Kohti kevättäkö

Löysinpä itseni yhtäkkiä kaivautumassa kesän kalastus romppeitten keskelle narsisti, joka vastaavasti kaivautuu kanssaihmisten hermoihin kuin satiainen, no niin annetaanpa olla.
Ryhdyin ottamaan niitä vehkeitä esille talven naftaliineista, siis kalavehkeitä, taas tämä meinaa lähteä laukalle kuin pollella koivet, Vermon raviradan ravikilpailujen loppusuoran kirissä.

Ennakko valmisteluina piti sulkea työhuoneen ovi tiukasti, ei sen takia että höyhenet pölisisivät ilmavirrassa, vaan kun meillä sattuu asustelemaan kaksi hyvin innokasta höyhentäjää, erittäin hyvän itseluottamuksen omaavaa katti matikaista. Tulos ja jälki voisi olla samanlainen, kuin kettu touhuaa kanalassa vartijana.
Katit olisivat varmasti hyökänneet ja höyhentäneet pöydällä olleita perhoja alta aikayksikön, ja sen jälkeen seurauksena olisi paikallisen eläinlääkärin antama mojova lasku.

Kaahee sotku
Edellisen kalastus sesongin jäljiltä pakki oli sen näköinen kuin sitä olisi käytetty välillä verkon painona ja välillä muuten vain viskottu pitkin rantakallioita, siis toisin sanoen kuin pommin jäljiltä.
Herra tai Rouva ruoste oli päättänyt talvehtia siellä sulassa sovussa suolaveden kanssa huuhtomatta jääneiden kalastustarvikkeiden kanssa ja pitäneet keskenään lämpimässä varastossa mukavia pippaloita keskenään. Siis toisin sanoen oli käynyt oma huolellinen töppäys.
Lusikat, ei siis ne pöytähopeat, olivat saaneet ylleen hennon camo värityksen, ja koukuista pystyi sanomaan kuten nykypäivän mäkihyppääjistä, eivät ole enää parhaassa terässä, paitsi tietysti Ahosen Janne, joka kuningaskotkaeläkeläisenä vieläkin liitää kuin ampuhaukka vaikka ei se haukka kotka olekaan.

Kiiltää kuin ne kuuluisat närhen munat
Pesu se puhtaana pitää, eipä ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa pesu ja pesu ja no kiillotus. Hetken kuluttua lusikat kiilsivät sulassa sovussa, alhaalta taivaanrannasta paistavan talvisen auringon kirkkaudessa, kuin kruunun jalokivet. Tosin, en kylläkään ole koskaan niitä kruunun jalokiviä nähnyt välkehtimässä, kun Tukholmassa on aikoinaan tullut matkusteltua.
Siellä on lähinnä perisuomalaiseen tapaan välkehtinyt, tai oikeastaan lainehtinut tuo Scottien valmistama tisle, ja viime käynnistäkin alkaa olla jo huolestuttavasti aikaa toistakymmentä vuotta, mikä massiivinen aukko onkaan syntynyt sivistykseeni.

Antaa siimaa
Mielikuvaharjoittelu, sehän on päivän sana ja trendi huippu-urheilussa, ja vähän oikeastaan kaikissa, elämään liittyvissä asioissa, ilman mielikuvitusta olisi melkoisen tylsää ja harmaata, jos tällaista sanontaa voi nyt käyttää asiasta.
Kun vaihtaa hyrrälle uutta siimaa ja räikkä huutaa samalla, kuin fasaanijahdissa ajohenkilöiden metelöivät vempeleet, mitä sitten ne vempeleet liene ovatkaan.
Väistämättä mielikuvitus suoltaa sopukoistaan kuvan isosta lohesta tai julmetunmoisella kidalla varustetusta hauesta, unohtamatta niitä karanneita jättiläis kuhia, jotka ovat pistäneet pumpun vetämään ylikierroksia.

Ennätykset uusiksi
Kuinka tuo saaliiksi saatu peto rikkoisi koollaan kaikki omat saalis ennätykset tulevana kautena, ja minkälainen voittaja fiilis siitä tulisikaan. Hyvä ettei fanfaarien äänet kuulu jo soivan korvissa.
Siihen kun vielä lyö pakollisen, inflaation korottaman kalavalelisän päälle, on kyseessä siis todellinen valtamerien peto, vaikkei valtamerellä sillä hetkellä oltaisikaan.
Todennäköisesti ja oikeassa tilanteessa alkaisi harkitsemaan kalan, varsinkin tuon suurhauen vapauttamista koska sellainen tuhti petokalamamma tuottaa huikean paljon upeita jälkeläisiä ja ne pitävät omalta osaltaan sitten tasapainoa yllä järvien ja meren kalakannoissa.

Vaappuuko se
Vaaput ovat onneksi melkoisen hyvässä tikissä, niiden pintoja katsellessa tajuaa miten terävät hampaat, saalistavalla hauella on ja minkälaisella voimalla se iskee saaliskalan kylkeen. Vaapun kyljestä ja varsinkin ison sellaisen, voi nähdä saalistajan kidan koon.
Olen kuullut kotona kysymyksiä ja suoranaista ihmettelyä, pitääkö niitä vaappuja olla noin monta ja erilaista värejä ja vielä eri kokoisia kaiken kukkuraksi yleensäkin eri mallisia.

Yritäpä siinä sitten perustella ja todistella vakuuttavasti veden värin, vuodenajan, saaliskalan, meren ja järven välisiä eroja, erilaisia uinti syvyyksiä, saalistettavan kalan koon vaikutusta vaikkapa vaappuun, kalastatko kaislikossa vai rakkolevävyöhykkeellä, syitähän on noin tsiljoona. Kieltämättä jonkinlainen turhamaisuuden tunne hiipii mieleen kyllä joskus.

Likaiset hampaat
Nuo hauen hampaat on muuten varsinaiset bakteeri pesäkkeet, saattaisivat olla hammashuoltajan pahin painajainen kun hoitoon tulisivat. Aikoinaan jo reilusti yli kolmekymmentä vuotta sitten keskustelin lounaisrannikolla vanhan saaristolaismiehen, todellisen saaristolaisen ja merenkävijän kanssa.
Hän kertoi, että hänen naapurinsa käden oli hauki raadellut aikoinaan kalastuksen yhteydessä, ja tuo mies ei ollut siitä sitten kummemmin välittänyt. Reilun viikon kuluttua, oli sitten tuo kätensä loukannut mies vaihtanut, niin sanotusti hiippakuntaa ja siirtynyt taivaallisten kalastajien joukkoon.
Verenmyrkytykselle ei enää voitu kuulemma mitään. Olen kyllä kuullut myöhemmin muistakin vastaavista samantyyppisistä tapahtumista.

Kuva menneisyydestä eli historian havinaa

Leikkaavat pihdit nuo mainiot kapistukset
Tuolla samaisella Saaristomeren alueella on tullut vietetty hyvinkin paljon aikaa, jo pelkästään asepalvelus tuli vietettyä aikoinaan ulkomeren saarilla, saati vapaa aika kun suurimman osan elämästä on merentuoksu kantautunut nenuun siellä, mistä on kotoisin ja asunut.

Satuimmepa kerran paikalle, siellä Saaristomerellä, kun eräälle miehelle oli tarttunut muutaman kilon painoinen hauki isoon vaappuun, jossa oli kolmihaaraisia koukkuja. Mies nosti vavallaan kalan ilmaan kuin nosturilla, ja teki vihoviimeisen liikkeen, jonka voi tehdä tuossa tilanteessa.

Kuin Naton ohjus
Kun kala roikkui siimassa, kalastajan hartioiden korkeudella, ja vapa oli samalla taipunut kaksikerroin kuin jousi kalan painosta, mies laittoi kätensä siiman ympärille, heti kalan pään yläpuolelle.
Kala sai luonnollisesti valtavan sätkyn ja kuinka hups, kuinka ollakaan kala irtosi koukuista, joissa oli ollut kiinni vielä hetkeä aikaisemmin.

Seurauksena oli, että vapa oikeni valtavalla nopeudella ja voimalla ja siima tempaisi siinä riippuvan vaapun rajusti, siinä yläpuolella olevan käteen ja sen sisäpuolelle. Lähes jokainen koukku oli uponnut joko sormiin tai kämmeneen jättäen käden samalla puristus asentoon.
Siinäpä ei juuri meillä ollut muuta vaihtoehtoa ja mahdollisuutta, kuin sivuleikkureilla leikata koukkuja poikki yksi kerrallaan.

Kun saimme käden auki ja putsattua siinä olleita haavoja, kehotimme häntä lähtemään välittömästi terveyskeskukseen koska, haavat olivat melko pahat ja ei ollut mitään tietoa, olivatko koukut vaurioittaneet samalla käden jänteitä.

No niin takaisin boksiin
Kun oli kaikki tykötarpeet, tarvikkeet ja välineet tullut käytyä läpi, veitset teroitettu ja omasta mielestä hyvin huollettua, ja vielä jonkinlainen puutoslista rapsuteltua oli aika alkaa asettelemaan tavaroita lokeroihin.

Tässä vaiheessa astui esiin ja ohjaksiin se luonteeni, kun oinas nyt olen, Kaikki piti saada nopeasti ja heti paikoilleen, saman tien. Mutta kun sitten ryhtyi miettimään sitä, mitkä vaaput nyt laittaisin keskenään ja mihinkin laatikkoon, alkoi verenpaine ja hermostuminen kieltämättä nostamaan päätään.

Viilaten ja höyläten
Vielä oli sanamukaisesti otettava viila kauniiseen käteen ja teroitettava harppuunan terä. Olin muutama kesä aikaisemmin onnistunut ampumaan tähdätyn laukauksen, siis toisin sanoen ohi, sillä harppuunalla.
Tuo tapahtui Vetehisen ja Ahdin valtakunnassa, missä kait nuo hemaisevat meren neidotkin vaeltaa . Mutta kun nuolen peijakas män ohi hauesta, että heilahti ja kiven pahalainen otti vastaavasti harppuunan terän vastaan. Kivi voitti kärjen ja tylsäksihän se meni, niin kuin tämä juttukin meinaa hiljalleen mennä.

Joten eipä muuta kuin heips ja kukkuu, kevät lähestyy ja kohta käki kukkuu.