäissyt kitusiinsa ensin ehtoollisviinit ja käynyt kievarissa vielä varmistamassa kuntonsa ennen kuin on tarttunut mustepulloon ja kynään.

Eräs tutkija sanoi eräässä YouTubessa näytetyssä seminaarissa, että teksti muistuttaa joskus siltä, että kärpänen on käynyt uimassa mustepullossa ja sen jälkeen tepastellut pitkin, vaikkapa rippikirjan sivuja.
Jos on kiinnostunut sukunsa menneisyydestä ja omista juuristaan, kannattaa hakeutua, vaikka sukututkimus kursseille, sieltä saa hyvät opit. Eipä muuta kuin historian kirjojen havinaa, nykyään ei aina edes tarvitse niellä pölyäkään. Sieltä löytyy tavallista elämää, rakkautta ja dramatiikkaa, saattaa olla seassa jopa romantiikkaa

Hävittäjät tikun nokassa

By matkanvarrelta

On 17.11.2021

In Yleinen

Joko taas tulee se kuuluisa Karjalan mänty vastaan?

Julkisuudessa on alkanut liikkumaan tietoja, joissa kerrotaan, että Suomen ehdottomasti tarvitsemansa hävittäjiä koskevat hankinnat ovat alkaneet politisoitumaan, se on äärimmäisen vakava ja vaarallinen asia.
Viime kerralla, kun poliitikot sotkeutuivat vakavalla tasolla puolustusvoimien materiaaliseen kykyyn, hoitaa sille määrättyjä tehtäviä, seuraukset olivat katastrofaaliset. Kuka tietää, kuinkahan monta tuhatta sotilasta kaatui pelkästään sen takia että, kalustoa ei ollut tai se oli hyvin kehnoa eikä täyttänyt tarkoitusta, johon ne oli tarkoitettu.
Kukaan tuskin pystyy sitä kertomaan, ja varsinkaan poliitikot eivät sitä myöntäisi tapahtuneen, tosin sen aikaiset poliitikot ovat jo pitkälti siirtyneet ajasta iäisyyteen, mutta nykyisissä poliitikoissa, varsinkin vihervasemmistoon kallellaan olevilla tuntuu unohtuneen, kuis meinasi käydä.

Tavallinen sotilas
Vain tavallisen sotilaan peräänantamattomuus pelasti Suomen, valtavilla uhrauksilla, joista kymmenet tuhannet maksoivat suurimman hinnan, jonka ihminen voi maksaa tuollaisessa tilanteessa. Isäni taisteli koko jatkosodan etulinjassa, taistelualueina muun muassa Tali Ihantalassa, Suursaaressa, Ensossa, Siiranmäellä, Valkeasaaressa jne. ja selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä, mutta hän kantoi sodan kauheat seuraukset, mukanaan lopun ikänsä aina hautaansa asti.

Hän kertoi, kun oli ollut asepalveluksessa talvi- ja jatkosodan välisen ajan, että kalusto ei ollut kummoista, joilla piti pärjätä. Vasta sodan loppupuolella, kun mm. panssarikauhut ja nyrkit tulivat Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana, sekä kehittynyt Suomalainen tykistö pystyi antamaan kunnolla tulitukea sekä parempaa muuta kalustoa oli saatavilla, saatiin vihollinen pysäytettyä.

Yhteistyö
Yhteistyö Ruotsalaisten kanssa on hieno asia, jota kannattaa jatkaa, mutta ei pidä siinäkään unohtaa historian opetuksia. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Ruotsalaiset joko häipyvät taistelukentältä, saati jättävät antamatta suoraa sotilaallista tukea valtiollisella tasolla.
Ruotsalaiset vapaaehtoiset tekivät ja antoivat uskomattoman suuren ja kunnioitettavan uhrauksen Suomen puolesta taistellessaan maamme vapauden puolesta, he ovat ansainneet sankarin tittelin.
Lapsia Ruotsi otti turvaan, mikä oli myös tavattoman upea asia, joka varmasti auttoi osaltaan kestämään taistelut.

Poliitikkoko tietää paremmin kuin asiantuntija
Tuosta lauseesta voisi melkein käyttää vanhaa sanontaa: kiivetä perse edellä puuhun. Kun ryhdytään vatvomaan, että miten se hävittäjäkauppa edistää kahdenvälistä kauppaa, hävittäjän suorituskyvyn hinnalla joka on se kaikkein olellisin tieto, ollaan jo syöksymässä siihen kuuluisaan mäntyyn ja todella kovaa. Sillä kaupankäynnilläkö Suomea sitten puolustetaan tiukan paikan tullen.

No jos siinä taas tapahtuu, että asiat menevät niin sanotusti reisille, poliitikot ja varsinkin jotkut kansanedustajat, jotka asiasta päättävät alkavat kilvan huutamaan, etten minä sellaista tarkoittanut tai vastaavaa ja vastuun välttely käynnistyy kuin raketti. Takkien kääntämisessä teatterien puvustamot olisivat suorastaan kateellisia nopeudesta, joilla ne tapahtuisivat.

Tärkein ja se ehdottomasti tärkein
Kaikkein tärkein ja ehdottomasti tärkein on hankittavan koneen suorituskyky, se jo tuottaa jonkin asteisen pelotteen vastustajille siitä, että hyökkäys Suomeen voisi tulla kohtuuttoman kalliiksi. Suomalaisten taitelulentäjien koulutus on ollut huippuluokkaa kautta historian. Kannattaisi vilkaista Suomen ilmavoimien suorituskykyä, menetettyjä omia koneita suhteessa vastustajaan edellisessä kahinassa, ero on huikea.

Suomi menetti toisen todella hyvän pelotteen, joka olisi ollut ehdottoman tarpeellinen, kun Presidentti Halonen meni allekirjoittamaan jalkamiinat kieltävän sopimuksen, taustallahan hääräsi tietyati myös Erkki Tuomioja SDP:stä. Sitä sopimusta ei mielestäni olisi saanut missään nimessä allekirjoittaa, käytän oikeuttani ilmaista asiasta mielipiteeni, jonka sananvapaus vielä minulle suo.

Ilmaisenpa hiukan lisää
Olen ehdottomasti myös Natoon liittymisen kannalla, jos taas muistettaisiin miten olisi todennäköisesti ja mahdollisesti käynyt jos, silloin 80 vuotta sitten vastapuolella ei olisi ollut myös taisteluita muilla rintamilla, vaan olisi voinut keskittää kaiken voiman meitä vastaan jatkosodan aikana.
Ei ole mitään takuita siis sopimuksia, että mikään maa tulisi auttamaan, ei edes se Ruotsi vaikka hienosti kimpassa treenataan.

Tietenkin Ruotsille on tärkeintä aina itse Ruotsi, luonnollisesti. Se ei muuksi muutu, vaikka seisoisi päällään ja minkävärisillä laseilla mihinkin suuntaan samaan aikaan katselisi ja lippua liehuttelisi.

Lopuksi
Älkää nyt poliitikot menkö sähläämään ja politisoimaan Suomen turvallisuuteen näin voimakkaasti vaikuttavaa asiaa, vasemmistonkin kannattaisi miettiä asioita muultakin kannalta, kuin poliittisena suuntauksena, ettei vain malli Kajander tulisi taas muotiin.
Siinäpä pohdittavaa, tämä oli minun mielipiteeni kyseisestä asiasta ja sen takana seison.

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi