Haastoin itseni, olipahan vuori kiivettävänä

Pitkäaikainen ajatus
Olin tuossa jo muutaman vuoden ajan ajatellut, fundeerannut, suunnitellut, käynyt itseni kanssa loputonta painia ajatuksesta, että tekisin jotain sellaista, mitä en koskaan aikaisemmin olisi tehnyt. Jos olisin tiennyt etukäteen mihin olin ryhtymässä, olisin miettinyt kerran, jos toisenkin, mutta tehnyt kuitenkin.
No joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, sanoo vanha viidakon sananlasku. Niinpä marssin kauppaan, puotiin ja kerroin suunnitelmastani ja tavoitteestani kauppiaalle.

Siinä sitten kuuntelin, minkälaisia varusteita tulisin tarvitsemaan, tarvittavien kerien määrää, niiden värejä, tarkkoja erilaisia teknikoita, joita tarvitsisin, kuinka tulisin etenemään operaatiossa ja minkälaisia sudenkuoppia voisi olla edessä.
Käyttökokemusta ennestään.

Minulla oli ollut tällainen tuote joskus aikaisemmin elämässäni ja siitä tiesin kokemuksesta, että se on ja olisi äärimmäisen mukava, miellyttävä ja lämmin, eli tiesin sen käytöstä melkoisen paljon 😊.
Ei kyseessä ei ole teltta, eikä makuupussi, laavu tai vuorikiipeilyvarusteet, vaan päätin hypätä suoraan täydellisen tuntemattomaan ja tehdä itse itselleni aidon islantilaisen villapaidan.

Niin kuin tuossa aikaisemmin kirjoitin, olisin miettinyt sen kolmannenkin kerran asiaa, jos olisin tiennyt tulevan, mutta kun tuli päätettyä asia, niin näillä päätöksillä ja päättäväisyydellä mennään.

Hidasta ja vielä hitaampaa
En ole eläissäni tehnyt mitään tällaista, siis kutonut mitään, saati islantilaista villapaitaa, touhu oli alussa sormille silkkaa sekamelskaa ja kaaosta. Suoranaista hepreaa kun opettelin itse suorittamista. Voin sanoa, että sormia tuntui olevan ajoittain joukossa runsaastikin ylimääräisiä. Perhonsidonnasta, jota harrastan, oli kyllä asiassa hiukan apuja.
Välillä tulin ihmetelleeksi, miten sormet voi olla aina väärin, oliko ne vaihtaneet paikkaansa, vai harottivatko silmät tai motoriset taidot jääneet edelliseen junaan.

Epätoivo hiipi kyllä nopeasti kutkuttelemaan takaraivoa, ajatuksissani kaivoin jo ison tukun seteleitä lompakosta palkkioksi jollekulle, joka tekisi tuon villapaidan valmiiksi.
Sisu, se monen asian pelastaja ei antanut kuitenkaan periksi. Laskeskelin välillä, kuinka monta kymmentä tuhatta solmu, silmua tai mitä hiton silmukoita ne nyt olivatkaan, olin tehnyt ja se toi mukanaan kannustusta tekemiseeni, samalla kyllä miettien, kuinka monta kymmentä tuhatta niitä odotti vielä edessä päin.

Salassa
Päätin että en kerro asiasta kuin muutamille läheisille ihmisille, ennen kuin paita olisi vihdoin päälläni. Se miten nuo muutamat ihmiset ottivat asian, hämmästytti minua totaalisesti, ei tullut vinoilua tai naureskelua, alussa tosin hiukan epäuskon ilmeitä kyllä näkyi muutamilla kasvoilla, epäuskoa, sille miten raavas mies päättää ryhtyä moiseen touhuun.
Sain päinvastoin kannustusta paidan tekemiseen.

Se ei kenties ole kaikkein yleisin aikuisen miehen teko ja tekele, mutta tuumailin ja lohduttelin itseäni ajatuksella, että kyllä siihen vielä tarttuu pakokaasujen, puun, öljyn, bensiinin ja muiden työkalujen hajut ja tuoksut.

Sitkeys ja sisu
Täytyy myöntää, että nyt mentiin tekemisessä todella syvälle sinne sisun, sitkeyden ja päättäväisyyden alkulähteille, minne en olisi uskonut joutuvani tämän kanssa. Olen muutenkin tällainen ekstrovertti heppu, jolla ei aina tahdo riittää pinna pitkään junnaavissa asioissa. Oli pakotettava itsensä jatkamaan, vaikka tuntui ettei koko touhussa ole mitään pienintäkään älyä.

Luulenpa, että loppupelissä tämä kasvatti minua henkisesti, oli ehkä jollain lailla meditatiivista, kenties rauhoittavaa ja voimakkaaseen keskittymiseen pakottavaa tekemistä. Matemaattiset ratkaisut antoivat mukavan lisän tekemiseen.
Vasemman käden peukalo ja oikean käden etusormi on juuri tällä hetkellä peitetty laastareilla, kaitpa se kuuluu kuvaan tätä tehdessä.

Ei vienyt miehisyyttä mennessään
Olen esimerkiksi kuulunut aikoinaan siihen omituiseen heimoon, jotka tulipalon sattuessa, menevät, ryntäävät sisälle sinne palavaan taloon, kun toiset tulee sieltä pois, tai harrastanut muita erikoisuuksia, harrastuksia, kuten nyrkkeilyä seuratasoilla, judoa, sukeltamista jne, ja tätä bloggaamista.

Siihen toiseen erikoiseen porukkaan, en ole kyllä liittynyt, niihin, jotka kiipeävät täysin ehjään lentokoneeseen ja sitten kun ovat päässeet taivaalle, hyppivät sieltä ulos, pelkkä reppu selässä, jostain neljästä kilometristä, ilman mitään syytä, se, se vasta on omituinen heimo, kehuvat vielä, että se vasta onkin upeaa touhua ja tuntuu upealta 😊

Suuret kiitokset
Ehdottomasti suurimmat kiitoksen haluan esittää Joensuulaisen Kuitukeiju yrityksen yrittäjälle Tuija Kinnunen ja hänen yhtiökumppanillensa, ilman hänen neuvojansa, opastustaan, äärettömän vahvaa kärsivällisyyttä ja suunnatonta ammattitaitoa sekä hyviä tuotteita, tämä projekti olisi kariutunut jo lähtötelineisiin.

Saatoin kyllä hiukan hämmentää, sekoittaa muutamien rouvashenkilöiden ajatusmaailmaa vieraillessani taitokorttelissa hankkimassa tarvikkeita, samalla kun esitin omasta mielestäni kinkkisiä kysymyksiä, mutta tuumailin, että kyllä maailmaan hämmästelyä mahtuu ja saivathan samalla jutun juurta ja aihetta turinoilleen.

Mistä tein
Jos jotain harrastajaa sattumalta kiinnostaa tein villapaidan Islantilaisesta Alafosslopi langasta, tuumasin että se vahvana lankana kestää parhaiten minun käsittelyäni ja lisäksi se on paidassa todella lämmin. Suurin osa tuli tehtyä meleeratusta mustasta, vaaleasta että harmaasta langasta.

Kannustan muitakin äijiä, miehiä haastamaan itsensä ja koettelemaan toden teolla sitä sitkeyttänsä, kärsivällisyyttä, loogista päättely kykyä sekä matemaattisia taitojaan, tekemällä oman villapaitansa, miehisyys ei siitä karsiinnu, jos omaa hyvän ja terveen itsetunnon ja luottamuksen.

Jaha mitäs sitten seuraavaksi tekisi, lähtisikö tästä kalalle affenia juksaamaan, kun nuo jäätkin näyttää siirtyneen jo grogilasin puolelle.
Soon moro, sano vaari vaan