Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Formula 1 VPN-Suomi

Matkan varrelta

Uusi Blogaaja -sivusto

Lännentiellä

By

On 4.8.2022

In Yleinen

Lännentiellä
Päivä 1. reissuun lähtö
Päivä alkoi selvitellessä ja sopiessa viime hetkellä kuumeisesti erinäisiä asioita, jotka olivat jääneet totaalisesti viime tippaan. Kirjastossa käyntiä, henkilöauton antamista tyttärelle matkan ajaksi, kissojen hoidon viimeiset säädöt jne.

Tyttäremme oli luvannut hoitaa ja pitää huolta kissoistamme samalla kun huolehti omista kissoistaan ja koirastaan, parempaa hoitajaa emme olisi saaneet apuun rahallakaan.

Kaupasta piti noutaa vielä sinne saapunut paketti ja toisesta moisesta ostaa uusi vesikanisteri, maille unohtuneen tilalle. Kello raksutti vääjäämätöntä ja väsymätöntä tahtiaan, ja samaan aikaan tuntui, että tekemättömien asioiden määrä paisui kuin pulla taikina.

Tavara määrä
Auton luovutus oli sovittu tapahtuvan liikkeessä klo 14. reikäleipä, ja mielikuvituksissani siinä vaiheessa vielä elättelin ajatusta, että pääsisimme lähtemään reissuun siinä noin klo 15–16 välisenä aikana.
Olimme edellisinä päivinä aloittaneet jo vaatteiden, tarvikkeiden ja monien hyödyllisten ja vähemmän hyödyllisten tavaroiden pakkaaminen, kukapa sitä reissuun nyt lähtisi ilman mykistävän kokoista tavara vuorta.

No asioilla on taipumus aina muuttua jo ensi kättelyssä. Kaappeja oli kyllä rutkasti, mutta niin oli niitä vaatteitakin, no kamppeet löysivät paikkaansa, eikä edes vaseliinia tarvinnut kaappien seinille. Lopuksi sapuskat jääkaappiin ja hikikarpalot pois otsalta.

Jee olemme liikkeellä
Kello kilkatti pitkät kahdeksantoista kertaa, ennen kuin diesel käynnistyi ja pyörät alkoivat pyörimään. Päätimme ajaa ensiksi Asikkalan seutuville ja majoittua puskaparkkiin.
Mukava sellainen paikka löytyikin sitten Karisalmen sillan läheltä levähdysalueelta. Kaiken kruunasi huikean näköinen superkuu Päijänteen pinnan yläpuolella.

Vääksy
Vääksy oli entuudestaan pikkiriikkisen tuttu paikka, mutta nyt päätimme katsella ja tutustua siihen kunnolla, ja kyllä kannatti. Kyselimme kanavan varrella eräältä rouvalta, joka odotti ohikulkevalta risteilyalukselta saapuvaa lastenlastaan luokseen, paikkoja ja asioita, joissa hän voisi suositella käymään.

Ja rouva todellakin tiesi missä kannattaa käydä, mm laaksoon laskeutuvan polun, joka vei kasvitieteen professori J.P. Norrlinin puistoon. Olihan erilainen ilmasto jokilaaksossa, keskellä kuumaa päivää.
Kaupan, joka oli järkyttävän täynnä tavaraa, minun piti poistua pihalle jo 15 minuutin jälkeen, mutta parempi puoliskoni viihtyi siellä vaivattoman oloisesti ja pitkään.
Mikä oli erikoista oli se, että kauppaa pitävä rouva, oli talon taakse ulos asfalttikentän päälle rakentanut erikoisen pienen alueen, puiston jossa historia ja vanhat esineet suorastaan hyppäsivät esiin. Seassa oli taidetta, työkaluja, ynnä muuta erikoista nähtävää.

Ulvila
Illaksi Ulvilaan monen mutkan kautta, kierreltiin ja kaarreltiin useiden paikkakuntien kautta suuntana lounas. Matkalle sattui reissun edullisin huoltoasema, jos sitä nyt edulliseksi voi kutsua, dieseliä myytiin järkyttävään hintaan 2,27 € / litra.

Pistin päivityksen fb.hen ja siitähän meinasi tietyn henkilön osalta tulla varsinainen sirkus, en viitsinyt kauaa kommentoida koko asiaa, vaan antaa asian olla.
Ilta vaimoni veljen perheen luona vietettiin leppoisissa ja herkullisissa merkeissä, ja seuraavana aamupäivänä otettiin suunta kohti Reposaarta.

Reposaari päivä 2.
Viimeisestä tapaamisesta oli kulunut jo muutama vuosi, joten juttua riitti myöhään yöhön. Aamulla aamiaisen jälkeen menojalkaa alkoi taas kutitella, ja kumijalka vei taas taipaleelle, nyt suuntana Reposaari. Siellä on mielenkiintoinen vanha puutaloalue, jossa on upeita huviloita, ja historiallisia vanhoja rakennuksia, joita on onneksi säästetty. Ei näkynyt Suukko II (käy vilkaisemassa YouTube), harmi.

Merry Caping päivä 3.
Matka jatkui rantateitä pitkin kohti pohjoista, matkalla oli monia mielenkiintoisia paikkoja ja esimerkiksi keiteltiin mocat ja popsittiin toast skagenit vanhassa kalastajasatamassa, lämpimässä auringon paisteessa pilvettömän taivaan alla.
Siellä aisti historian havinan, tuulen ja sateiden ajan saatossa patinoimien kalastusvajojen keskellä, ja väistämättä tuli mieleen, kuinka moni oli jäänyt tulematta satamaan mereltä historian saatossa.

Krookasta, Merikarvialta haettiin toisen kalastussataman yhteydessä olleesta savustamosta savulohta ja tietysti savustettuja silakoita, suuren suurta herkkua, joita riitti sitten nautiskella useammankin kerran. Tuolta ajeltiin sitten lahden toisella puolella Brandoon saaressa olevaan campin alueeseen.

Kun asiat ovat kohdillaan
Tuli mukava fiilis, kun saavuimme alueelle ja ilmoittauduimme respassa. Alueeseen on todella panostettu ja näytti siltä, että panostaminen, investoinnit jatkuivat kiivaasti. Alue oli siisti ja rauhallinen, mukavan kokoinen.
Olin ostanut ennen reissuun lähtöä, pienen kaasugrillin ja nyt sitä pääsi toden teolla testaamaan. Varsin näppärästi piffit paistuivat, valkkariperunat kypsyivät ja salaatti kevensi, jos ei muuta niin ainakin mieltä, nälkä siirtyi seuraavaan kertaan.

Sää suosi muuten koko ajan, rannikko oli pilvetön, mutta muutaman kymmenen kilometriä sisämaahan päin pilvet peittivät jo taivaan, merivesi oli vielä kylmää, paitsi tietysti avantouintia harrastavalle vaimolleni.

Kohti Vaasaa päivä 4.
Taas aamulla leirin purku ja kohti pohjoista, etenimme välillä E8 pitkin ja heti Kaskisen jälkeen siirryttiin aivan rannan tuntumaan pikkuteille, riitti muuten mutkaa mutkan perään, jos jossain oli jäänyt mutkia aikoinaan ylimääräiseksi, ne oli varmaan kipattu kaikki tänne.

Tuo vanha Kaskinen on näkemisen arvoinen paikka, kenties satoja vuosia vanha ruutukaava vanhoine taloineen, olimme käyneet tuolla jo aikaisemmin, paremman puolison sukua on asunut noilla seuduilla, sotahistoriakin koskettaa myös kaskista Stella Polaris operaation kautta ja muutenkin.

Matkalla Maalahti ja muutama muu
Matkalla Vaasaan bongailtiin taas muutama vanha idyllinen kylä, joissa oli upeasti hoidettuja pihoja, ja keskellä siistin ja hyväkuntoisen näköisiä vanhoja puutaloja. Lehtipuiden runsaus hiveli silmiä, puiden vihreys suorastaan hyppäsi silmille.
Matkalle osui myös tehtaanmyymälä, mistä löytyi muutamia herkkuja iltapalaksi, mm hyviä juustoja, sillejä ja hiton kalliita uusia perunoita.

Maalahden jälkeen suunnattiin Vaasan Top Campingiin, alue oli jo melkoisen iso, ei enää samanlainen idyllinen kuin edellinen. Viereen parkkeerannut karavaanari kertoi, että oli käynyt paikassa jo 80 luvulla?? Paikka paikoin alue myös näytti siltä, mutta erilaisia grillipaikkoja oli riittämiin.

Aamulla kun menin käymään eräässä alueen wc ja suihkurakennuksessa, huomasin että yöllä joillakin oli ollut paha mieli. Lattioilla, lavuaareissa, suihkutiloissa ja wc:ssä oli verta reilun puoleisesti. Siinä sitten steppaillen sai hoidettua aamurutiinit, ja hetken kuluttua siivoojat riensivät paikalle. Olisikohan ollut eripuraa vai naapuri rakkautta.

Raippaluoto päivä 5.
Taas pikaisen leirinpurun ja aamiaisen jälkeen, keula kohti Raippaluodon siltaa, joka on kyllä varsin komean näköinen. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin sillan päädyssä tuulen nopeuden esittävän taulun. Alas sillalta on pitkä matka, mutta se pysähdys, se olisi varmaankin se pahin asia.

Hurautettiin ensin saarelle päästyämme paikalliseen kalastajamuseoon, mielenkiintoinen paikka ja sen jälkeen matkattiin Aava Kertun kotitilalle (Södra Vallgrund), jossa oli vaikka minkä sortin elävää.
Kalkkuna parka, toivottavasti ei tajua katsovansa itseään, jos joskus peilin näkee, meinaan, jokunen ryppy oli kertynyt silmien ympärille. Herkullistahan se on joulupöydässä, mutta jos se pötköttelisi siinä pää pystyssä keskellä pöytää, saattaisi moni ryhtyä peräti vegaaniksi.

Paikallinen kauppias antoi vinkin, että muutaman kilometrin päässä olisi lounasravintola, josta saisi paikallisen panimon tuotteita, olihan se pistäydyttävä siellä, samalla syötiin hyvät pizzat. Eipä olisi uskonut, kun rakennusta ulkoapäin katseli, miten hyvää ruokaa sisältä sai. Kun olimme huristelleet riittävästi pitkin poikin tätä saarta, tuumasimme vaihtaa osoitetta ja niin matka taas jatkui.

Kohti Uusikaarlepyytä.päivä 6.
Matka Vaasasta Uusikaarlepyyhyn oli lyhyt eikä siitä liiemmälti ole kerrottavaa. Majoittauduimme Juhtbackan leirintäalueelle, siellä olimme me ja eräs toinen autokunta, eli tilaa oli. Seuraavalla viikolla paikka tulisi olemaan kuulemma, tupaten täynnä.
Naapureitten kanssa rupatellessa he kertoivat, että heillä oli ollut 20 vuotta mökki ja nyt he olivat ostaneet matkailuauton.

Jutun juoni oli siinä, että he kertoivat samalla, että mökillä olo oli ollut loppujen lopuksi hiton moinen 20 vuotinen työleiri, ja nyt harmittelivat mikseivät ostaneet matkailuautoa jo 20 vuotta sitten, silloin kun hankkivat tuon mökin. Oli kuulemma menneet vuodet hukkaan, no kukin tavallaan.

Varsinaisen älyväläyksen ja nerouden huipentuman esitteli sitten eräs kuulemma turvapaikka majoituksessa asuva noin 18–20-vuotias nuorukainen. Heppu oli kait saanut koulun päätökseen ja siitä motivoituneena ja kaiken oppineena, oli päättänyt polttaa kirjat ja vihkonsa, ja päättänyt tulla tekemään sen leirintäalueen grillikatoksessa.

No saahan sitä kirjansa polttaa, mutta kun teet siitä 30–40 cm korkean tiukkaan pakkautuneen pinon, hepulle kasvaa poskiuntuvien tilalle oikea partaa, ennen kuin se kaikki on tuhkana. Myönnän, että kehuin runsain mitoin sarkastisesti tätä sankaria. Grillimakkarat jäivät pakettiin.

Kohti Tuuria päivä 7.
Aamulla taas tien päälle ja kohti Tuuria, matkalla oli taas monia paikkoja, joista oli kuullut puhuttavan, joko urheilun, tanssin tai itsenäisyys sodan historian kautta. Perille Kyläkaupalle, hotellin edessä olevalle parkkipaikalle päästyämme, näytti siltä, että kyseessä on todellinen matkailuautojen kokoontumisajo.

Matkakulkimia oli sitten isosti paljon, isoja ja pieniä, uusia ja vanhoja, ilman ikävää sadetta olisi voinut hiukkasen kierrellä ja katsella, minkälaisia laitteita paikalla oli. Kaupasta haettiin sitten normi ostokset ja syömässä käynnit, selvittiin onneksi melkoisen vähällä, tavaraa kun olisi kulkupeliin mahtunut reilusti.

keula kohti kotia
Koko loman oli aurinko paistanut, välillä tuuli oli ollut reippaan puoleista, ötökät eivät päässeet olemaan liiaksi riesaksi. Ilmeisesti kun meri ei vielä ollut riittävän lämmintä, ja vastaavasti maanpinta oli lämmin, vesihöyry tiivistyi vasta kauempana mantereen puolella.
Siitä osoituksena oli lähes koko ensimmäisen iltapäivän ajan vesisade, jota vihmoi tuulilasiin. Eipä ollut hirvittävästi kiinnostusta tehdä ylimääräisiä pysähdyksiä, lukuun ottamatta Jyväskylässä tapahtunutta tankkausta.

Katsotaan kartasta
Iltaa kohti alkoi yöpymispaikan etsiminen kartoilta, google mapsista. Katseltiin puskaparkkeja, mutta kun niihin, joita se esitti, oli sivulle reitistä useiden kilomerien matka, hylättiin ne yksitellen. Kello tikitti ja ei ollut tullut vastaan sopivaa, kun yhtäkkiä edessä oli varsin suuri huoltoasema, jossa oli isot parkkialueet.

Etupyörät linkkuun ja kaarros haluttuun suuntaan. Riprap vauhtia kassalle kysymään voisiko alueella nukkua yön yli. Yllätys oli iso, kun kassa totesi, että ilman muuta, ja jos halusi sähköpaikan, se maksoi vain 10 € yöltä. Auto liekaan ja iltapalan jälkeen yöpuulle, kello raapi jo siinä vaiheessa ylimmäisiä numeroita.

Aamulla olisi ollut hyvä maksullinen aamiainen asemalla, mutta meillä oli kaapit täynnä popsittavaa, niin asia hoitui siten. Keli oli muuttunut yön aikana paremmaksi, ja sen varjolla käytiin katselemassa matkan varrelta vielä joitakin nähtävyyksiä.

Kotona päivä 8.
Illalla kotiin päästyämme nappasimme tyyliin puhelimet, lompakot ja tietokoneet sisälle ja tuumasimme ottavamme loput aikaisin aamusta autosta pois. Auto oli määrä palauttaa klo 12.00 mennessä, ja niin kurvattiin vuokraamon pihalle ajoissa ja suoritettiin pakolliset palautus kuviot.

Hintaan kuului 1800 kilometriä, mittariin tuli 1810 sellaista, eli oli tarkkaan ajettu.
Septitankin ja harmaavesitankin tyhjennykset sujuivat ilman ongelmia koko reissun ajan, puhtaan veden oton kanssa arvottiin muutaman kerran, kun katsottiin että letku on liian lähellä septitankin tyhjennys aukkoa.

Polttoaine oli törkeän kallista koko matkan ja tuollainen kulkupeli ei kulje huuruilla. Ihmiset olivat ystävällisiä ja nähtävyydet hienoja, toivoisi kyllä hiukan enemmän opasteita näihin matkailukohteisiin ja vastaaviin, varsinkin kun kotimaan matkailu kasvaa ja jos sitä haluaa lisätä, tarjontaakin pitää olla.

Suosittelen kokeilemaan matkailuautolla reissaamista, se vaatii pientä etukäteen asennoitumista, lähinnä tuohon tilan kokoon, joka on käytettävissä, mutta kyllä se telttailun, ainakin tähän ikään tullessa voittaa sata nolla, vaikka olisi 20–30 cm paksut ilmapatjat.
Soon taas Moro vaan!

Aikamoista janaa

By

On 15.7.2022

In Yleinen

Ajanlaskusta toiseen
Meni tovi edellisestä kirjoituksesta, mutta on ollut ns. kädet täynnä töitä yms. muuta touhua. Rustasin tällaisen tekstin, ettei tyystin jutut lakkaa täysin, eli aikansa kutakin sanoi pässi kun …. vietiin.

Yksi Ajanlaskuistamme varmastikin käynnistyi 13,8 miljardia vuotta sitten, kun se kuuluisa räjähdyksien räjähdys eli itse alkuräjähdyksen jysäys, tapahtui siellä jossain ja siitä lähtien on menty ja kovaa, kohti ties mistä ja suuntana ties minne.
Itse Albert Einstein jo rapsutteli niitä kuuluisia älynystyröitään ja selvitti tuon poksahduksen alkuja ja sen seurauksia.

Paljon on avaruutta riittänyt taivaltaa, sanamukaisesti taivaalla, kun noinkin pitkän ajan olemme joko atomeina, bakteereina, molekyylinä tai missä hiukkas- muodossa sitten onkaan taivallettu tuota taivalta.

James Webb
Tuli tuossa taannoin seurattua, montakin kertaa päivässä, kun tuo James Webin nimeä kantava avaruusteleskooppi laukaistiin Ranskan Guayanasta avaruuteen ja sen, taivallusta kohti määränpäätään venytellen ja oikoen osiaan kuin hyönteinen kuoriutuessaan kotelostaan.
Heppu lempinimeltään Papillon otti hatkat noilta samoilta suunnilta, Ranskan Guayanasta aikoinaan useammankin kerran, kantaen mukanaan kuvaa ja nimeä hyönteisestä, perhosesta, joka myös kokee elämänsä aikana nuo jäsenten venyttelyt, siis tuo perhonen.

Nyt NASA on julkaissut tuon avaruusteleskoopin ottamat uudet kuvat todella kaukaa avaruudesta, joidenkin kuvien valo on lähtenyt liikkeelle yli 13 miljardia vuotta sitten, eli valo on taivaltanut melkoisen matkan.

Myö immeiset
Viime aikoina me ihmiset olemme taivaltaneet, ihmismuodossa tällä sinisellä planeetalla keskellä avaruutta, varustettuna noilla oudoilla ulokkeilla. Alla kaksi etenemistä varten ja ylempänä kaksi sivuilla roikkuen, kenties vaikka heiluttelua varten.
Näiden kahden ylemmän välissä sijaitsee itse varsinainen komentokeskus, joka ei kyllä välttämättä takaa eikä tuota mitään ihmeellistä ja ainutlaatuista aivotoimintaa tai ratkaisuita, varsinkin jos sitä hiukan haastaa kaiken maailman mömmöillä.

Toinen ajanlasku
Toisen ajanlaskun etkot ennen jatkoja voitaneen ajoittaa ajaksi, kun taivaalta tippui ja tupsahti se Suomea sananmukaisesti koskenut kivi. Sellainen sattui osumaan paikkaan nimeltä Lappajärvi 78 miljoonaa vuotta sitten.
Lappajärvi tai mikä sen nimi sitten sattui silloin olemaankin, jos nyt joku dinosaurus tai muu otus olisi voinut ja kyennyt nimeämään kyseisen paikan, sijaitsi siihen aikaan päiväntasaajalla, eli siellä ei ollut villahousukelit.

Isoista kivistä eli stemuista, musuista, tosin oli harmia, niitä satoi taivaan täydeltä ja paljon. 250 km säteellä kaikki meni niin sanotusti sileäksi, eli tuusan nuuskaksi.
Jatkot asiaan toi Isompi, paljon isompaa isompi uusi kivi 66 miljoonaa vuotta sitten. Sen ajanlaskun alkuna oli, kun avaruudesta tippui taas valtava meteori. Nyt paikaksi valikoitui Jukatanin niemimaan alue.

Jysäys oli sen verran iso, että Tyrannosaurus Rex kumppaneineen siirtyi ajasta iäisyyteen kautta pallon melko nopeasti. Tuon tapahtuman jälkeen ei aurinko armas hetkeen paistellut, saati kuivatellut sateitakaan
Meikäläisten, siis näitä käsiään heiluttelevien esi-isät tai olennot lymysivät koloissaan maan alla ja selvisivät jysäyksestä kuin selvisivätkin suht koht ehjin karvoin.

Muita steppejä historiasta
Kenties eräs ajanlaskun merkkihetkistä oli, kun laskeuduimme puista alas ja ryhdyimme tepastelemaan pitkin heinikoita ja juoksemaan aika ajoin karkuun luolaleijonia ja muita karvaisia isohampaisia, hyvin eläväisiä eläimiä.
Toinen sellainen ajanlaskun alku oli, kun sitten opittiin käyttämään tulta, vahingossa tai tarkoituksella. Mitäpä ja minkälaista olisi tänä päivänä jyrsiä hyvä herkullinen pihvi ilman tulta ja grillausta.

Istuttaisiin ravintoloissa jyrsimässä raakaa paistia, veren valuessa suupielistä kuin halvimmassa b-luokan Hollywood elokuvassa, samalla hymyillen vastapäätä istuvalle ihmiselle. Menisi siinä melkoisen monta kretonkia ja kauluspaitaa pyykkiin, ja kenties paljon muutakin.

Vauhti kiihtyy koko ajan
Mitä lähempänä ajanlasku on tätä hetkeä, sitä kovempaa tunnutaan menevän toisesta tapahtumasta toiseen. Nyt on se ajanlaskun alku, mikä tiedetään vuoden tarkkuudella tässä kristillisessä uskontokunnassa, se on 2022. Joulupukkikin muistuttaa siitä kerran vuodessa.
Juutalainen ajanlaskun alku on hiukkasen, jokusen vuoden kauempana, sen vuosiluku on 5781 ja se vuosi päättyi 6 joulukuuta 2021. Vastaavasti Islamilaisessa ajanlaskussa on nyt menossa vuosi 1439, nuo ovat tärkeitä vuosilukuja näille uskonnoille, jokaiselle erikseen.
Saa kalenterin tekijä olla siinä tarkkana, voisi olla kyyti vähemmän mukavaa, jos päivyrit sekaantuisivat pahemman kerran.

Kaikenlaisia muita pienempiä ja isompia tapahtumia ajanlaskussa
Yksi sellainen on vaikkapa Amerikan löytyminen, joka on annettu Kolumbuksen nimiin. Tosin mites se nyt menikään, kun väkeä tuli maita pitkin Beringinsalmen nurkilta joskus 15000 vuotta sitten, Alaskan ja nykyisen Kanadan suunnille.
Viikingit, Leif Erikinpoika muun muassa purjehtivat Amerikan rannoille 500 vuotta ennen Kolumbusta, näiltä pohjolan mailta.

Sodat
Ensimmäinen maailmansota muutti Eurooppaa huimasti, valtioita hajosi ja toisia syntyi, tai ainakin itsenäistyi. Itsenäistyneiden valtioiden joukossa oli tämä meille kaikkein tärkein, eli Suomi.
Siitä alkoi itsenäisyyden ajanlasku, joka jatkuu ja kukoistaa, vaikka vainolainen on sitä ajoittain uhannut.
Toinen tapahtuma on toinen maailmansota, joka muutti maailmaa kenties enemmän kuin mikään muu, noita tippuneita kiviä lukuun ottamatta. Sen seurauksena siirryttiin atomi aikaan, niin hyvässä kuin pahassa.

Korona
Asia mikä muutti ja muuttaa nykyisin elävien ihmisten arkea tavattomasti lähiaikoina, oli ja on kun koronavirus levisi ympäri tätä sinistä palloa. Se pisti normaalit elämisen tavat uuteen muotoon, kanssakäyminen, sosiaalinen elämä meni totaalisesti uusiksi, ei pussailtu eikä puristeltu, ainakaan julkisesti.
Eri valtiot eristäytyivät, laittoivat rajat kiinni, jopa Uusimaa laitettiin sulkuun, Ruotsi kulki vastavirtaan melkoisen vahvasti, oliko järkeä vai ei, kas siinäpä kysymys.

Oliko sillä mitään vaikutusta, vaikkapa sillä Uudenmaan eristämisessä, siinä on jollekin riippumattomalle tutkijalle työsarkaa. Selityksiä toki sinkoilee suunnasta sun toisesta, mutta alkoivatko kaikki toimet ajoissa ja oliko täysin turhia paniikki ratkaisuja, no se siitä, se on takuulla loputon suo, missä alkaa kohta puoleen huima käsien pesu ja takkien kääntely.

Viimeisimmän ajanjakson kynnyksellä
Viimeisin jakso ajanjaksojen ketjussa alkoi, kun Putputin aloitti täysin järjettömän hyökkäyksen Ukrainaan. No homma näyttää menevän nyt pitkin housuja, mikä ei liene laisinkaan huono asia.
Teenpä pienen ennustuksen, vetoja ei kannata kuitenkaan lähteä lyömään, koska aika hoitaa homman ennemmin tai myöhemmin takuu varmasti. Uusi ajanjakso ei välttämättä ole enää kaukana, ja se on Putputin jälkeinen maailma.

Kaikkein tärkein ajanjakso on varmasti se jokaisen oma elämä, se on ihmisiän mittainen. Joskus lyhyt ja joskus pitkä., siihen kuuluu niin vanhemmat, mahdollisesti lapset ja tietysti ystävät ja sukulaiset.

Siihen mahtuu joskus monia ja suuria tapahtumia, joskus se on kuin hento ja hetkellinen, juuri nähtävissä oleva liekin lepatus. Yhtä kaikki kaikesta elämästä jää jälki ihmisten ajanjaksoon, joskus voimakkaana ja joskus taustalle hiipuvana, mutta se on siellä kuitenkin ikuisesti.
Tarkoitus ei ollut kirjoittaa näin vakavasti, mutta juttu lähti hiukan laukalle ja lapasesta, mutta se kait on se kuuluisa tekijän oikeus.

Et silleen, ei muuta kuin moro, jatketaan matkaa avaruuden keskellä.

Tuhannen tulimaista, taas

By

On 5.6.2022

In Yleinen

Tuhannen tulimaista minkälaista ajatusten juoksua

En ole tässä ehtinyt, eli joutanut kirjoittamaan ja kiusaamaan lukijoita blogiteksteillä, viime aikoina on ollut niin sanotusti tilanteet päällä, joku voisi sanoa, että on ollut tuli persauksen alla tai pikkirikkisen liikaa hoppua, eli sitä iän mukanaan tuomaa häsläys oireyhtymää.

Kun samoilla prosessoreilla jotka sijaitsevat kuuloa hoitavien ulokkeiden välissä, keskittyy uuteen työpaikkaan, opettelee sen tapoja ja toimintoja jo etukäteen, ennen töiden aloitusta, tekee siinä sivussa kotona pientä pintaremonttia. Valmistautuu tulevaan lomareissuun, tutkii suvun seikkailuja, yrittää laittaa omakotitalon pihoja kesäkuntoon, ja monta muuta asiaa kertaa potenssiin jotain, tuntuu että kello ja kalenteri ei ole nyt ne parhaat kaverit.

Rollin stones
No se on hyvä ettei ehdi kasvamaan naavaa tahi sammalta kroppaan, muuten homma menisi sananmukaisesti liian vihertäväksi, pois se minusta huh. Viisaat väittävät ettei vierivä kivi sammaloidu, mutta eiköhän sekin riipu vauhdista.
Jos kivi tulee rinnettä alas, kuin Naton ohjus Venäläisen tankin kanteen, se ei sammaloidu, mutta jos se kivi taasen liikkuu hissunkissun kuin perämerellä, maan noustessa niin kyllähän se saa kylkeensä väriä.
Jos ei muuten niin, kun veneilijä pienessä kaksin kertaisessa laitamyötäisessä kopsauttaa vasten sen karkeaa pintaa ja ihmettelee sitten jälkeenpäin, kuka peijooni sen kiven just siihen kohtaa laittoi.

Vauhti ja vaaralliset tilanteet
Vauhti ja vaaralliset tilanteet, ei sovi kyllä joka paikkaan, varsinkaan maanteille. Liian moni, varsinkin nuoret menettävät sen ainokaisensa, kun homma lähtee lapasesta ja vastaan tulee se petäjä ja vaikkapa neljäkymmentä kertaa painavampi rekka.
Ei voi toki sälyttää kaikkea nuorten niskoille, missään nimessä. kyllä sieltä joukosta löytyy paljon niitä, joilta unohtui ne aivot työpöydän nurkkaan töistä lähtiessään. Olen ajanut ammatikseni ja ammattieni takia miljoonia kilometrejä, ja valitettavasti nähnyt myös sen kun luotetaan liikaa siihen auton tehoon ja tekniikkaan.

Taisi olla Juha Kankkunen joka sanoi kerran hienosti, että ne samat fysiikan lait koskevat kaikkia autoja, on ne sitten minkälaisia tahansa.

Duuni
Tuossa kun ruikutin valtavaa tekemisen määrää, mainitsin uuden duunin. Tuntematon numero soitti, vastasin puhelimeen. Hetken rupateltuamme soittaja kysyi minulta, olisiko minulla kiinnostusta tulla kyseisen yrityksen palvelukseen myyntityöhön.
Olen tehnyt aikaisemminkin, näin Lontoon kielellä ilmaistuna B&B myyntityötä elintarviketeollisuuden parissa, joten ala ei ollut vieras. Eipä siinä mitään, seuraavana päivänä hyppäsin jousille ja kävin tapaamassa toimitusjohtajaa ja sovittiin aloitus rutiinit ja päivä.

Itse työsopimuksen allekirjoitin, hyvin just äsken hyvällä mielellä. Tuli kait todistettua, että reilusti +50 vuotiaskin voi saada vielä töitä.

Kokemus
Yli viisikymppisillä on oikeasti taustalla se vuosikymmenten kokemus, jota välillä tunnutaan vaativan nuorilta, jotka tulevat työelämään. Olen joskus tuumaillut asetetaanko nuorille heti liian suuret paineet, vaatimukset ja odotukset tiedon ja taidon osalta, onhan se tosi asia että työ tekijäänsä opettaa.

Monesti voisi olla toimiva menetelmä ajaa, opastaa nuori sisään työhönsä perinteisellä mestari kisälli toimintatavalla, oppia rauhassa työt ja rutiinit, eikä viskata suoraan syvään päätyyn ilman kellukkeita.

Ansaittuja onnitteluita
Omasta puolestani haluan onnitella kaikkia ammatteihin valmistuneita, ylioppilaita ja ammattitaitoaan päivittäneitä. Suuri urakka on takana ja monet mahdollisuudet siintää edessä, eipä muuta kuin rohkeasti eteenpäin kohti tulevaisuutta.

Soon Moro!

NATO OTAN kiitos kokonaan

By

On 21.5.2022

In Yleinen

Vähän sieltä, pikkuisen tuolta ja jotain täältä
NATO OTAN kiitos kokonaan
Niin siinä sitten kävi, että herran vuonna 2022, Suomi ja suomalaiset ottivat vihdoin askeleen kohti NATOA, siis vihdoinkin. Asiat etenivät loppujen lopuksi hyvinkin nopeasti, muutama kuukausi ja tässä ollaan, pahvi lähti jo Brysseliin.
Oma villi veikkaukseni on, että tuo Nato myönteisyys on ollut jo aiemminkin korkeammalla tasolla suomalaisten keskuudessa tuolla taustalla, kuin gallupit aiemmin osoittivat. Siis tämä on veikkaus.

Yhtenä syynä todennäköisesti tuohon ei Nato asenteeseen on ollut se, että meillä Suomessa on ollut kovastikin itään päin sympatioita tuntevia poliitikkoja, jotka omalla käytöksellään ja puheillaan ovat vaikuttaneet yleiseen ilmapiiriin ja myös mielialoihin.

Jurakausi loppui ja niin tämäkin, mutta onneksi rauhallisemmin
Se aikakausi, kun eräät poliitikot pelasivat tehtaankadun korteilla ja nokittelivat sitten, kuka on kenenkin isompi kaveri tai ainakin tuttu, on vihdoin haudattu, toivottavasti todella syvälle, syvemmälle kuin ne loppusijoitetut ydinjätteet.
Kyllähän meidän harmaahapsinen entinen ulkoministeri on vielä pannut hanttiin, tätä nykyistä kehitystä vielä tähän päivään asti.
Minulle on tullut hänen puheistaan ajoittain hyvin sekava kuva, aivan kuin hänen olisi mahdotonta hyväksyä tapahtuvaa, ja kieltämättä tuli myös fiilis, että hän koetti viskoa ajoittain erikokoisia kapuloita rattaisiin, omituisilla lausunnoillaan ja ulostuloillaan.

Toinen herrasmies joka varmasti kokee myös maailman, jollain lailla murenevan ympärillään on meidän Paavo. Voi voi, ei ole enää Kekkosta, Bresneviä, sorsaa ja kumppaneita, se poliittinen juna meni jo, ja siinä kyydissä olleet huristelivat historiaan, tai ainakin sinne päin.
Eipä jälkipyykistä taida päästä myöskään eroon, eräs entisistä presidenteistäkään, lausunnot ovat olleet aiemmin ja myös nykyisin ajoittain melkolailla häkellyttäviä.

The kassakaappi
Tuumailin muuten tuossa eräänä päivänä joutessani, olisiko jo aika avata se Supon kassakaappi ja ottaa se Tiitisen lista esille. Se on asia joka varmasti kummittelee vielä monen mielessä, keitä siinä on ja minkälaista touhua ja peliä on aikoinaan harrastettu tiettyjen tahojen kanssa.
Olisikohan avain vielä tallessa, vai jo ajan hampaan nakertamana jossain metalli sulatossa. Voipi olla joka tapauksessa, että se päivä ei ole ihan lähiaikona tulossa vastaan.

Ankara basaari Ankarassa
Luulenpa myös, että moni ihminen nukkuu nyt levollisemmin tulevat yönsä Nato päätöksen jälkeen, mutta tietysti aina tulee olla ja ajatella kuten partiolaisten vyössä lukee, ole valmis.
Turkin presidentti avasi sitten aivan uutukaisen tuliterän basaarin Ankaran ytimeen. Itämaiseen tapaan tinkiminen on kovaa ja armotonta, mutta siitä huolimatta aina ollaan päästy aiemminkin sopuun hinnoista.

Vielä siitä Natosta
On Suomelle ja suomalaisille valtaisa onni, että meillä on jämäkkä, asiansa suoraselkäisesti hoitava Presidentti, joka johdonmukaisesti ja nopeasti otti tilanteen haltuun.
Veikkaanpa, ettei joka mies tai nainen lähde noin vain soittamaan kriisin aiheuttaneelle valtionpäämiehelle, ja ilmoittamaan asian mitä tämä kenties vähiten haluaisi kuulla. Myös Pääministeri on toiminut asiassa mallikkaasti, samoin ulkoministerimme.

Erikoiskiitokset haluaisin vielä omalta osalta esittää Puolustusministeri Kaikkoselle, ryhdikästä johdonmukaista toimintaa, sotilaallista.
Eduskuntaa ei sovi unohtaa myöskään missään nimessä, se näytti taas kerran että, kun on tosi paikka edessä ja Suomen tulevaisuus uhattuna, se pystyy muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tekemään poliittisesta suuntautumisesta riippumatta päätöksiä, joissa katsotaan vain Suomen ja suomalaisten turvallisuutta eikä poliittista suuntausta.

Varautuminen se se kannattaa
Varautuminen se kannattaa aina, myös kaikkeen muuhunkin kuin sotaan. Eipä siinä tarvita kuin pikkaisen ravakampi myrsky ja kun lamppuihin ei syty moneen vuorokauteen valoja, saati hella lämpene tai kraana köhii kuin keuhkotautinen kessuttelija.
Siinä monelle voi tulla ongelmia jos toisia, mutta onneksi monen mielestä on mukava, tehdä niitä hommia pimeässä tai ainakin tehdä pimeitä hommia muuten vaan.

Tuosta sähköstä ja vakuutuksista muuten
Etsivät löytää, niin ne ainakin kovasti väittävät. Viime kesänä juhannuksen aaton aattona meni talomme ylitse todella häijy ja pahantuulinen ukonilma, olisiko Odin, Thor tai joku muu ukkeli ajellut kiivaasti rattaillaan pitkin taivaan kantta.

Yht´äkkiä ikkunan takana välähti, kipinät lentelivät kuin USA.n itsenäisyyspäivänä ja aivan samassa kuului valtava jysähdys. Sähköt meni osasta taloa samantien ja muutamia sekunteja myöhemmin pimeni sitten loputkin lamput.

Talosta paloi kaikki 25 A pääsulakkeet, tosin se yksi tulppa muutaman sekunnin myöhässä, vieden läheisen 16 A serkun mennessään. Tietenkin juuri sen ryhmän, ja vaiheen päässä oli erilaista kallista tavaraa, sähköuunia ja keraaminen tasoa, kahvikeitintä jne. Ne siirtyivät niin sanotusti salamana elektroniikkaromun ser taivaisiin, aamen.

Iskun paikka
Nyt ei puhuta kesäiltana tanssilavalla, järveltä kuuluvan kuikan kaihoisan ja yksinäisen äänen siivittämää iskemis yritystä ja mahdollisuuksista päästä tekemään niitä pimeitä hommia.
Saati samaisen tungokseen täynnä olevan tanssilavan, ulkovessojen takana tapahtuvasta käsivälitteisestä kommunikoinnista, jossa yritetään huitaista iskulla vastapäisen hepun leukaperiä, ja samalla heilutaan edestakaisin kuin aidossa Ranskalaisessa pantomiini esityksessä. Pullo kiertää samalla rinkiä milloin myötä ja milloin vastapäivään, äänettömien irvistysten saattelemana.

Varsinainen ällitälli
Etsimme tuona kyseisenä iltana, lähes kissojen ja koirien kanssa mihin peijakkaaseen se salama oli päättänyt maadoittaa itsensä, eikä löytynyt sitten yhtikäs mitään. Tuli talvi, metri lunta ja sitten talvi meni.

Keväällä rakas vaimoni käveli noin 10 metrin päähän talon päädystä metsään ja huomasi että valtavan kuusen, piilossa olevalta toiselta puolelta, oli tullut valtava puun säle näkyviin. Sitä sitten ihmettelemään, ja kas sieltähän se iskun paikka viimein löytyi.

Niin ne vakuutukset
Vakuutus asiat hoituivat suit sait sukkelaan puhelimessa ja netissä, heti tällin jälkeen ja korvaukset oli tilillä todella vikkelästi. Joissain vakuutusyhtiöissä homma on kuulema kuin viisumin hakeminen, monimutkainen tai ainakin aikaa vievä lappusirkus.

Vakavaa tuumailua vakavasti
Se oli sellaista vakavampaa tuumailua vakavasta asiasta, aina kyllä pitäisi myös koettaa löytää se asioiden positiivinenkin puoli. Kun seisoo varjossa ja viileässä, on se saman pensaan toinen puoli auringon paisteessa.

Höh repäisin tuollaisen aforismin ihan omasta päästä, kaikkea sitä siellä liikkuukin, ja ulos pyrkii. Tietysti joku on varmaan jossain päin planeettaa ajatellut asiasta samoin samoilla sanoilla jo aiemminkin.
Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, itku pitkästä ilosta, pieru pitkään naurattaa.

SOOOON MORO!!

Tavallinen keväinen lauantai päivä omakotitalossa

By

On 8.5.2022

In Yleinen

Sellainen tavallinen keväinen lauantaipäivä omakotitalossa

Kello ei rämise ja pärise saati ujella aamulla, siitä huolimatta sitä availee silmiään jo hiukan vaille kello kuusi. Sälekaihtimien välistä pilkistää valoa, kuin ilmoittaen uudesta energisestä päivästä, lämmöstä jonka aurinko tarjoaa pitkän ja pimeän talven jälkeen.
Normaali aamuinen viikonlopun rauhallinen heräily ja pyöriminen sängyssä, se houkuttelee toisen kissan hyppäämään myös sänkyyn. Kiireesti katti kipittää vaimon rinnan päälle makailemaan ja odottelee vaativana rapsutuksia ja silityksiä samalla huristen ja kehräten.

Ja liikkeelle
Ylös sängystä nousemista seuraa normaalit aamuiset rutiinit, kahvin keittoa, kissojen laatikon siivousta, ruoan laittamista jaloissa pyöriville kehnääville kateille.
Siinä kahvia hörppiessä ja paahtoleipää jyrsiessä tulee luettua samalla netistä viimeisimmät päivän uutiset, päivitettyä some päivitykset ja tarkkailtua samalla ikkunasta lintujen touhuja ja kevään hidasta mutta varmaa etenemistä. Mitähän on tapahtunut yöllä pihalla ja suunnitella päivän töitä.

Tietenkään ei voinut jättää katsomatta aikaisin aamulla tv stä tulevaa mainiota ruotsalaista huutokauppakesä sarjaa, jossa kaksi joukkuetta kisaa siitä kumpi tekee paremman tuloksen eli tilin huutokaupassa viidentuhannen kruunun panoksella. Aika rennon koukuttava ohjelma, sopii aamuun kuin nenä päähän, kyllä ruattalainen osaa.

Ambassador
Tässä kyseisessä jaksossa kundit voittivat mm tiukan tarjous kisan todella hyvästä Ambassador 5000 hyrräkelasta. Sen mukana oli täydelliset varusteet ja huoltovälineet ja kirsikkana kakun päällä se oli vielä alkuperäisessä suojakotelossa.
Asiasta avaruuteen, kun kyseinen kela julkaistiin aikoinaan, sitä kutsuttiin oikeutetusti kelojen Cadillaciksi. Huudon ostohinta oli 400 kruunua, tuomareiden kertoma todellinen arvo myyntihinnaltaan 4000 kruunua, kevyesti kymmenkertainen voitto.

Perunat ja vähän lisää kahvia
Päätettiin aamiaisen ja ohjelman jälkeen lähteä hankkimaan istutuslaatikkoa varten siemenperunoita. Eipä muuta kuin heti yhdeksän jälkeen hypättiin jousille ja kohti pikkuisen isompaa kirkkoa ja sen puoteja.
Se osoittautuikin hiukan hankalammaksi projektiksi se pottujen osto, vasta kolmannessa liikkeessä löytyi kyseisiä perunoita, joku muukin oli ollut samoilla asioilla liikkeellä, pääasia oli että pussi lähti völjyyn. Merkiksi valikoitui Annabelle, jos jota kuta se sattuu kiinnostamaan.

Perunoiden vihdoin löydyttyä suunta avoimena olevaan leipomoon, juomaan siellä mocat ja syömään törkeän hyvät vehnäset. Suut oli sananmukaisesti vehnäsellä kun jatkettiin taas taivalta. Toki matkaan tarttui noista muista puodeista hansikkaita, kalkkia, kompostinkuiviketta ja mukavan näköisiä kylttejä puutarhaan.

Tuttu juttu perhetuttu
Kotiin palattuamme sattui mukavasti kun, hyvä perhetuttu ajeli ohi ja pyöräili käymään pihalla. Turinoitiin pitkät jutut, kerrottiin kuulumiset, paljon oli tapahtunut asioita myös heillä, rohkeita juttuja.
Tapaamisen jälkeen kaupunki vaatetus pois, pihatyövaatteet päälle ja askareiden pariin, eihän sitä kaupunki retongeissa kasvimaalle. Kissat laskettiin samoin tein pihalle valjaissaan ulkoilemaan ja ihmettelemään lintujen loputonta laulantaa.

Viime hetken leikkaukset
Omenapuiden leikkaus oli jäänyt aiemmin keväällä hiukan kesken ja niinpä kipin kapin ylös tikkaille ja parturointi käyntiin. Leikkaillessani huomasin sitten, että läheinen linnunpönttö oli saanut sekä tikalta ja oravalta pahasti nenäänsä ja talven lumet oli viimeistellyt tuhotyön. Eipä olisi tintin enää turvallista asustaa moisessa rötiskössä.
Siispä pönttö pois puusta ja työkaluja röykkiöittäin esiin. Talven jäljiltä tuokin touhu tuntui taivaalliselta.

Sirkkeli, naulapyssy, mitta, työpöytä, akkuruuvari ja monet muut vempeleet pihalle ja heittäytyä heti kohta arkkitehdiksi. Kyllä se työkalun kosketus voi joskus tuntua hyvältä.
Uutta todella paksua vanerilevyä vanhojen tilalle, ja reikä pieneksi. Kun tikka seuraavan kerran koettelee pöntön kestävyyttä, otsalohkoa saattaa alkaa kivistämään kovastikin.

Hyvä syy rakennella lisää
”taloyhtiön puheenjohtajalta” eli rakkaalta vaimoltani tuli pyyntö rakentaa tukikehikko, myöskin tuon talven runteleman alppiruusun ympärille. Hetki kilkatusta, pörinää ja paukutusta ja uusi luomus oli saanut muotonsa, eipä tarvinnut siinä iIkeaa tai muuta mööpelifirmaa apuun.
Kiikutin kapistuksen kyseisen alppiruusun luokse, joka nimestään huolimatta asustelee tasamaalla, läheistä korkeaa kiveä lukuun ottamatta, tai ehkä juurikin sen takia se on se alppiruusu siis sen kiven, huh huh.

Heti kohta piti kiinnittää irronnut harava varteensa, olivat yllättäen päättäneet erota toisistaan, puuttui ruuvi päästä, taitaa se puuttua muuten muutamalta immeiseltä tuolla idän ihmemaassakin, se ruuvi, tai ainakin se on hyvinkin löysällä.

Rasvaa se olla pitää
Seuraava asia to do listalla olikin eri koneiden öljyjen tarkastus, nippojen etsintä ja rasvan tunkeminen niihin, toki saman homma oli tehtyä syksyllä, kyseessä ei ole dementiasta tai muistin löystymisestä. Mutta se ei kuulemma vara venettä kaada.
Mitähän lie tapahtunut siinä vitsissä kun savolaisukon kerrotaan sanoneen, että nyt ei naarata kun akka järveen uppos, varmaankin just sieltä veneestä.

Rakas vaimoni
Vaimo heilutteli lihaksensa kipeäksi, kasaten syksyisiä lehtiä kasoihin, kuunnellen samalla poppikoneen tuottamia sulosointuja radiokanavilta. Noita kasoja näytti syntyvän kuin sieniä syys sateilla, vaikka etupihalta kaadettiin edellis kesänä valtava koivu varjostamasta ja pudottelemasta niitä lehtiä.
Nyt on jo tilattu täksi kesäksi tuttu ammattimies kupsauttamaan muutama pihapuu lisää nurin samoilta huudeilta. Itse en noita puita kaada, vaikka yllytystä on ilmennyt, vahingot voisi nousta helposti kuusi numeroisiksi, ja vakuutusyhtiö tuskin antaisi mitalia omatoimisesta toiminnasta, jos ne nyt mitään mitaleja jakavatkaan.

Kalkkis, siis en minä
Seuraava operaatio olikin jo kalkin levitys, takapihalle oli alkanut muodostua sammalta hiukkasen turhan paljon, joten oli aika muuttamaan mullan ph arvoja. Lumen peijakas oli painanut maan vielä todella tiiviiksi, mikä ei kyllä ole hyvä juttu.
Säkki peräkärryyn ja rakkori tulille, nappulat kaakkoon ja kahva oikeaan, hetken kuluttua oltiinkin keskellä ongelma aluetta. Kalkki lensi kuin se kuuluisa pyry harakka pitkin ja poikin, ja osui just eikä melkein kohdilleen. Osa lauseesta lainattu suomalaisesta sotaelokuvasta, mietihän mikä se voisi olla :).
Seuraavaksi tulevaisuudessa onkin tämän nurmikon ilmaaminen ja levitellä rutkasti sammalsyöppöä ja lannoitteita, kuulostaa aivan henkseleitä paukutellen pro touhulta.

Askeleet
Askeleita kuulemma kertyi vaimollani päivänmittaan yli viisitoistatuhatta, on siinä töppönen siirtynyt toisensa eteen rivakasti. kuinkahan monta niitä kertyisikään jos sitä kävelisi Kiinan muurille, veikkaa varovaisesti että aikas monta. Siis ei se vaimo, vaan ihan muuten vaan asiaa tuumailin.
Vaimoni jatkoi muuten haravointia vielä senkin jälkeen kun tuumasin siirtyä jo sisälle nauttimaan hyvät kahvit ja brezelit. Sisukas nainen, vähemmän sisukas ukko tai muuten vain mukavuuden haluinen.

Kasoittain
Syksyisiä lehtiä siirti kasoihin, joita näytti syntyvän kuin sieniä syys sateilla, vanha lehtikompostori oli kompostoinut itsensä jo ehtoo puolelle, joten kaupan hyllylltä olisi tarkoitus hakea kaupallinen, teollisuuden tuottama uutukainen sen tilalle, ja lähes lehdykäisten loppusijoitus paikaksi.

Näläkä
Tokihan sitä jossain vaiheessa alkaa päivällä nälkä kutittelemaan suolen mutkaa, joten kellon ollessa iltapäivän puolella rilli tulille, essu esille ja pihdit kouraan. Kesänvihannes, mainioa maissi ja perunasalaatti siirsivät mukavasti tuota kurnivaa tunnetta joitakin tunteja eteenpäin. Hyvä ruoka parempi mieli, jotenkin noin se mainoslause kulki.

Pitkän päivän ilta
Päivälle oli kertynyt pituutta jo pitkälti. tunti viisari oli vaeltanut ensi ylämäkeen ja sitten laskeutunut jo laakson pohjalle kun pistettiin pillit pussiin ja suihkun kautta sohvaperunaksi.
Pitihän se katsella telkusta Diili, Farmi ja muita viihteitä, ja meikäläinen you tuben suurkuluttajana vielä muutama tunti liikkuvaa kuvaa pitkin planeettaa. Yhdentoista aikaan alkoi sitten jo luomi painamaan ja nukkumatti hyppimään tasajalkaa olkapäällä kuiskutellen korvaan.

Oli se sellainen se keväinen päivä, melko tavallinen mutta mukava.
Soon taas se moro seuraavaan kertaan
Ps, taitaa olla meikäläisen 40 blogiteksti, eipä olisi uskonut, että näinkin voisi tapahtua

Wappua

By

On 30.4.2022

In Yleinen

Wappuja
Se olis taas se aika keväästä, kun laitetaan tötteröhattu pään päälle ja vedetään sen ylikireä kuminauha leuan alle, niin että muutenkin kenties jo heikentynyt ajattelukyky heikkenee entisestään verenkierron hidastumisen takia, sen pyrkiessä kohti korvien välissä olevaa komentokeskusta.
Heti kohta puhalletaan otsasuoni pullistellen vapputorvia, ja nostellaan molemmin käsin maljoja, lauletaan ja nauretaan. Viskotaan serpentiinejä ja kenties joku puristaa vaivihkaa vahingossa tungoksessa väärää takapuolta, aiheuttaen valtavan kalabaliikin, tai salaperäisen hymyn.
Samaan aikaan joku jo oksentaa perunasalaattia nurkan takana ja pyyhkii suupielensä hihaansa, palaten muina miehinä tai naisina jatkamaan kemuja.

Herkkua monenlaista
Wappuun kuuluu pick-nick eväät kuin sakset ravulle , viltit levitellään pitkin poikin nurmikoita ja niille monenmoisia kippoja ja kuppeja, täynnä herkkuja jos toisia, unohtamatta kuplivaa kuoharia tai limua, siis jos kelit suo.
Sen suhteen kelien arpominen onkin kuin lottoarvonta, toivoo ja uskoo, mutta pieni epäilyksen peikko istuu tiukasti olkapäällä, kuin takiainen spanielin turkissa.

Se etu tietysti siinä viltillä istumisessa on, että jos räkättäessä tupsahtaa nurin persauksilleen ei takamus ole mustelmilla, vain hieno vihreys aamulla kertoo tapahtuneesta tai punkki joka on osallistunut vapun viettoon maistellen alkoholipitoista nestettä onnettoman juhlian pakarasta.

Lapset
Lapsille, siis suurimmalle osalle vappu on silkkaa juhlaa, syödä munkkeja niin että napa ei vahingossakaan kohtaa selkärankaa, juoda simaa, röyhtäillä, popsia namuja ja pukea vappunaamarit ja heilutella vappuhuiskuja. Katsella juostessa kuinka ilmavirta pyörittää vappuhyrriä ja nauraa, niin kuin pitääkin ja syödä taas kaikkea hyvää.

Vappupallot ja serpentiinit
Kaupoissa näkee nykyään vaikka sun minkälaista vappupalloa, siellä vilahtaa supersankari, heti kohta jokin ulkoavaruuden muukalainen ja yksisarvinen, prinsessoja unohtamatta.
Lapset osoittelevat sormillaan niitä kauppojen käytävillä ja huutavat yhä kovempaa ja kovempaa: äiti kato äiti kato, mä haluuun ton, eikun sittenkin ton, eipäs kun mä otankin ton, se on lapsen elämää, ja sellaista sen pitää ollakkin, iloa ja riemua, sitä lasten työtä.

Opiskelija elämää
Opiskelijoilla noilla vapunvieton liki puoliammattilaisilla, on jo hyvinkin pitkät ja märät perinteet vapun vieton suhteen, mutta aina sinne tupsahtaa jotain uuttakin. Hyvin ymmärtää että vappu merkitsee heille hyvin paljon, kevään koittamista, taukoa valtavaan tenttiruuhkaan, yhteisöllisyyttä, hetkellistä nollaamista ja vaikka kuinka paljon erilaisia syitä ja asioita juhlia, hyvä niin.

Historian havinaa wapusta wakavasti
Lukaisin muutamasta artikkelista joitakin juttuja vapusta ja päätinpä lainata niitä hitusen, elikkäs näin.

Pyhän Valburgin muistopäivä
Lainaus alkaa
”Valpuri- ja Vappu-nimet juontavat juurensa 700-luvulla eläneeseen pyhään Valburgiin. Hän oli vauraan englantilaisen perheen tytär, joka luostarikoulutuksen ­saatuaan päätyi kahden veljensä kanssa Saksaan lähetystyöhön.
Valburg oli ilmeisen hyvä työssään, sillä hän eteni urallaan abbedissaksi eli johtajaksi vaikutusvaltaiseen Heidenheimin miesluostariin. Valburg kuoli vuonna 779, ja myöhemmin hänet julistettiin pyhimykseksi. 1. toukokuuta vuonna 870 Valburgin luut siirrettiin Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon, ja päivää alettiin viettää hänen muistopäivänään
Keskiajalla Valburg oli suosittu pyhimys Keski- ja Pohjois-Euroopassa. Vaikka hänen muistopäivänsä on sittemmin kadonnut katolisesta kalenterista, meillä Suomessa kevään juhla kantaa edelleen hänen ­nimeään..” Lainaus päättyy
Lainattu kirkko ja kaupunki netti artikkelista, kirjoitettu 27.4.2020 kirjoittajana Kaisa Halonen.

No sitten se munkki, pullea ja ruskea
”Sana munkki on ollut käytössä leivonnaisen nimityksenä ainakin jo 1600-luvulla. Se juontuu vertauskuvallisesta assosiaatiosta luostarimunkkeihin: ”Kun nokare munkkitaikinaa pannaan kuumaan rasvaan, se pullistuu nopeasti hyvinvoivan ruskeakaapuisen munkin kaltaiseksi” ( Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 736. Helsinki: WSOY, 2004.)

Munkki, siis tuo sokerilla kuorrutettu popsittava herkku, ei se ruskeassa pitkässä kaavussa taapertava kirkonmies, on tunnettu siis jossain määrin nimellään jo 1600 luvulla, siis ei ihan eilisen päivän juttu.
Nuo kirkon miehet ja naiset ovat sitä vastoin taaperrelleet huomattavasti kaemmin pitkin Euroopan kaupunkeja, saloja ja panimoita. Tuli mieleen että siinäkin on melkoisen vanha ammatti jos sitä nyt ammatiksi voi kutsua, tuota munkkeilua ja nunnailua.

Vappuun on kuulunut vääjäämättä myös juomat
Sillä että nuo munkit ja nunnat ovat toimeliaasti touhunneet, vaivojaan säästämättä panneet vuosisadasta toiseen luostareissaan olutta, on ollut vaikutusta että ihmiset ovat pysyneet nöyrinä ja nuhteessa, mutta myös kenties pienessä ja välillä hiukkasen isommassa vihneessäkin tuoppiensa äärellä.

Olutta ja viiniä
Luostarit ovat tuottaneet myös muunlaisia nautintoja kuin vain niitä hengellisiä kanssa eläjilleen, maallikoille ja herraskaisille, aatelisia unohtamatta. On siinä ajassa ehtinyt virrata jokunen litra vettä pitkin Tiber jokea, niin kuin myös olutta ja viiniä tynnyreistä janoisille, tuossa hengellisen touhun sivussa.

Tuo paneminen
Tuo oluen paneminen ei ole ollut mitään nappikauppaa, vaan suoranainen busines. Kaukaisessa keskiajassa juomavesi oli monessa kaupungissa luokattoman huonoa, suorastaan kelvotonta kuravettä. Palkanmaksuakin on tuolla oluella historian saatossa hoidettu.
Onkohan silloin käydyt palkkaneuvottelut koskeneet litramääriä vai prosentteja, kas siinäpä kysymys.

Enkelten osuus
Tänä päivänäkin on edelleen luostarioluita ja viinejä ja Suomessa esimerkiksi viskimunkki, hitto mikä duuni. Tehtävänään viskin valmistus, siinä touhussa on, varmaan niin sanotusti todellinen hengellinen meininki, haihtuuhan tynnyreistä enkelien osuudet sanamukaisesti taivaan tuuliin, minnekkäs muualle ne enkelten osuudet menisi.

Sima, wappujuomien aatelinen
Sima, tuo vappujuoma ja mukava janon sammuttaja kesällä, on myöskin melkoisen vanha juoma. Viikingit kehittelivät sen toistatuhatta vuotta sitten, ja sen uskottiin antavan hengellisiä mystisiä voimia. Jotenkin tulee mieleen ja ajatuksiin noista sen hengellisistä tuntemuksista ja juoman antamista voimista Suomeksi sanottuna känni.
Mitä enemmän hunajaa ja käymisaikaa juomalle, sitä suuremmat hengelliset tapahtumat, näinhän se on aina mennyt tai ainakin tullut kohmelo. Toiset eivät vain osaa lopettaa sitäkään ajoissa, vaan siirtyvät lopullisesti sinne henkien maailmaan.
Tänä päivänä se on lähes kaikille sopivaa alkoholitonta juomaa, se sima jos ei sitä sitten vahingossa päästä käymään.

Mistä sitruuna, siinäpä kysymys
Siman valmistuksessa käytettiin alunperin hunajaa, ja vasta satoja vuosia myöhemmin ryhdyttiin käyttämään sokeria. Sitä mistä sinne tupsahti joukkoon sitruuna, niin kuin engelsmannilla teen sekaan en tiedä.
Tuli tuumaillessa mieleen että voisiko sillä olla asian kanssa jotain tekemistä että viikingit kävivät kauppaa lähi-idässä ja välimerellä ja mukaan olisi tarttunut tapa laittaa veden joukkoon sitruunaa. Joku tietävä varmaan osaa sen kertoa. Voipi olla että olen pihalla kuin kottarainen langalla.

Vappu
Vappu on myös työläisten juhlaa, toreilla pidetään puheita ja poliitikot lupailevat vaikka sitä sun tätä.
Jaaha, kukahan poliitikko sitä tänä vuonna vuorostaan lupailee taas sitä vappusatasta tai muuta asiaa, joka haihtuu nopeasti muistista kuin pieru saharasta. En muuten tiedä onko enää olemassa niitä vappumarsseja joita näki kakarana, liekkö kadonnutta perinnettä.
Vanhat autot on tainneet korvata nekin ja viherpipertäjät kait kohta koettaa kaataa senkin perinteen.

Siispä
Toivottelen kaikille hauskaa kuplivaa naurun ja hymyn täyteistä vappua ja kevään etenemistä, sieltä se lämpö vielä tulla tupsahtaa ja hikipisaran irroittaa.
Soon moro!

Puusta pitkälle

By

On 23.4.2022

In Yleinen

Pelkkää puutako
Suomalaisena sitä asustelee ja viettää elämäänsä keskellä puita joihin ei välttämättä tule aina kiinnittäneeksi juurikaan huomiota. Jossain päin maailmaa, se yksikin puu on jo suurin piirtein mega nähtävyys, piristys ja varjon antaja.
Teneren autiomaassa aikoinaan seistä törötti hyvinkin yksinäinen puu, keskellä aavikkoa kulkureitin varrella. Kyseisen puun lajikumppaneita kasvoi satojen kilometrien päässä, eli ei ihan kulman takana, niin kuin lähiöpubi.

Kyseinen puu oli virkistäytymis paikka pitkällä karavaani reitillä, paikka jossa saattoi hörpätä kaivoista raikasta vettä, oikoa koipiaan ja vaikka hoitaa kameliaan, ennen kuin jatkoi pölyn nielemistä.
Taisipa sitten joku rattijuoppo törmätä aavikolla ajellessaan kuorma-autollaan tuohon yksinäiseen puuhun. Puulle kävi hyvin kalpaten, kuskista en tiedä, mutta kaitpa häntä voitaisiin kutsua hyvällä syyllä varsinaiseksi puusilmäksi.

Uudessa seelannissa vastaavasti Campbellin saaressa asustelee sitkakuusi, jonka lähi puunaapuri kasvaa noin kahdensadan kilometrin päässä. Eipä sekään ole kasvamassa aivan samoissa metsissä kavereidensa kanssa.

Puusta pitkälle
Meillä suomessa ei ihan tuollaisia etäisyyksiä ole puiden väleillä, mutta olen kyllä nähnyt ulkomerellä, kaukaisilla kallioluodoilla kököttävän sitkeitä yksinäisiä koivuja pieneen kallion koloon juurtuneina. Täytyy olla todella sitkeitä tapauksia varsinaisia jääriä, jotta kestävät myrskyt ja tyrskyt. Nyt on vaan niiden uudeksi todelliseksi riesaksi tulleet nuo kaiken paskovat merimetsot.
Onneksi merikotka, tuo puussakin viihtyvä jätti, on joissakin paikoissa alkanut kuulemma ymmärtämään ja pitämään kyseisen otuksen mausta, minun puolestani pitäkööt oikein mässäily kemut merimetson kanssa.
Lapissa taasen elelee nuo vaivaiskoivut, pienet tuhannella mutkalla olevat käppyrät koivut, joiden tekemiä luontaisia aitoja hyödynnetään vaikka riekon pyynnissä tuntureilla ja laaksoissa.

Puun käyttö
Joskus kuulee kerrottavan että puun käyttö ja osaaminen rakentamisessa on Suomessa vähäistä. Melkein sanoisin että katin kontit, nuo kontitkin on muuten punottu puusta, koivun tuohesta.
Kun katsoo ajatuksella suomalaista pientaloa tai vaikkapa rivitaloakin, huomaa kuinka monta erilaista yksityiskohtaa on rustattu tuosta puusta. On räystäslaudat, katon aluslaudoitukset, julkisivut, smyygit, terassit jne, loputtomasti eri osia.

Käsi ylös jos olet polttanut persauksesi joskus saunan puisilla lauteilla törröttävään rautanaulan kantaan, jonka ei pitäisi siinä olla laisinkaan. Väittävät muuten myös, ettei puusta rakennettu savusauna ole oikea savusauna, ellei se ole vähintään kertaalleen palanut.
Kun vilkaiset ympärillesi 360 astetta, juuri siinä missä olet juuri nyt, toden näköisesti on monenlaista puusta tehtyä huonekalua tai niiden osaa näkyvissä, puhumattakaan rakenteita, joilla rakenneus on pystytetty.
Perustihan se Tarzankin, aatelis heppu titteleineen päivineen aikoinaan majan puuhun ja Jane viihtyi siellä oikein lokoisasti, vaikka olikin Englannista ja ylhäisöperheestä.

Suomessakin esiintyy tavattoman paljon erilaisia monipuolisia puulajeja ja kait myös noita aatelisiakin, toiset edullisia, ja toiset erittäin arvokkaita kuten vaikkapa visakoivu, siis nyt puhutaan puusta ei ihmiskaupasta. Sitä koivua jos lähtee osteskelemaan, saa ihan oikeasti siirtää paperirahaa kädestä toiseen.

Kenties liian lähellä
Olisiko niin että kun me suomalainen olemme asunut puiden ja metsien läheisyydessä koko ikämme, niin joskus emme vain yksinkertaisesti näe metsää puilta ja toisin päin. Puut ja metsät ovat niin arkipäiväisiä asioita.
Ne puut ovat kuitenkin suunnattoman tärkeitä, joskus jotkin yksittäisetkin sellaiset monesta syystä. Minulla on sellainen pienen pieni muistikuva että Espoon Tapiolassa oli aikoinaan mänty, josta otettu mallikuva olisi ollut setelissäkin, joskus reilut viisikymmentä vuotta sitten, eli heti jälkeen miekka ja kirves. Voi olla että olen väärässäkin, suotakoon armo ja anteeksi anto jos juttu meni metsään.

Herkkua korvien väliin
Metsällä on hieno vaikutus mielentilaan, yleensä. Kummasti stressitaso laskee, syke madaltuu, ellei sitten ravaa pitkin sammalikkoa kuin vauhkoontunut hirvi karhu perässään.
Pelkkä metsässä kulkeminen on hieno kokemus, seurata luontoa, kuunnella lintujen laulua, antaa mielikuvituksen joskus hassutella oudon ja suorastaan luonnottaman näköisen puun nähdessään.
Näkee joskus sen aikuisen hirven ja vasan kulku jäljet, karhun raapimapuun jossa on hoidettu, manikyroitu kynsiä luonnonmukaisesti tai kun selkää on kutkuttanut, karvatuppoja. Tikan hakkaamia puita ja taivaalla liihottavan haukkapariskunnan jälkikasvunsa kanssa lentoharjoituksissa.

Satoa ja herkkuja
Metsän satoa on myös mukava kerätä syksyllä sadonkorjuun aikoihin, Kun muistaa ne tutut sienipaikat, missä paikoissa kasvoi joka vuosi mukavasti kanttarelleja, tuolla oli paikka jossa on runsaasti herkkutatteja, mustikka ja puolukka varvikoita ja niin päin pois.

Osa sanallista perintöä
Löytyyhän Suomen kielestä monen monta sanontaa, jotka ovat kulkeneet ihmisten keskuudessa ties kuinka kauan. Vaikkapa joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, siinäpä lauseessa on kait sitä Suomalaisiin juurrutettua asennetta, ettei pidä tavoitella suuria.
Vitsa väännetään, koivuniemen herralla persuksille, seisoo kuin vanha tammi, happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista, se älähtää mihinkä kalikka kalahtaa. Hieman kaksi jakoista, niin hyvässä kuin pahassa, on joskus todeta ettei se omena ole pudonnut kauas puusta.
Sellainen kuin puupää on kummasti säilynyt käyttökielessä, mutta sellaiset sanat kuin kuin vaikkapa lippo ja kiehinen on jo hävinneet moneltakin.

Metsän hoitoa
Hankimme vaimoni kanssa aikoinaa metsätilan, jossa kasvaa ja kasvatetaan hyvälaatuista sekametsää. Olemme hoitaneet sitä joka kesä, viettäneet päiväkausia siellä ja seuranneet samalla sen kehittymistä.
Talvien polttopuut on tullut tehtyä joka vuosi muutamien vuosien päähän tulevaisuuteen keväisin kuivumaan, kun ei ole vielä kovin kuuma ja moskiittoja riesana.
Risusavotta on kyllä todellista cross trainingia, hyötyliikuntaa parhaimmillaan, läski palaa ja lihas ehkä samalla kasvaa, ehkä. Kynsitulet tai joskus isommatkin tulirinkiin ja makkarat sitä kautta mustiksi.

Hetken hämillään ja sitten hyvä fiilis
Tänä keväänä menin hiukkasen ja vähän enemmänkin hämilleni, kun vaimoni sanoi haluavansa kokeilla moottorisahan käyttöä. Eipä siinä sitten muuta kuin tankki ja ketjuvoiteluöljyt tappiin, teräketju viilattua todella teräväksi ja hyvän opastuksen jälkeen, leppä nöyrtyi kuin Venäläinen maalivahti lätkän MM kisoissa.
Nyt sitä sitten ollaan ostamassa pienempää ja kevyempää moottorisahaa sekä viiltosuojahousuja rouvalle, kohta alkaa armoton metsän maisemointi, hieno juttu.

Haltioissaan
Ulkomailta saapuneet tuttavat, kaverit, ystävät ovat ollet kyllä poikkeuksetta haltioissaan kun ollaan lähdetty kävelylle metsiin, otettu reppuun eväitä ja mahdollisesti myös tulipuut toiseen reppuun, jos ollaan tiedetty niiden tarve.
Tuo Suomalainen jokamiesten oikeus on monesti ollut hämmästyksen aihe, että ihanko oikeasti voi kerätä sieniä oman koriin.

Jokamiehen oikeus
Tuo oikeus on kyllä hieno asia, asia jollaista ei kaikkialla ole. Joissakin paikoissa tulee metsänvartija tai omistaja otsasuoni pullollaan räyhäämään.
Puista voisi kirjoitella loputtomiin, mutta on ehdottomasti säästettävä lukijoiden kärsivällisyyttä. Metsä ja puut on meille kuitenkin tuttu juttu.
Vielä yksi juttu joka on varmaan melkoisen tuttu monelle, se on tuoksu rannoilla, järvien ja meren rannoilla, kun puuveneiden pintaan sivellään tervaa, joka on tervaspuusta tehtyä, kas kas sanoi kaskas.
Moro ja keväisiä viikonloppuja.

Aika tekee tehtävänsä

By

On 18.4.2022

In Yleinen

Aika tekee tehtävänsä Blogi nro 35
Laittelinpa tuossa useampana viikonlopun päivänä, vanhoja valokuvia kansioihin, kun ulkona velloi todelliset koiran ilmat. Räntää kiiti vaakatasossa kuin konsanaan pääsiäisnoitia pienessä sivumyötäisessä tuiterissa kyöpelinvuorelta alas kohti laaksoa ja pahaa aavistamatonta ihmistä. Niitä oli kertynyt melkomoiset määrät vuosien ja vuosikymmenten saatossa, siis niitä valokuvia, ei noitia.

Oli tullut siirrettyä tuota projektia aina vain kauemmas ja kauemmas tulevaisuuteen, ties minkälaisilla tekosyillä, välillä ihan hyvillä ja välillä umpi surkeilla sellaisilla.
Yksi sytyke tälle vihdoin oli se että, tuota ( taas) sukututkimusta tehdessä törmäsin vähän väliä valokuviin, joissa olleista henkilöistä ei ollut mitään käsitystä, tietoa eli käryä.

Tiedon nälkä kutitteli selkärankaa vatsan kautta
Kun katseli vanhoja valokuvia jostain 1800 loppu ja 1900 luvun alkupuolelta, heräsi aina kysymys, kukahan tuo ja tuokin oli. Vaatetuksesta tietysti saattoi tietysti jotain päätellä, ainakin yhteiskunnallisesta asemasta. Kulkiko kovat kaulassa vai pussihousut ja kauhtunut pellavainen paita yllään ja kuokka kourassa.
Kuka hän oli ja mikä hänen nimensä oli ja onko peräti sukulainen, vai jonkun morsian tai sulhanen riiu reissullaan, oliko monta lasta, missä asui, mitä teki, elikö vanhaksi, menikö naimisiin, koska heitti niinsanotusti lusikan nurkkaan jne jne. Joku voisi ajatella, että aivan sekopäistä touhua moinen miettiminen, mutta meitä on moneen junaan ja jotkut jättävät nousematta niihinkään.

Nimet esille
Sitä mukaan kun laitoin kuvia kansioon, kirjoitin itse niiden taakse keitä kuvissa oli ja saman tien myös monesti kansion lehdelle kuvan viereen. Tuumailin, että jos joskus tulevaisuudessa oma jälkikasvu alkaa käymään kansioita läpi, tunnistaisivat ja edes pystyisivät yhdistamään kuka kantaa ja on kantanut mitäkin nimeä.
Välillä pöydän pinta oli päällystetty valokuvien kasoilla, ryhmiteltynä eri aikakausille ja tapahtumille kaaosmaiseen järjestykseen. Jotenkin tuli mieleen kakarana pelattu muistipeli, jossa oli ties monta kymmentä kuvaparia etsittävänä.

Kissat
Nyt lisähaastetta juttuun toivat yli innokkaat ja osallistuvat kissat, hyvillä itseluottamusta osoittavilla tempuillaan. Ilmeisesti tuumailivat yhdessä että, kyseessä on nimen omaan heille tarkoitettu aivan uusi hauska leikki. Kumpi saa sekoitettua parhaiten kuvien kasat ja pystyy kaatumaan ja makaamaan useamman kuvapinon päälle yhtä aikaa. Voiton vei ylivoimaisesti Oliver, iso rontti.

No onneksi huomasin, ettei vade ole alkanut vaikuttamaan omaan päänuppiini, vaan pysyin kärryillä mitä on missäkin pinossa. Imtho meinasi tosin välillä hiipiä kuvioihin, kun samalla toki piti tehdä ja ajatella paljon muitakin asioita yhtä aikaa.
Jos jotakuta mietityttää, mikä on tuo ihmeellinen ja eksoottiselta kuulostava imtho, se on tietysti lyhennelmä iän mukanaan tuomasta häsläys oireyhtymästä.
Aika valitettavasti tekee tehtävänsä.

Vanhoissa, oman nuoruuden aikaisissa kuvissa oltiin niin niin nuoria ja nättejä, salskeita ja komeita, nykyään otetuissa kuvissa enää vain kauniita ja komeita. Muutama ryppy, jos toinenkin oli jo saattanut ilmaantua kasvoille, ellei sitten joku ollut turvautunut kirurgin eheyttävään veitseen kasvovoiteen asemasta.
Jopa hiuksetkin olivat noista ajoista mahdollisesti ehtineet harmaantua, jos niitä nyt sitten oli enää laisinkaan, peittämässä alkavaa pälveä tai jopa nappanahkaa.

Huikaisevat määrät tapahtumia ja juhlia joka tapauksessa, hiipi mieleen ja palasin omissa ajatuksissaan ajassa taaksepäin. Juhlia, lomareissuja, lasten elämään liittyviä tapahtumia, Loputon määrä asioita ja tapahtumia. Ei voi omalta osalta unohtaa tietystikkään kalareissuja pitkin Pohjolan perukoita.

Some tykitti
Tuli napsittua samalla kansioidessa puhelimella kuvia, varsinkin hääkuvissa olleista hyvistä kavereista, ja lähetettyä sitten niitä muutamille eteenpäin. Ne kuvat sisälsivät naurua, hymyä, erilaisia mukavia tilanteita ja runsaasti nuoruutta, ja no myös joukossa alkoholia.
Nykyään yhä enemmän valokuvakansioita, korvaavat erilaiset massamuistilaitteet, joka on tietysti näppärä juttu, ei tarvitse kuskata kottikärryllä kirjahyllyllistä kansioita mukanaan, jos haluaa näyttää ottamiaan kuvia.

Digi kuvaus on muutenkin hyvinkin nopea tempoista, suoranaista sarjatulitusta välillä. Voit ottaa vaikka samasta kohdasta sen sata kuvaa ja poistaa niistä heti sen yhdeksänkymmentä yhdeksän. Muokata sen valokuvasi haluamallasi tavalla ja lähettää kuvan siltä seisomalta vaikkapa Kanadaan, Australiaan ta jonnekin joka tapauksessa kauas, poikkeuksena Venäjälle, sinne se tuskin enää onnistuisi edes kirjekyyhkyllä.

Ajasta iäisyyteen
Kuvia ja varsinkin vanhemmissa kuvissa, joissa oli ja esiintyi hyvin runsaasti ihmisiä yhtä aikaa, huomasi kuinka monta niissä olleista ystävistä, kavereista ja sukulaisista oli siirtynyt jo ajasta iäisyyteen. Hääkuvat olivat varsinkin sellaiset, joista sen huomasi. Aikaa oli niiden ottamisesta, kulunut kuitenkin kohta jo 32 vuotta.

Jokaisella on muistonsa
Jokaisella on omat muistonsa, niin hyvät ja mukavat, kuin ne ikävät ja surulliset. Valokuvia selaillessa jokainen kokee varmasti omanlaisensa tunne skaalan. Monta asiaa mitkä on unohtuneet, joita jopa on yrittänyt unohtaa, ovat painuneet taustalle, pompsahtavat uudestaan esiin muistin kätköistä.
Siinä vain täytyy yrittää pystyä käsittelemään asiat omalla tavallaan järkevästi, niin ne ilot kuin surut, tai sitten vain jättää ne valokuvat sinne hyllyn perälle, jos se tuntuu siltä omalta valinnalta.

Jokainen tekee omanlaisensa ja oman ratkaisunsa.
Eipä muuta enää, kuin hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille.
Soooon taas moro!

Kevättä ilmassako

By

On 9.4.2022

In Yleinen

Kesä lähestyy, haaveillenko
Sieltä se kevät ja kesä lähestyvät, hitaasti mutta varmasti kuin juna asemalleen. Pikkurikkisen jos sen kevään aikataulu on vinossa, hiukan sinne päin, niin kuin asemarakennuksen seinällä keikkuva haalistunut juliste ruostuneissa kehyksissään, jossa teksti julistaa minuutin tarkuudella saapuvaksi tuon rautahevon, ei se loppupelissä haittaa.
Hermoja se kyllä todellisuudessa välillä kiristää, tuntee korviensa välissä pienoista paineen nousua, tuo kevään viivästyminen, niin kuin sen tulevan junankin.

Ei tuiki ei
Kun katselee ikkunasta ulos, näkee kuinka pihalle, pölkyn päähän syksyllä jäänyt puutarhapanda taas hautautuu, ties monetta kertaa taivaalta satavien nietosten alle.
Ei pilkahda eikä välähdä pandan silmät, tyhjinä ne tuijottaa lumirajassa, akkujen antamassa olemattomassa sähkövirrassa, joita muutaman pienen hetken paljaana olleet aurinkokennot ovat epätoivoisesti yrittäneet ladata.

Haaveilua
Katselin eli tuijottelin haaveissani päivänä eräänä, ilta myöhään tietokoneen näyttöä, ja siinä näkyvää youtube videota, tutusta ravintolasta joka sijaitsee Rodoksen saarella, vanhan kaupungin kupeessa.
Tunnistin pöydän jonka ääressä on tullut istuttua, viihdyttyä ja popsittua ehkä elämäni parasta moussakkaa, voi kiesus miten vesi nousi kielelle. Voisin väittää, että pystyin haistamaan tuon huumaavien mausteiden, ympäröivien kukkasten ja meren tuoksujen sinfonian ja kun kuulin vilkkaan iloisen monikielisen puheensorinan, lievästi sanottuna kaukokaipuu iski kuin metrinen hauki uistimeen.

Ruokamatka makujen kautta
Vietimme vaimoni kanssa jonkin aikaa sitten merkkipäivääni, poikamme ja hänen puolisonsa luona, kemuihin oli päässyt tulemaan myös työkiireiden keskeltä tyttäremme. Synttäreitä juhlittiin herkutellen aitoa borchkeittoa , höystettynä monenlaisilla erilaisilla tuotteilla, mitä Ukrainalaiseen ruokapöytään kuuluu.
Täytyy sanoa että olipa todella herkullista, resepti jonka perusteella keitto oli tehty, oli kuulemma jo hyvinkin vanha.

Tuli syötyä tuotteita, makuja ja niiden yhdistelmiä joita ei ollut koskaan maistanut, vain nähnyt joissakin mielenkiintoisissa eksoottisissa matkailuohjelmissa nautittavan, koettua upeaa erilaista ruokakulttuuria.

Tuo borchkeitto on muuten alunperin ja alkuperältään Ukrainalainen ruoka, ei Venäläinen, niin kuin monesti luullan.

Kakku
Kakkuun ei muuten laitettu kynttilän kynttilää, juhannuskokkoa katsellaan sitten muutaman kuukauden kuluttua erikseen rantakallioilla. Jos sen määrän kynttilöitä olisi jysäyttänyt tulille, olisi pian piha ollut täynnä erilaisia piipaa autoja.
Ruokailun yhteydessä virisi keskustelu josko lähdettäisiin vuoden kuluttua porukalla juhlimaan seuraavia syntymäpäiviä jonnekin päin Keski-Eurooppaa, kaupunkilomalle.

Kukkeimmillaan
Näin keväällä tähän aikaan on monessa, siellä keskisessä Euroopassa olevassa kaupungissa luonto ja kaupungit heräämässä horroksestaan kukoistukseen. Toinen toistaan houkuttelevampia vaihtoehtoja sinkoili illan mittaan laidasta laitaan kuin konsanaan kiekkoa ja äijää kunnon änäri pelissä.
Tässä iässä alkaa jotenkin enemmän ja enemmän kiinnostamaan tuo hengenravinto, eri maiden kulttuurit, historia ja toki hyvä paikallinen ruoka sekä pitäjän ruokakulttuuri ja tietysti hyvä seura.

Diskoilu ja biletys, tärpätin kanssa lotraaminen ei enää juurikaan uppoa näihin kilometreihin. Toki lasillinen paikallista viiniä pitää veret virtaamassa, ja maukas vaahtoava olut jos toinenkin nestehukan loitolla.

Matkailu avartaa sanoi oligarkki kun lompakko tyhjeni
Kummasti sitä rupeaa kunnioittamaan myös muita kulttuureita, kun käy kurkistamassa minkälaista siellä aidan toisella puolen elämä on. Samalla näkee miten hyvin loppujen lopuksi asiat Suomessa on, vaikka verot on aivan tolkuttoman järkyttävät, byrokratia välillä hidasta, kuin juoksisi metrisessä hangessa housut nilkoissa.

Myös härmä heräilee keväällä kaamoksen krapulasta, vaikka itse asiassa, huomaa että tuo kaamoksen valo ja sen väri on välillä aikalailla uskomatonta ja uskomattoman näköistä.
Torikauppiaita tupsahtelee sinne tänne enenemässä määrin kaupankäyntiin, ihmiset alkavat liikkumaan myös yhä enemmän paikasta toiseen. Alkaa kiivas puutarhojen suunnittelu ja tuumailu mitäs tänä vuonna tungetaan multaan. Tuo koronan pahalainen kun hiukan vielä hillitsisi itseään , mutta eiköhän se siitä.

Putler
Todellisen jarrukentän järjesti tuo Putler, jonka tekemän järjettömän teon jälkeen muun muassa, polttoaineiden hinnat nousi taivaisiin kuin Ilon Muskin kantoraketti.
Saapas nähdä sanoi kenkä, laskevatko polttoainetta myyvät yritykset mittareilla litrahintojaan, kun velvotteita pudotettiin, vai iskeekö tolkuton ahneus. Luulenpa että jos iskee, ihmiset, kuluttajat eivät sitä unohda, eli ahneella voipi olla siinä touhussa se kuuluisa loppu, hinnat on sen verran järjettömällä tasolla.

Haaveillaan ja koetetaan välillä toteuttaa ne haaveet, niin pääsee siirtymään seuraavien haaveiden pariin. Mieli virkeänä ja pirteänä kuin kirpeä appelsiini.
Asiasta vielä avaruuteen, olisipa mielenkiintoista tietää kuuntelevatko toiset blogaajat juttujaan kirjoittaessaan musiikkia tai yleensä radiota. Minä olen huomannut että kun skrivaan näitä stooreja, on mukava samalla kuunnella joltain jenkki kanavalta aitoakin aidompaa country musiikkia laput korvilla, ja välillä hakata tahtia, laulamisen jätän ehdottomasti toisille, jotka sen taidon osaa.

Minulle on kerran maksettu siitä, etten enää laulaisi, tapa se oli tuokin tienata tuopillinen maistuvaa ja kuohuvaa olutta. Lupaukset ne on pidettävä.
O´jeah ja silleen!!! Soooon taas moro!

Aikakone

By

On 5.4.2022

In Yleinen

Todellinen aikakone
Minulla on ollut ja on harrastus, joka on kulkenut mukanani läpi elämäni, lukeminen. Olen lukenut satoja ja satoja kirjoja, kenties tuhansia, faktaa ja fiktiota, satua ja totta, tarua ja legendaa, elämänkertoja, historiaa, tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita, niitä käyttöohjeita unohtamatta.
Yhtä kaikki, se on suunnattoman antoisaa ja mielenkiintoista, opettavaa ja avartavaa, se on paljastanut niin hyvät kuin pahat tapahtumat menneisyydestä, asioita joista osa on edelleen meidän keskuudessamme.

Kirjat ja tarinat ovat vieneet ajatukset, mielikuvituksen milloin autiolle saarelle tai keskelle vaikkapa agentti tarinaa, purjehtimaan yksin maapallon ympäri pysähtymättä kertaakaan maissa tai vaikkapa todellisia sodan tapahtumia kuten esimerkiksi isäukon rykmentin matka, läpi jatkosodan teoksessa kannaksen kahlaajat.

Käyttöohje, mikä se on
Kirjoista löytyy myös ne tulevaisuuden haaveet, monet suunnattomat tavoitteet joita suunnitellaan jatkuvasti vuosikymmeniksi eteenpäin, ja jotka siirtyvät niiden suunnittelu hetkellä, myöskin paperille ja kirjoiksi, osaksi loputonta historian jatkumoa.
Mitä ne käyttöohjeet nyt sitten on, kysyy moni. Ne ovat niitä kirjoja ja oppaita jotka ensimmäisenä, käteen osuessaan lentää liihottaa jonnekin hattuhyllyn tai kaapin päälle ja jotka siellä sitten lojuvat pölyttymässä tyystiin unohtuneina.

Niistä löytyy monenmoista neuvoa, vinkkiä joiden avulla vaikkapa työpaikalla käytävässä olevat kopiokoneet jotka, jos eivät nyt ihan keittäisi kahvia, niin tekisivät monen monta työvaihetta helpommaksi ja vähentäisivät lentävien ärräpäiden määrää ja kenties vähentäisivät siinä sivussa otsasuonten pullotusta ja lähestyvää sydänkohtausta tai muuta vähemmän mukavaa asiaa.

Ne kirkon ja eri oikeuksien arkistot
Tehdessäni sukututkimusta olen uppoutunut yhä syvemmälle menneisyyteen, ihmiskohtaloihin ja tapahtumiin, saanut enemmän käsitystä siitä miten ihmiset ovat asuneet, miten ovat suhtautuneet kanssaihmisiin, ja kenties liikkuneet ja muuttaneet pitkin tätä sinistä palloa.
Myös nämä arkistojen asiakirjat ja dokumentit ovat eräänlaisia aikakoneita, niissä kerrotaan asioita joista meillä ei välttämättä olisi pienintäkään ns käryä.

Historian havinaa
Ihminen on merkinnyt ylös itselleen ja kanssa ihmisille kymmeniä tuhansia vuosia tapahtumia. Kertonut tai merkinnyt erilaisia paikkoja luonnossa, uskontoihin ja uskomuksiin liittyviä asioita, jo ennen kirjoituskielen syntymistä.
Ei tarvitse mennä kuin katsomaan kivikautisia seinämaalauksia ja kaiverruksia, niin huomaa mitä osassa niistä tapahtuu, kerrotaan vaikkapa metsästystapahtuma tai uhripaikka.

Nuolenpäällä
Lähi-idän alueella on merkitty, kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella tuhansia vuosia sitten tapahtuneita asioita, sopimuksia jne.
Egyptissä vuosituhansia sitten kehittyi hieroglyfi kuvakirjoitus jonka sisältö ja taito lukea avautui nykyihmiselle vasta kun Rosettan kivi löytyi, siihen kiveen kun oli kirjoitettu teksti hieroglyfein sekä Kreikkalaisella kirjoituksella, aika hyvä arkeologinen löytö.

Onhan meillä härmässäkin
Suomestakin löytyy kalliopiirrustuksia useammastakin paikasta, Karjalasta isot kallioalueet johon on ajan saatossa kaiverrettu tavattoman paljon erilaisia merkintöjä, ilmeisesti ollut jonkinlainen risteyspaikka tai vastaava, enpä kyllä ole täysin varma onko se menetetyllä alueella.
Samoin meiltäkin löytyy riimukirjoituksia viikinkien ajalta, joissakin sen ajan huippumiekoissa on varmaan ollut myyttinen teksti Ulfberth+.

Kukaan ei vielä varmasti tiedä mitä se tarkoittaa, mutta yhtä kaikki se on teksti jolla on tarkoitus kertoa asiaa. Suomesta on, sivumennen knoppina heitettynä löytynyt hyvin paljon sen aikaisia miekkoja, ja varmasti on vielä löytymättäkin.

Visionääri
Kenties yksi aikansa suurimmista visiönääreistä, jonka ajatuksia ja kirjoituksia jotkut pitivät varmasti niiden ilmestyessä, suorastaan huuhaana, utopiana ja mahdottomana, suorastaan hulluutena, oli loistava kirjailija Jules Verne.
Me elämme ja koemme tänä päivänä, keskellä arkipäiväämme hänen kirjoissaan kirjoittamia asioita, vaikkapa vain kyky liikkua, sukeltaa paineilmalaitteilla veden alla, sukellusvene, potkurivoimalla liikkuva lentolaite, näitä asioita on vaikka kuinka paljon.

Hei, ei voi unohtaa esimerkiksi Vernen kirjoittamaa kirjaa, kahden vuoden loma-aika. Todellinen nuorten seikkailukirja joka saa mielikuvituksen juoksemaan kuin kauriin kaurapellossa , täyttä laukkaa.

Seikkailuja, sotaa ja romantiikkaa
Itselleni on jäänyt mieleen vaikkapa Jack Londonin seikkailut koiravaljakoilla Pohjois-Amerikan pohjoisissa erämaissa keskellä susien ulvonta jne. Viisikon seikkailut Enlannin rannikolla, J.R.R Tolkienin taru sormusten herra trilogia, Mika valtarin Mikael karvajalka ja Hakim ja Sinuhe Egyptiläinen ja palmu sarjat.

Ei voi unohtaa Väinö Linnaa, Aleksis Kiveä jne jne. lukemattomasti kirjailijoita ympäri maailmaa, jos niitä kaikkia lähtisi luettelemaan loppuisi läppäristä muste 😉
Viimeisin mitä luin oli Farao Ramseksesta kertova kirjasarja, ranskalaisen kirjailija Christian Jacqin, muinaisen Egyptin tuntijan ja tutkijan kirjoittamana. Bernard Corneellin kirjasarjaa ei voi sivuttaa myöskään.

Myrsky nousee
Eräässä teoksessa, joka on kirjoitettu useita vuosia sitten, on kirjan tapahtumissa lähes tähän aikaan ja ajankohtaan sopivia tapahtumia, jotka pahimmillaan voisivat eskaloitua jossain määrin tulevaisuudessakin.
Kirjan nimi on myrky nousee, kirjailijana on Tom Clancy, joka on mm kirjoittanut punaisen lokakuun metsästyksen, näkymättömän vihollisen jne. Lukemisen arvoinen kirja jossa loppu, no jätänpä kertomatta, jos joku vaikka innostuu lukemaan sen.

Tätä päivää
Tätä päivää on erilaiset äänikirjat, ja netistä löytyvät erilaiset media arkistot. Itse jos olen yöllä liikkeellä ja ajan pitkää matkaa, kuuntelen monesti esimerkiksi luontoiltoja Ylen arkistosta, kummasti aika kulkee kuin siivillä.
Onhan tuosta netistä iloa muutenkin, tätä kirjoittaessani kuuntelen New Yorkilaista America´s country kanavaa, siis ehtaa countrya, contry miehelle o´jeah ja jippiiiiii!!!

Lukeminen kannattaa aina, kuunteleminen on jessss.
Se on hengen ravintoa parhaimmillaan se lukeminen, aikaa itselleen, rentoutua ja vain olla. Siinä saattaa vaikka yht´äkkiä löytää itselleen kiinnostavan harrastuksen, mielenkiintoisen houkuttelevan matka kohteen, reseptin ruoasta joka vaikuttaa herkulliselta ja eksoottiselta, kokeilemisen arvoiselta.

Paini omien korvien keskellä
Itse painin tällä hetkellä varsinaista painien painia mielessäni, mieleni minun tekevi ja tekisi aitoa Islantilaista villapaitaa. Minulla on ollut joskus sellainen, super lämmin, mutta se vaatisi että se pitäisi tehdä itse, eli pitäisi lukea ja opetella moisen tekeminen.

No siinä on itselleni jo tullut ylitettyä valmiiksi tietty henkinen raja, sen suunnittelussa. Etteikö mieskin voisi sellaisen tehdä.
Katsotaan mitä aika tuo tullessaan, sanoi Eemeli.
Siispä lukemaan ja nauttimaan.
Sooon Moro seuraavaan kertaan.

Missäs ne kutimet, vai mitkä ne tikut nyt sitten nimeltään olivatkaan, nyt ovat.

Page 2 of 6

Previous

Next

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi